Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Käytät vanhentunutta selainta. Kyseinen selain ei pakosti näytä tätä tai muita sivustoja oikein. Sinun tulisi päivittää selaimesi tai käyttää vaihtoehtoista selainta..
Ainakin täällä olen juuri päinvastaista mieltä ilmavuudesta ja sanoisin että ohjaus on hyvinkin tarkka. Onhan nuo Switchin tatit selvästi huonommat kuin Xboxilla, joten voisiko syytä löytyä sieltä? Nytkin kun hyppeli todella ohuiden palikoiden päälle niin monessa pelissä jännittäisi todella paljon että osaako osua mutta tässä saa todella tarkasti hypättyä juuri sinne mihin haluaa. Tällaiset fiilikset muistelen jääneen ensimmäisestäkin pelistä.
Ensimmäisen osan taistelusta en muista kauheasti mutta kyllä tässä on todella mukavaa hypätä, iskea alaviistoon vihua, ponnahtaa uudelleen, iskeä taas ja sitten laskeutua mätkimään lisää. Ekstroistakin on suurin osa avaamatta, joten taistelu vain monipuolistuu tästä, jos olen oikein ymmärtänyt.
Tiiä häntä missä oli vika, mutta itselle ei tosiaan se peruspomppiminen ilman kykyjen käyttämistä missään kohdin tuntunut perin hyvältä. Mutta ei siinä, silti mieluusti tulee tätä uuttakin kokeiltua. Sitten joskus aikanaan. Etenkin tuo taistelu näyttää hyvältä, mikä on varsin hyvä homma, koska aneemiset hyökkäykset olivat se toinen ärrinmurritus ensimmäisessä osassa itselle.
Pitänee kattoa, jos tuota soundtrackia pääsisi kuuntelemaan jostain. Ensimmäisessä se useimmiten toistettu melodia oli sen verran upea, että ensimmäisen Orin musiikkia onkin tullut kuunneltua Spotifyn kautta useammat kerrat viime aikoina.
Mikäli tätä peliä pitäisi yhdellä sanalla kuvailla niin se olisi "tyydyttävä". Ei siis todellakaan se arvosana vaan nimenomaan se tunne. Koko ajan on sellainen olo että saa tyydytystä: taistelussa saa parhaimmillaan aivan upeaa flowta aikaiseksi kun mätkii, hyppii ja singahtelee vihollisten keskellä, tasohyppelyssä erityisesti pakojaksot (joita oli ensimmäisessäkin) ovat aivan älyttömän loistavia ja samalla hyvin tiukkoja, mikä läpäisyn jälkeen vain lisää hyvän adrenaliinin tunnetta.
En muista oliko aiemmassa pelissä taistelu näin hauskaa mutta tässä se sitä on. Oikein käy hakkaamassa kaikki uudestaan spawnaavatkin örmöt pieksämässä vaikka mitään kunnollista pakkoa ei olisi. Parasta on kun hoitelee viholliset siinä tasohyppelyn lomassa kunnon ilma-akrobatialla.
Mikäli Batman-peleissä tunsi olevansa kuin Batman, niin tässä tuntee olevansa joku maaginen ninja.
Lisäykset on myös olleet oikein toimivia ja kaikki uusi on maistunut. Erilaiset haasteet erityisesti kun pääsee oikeasti testaamaan mitä osaa. Sivutehtävät ovat ehkä vähän "päälle liimattuja" siinä mielessä että niitä tunnutaan suoritettavan vain keräämällä kamaa. Sitä samaahan peli on muutenkin, joten mitään uutta ne eivät hommaan tuo, korkeintaa joku visiitti tietyn hahmon pakeille kun on jokin tietty asia löytynyt. Ihan kiva mutta vähän myös vajaakin juttu.
Edelleenkin vaivaa kyllä ne ajoittaiset jumimiset. Nyt niitä on tullut myös ihan kesken liikkeen ja jos tämä jatkuu niin voi kohta oikeasti sattua kriittiseenkin hetkeen. Kerran peli myös jäi latausruutuun (menin ovesta sisään, joten musta ruutu, jossa yhä luki "go inside" tms) todella kauaksi aikaa ja odotin jo ilmoitusta että peli kaatunut mutta lopulta pääsin jatkamaan. Olenko oikeasti ainoa, jolla tuollaista on? Onko muilla minkäänlaista vastaavaa, edes pientä?
Eilen hommasin tuon GamePassin kun eurolla sitä tarjosivat.
Lähti tämä samantien kokeiluun ja aika hieno peli ainakin alunsa perusteella. Pelaaja hahmo on myös erittäin sympaattinen joku ketun ja enkelin risteytys koko hahmo. Tasoloikista en oo koskaan pitäny mut näissä 2D peleissä on omia hienouksiaan.
Mikäli tätä peliä pitäisi yhdellä sanalla kuvailla niin se olisi "tyydyttävä". Ei siis todellakaan se arvosana vaan nimenomaan se tunne. Koko ajan on sellainen olo että saa tyydytystä: taistelussa saa parhaimmillaan aivan upeaa flowta aikaiseksi kun mätkii, hyppii ja singahtelee vihollisten keskellä, tasohyppelyssä erityisesti pakojaksot (joita oli ensimmäisessäkin) ovat aivan älyttömän loistavia ja samalla hyvin tiukkoja, mikä läpäisyn jälkeen vain lisää hyvän adrenaliinin tunnetta.
En muista oliko aiemmassa pelissä taistelu näin hauskaa mutta tässä se sitä on. Oikein käy hakkaamassa kaikki uudestaan spawnaavatkin örmöt pieksämässä vaikka mitään kunnollista pakkoa ei olisi. Parasta on kun hoitelee viholliset siinä tasohyppelyn lomassa kunnon ilma-akrobatialla.
Mikäli Batman-peleissä tunsi olevansa kuin Batman, niin tässä tuntee olevansa joku maaginen ninja.
Lisäykset on myös olleet oikein toimivia ja kaikki uusi on maistunut. Erilaiset haasteet erityisesti kun pääsee oikeasti testaamaan mitä osaa. Sivutehtävät ovat ehkä vähän "päälle liimattuja" siinä mielessä että niitä tunnutaan suoritettavan vain keräämällä kamaa. Sitä samaahan peli on muutenkin, joten mitään uutta ne eivät hommaan tuo, korkeintaa joku visiitti tietyn hahmon pakeille kun on jokin tietty asia löytynyt. Ihan kiva mutta vähän myös vajaakin juttu.
Edelleenkin vaivaa kyllä ne ajoittaiset jumimiset. Nyt niitä on tullut myös ihan kesken liikkeen ja jos tämä jatkuu niin voi kohta oikeasti sattua kriittiseenkin hetkeen. Kerran peli myös jäi latausruutuun (menin ovesta sisään, joten musta ruutu, jossa yhä luki "go inside" tms) todella kauaksi aikaa ja odotin jo ilmoitusta että peli kaatunut mutta lopulta pääsin jatkamaan. Olenko oikeasti ainoa, jolla tuollaista on? Onko muilla minkäänlaista vastaavaa, edes pientä?
Joo täällä sama homma, että jumitteli aina välistä. Ei tuo hirveästi peliä haitannut mutta tapahtui sitä silti aina silloin tällöin.
Sellainen sattui itsellä ihan pelin lopussa, että konsoli sammui joka kerta tismalleen samaan kohtaan ja väitti ylikuumenneensa. Epäilen kumminkin bugia pelissä siinä se tapahtui tismalleen samassa kohtaa joka kerta. Onneksi oli PC millä jatkaa peli loppuun. Xbox One X:llä pelaan.
Joo, upea peli. Mutta tekninen toteutus pitäisi olla sulavaakin sulavampi. Nyt se ei ihan sitä ole. Ei mitään maata kaatavaa, mutta koko ajan pientä nikottelua. Alustana Xbox One X. Nautin silti.
On maistunu jopa paremmin kun ykkönen. Jotenkin mielenkiintosempi kokonaisuus, kun on enemmän npc hahmojakin. Välillä joo tekee ihme nykimis/pysähdys juttuja peli. EIköhän tule korjausta pika puoliin.
Ihan ymmärrettävää 2017 vuoden raudalla olevalle konsolille että näin näyttävä peli nykii ja fps pyörii reippaasti alle 60. Pieni haitta tälläisestä visuaalisesta kauneudesta.
Ihan ymmärrettävää 2017 vuoden raudalla olevalle konsolille että näin näyttävä peli nykii ja fps pyörii reippaasti alle 60. Pieni haitta tälläisestä visuaalisesta kauneudesta.
Tulee kyllä sen verran random paikoissa tämä freeze että vika taitaa olla jossain ihan muualla. Ilmeisesti myös pc puoli osaksi kärsii tästä. Se että kuinka moni ja mistä johtuu niin en tiedä.
Ihan ymmärrettävää 2017 vuoden raudalla olevalle konsolille että näin näyttävä peli nykii ja fps pyörii reippaasti alle 60. Pieni haitta tälläisestä visuaalisesta kauneudesta.
Side scrollerissa olisi kyllä hyvä saada se tasainen framerate ylitse visuaalisuuden. Ori 1 oli jo upea ja se saatiin vielä paranneltuna versiona pyörimään Switchilla 60fps.
En siis sano etteikö pelistä voisi jo nyt nauttia, mutta on kyllä suuri sääli ettei peliä saatu ihan kunnollisena ulos konsoleille. Omalla keskiverto PC:llä peli kyllä pyörii karsituilla grafiikoilla näyttävästi frameraten osalta, joten sillä saralla homma kuitenkin pelittää.
Mutta kylläpä on peli tämä. Jos ykkönen oli jo erinomainen niin tämä on vielä asteen parempi käytännössä jokaisella osa-alueilla. Pelistä huomaa, että vähän on Hollow Knightia käytetty inspiraation lähteenä mutta säilytetty kumminkin se oma DNA tarpeeksi vahvana loistavan liikkumisen, musiikin ja art stylen kautta.
Huomenna viimeiset pari tuntia pitää pelata pelistä vielä ja ellei nyt ihmeitä tapahdu niin tulee tämä peli löytymään meikäläisen top-5 listalta vuoden päätteeksi.
Hollow Knight kyllä tulee hieman välillä mieleen. Ja täysin positiivisessa mielessä. Todella palkitsevaa tutkimista ja uudet kyvyt ja niiden vaihtelu on todella jees.
Eilen meni läpi. Samoin eilen(kin) oli jo niitä nykimisiä jo kesken liikkeen välillä todella hazardeissa paikoissa, kuten piikkien yllä pomppiessa.
Loppua kohden on jo sellaiset kyvyt olemassa että helposti tulee vääriä nappeja painettua, erityisesti kun niitä kykyjä voi itse laittaa kolmeen eri nappiin ja välillä näitä vaihtelee eikä sitten muistakaan että se tunteja käytössä ollut kyky onkin nyt jokin toinen.
Viimeisen alueen hyppelyt alkoivat olemaan taas jo jotain aivan toista. Saa olla tarkkana mutta toisaalta kun oli käytössä triplahyppy, leijunta ja lopussa avautuvat pari muuta kykyä niin ilmassa pysyy melko kauan, jotta ehtii huomata missä on seuraava turvallinen laskeutumisalusta.
Viimeinen pomo oli ehkä hitusen liian sekava. Varsinkin kun yritti samalla saada "no deaths"-pelikertaa, niin aika monta yritystä piti vetää. Pienellä säädöllä olisi ollut nautinnollisempi ollen silti haastava.
Achievementit tässä nyt tosin tuntuvat glitchaavan. En saanut pelin läpäisystä enkä "no deaths"-achievementtia. Samaan aikaan kyllä eräs toinenkin peli teki samat, joten ehkä konsolissa tai tilissä on jotain isompaa ongelmaa? Orin achievementtien listaa lukiessa kuitenkin on mainittu useammankin kerran että nimenomaan läpäisyyn liittyvät achievementit eivät välttämättä aukea.
Jäi vähän haikea olo kun tuo tuli läpäistyä. Prosentit on jotain 95 paikkeilla eli hyvin vähän on enää koluttavaa. Vielä hard-pelikerta, johon ehkä yhdistän ilman shardeja ja "rahan" käyttöä pelaamisen. Neljään tuntiin jos vielä vetää niin saa useamman saavutuksen kerralla mutta pitää vähän tarkastella onko tuo kuinka mahdollista tuolla yhdistelmällä.
Loistava peli, jota varjosti loppua kohden yhä pahenevat nykimiset. En usko raudan tehojen olevan syy vaan vika on varmasti pelissä itsessään. Ei kai tämä nyt edes niin paljon paremman näköinen ole mitä ensimmäinen ja se saatiin myös Switchille.
Toissa päivänä tuli läpäistyä tämä mestariteos. Aikaa meni 27h, ja suoritusprosentiksi jäi 93 normaali-tasolla. Huh, mikä kokemus kokonaisuudessaan! Paransi mielestäni ensimmäisestä Orista kaikessa, varsinkin lähitaistelussa, ja tallennussysteemissä, pelimaailman koossa, ja tietenkin grafiikoissa. Paljon tuli koluttua paikkoja ja fiilisteltyä upeissa maisemissa satumaisen musiikin soidessa, ja välillä ohjainta oli mahdoton laskea käsistä.
Ihan ilman kuoppia matka ei kuitenkaan edennyt. Teknisiä ongelmia oli aika liuta. Pelasin pc:llä, ja ruudunpäivitys ajoittain notkahteli varsinkin uudelle alueelle siirryttäessä, välillä jopa ns. jäätyen muutamaksi sekunniksi kokonaan, kerran peli kaatui juuri kun olin saanut uuden kyvyn, ja kerran tuli vastaan bugi, joka olisi pysäyttänyt päätarinan etenemisen, jos en olisi valinnut aiempaa tallennuspistettä päävalikosta (luojan kiitos se oli mahdollista). Häiritsevintä oli kuitenkin äänihäiriöt välinäytöksissä, sellainen ihmeellinen bzzzt-ääni, joka varsinkin pelin loppupuolella kuului usein todella selvästi. Foorumeiden perusteella tätä on ollut monella pc-pelaajalla, enkä ole vastaavaan törmännyt vielä koskaan aiemmin 30-vuotisella pelaajaurallani.
Ori And The Blind Forest oli siitä jännä teos, että tuntui kuin se olisi ollut vaikeimmillaan alkupuolella (pako Ginso-puusta ei unohdu koskaan), kun taas Will Of The Wispissä vaikeustason balanssi on mielestäni parempi. Haastavimmat kohdat ajoittuivat loppupuolelle, poikkeuksena
Hohtolampien Kwolok-pomo, johon menin turhan alivarustautuneena, ja sitä sai yrittää melkein turhautumiseen asti.
Ginso Tree escapen vastineena pidän
Sandworm-pakoa, joka vaati minulta about 15 yritystä, mutta voi luoja sitä tunnetta kun se oli ohi.
Lopputaistelusta sen verran, että
olihan se eeppinen, mutta viimeinen vaihe oli todella sekava, koska en tahtonut erottaa, missä kohtaa Ori oli ruudulla kuvan heilunnasta ja putoilevista valopalloista johtuen. Lisäksi Shriekin kohtalo jäi kaikesta huolimatta surettamaan.
Lopetus oli koskettava ja kaunis kuten odottaa saattoikin, ja hetken aikaa meni nieleskellessä lopputekstien vieriessä ruudulla. Peli tarjosi timanttisen metroidvania-hyppelyn lisäksi erinomaisen tarinan, mikä mielestäni nostaa sen lajityyppinsä kärkeen, ja jopa omalle kaikkien aikojen parhaimpien pelien TOP10-listalleni. Ilman teknisiä virheitä ja bugeja antaisin 10/10, nyt "vain" 9.5/10.
Ori And The Blind Forest oli siitä jännä teos, että tuntui kuin se olisi ollut vaikeimmillaan alkupuolella (pako Ginso-puusta ei unohdu koskaan), kun taas Will Of The Wispissä vaikeustason balanssi on mielestäni parempi. Haastavimmat kohdat ajoittuivat loppupuolelle, poikkeuksena
Hohtolampien Kwolok-pomo, johon menin turhan alivarustautuneena, ja sitä sai yrittää melkein turhautumiseen asti.
Ginso Tree escapen vastineena pidän
Sandworm-pakoa, joka vaati minulta about 15 yritystä, mutta voi luoja sitä tunnetta kun se oli ohi.
Lopputaistelusta sen verran, että
olihan se eeppinen, mutta viimeinen vaihe oli todella sekava, koska en tahtonut erottaa, missä kohtaa Ori oli ruudulla kuvan heilunnasta ja putoilevista valopalloista johtuen. Lisäksi Shriekin kohtalo jäi kaikesta huolimatta surettamaan.
Lopetus oli koskettava ja kaunis kuten odottaa saattoikin, ja hetken aikaa meni nieleskellessä lopputekstien vieriessä ruudulla. Peli tarjosi timanttisen metroidvania-hyppelyn lisäksi erinomaisen tarinan, mikä mielestäni nostaa sen lajityyppinsä kärkeen, ja jopa omalle kaikkien aikojen parhaimpien pelien TOP10-listalleni. Ilman teknisiä virheitä ja bugeja antaisin 10/10, nyt "vain" 9.5/10.
Edellä on aika kattavasti myös omat fiilikset pelistä. Ensimmäisestä osasta pidin itse todella paljon, eikä kakkonen tuonut pettymystä.
Tuo vaikeustaso olisi varmasti eri tavalla pelatessa vaikeampi, itsellä tapana koluta kaikki nurkat ja siten saada päivityksiä kykyihin/uusia kykyjä. Joten tietyt bossit meni ensimmäisellä kertaa läpi
Teknisiä murheita oli pari kappaletta. Nopeasti dashaamalla sai siirtymiset alueelta toiselle nykimään. Toinen oli mielenkiintoisempi, Ori ei suostunut hyppäämään korkeutta juuri ollenkaan, mutta hahmolla pystyi hyppimään loputtomasti ilmassa eteenpäin . Jälkimmäinen onneksi poistui seuraavassa käynnistyksessä.
Loppubossin yksi vaihe oli tosiaan sekavuudessan vähemmän mukava. Muuten ei pahemmin ollut valittamista taisteluista.
Kaunishan tuo on katsella ja kuunnella, musiikki ja grafiikka ns. samaa paria.
