Peliarvosteluiden taso vuonna 2007 - 2010

[ShereKhan]

Vastaus: Peliarvosteluiden taso vuonna 2007

Miten se voi olla hyvä tapa, jos kukin kriitikko painottaa (tarpeettoman laajaksi muovattua) arvosteluasteikkoa vähän eri tavoin? Miten se voi olla hyvä tapa, jos samantyyppisiä pelejä arvioi useampi kuin yksi henkilö, ja kaikilla näillä on erilaiset preferenssit? Miten se voi olla hyvä tapa, jos yksittäisen arvioijan pelimieltymykset ovat muuttuneet sitten edellisen samantyyppisen pelin arvioinnin?

Ymmärrän kyllä, että ihmiset ovat tottuneet numeroarvosanoihin/tähdityksiin, mutta traditio onkin IMO ainoa edes jotenkin perusteltavissa oleva syy niiden säilyttämiseen.

Nyt mun mielestä unohdetaan pelien teknisyys. Peli voi olla teknisesti parasta tai täysin kelvoton, esim. olen viihtynyt monien yhden tähden leffojen parissa, mutta ala-arvoisia pelejä ei tule yhtään mieleen. Elokuva-arvostelut ovat lähinnä viihdettä, jossa oma mieltymys merkitsee paljon enemmän. En lue elokuva-arvosteluja lähes koskaan ja hyvin on mennyt, mutta en koskaan osta peliä lukematta arvostelua/katsomatta pisteitä. Hyvänkin pelisarjan uusin tuotos voi olla täysin onneton. Maailman huonoin elokuva voi saada kulttistatuksen, mutta maailman surkein peli on sellainen paskiainen, johon ei halua käsiään liattavan.

Toinen mikä tässä unohtuu on, etteivät peliarvostelut ole tiedettä, eikä niiden kuulukaan olla. Ei niitä noin vakavasti täydy ottaa ja kuuluttaa objektiivisuutta (silloinhan niitä eivät ihmiset edes kirjoittaisi). Kyllä yhteinen linja tuntuu aina löytyvän pisteytyksissä. Tekstisi voisi ymmärtää niin, ettei pisteistä osaa tehdä minkäänlaista johtopäätöstä (tämä varmasti pätee elokuviin ja siinä olen kanssasi samaa mieltä, mutta peleistä oli tällä kertaa kyse). Väitän, että lähes kaikki peleistä kiinnostuneet seuraavat pisteitä ja myös luottavat niihin. Usein ne myös pitävät aika hyvin paikkaansa, esittämäsi kysymykset myös aliarvioivat aika lailla pelitoimittajia, mutta he varmaan puolustavat omaa ammattitaitoaan eikä mulla siitä sen enempää. Toisekseen teksti on aivan yhtä subjektiivinen näkemys, onko siellä perässä pisteitä vai ei. Lopulta vain oma peli-/katselukokemus ratkaisee, kuinka paljon piti. Moni tuntuu pisteistä pitävän ja niitä kaipaavan, jos niiden poistolle tulee tilaus, ne varmasti poistuvat.

Pelit ovat viihdettä ja teknisiä taidonnäytteitä. Niitä pitää kohdella mekaanisesti juuri siitä syystä, että tarina voi olla täyttä kuraa, mutta peli voi silti toimia erinomaisesti ja tarjota hyvää pelattavaa.

Peliarvosteluissa suurin ongelma tänä päivänä on mun mielestä tekstin sisällöttömyys. Usein pelaajat sanovat, että älä katso arvosanaa, vaan lue se teksti. Tällä vaan ei mun mielestä tunnu usein olevan mitään muuta eroa kuin, että tekstin lukeminen on hitaampaa. Sisällöttömyydellä (karmea sanahirviö) tarkoitan, että 95 pisteen pelistä kerrotaan "upea, mahtava, erinomainen, osta tämä heti, jne. superlatiiveja toisensa perään". Arvostelun luettua en tiedä itse pelistä paljoakaan, mutta hyvä sen täytyy olla, mitä ikinä siinä tehdäänkään. Huono peli taas on "surkea, karmea jne tylytystä alusta loppuun". Huonon pelin kohdalla pelin "toimimattomuus" tulee selväksi, mutta hyvän pelin kohdalla ne muut kuin hehkutukset avaisivat pelin sopivuutta juuri minulle. Pelistä tulisi aina kertoa, miten peliä pelataan ja miten se toimii. Jos ei arvostelun lopussa edes ole varma onko taistelu vuoropohjainen vai ei, jotain meni metsään. Pisteet ehkä pitävät paikkaansa, mutta teksti jonka pitäisi kertoa pelin sopivuudesta minulle, on etenkin lehdissä usein täysin hukassa.

 

[sinappipipo]

Vastaus: Peliarvosteluiden taso vuonna 2007

Aaron Thomas sai paljon paskaa niskaansa, koska antoi oman linjansa mukaisen 7.5 Ratchet&Clankille. Varietyn nimetön kriitikko kritisoi Mario Galaxya ja taas oikeamieliset olivat järjestämässä ristiretkeä.

Eikös tästä ole puhuttu jo aivan tarpeeksi? Arvostelijalla oli pari pointtia puolesta ja vastaan. huonot kamerakulmat, rumat grafiikat, Wiimote on paska, sekä hieno level design.

Muutenhan koko arvostelun pointti oli kommentoida sitä, kuinka perseestä wii on konsolina.

 

[ShereKhan]

Vastaus: Peliarvosteluiden taso vuonna 2007

Hyvä, olemme siis asiasta samaa mieltä.

ShereKanin kirjoituksen perusteella taiteen kritiikkiin liittyvä problematiikka ei taida päteä pelimaailmassa, vaikka pelikin on pohjimmiltaan (taide)teos, siinä missä elokuva, musiikkikappale tai kirjakin.

Pelit ovat viihdettä ja teknisiä taidenäytteitä, kyllä, mutta ei sovi unohtaa, että niin ovat elokuvat, musiikki ja kirjatkin. Silti mitään yleisesti hyväksyttyä arvosteluskaalaa ei löydy muualta kuin kriitikon omasta pääkopasta.

Olemme samaa mieltä tuosta lainaamastasi lauseesta, mutta ei siitä mielestäni ollut epäselvyyttä missään vaiheessa, vai tuo olikin ilmeisesti jonkinlaiseksi piikiksi tarkoitettu? Jos kyllä, niin tarkoitukseni ei suinkaan ollut olla tyly. Ei kukaan voi kertoa etukäteen kuinka paljon joku jostain pelistä pitää, mutta mielestäni on hyvä, että peliarvosteluja kuitenkin tehdään. Peleissä tuo yhteinen linja tuntuisi olevan helpommin löydettävissä.

Taiteen kritiikki on mulle hyvin vieras, joten epäilysi tietämättömyydestäni eivät ole varmasti liioiteltuja. Problematiikan ymmärrän kyllä, kun puhutaan mistä tahansa missä pohjana on yksi mielipide vailla standardoituja mittaustekniikoita - en näe siinä mitään juuri taiteelle ominaista problematiikkaa, se on vain mutua oli kyse taiteesta tai ei. Pituushypyssä paremmuus on helpommin mitattavissa kuin peleissä, jos tarkoitat etten tätä ymmärrä, tämänhän voisi ottaa mellein loukkauksena - tämä oli siis vitsi. Niin, tietenkin ymmärrän kritiikin ongelmallisuuden, mutta peleissä tuota on mielestäni vähemmän. Jos pelit voi sinusta rinnastaa suoraan kirjoihin tai elokuviin, niin taidan kirjoittaa lämpimikseni, mutta mulle peliarvostelu antaa selkeämmän kuvan lopputuloksesta kuin esimerkiksi elokuva-arvostelu. Mielestäni pelit on helpompi arvostella ja tästä kertookin ehkä se, että hyvinä pidetyt pelit ovat valtaosan peliväestön mielestä hyviä pelejä, vaikka kyseinen genre ei ihan lemppari olisikaan. Kirjoissa, elokuvissa ja musiikissa henkilökohtainen mieltymys on paljon vahvempi, eikä edes tekninen loisto pelasta, joten mitattavuus on hankalampaa. Casablanca on edelleen hieno elokuva, Pong on pelinä jäänyt jo kehityksen jalkoihin ja tuskin saisi kovin hyviä pisteitä tänä päivänä ilmestyessään ja moni löytää jo parempaa pelattavaa. Tästäkin syystä pelien "mittaaminen" on mielekkäämpää, Casablancaa on vaikea haukkua, mutta Pong voidaan korkeintaan nostalgisoida. Tieteellisesti tässä nyt ei mitata mitään pelejä, joten viihteenä ja ohjeena ne varmasti ajavat asiansa ja pisteet ovat mielestäni siinä mukana.

Palaan vielä siihen, että suurin osa lukee peliarvostelut ja odottavat ensimmäisiä pisteitä nähdäkseen, onko peli epäonnistunut. Mitään absoluuttista totuutta "peli on 89 pisteen arvoinen" ei voida tietenkään sanoa, mutta sehän ei ole tarkoituskaan. Tässäkin meillä lienee ero ajatuksissa, sillä esimerkissäsi 94 ja 80 pisteen pelit ovat messias ja keskinkertaisuus. Tässä tavallaan huomasin, missä ero on, sillä mun mielestä molemmat pistemäärät kertoisivat pelin olevan toimiva peli. Pisteet ovat usein ensimmäinen asia, jonka näkee. Pelitoimittajat ovat pelaajia myös ja uskallan sanoa, että lajityypeittäin pelikokemus on kuitenkin niin lähellä samaa, että arvosteluilla on sijansa. Esim. en ole pelannut sanotaan 94:n pisteen peliä, joka olisi täysin pilalla. Voi se olla mielestäni vain keskinkertainen räiskintä, mutta kiva sitä oli pelata. Kukin tyylillää, mulle sopii tämä pidettiin sitä miten typeränä tahansa

Yhdessä asiassa uskallan veikata, että jopa tällainen taiteesta mitään tietämätön kadun mies on kanssasi samaa mieltä . Kuten edellisen kirjoituksen lopussa kuulutinkin, että tekstin sisältöä kaivattaisiin. Pelit alkavat olla jo niin pitkäikäisiä vetää läpi, että joissain arvosteluissa todella keskitytään vain kehumaan ja jää epäselväksi onko arvostelija edes pelannut peliä. Elokuva-arvosteluissa lipsautellaan aina juonesta niin isoja siivuja, että en niistä niin pidä, mutta pelimekaniikan avaaminen tuskin olisi kova spoilaus. Mä pidän pelilehdistä, mutta arvostelujen taso alkaa tosiaan olla huono, toisaalta netistä tuntuu löytävän asiantuntevia ja tietoa sisältäviä arvosteluja. Saatan kohta lopettaa näiden pelilehtien lukemisen, jossa tekstiä ei ole nimeksikään ja isoilla kuvilla täytetään sivutilaa. Pelit-lehden arvostelut ovat mun mielestä aika hyviä tänäkin päivän, vaikka harvemmin lehteä ostan. Ongelma ei suinkaan ole pisteet, vaan teksti.

 

[hartzu]

Vastaus: Peliarvosteluiden taso vuonna 2007

Viimein myös USAssa on herätty keskustelemaan peliarvosteluiden tarkoituksesta ylipäätään Gamespotin tapauksen myötä. Pari artikkelia aiheesta:

Kotaku
Gamasutra

 

[avanto]

Vastaus: Peliarvosteluiden taso vuonna 2007

Todella hyvät artikkelit aiheesta yllä, jotka kannattaa ehdottomasti lukea. Ja mahtavaa, että keskustelua alkaa syntymään pelimedioissa, sillä ainoastaan sisältäpäin tämänkin asian voi muuttaa.

Chapter III: We should be reviewing art when we're really reviewing products (Kotaku) alaotsikon alla Marki Wilson nostaa pinnalle juurikin sen pohjimmaisen kysymyksen videopelin arvostelussa: ovatko pelit taidetta vai tuotteita. Tästä esimerkkinä mies moittii, Heavenly Swordia esimerkkinä käyttäen, pelin pituudesta rokottamista verrattuna elokuvateollisuuteen. Tässä mies mielestäni ei aivan loogisesti ajattele, sillä pelien tunteina laskettuna oleva kesto on keskimääräisesti jotain 8-10h, ilman uudelleenpeluuta, joka on siis verrattavissa tuohon elokuvien perinteiseen 1,5h "standardiin", josta mies mainitsee. Tästä syystä Heavenly Swordia arvosteltaessa tuosta lyhyehköstä pelikokemusta kuuluu, vähintäänkin mainita, mutta myös oman mauan mukaan rokottaa pisteitä. "Art reviews decide if something is worth your time; game reviews decide is something is worth your money" on mielenkiintoisesti ilmaistu ja noinhan se käytännössä menee. Enkä kyllä näe juurikaan miksi sen ei pitäisi noin mennä, sillä pelit eivät kuitenkaan ole sama asia kuin muut taiteen ja/tai viihteen muodot.

Ja jos pohjimmiltaan mietitään mitkä asiat nostavat ja laskevat pelin pisteitä, niin kyllähän suurin osa pisteitä tulee teknisestä toimivuudesta. Jos peli on teknisesti toimiva, niin kyllähän pisteet ovat automaattisesti sen 80+ pistettä, koska peliä on kuitenkin nautittavaa pelata, se on siis ajan ja rahan kulutuksen väärti. Kuten täälläkin on jo pohdittu, niin ei se kyllä esimerkiksi elokuvien kohdalla ihan noin mene. Itse en ainakaan jaksa katsella jotain elokuvaa teknisen onnistumisen ansiosta, paskaa kun ei kannata kultaan kääriä. Toisaalta näissäkin on genresidonnaisia eroja, kuten vaikkapa ääninäyttelyn, musiikin ja tarinan vaikutus seikkailupelin tasoon tai äänimaailman ja graafisen loiston vaikutus FPS -genren helmistä saataviin kokemuksiin. Silti edelleen, peleissä tekninen ja taiteellinen onnistuminen eivät kävele käsi kädessä.

Tämä ei toisaalta edes oikeastaan liity siihen kuinka arvosteluiden taso olisi laskussa, mutta toki asiaa sivuaa. Ja yleisesti tuosta arvosteluasteikosta: itse olisin ainakin todella helpottunut, jos näkisin tuon 1-5 tähteä systeemin myös peliarvosteluissa laajemmin.

 

[Smirre]

Vastaus: Peliarvosteluiden taso vuonna 2007

Ja yleisesti tuosta arvosteluasteikosta: itse olisin ainakin todella helpottunut, jos näkisin tuon 1-5 tähteä systeemin myös peliarvosteluissa laajemmin.

Oli hieno nähdä miten Pelaaja-lehti alkutaipaleellaan otti heti käyttöön arvosteluasteikon 1-5. Lehden sivuilla oli vieläpä monia kannanottoja ja puolustuspuheita arvioinnin puolesta. Verrattiin elokuviin, musiikkiin ym.. populaarikulttuuriin ja niin edelleen... Ei mennyt pitkään kun päivitystä oli tulossa ja hyvänä uudistuksena "puolikkaat pallot" tuli mukaan.

Paljon myöhemmin tästä eksyin lehden pariin ja olin pettynyt, että entinen arvosana-asteikko oli dumpattu ja otettu käyttöön perinteiset kouluarvosanat (bonuksena arvosanat 1-3 myös mukana).

Joku varmaan tietää miksi Pelaaja vaihtoi asteikon?

Olen täysin 0-5 asteikon takana. Konsolifin voisi miettiä sen käyttöönottoa Se ei ole liian ankara tai tarkka ja antaa silti hyvän kuvan pelin hyvyydestä/huonoudesta.

vrt. Heavenly Sword nahina täällä ja megasaittien ääliömäiset pistevinkumiset jeesuspeli A 97p, jeesuspeli B 95p. Lopputuloksena itkua ja vinkumista miten peli A sai paljon paremman arvosanan. Ja ennenkaikkea miksi peli A on muka NOIN paljon parempi!?! Viidellä tähdellä (*****) kaikki olisi tyytyväisiä eikä tälläistä nähtäisi

 

[nothing]

Vastaus: Peliarvosteluiden taso vuonna 2007

http://www.next-gen.biz/index.php?option=com_content&task=view&id=8080&Itemid=2&limit=1&limitstart=0

Edgen Mass Effect arvostelu. Kai se on sitten uskottava, että ME on vain köyhä KOTOR rip-off.

 

[ShereKhan]

Vastaus: Peliarvosteluiden taso vuonna 2007

Olen sairaana ja elämää ei tosiaan ole tällä hetkellä, siltä se ainakin tuntuu. Joten tuli vaan mieleen tuosta GameSpot-jutusta, tavallaan tätä arvostelujen tasoa koskeva asia.

En ole vuoteen lukenut EGM-lehteä, mutta aikanaan luin sitä vuosikaudet. Sehän ei loista arvostelujensa tasolla, etenkään tekstin määrässä, mutta kokonaisuutena lehti on todella hyvä (ja oli vielä parempi aikoinaan). No joo, aiheeseen eli päätoimittajana oli ainakin silloin lempinimeltään Shoe (en muista oikeaa nimeä). Hänen pääkirjoituksensa olivat todella hyviä yleisestikin, mutta muistan useita pääkirjoituksia, jossa hän kuulutti EGM:n riippumattomuutta. Lehti on käsittääkseni Yhdysvaltain suurin pelilehti ja siten pystyy ehkä painimaankin pelifirmojen paineen alla.

Anyway, muistan ensimmäisen kerran kun luin hänen kirjoittavan pelijulkaisijan painostuksesta. Hän ei koskaan maininnut pelifirmoja, -julkaisijaa tai konsolivalmistajaa nimeltä, mutta kertoi kuitenkin tapahtuman sisällön. Muistan juttuja kuinka heitä oli painostettu, että "menetätte ison yksinoikeusjutun, jos pelin X arvostelu ei ole positiivista" en muista pyydettiinkö jotain tiettyä arvosanaa, mutta Shoe kertoi heidän menettäneen ison yksinoikeusjutun. Hän myös lisäsi, että menetetty yksinoikeusjuttu komeili isosti kilpailevan lehden kannessa seuraavassa kuussa... tietoa hänellä ei ollut, mutta voi tietysti olettaa asioita. Näitä hieman vastaavia juttuja oli tyyliin "pääsy testaamaan pelejä kehitysvaiheessa tai ylipäätänsä testaamaan voi vaikeutua, jos..." Pelilehdet elävät osin previkoista, joten ongelma oli aito pelitoimittajan osalta.

Samoin muistan jonkun kolmesta konsolivalmistajasta painostaneen, en muista detaljeja yhtään, mutta kieltämättä yllätti. Joka tapauksessa ensimmäisellä kerralla homma yllätti, en ollut tullut ajatelleeksi tällaisia asioita peleistä, jotka ovat lapsesta asti edustaneet leppoisaa ajanvietettä, joiden avulla pääsee hetkeksi jopa irti näistä murheista. Tällainen yhteisymmärrys syö medialta kriittisyyden ja uskottavuuden, jos siitä tulisi laajamittaista toimintaa. Toisaalta kriittisyyttä oli myös EGM kohtaan. N64:n aikoihin lehteä syytettiin paljon Nintendon sorsimisesta, kun uutuuspeli saatiin arvosteltua reilusti myöhässä. Tähän syynä oli, ettei Nintendo jostain syystä ollut kovin halukas lähettämään (piratismin tms.) pelossa "ilmaisia" pelejä kenellekään.

edit: siis EGM tosiaan sanoutui näistä täysin irti ja katsoi seuraamukset, ainakin päätoimittajan suulla näin oli. Samalla kasvoi epäily kuinka moni lehti/saitti taipuu. EGM oli myös huolissaan, että kuinka kauan he pärjäävät, jos tämä lisääntyy ja sisältö siirtyy kilpailijalle...

 

[avanto]

Vastaus: Peliarvosteluiden taso vuonna 2007

Tosiaankin, juurikin nuo ennen muita ja yksinoikeudella annettavat arvostelut, ja miksei myös ennakotkin (Pelaajan Splinter Cell ennakko ) tuottavat sitä suurinta epäilystä omalla kohdallani, jos ja kun kerran tuota sopupeliä pelimedioissa esiintyy kohtuu suuressakin mittakaavassa. Toisaalta ainakin juuri noihin paljon ennen julkaisua tulleisiin 9.8 arvosteluihin osaa suhtautua tietyllä huumorilla, vaikka osoittavatkin myös karun totuuden pelimedian taustalla.

Ja myös täältä ehdottomasti ääni tähdille Konsolifinin arvosteluissa. Enemmän painoa tekstille, vähemmän itse arvosanalle.

 

[Xbugs]

Vastaus: Peliarvosteluiden taso vuonna 2007

Joystiq on tänään julkaissut mielenkiintoisen vertailun Gamespotin Kane & Lynch -arvostelun alkuperäisestä ja myöhemmin muokatusta versiosta. Tämä vertailu auttanee hahmottamaan, mistä kenkä on puristanut:

Gamespot's Kane & Lynch Review
By Jeff Gerstmann

Kane & Lynch: Dead Men has a lot of promise, but nothing in this game works out nearly as well as you'd hope.

[Removed from original: Kane & Lynch: Dead Men is an ugly game, and we're not necessarily talking about the graphics. This criminal tale is packed with a collection of completely unlikable characters with no redeeming value whatsoever. It's impossible to even root for them as antiheroes. Once you get past the messy, meaningless story, things don't get too much better because you're saddled with clunky artificial intelligence on the part of your allies and your enemies, as well as a core shooting mechanic that simply doesn't satisfy. The unfortunate part is that the game does have a few bright points and feels like it had a lot of potential that just didn't come together as well as anyone must have hoped.]

[Added in edits: Io Interactive is best known for its stealth-focused Hitman series, but there's nothing quiet and sneaky about its latest release, Kane & Lynch: Dead Men. This time around, the developer put together a crime-themed shooter that starts out with a couple of simple, heist-like objectives and then rapidly spins out of control until, without much warning, you're gunning down soldiers in the middle of a foreign revolution. While the journey sounds interesting at first, and has a few bright points, it's weighed down by bad storytelling, a real lack of character development, and a host of gameplay-related issues. The end result is a game that squanders much of its potential and just doesn't come together as well as it probably should have.]

The story mode opens with you in the role of Kane, a death row inmate on his way to his execution, apparently convicted of being a very savage criminal as part of a notorious gang called The7. You're on your last ride with a quirky guy named Lynch who tells you to cover your head. After an explosion, you're both busted out and on the run. That might sound great, but it's a fate worse than death. The surviving members of The7 have busted you out to force you to recover something they think you stole from them. They consider you a traitor and will kill Kane's family if he doesn't comply. Lynch is sent along for the ride to watch over Kane and report in if anything weird happens. Circumstances change over time and the back half plays out like a revenge tale, but it's a revenge tale where you don't actually care if anyone actually gets their revenge. Every single person you play as or encounter is despicable and wholly abrasive; thus, [it's extremely difficult to care about anything that's happening to them.] [it'll probably be tough for you to find anyone to latch onto and care about, even if you typically go for this sort of crime drama on TV or in movies.] You can play through this story alone or with a friend in co-op mode, though this mode is only available locally and takes place on a vertically split screen that makes it difficult to follow the action, even on a widescreen TV.

The core gameplay in Kane & Lynch is your standard third-person shooter with cover elements and a light dusting of squad tactics. You can fire from the hip, but it's somewhat more accurate to fire while aiming. Unfortunately, even when you're aiming, hitting your targets is more difficult than it should be because your automatic fire has a wide spread on it. Kane is supposedly a badass arch-criminal; he should be able to hit his targets with short, controlled bursts. You're able to get behind cover and either blindfire or pop out for aimed shots, but there's no easy way to stick to walls. You don't press a button or anything; instead you sort of get up against a wall and turn sideways. Then after jiggling the controls back and forth a bit, you'll eventually snap into place to get behind cover. It's such a pain that you'll rarely want to use it, and it seems like you're always snapping into cover behind something at the most inopportune times, making the game quite frustrating. There's no health meter, but if you go down, you don't die immediately either. You can be revived by one of your teammates with an adrenaline shot. If you get that shot too frequently, you'll overdose and die. If your teammates don't reach you in time, you'll die too. Also, if one of the guys on your crew gets dropped, you have to make sure he gets revived. If he dies, the game ends. Between your poor accuracy, the enemy's sharp accuracy, and the boneheaded AI from your squadmates, this all adds up to you keeping your squad on a very short leash.
When you've got a team with you, you can order team members around individually or order the team all at once by telling it to regroup to your location, move to a specific spot, or attack specific targets. Telling team members to move to locations is the most effective move because you can keep them close and revive them when they get shot down. Sending them after targets results in your squad running around aimlessly and trying to get too close to targets. That leads to them getting dropped in the line of fire, where you probably won't be able to rescue them. So whether you're doing the shooting yourself or hanging back and letting your men do the dirty work, the game is a real [letdown.] [disappointment, especially when you consider how well this same sort of stuff worked in the developer's previous squad-based game, Freedom Fighters.]

There's only one multiplayer mode in Kane & Lynch, and it's a great idea. [Unfortunately, the idea doesn't translate into a great or long-lasting experience.] It's called Fragile Alliance and puts up to eight players in one team of criminals. Then, it sets the team off to steal money, cocaine, and jewels from various locations seen in the single-player game. So you might start out in front of a bank, run in, collect a bunch of cash, and then escape from in a van out back. The catch is the way the money is split up among teammates. If you all work together, the money is split evenly. But at any point, a player can go rogue and gun down one of his teammates. This brands you a traitor; thus, any money you collect and escape with is yours to keep. Of course, this also means that other players who are still part of the team will try to waste you before you escape with their hard-stolen loot. So every round is a tentative affair where you always expect the worst--you're just never sure when someone's going to finally turn on you. When you die, whether it's from the AI that opposes you or another player, you respawn on the other side of the heist. Now you need to stop the heist by eliminating the other players and you earn money by collecting it before the criminals collect.

[It's a great idea that's] [It's a bummer that the multiplayer is] mucked up by a few different things. First, you're still playing Kane & Lynch, so all of the inaccurate firing issues and poor cover tactics from the single-player still apply. But another problem is that you can see the names of the other players over their heads from a distance and through walls, even if they're on the other side. While you can run while crouched to make your name disappear, it's pretty weak that you can see the names of the police team members as they head your way. There's no element of surprise. Also, there are only a handful of different scenarios for this, and they play out the same way every single time. The security guards are always in the same positions in the bank and the cops are always waiting for you right outside, so it gets old fast.

[Technically,] [While it might seem like a basic heist game, Kane & Lynch does a good job of moving the action around, and you'll see a variety of different environments and situations, ranging from banks, to prison breaks, to full-scale conflicts in the middle of illicit poppy fields. It also has some] good-looking player models, with Kane and Lynch both looking appropriate as over-the-hill criminals. And even though their faces don't animate much in-game, they still look good. Most of the animation isn't so hot, though, and you'll see a few ugly textures here and there too. Some of it looks a bit unfinished, like the way you see guys go through the motion of hitting you with an adrenaline shot, but their hands are actually empty.

[The multiplayer mode is a really cool idea that leaves you wondering who's going to turn traitor on you, but it isn't strong enough to make you forget the game's other problems.]

The soundtrack is probably the best part of the whole game, delivering some tense music when the game calls for it. There's a lot of voice acting in the game. The voices are appropriate for the characters, but the dialogue is hokey and filled with [lazy] [gratuitous] cursing. The good ol' F word is certainly appropriate, given the nature of what these guys are doing, but when it's every third word out of every character's mouth, it comes across as a crutch that drags down the rest of the game a bit. Lynch frequently responds to your squad-orders by just shouting "F*** you!" [That's just lame.] [Things like that just make the game feel purposely abrasive, and not in a "gritty" or "cool" sort of way.]

[The game is available on the Xbox 360 and PlayStation 3 as of this writing, and the differences between the two versions are minimal. Both games have occasional frame rate issues and the control issues with finding cover and hitting targets are noticeable in both. The only real difference is that the PlayStation 3 version doesn't seem to have voice chat support. The multiplayer mode only really clicks when you can talk things out with other players and try to convince them that you're not going to turn traitor--only to turn traitor on them and then laugh about it. Without that, the whole experience feels a little dry. The Xbox 360 version also has the standard set of 1,000 achievement points, a few of which reward you for specific moments in co-op, like having the player controlling Lynch put a few cops out of their misery, rather than leaving them to writhe on the ground.]

Kane & Lynch: Dead Men is a premise with promise, [but the gameplay isn't sound while the story and characters go nowhere. And it's got enough random AI-based glitches to make you want to scream. Considering] [and if you've been waiting patiently for a game to really dive into the whole "crew-based heist tale" concept, you might be able to look past some of the story flaws. But when you consider] the nearly ridiculous number of extremely high-quality shooters available recently, there's not much room for something like Kane & Lynch, [but] [even taking into account the somewhat unique nature of its story. That said,] the multiplayer is a smart idea that's worth seeing, even if playing it makes you wish that it was used in another, better game.

[Editor's Note: This review has been updated to include differences between the Xbox 360 and PS3 versions and a clarification on the game's multiplayer mode.]

http://www.joystiq.com/2007/12/05/comparison-shows-significant-edits-to-gerstmanns-kane-and-lynch-r/

(Alkuperäislähteessä muokkaukset ovat helpommin erotettavissa.)

 

[jryi]

Vastaus: Peliarvosteluiden taso vuonna 2007

Uusimmassa Bonus Roundissa on aika mielenkiintoista keskustelua pelijournalismista ja sen luotettavuudesta:
http://www.gametrailers.com/bonusround.php?ep=18&pt=1

Hyvä pointti Daniel Hsulla lopussa tuosta mainosmyynnin ja arvostelujen suhteesta. Journalistin ensisijaisena ohjenuorana pitää olla rehellisyys lukijoita kohtaan, sillä niin kauan kuin lukijat ovat juuri sitä kohdeyleisöä, jolle mainostajat haluavat tuotettaan myydä, on mainostajien pakko iskeä ilmoituksiaan julkaisun sivuille. Kyllähän se niin on, että jos lehti tai web-sivusto menettää uskottavuutensa, ei niitä mainoksia pian ole kukaan katselemassa.

 

[feldon]

Vastaus: Peliarvosteluiden taso vuonna 2007

Noinhan se on. Kaikissa vakavasti otettavissa tiedotusvälineissä talouspuoli ja sisältö pidetään erillään, jolloin toimittajien ei tarvitse nuoleskella sponsoreita. Ikävä kyllä pienemmissä puljuissa homma lipsuu helposti siihen, että sisällöntuottajat joutuvat pakosti hoitamaan myös mainospuolen asioita. Ja siitä ei yleensä hyvä heilu.

 

[ShereKhan]

Vastaus: Peliarvosteluiden taso vuonna 2007

Hyvä linkki ja mainittakoon vielä, että Dan Shu eli "Shoe" on juuri tuon EGM lehden päätoimittaja. Tykkäsin aina kovasti miehen pääkirjoituksista, ne erottuivat edukseen monista muista hieman väkinäisistäkin pääkirjoituksista. Kaveri on ollut todella pitkään lehden palveluksessa ja mielestäni todella omalla alallaan.

 

[jryi]

Vastaus: Peliarvosteluiden taso vuonna 2007

Taas uusi linkki. Pelien saamat pisteet tuntuvat olevan mielenkiintoinen keskustelunaihe juuri nyt, ja tärkeimpänä syynä on Wii. Wiin ongelmahan (sen pelien kehnohkot pisteet Metacriticissä) johtuu siitä, että Wiille julkaistavat pelit poikkeavat pitkälti perinteisestä HC-pelaajille suunnatusta massasta, eivätkä pelijulkaisut osaa suhteutua niihin. Rayman Raving Rabbidseille ja Wii Playlle ei osata löytää oikeaa arvosanaa, koska niiden vertaaminen Haloihin ja Elder Scrollseihin on omenoiden vertaamista vesipatjaan.

GameSetWatchissa on yritetty pureutua aiheeseen: http://www.gamesetwatch.com/2008/01/gamesetchat_how_do_wii_judge_f.php

Ja N'Gai Croal vastaa omassa blogissaan: http://blog.newsweek.com/blogs/leve...-not-in-our-metacritics-but-in-ourselves.aspx

Kuten olen joskus sanonut: pisteyttäminen on hankalaa. Nykyisin se on vielä hankalampaa, kun rinnakkain pannaan pelejä kuten Eye of Judgment, Calling All Cars, Warhawk, Buzz! Megavisa, Singstar, Wii Sports ja Call of Duty 4.

1upin keskuteluissa joku heitti mielenkiintoisen idean, miten arvosanat voisi kokonaan poistaa. Arvostelutekstin lopussa olisi aina samat kolme kohtaa, jokta antaisivat konkreettisen vinkin pelin kohderyhmästä. Esimerkiksi vaikka uusin Ratchet&Clank:

• Vältä, jos et voi sietää karkkigrafiikkaista tasoloikkaa, tai jos edellytät peleiltä heti kättelyssä järjetöntä vaikeustasoa.
  
• Vuokraa, jos nautit näyttävistä ja hauskoista peleistä, mutta haluat vetäistä pelit vain kertaalleen läpi ja siirtyä eteenpäin.
  
• Osta, jos haet peleiltä ennen kaikkea hauskuutta, ja jos tapanasi on kerätä pelistä kaikki suorituspisteet, joita kerättävissä on.

Oikeastaan järkevän sisällön kehittäminen tuollaisiin vinkkeihin on aika haastavaa. Tulee vähän mieleen Winston Churchill -lainaus: "Demokratia on huonoin hallitusmuoto. Kaikkia muita tunnettuja hallitusmuotoja lukuunottamatta". Onko niin, että pisteidenanto peleille on kaikkein huonoin tapa arvioida niitä. Kaikkia muita arviointitapoja lukuunottamatta?

 

[Zoukka]

Vastaus: Peliarvosteluiden taso vuonna 2007

Oletteko tsekanneet Gamespotin uudet "mitalit" ? Minusta loistava idea.

Pisteet eivät mihinkään ole menossa, mutta toki maailma olisi parempi paikka ilman niitä.

 

[feldon]

Vastaus: Peliarvosteluiden taso vuonna 2007

Rayman Raving Rabbidseille ja Wii Playlle ei osata löytää oikeaa arvosanaa, koska niiden vertaaminen Haloihin ja Elder Scrollseihin on omenoiden vertaamista vesipatjaan.

Ei sinänsä mikään uusi juttu. Eihän eri genrejä ole ennen Wiitäkään voitu vertailla keskenään. Pisteet ovat korkeimmillaankin hyvä tiivistelmä arvostelijan fiiliksistä tietyllä hetkellä tiettyjen kokemusten ja näkemysten valossa, ja sellaisina niitä pitää tulkitakin. Absoluuttisia totuuksia on tosi hankala määritellä pelkkien fiilisten perusteella, olipa kyseessä tekstiarvostelu tai numeroarvosana.

 

[feldon]

Vastaus: Peliarvosteluiden taso vuonna 2007

1UP korvaa arvosanoissaan numerot kirjaimilla:

...it'll more accurately convey how we feel about a game. I mean, we knew a 5 out of 10 meant 'average' to us, but no one else seemed to get the clue. So we're changing things around so that anyone who's gone to school will instantly know how we feel when they see our letter grade on a game review.

http://www.1up.com/do/blogEntry?bId=8614304&publicUserId=4549175

 

[Zoukka]

Vastaus: Peliarvosteluiden taso vuonna 2007

Woah 1UP ja Pelaaja taisivat olla ainoat pelimediat maailmassa, jotka käyttivät tuota 1-10 asteikkoa kuten piti. No suunta kohti numeroiden poistoa on hyvä suunta.

 

[Mahewcoro]

Vastaus: Peliarvosteluiden taso vuonna 2009

Jaa niin siis minä vuonna? Peliarvosteluista ja Metacritic-paholaisesta Ah sitä aikaa kun täälläkin Oikea Mielipide katsottiin Pelitistä, Super Powerista tai Peliasemasta, ja jostain IGN:stä käytiin enintään katsomassa vähän ennakkomakua puolen vuoden päästä Eurooppaan tulevien pelien arvosanoista. Nyt se Metacritic-keskiarvo on Tumisille ja muille se Totuus, ja ei ole enää omia suosikkiarvostelijoita joiden mielipiteisiin luotetaan oman maun mukaan.[/QUOTE]

Miksi Peliasema, Super Power tai Pelit olisi yhtään sen paikkaansapitävämpi arvosteluissa? Ihmisiä he ovat sielläkin kirjoittavat ja heillä on omat suosikkinsa.

Pisteitä tärkeämpää olisi lukea se arvostelun sisältö, jotta osaa itse arvioida voittavatko hyvät puolet huonot.

Yksinkertaistin vähän, itse luin noihin aikoihin jopa puolta tusinaa kotimaista ja englantilaista pelilehteä, ja suurin suosikkini oli legendaarinen Super Play, josta käännettiin juttuja myös Super Poweriin.

Kuitenkin juuri siinä oli se merkittävä ero, ihmisillä oli niitä suosikkijulkaisuja ja niissä suosikkiarvostelijoita. Lisäksi Pelitin ja Peliaseman kohdalla oli Nnirvin poikueen tinkimätön asenne, jossa hypelle ja mainosmiehille pistettiin vastaan, ja vaikka mielipiteet saattoivat eritäkin, niin saattoi luottaa että arvostelun sisältöä ei sanellut mainosten määrä, kansikuvasopimus tai esijulkaisusopimus, eikä myöskään silmittömään hypeen menty mukaan vain siksi että jokin peli oli ennalta päätetty kansainvälisessä mediassa ja pelaajien päiväunissa seuraavaksi messiaaksi. Mutta nämä ajat tuntuvat olevan Pelitin osaltakin ohi, netin vaikutus ja hellittämätön hypemasiina ovat tulleet ylitsepääsemättömiksi.

Ja ongelma on juuri siinä, että näitä Metacriticejä julistetaan "totuutena", koska ne "kokoavat yleisen mielipiteen", vaikka Metacritic lähteenä on hyvin erilainen kuin ne alkuperäiset yksittäiset arvostelut. Miksi pitäisi välittää esim. jonkin PGNx:n arvostelusta, jos sivustosta ei ole koskaan kuullut eikä tunne sen arvosteluperiaatteita lainkaan, pelkästään nähnyt arvosanan ja usein asiayhteydestään irroitetun lainauksen Metacriticissä? Ja mitä nykyiset nettisivustot voivat sanoa pelijulkaisijoille, jotka eriävän mielipiteen kohdalla osoittavat heidän sivustoaan ja mainosbudjettiaan ja kysyvät, miksi juuri heidän mielipiteensä eroaa muista Metacritic-listauksessa?

Suomalaisesta näkökulmasta kotimainen pelimedia on Metacriticissä erittäin huonosti edustettuna, ja arvosanojen tahdin määrää hyvin kyseenalainen mainostuloihin uppoutunut jenkkipelimedia. Samalla ne korkeimmat arvosanat kasautuvat hypepeleille, ja ne todelliset helmet joissa mielipiteet voivat vaihdella rajusti hautautuvat keskinkertaisten pisteiden alle, peli joka saa pisteitä väliltä 60-90 on ilmeisesti samanarvoinen kuin peli joka saa tasaisesti pisteitä 75:n tuntumasta.

Eli se Pelit tai SuPo tai jokin muu on pätevämpi arvosteluissa jo siksi, koska silloin kiinnitetään huomiota siihen arvosteluun, arvostelun kirjoittajaan ja julkaisijan asemaan - eivät Pelit ja SuPo suinkaan tarjonneet samanlaisia lähtökohtia, ja puuttumatta esimerkkien laatueroihin, lukijat tunsivat julkaisujen tyylin ja sitä saattoi harkita osana arvostelua, kun taas Metacriticissä se "yleinen mielipide" koostuu tuntemattomista julkaisijoista ja arvostelijoista, joiden nimiä ei edes mainita. Ja vaikka yksittäiset tahot voivat nauttia laajaakin arvostusta, on se kuitenkin aivan eri asia kuin Metacriticin nostaminen "yleiseksi mielipiteeksi" kaikista ongelmista piittaamatta.

 

[KJZeod]

Vastaus: Peliarvosteluiden taso vuonna 2009

Kuitenkin juuri siinä oli se merkittävä ero, ihmisillä oli niitä suosikkijulkaisuja ja niissä suosikkiarvostelijoita. Lisäksi Pelitin ja Peliaseman kohdalla oli Nnirvin poikueen tinkimätön asenne, jossa hypelle ja mainosmiehille pistettiin vastaan, ja vaikka mielipiteet saattoivat eritäkin, niin saattoi luottaa että arvostelun sisältöä ei sanellut mainosten määrä, kansikuvasopimus tai esijulkaisusopimus, eikä myöskään silmittömään hypeen menty mukaan vain siksi että jokin peli oli ennalta päätetty kansainvälisessä mediassa ja pelaajien päiväunissa seuraavaksi messiaaksi. Mutta nämä ajat tuntuvat olevan Pelitin osaltakin ohi, netin vaikutus ja hellittämätön hypemasiina ovat tulleet ylitsepääsemättömiksi.

Totta koko kirjoitus. Itse pidän hyvin paljon Nnirvin (myös muiden Pelitin kirjoittajien) kirjoituksista ja hän on minusta kirjoittana parhaimpia suomalaisia pelialalla. Mutta se mikä on jopa surullisen hauskaa on Nnirvin asenne Half Lifea ja konsoleita kohtaan. Tietenkin se on tinkimätön asenne, eikä hän sitä käsittääkseni ole vieläkään muutttanut (viimeisimpiä numeroita en ole lukenut).

Suomalaisesta näkökulmasta kotimainen pelimedia on Metacriticissä erittäin huonosti edustettuna, ja arvosanojen tahdin määrää hyvin kyseenalainen mainostuloihin uppoutunut jenkkipelimedia. Samalla ne korkeimmat arvosanat kasautuvat hypepeleille, ja ne todelliset helmet joissa mielipiteet voivat vaihdella rajusti hautautuvat keskinkertaisten pisteiden alle, peli joka saa pisteitä väliltä 60-90 on ilmeisesti samanarvoinen kuin peli joka saa tasaisesti pisteitä 75:n tuntumasta.

Juuri tätä tarkoitin kun sanoin, että ihmisten pitäisi lukea se teksti - eikä niinkään antaa arvoa numeroille. Peli joka on saanut arvosanoja väliltä 60-90 on joillekin ollut loistava peli ja joillekin mitäänsanomaton. Kyseessä olevassa pelissä on kuitenkin jotain puutteita, mutta arvostelijalle joka on antanut pelille 90 ne ovat olleet niin vähäisiä, että niillä ei ole ollut juurikaan merkitystä. Arvostelijalle joka on antanut pelille 60 ne ovat liian suuria, jotta hän olisi pystynyt nauttimaan pelistä. Metacritic tosiaan antaa väärän kuvan pelin laadusta.

Miksi pitäisi välittää esim. jonkin PGNx:n arvostelusta, jos sivustosta ei ole koskaan kuullut eikä tunne sen arvosteluperiaatteita lainkaan, pelkästään nähnyt arvosanan ja usein asiayhteydestään irroitetun lainauksen Metacriticissä?

Nimenomaan tällaisessa tapauksessa PGNx:n arvostelusta ei pitäisi välittää ollenkaan. Vaan arvostelu pitäisi lukea ja katsoa arvostelijan muille peleille antamia pisteitä, jotta hahmottaa minkälaisista peleistä henkilö pitää. Kun on lukenut sellaisen määrän arvosteluja kuin itse näkee tarpeelliseksi, summaa hyvät ja huonot puolet, sen jälkeen tekee päätöksen näiden pohjalta. Näin pitäisi hereillä olevan kuluttajan toimia.

Ihmiset ovat kuitenkin laiskoja ja haluavat helpon vastauksen, pisteet ovat tämä helppo vastaus. Silti parempi vaihtoehto olisi tämä jryin jo kauan sitten huomaama idea.

1upin keskuteluissa joku heitti mielenkiintoisen idean, miten arvosanat voisi kokonaan poistaa. Arvostelutekstin lopussa olisi aina samat kolme kohtaa, jokta antaisivat konkreettisen vinkin pelin kohderyhmästä. Esimerkiksi vaikka uusin Ratchet&Clank:

• Vältä, jos et voi sietää karkkigrafiikkaista tasoloikkaa, tai jos edellytät peleiltä heti kättelyssä järjetöntä vaikeustasoa.
  
• Vuokraa, jos nautit näyttävistä ja hauskoista peleistä, mutta haluat vetäistä pelit vain kertaalleen läpi ja siirtyä eteenpäin.
  
• Osta, jos haet peleiltä ennen kaikkea hauskuutta, ja jos tapanasi on kerätä pelistä kaikki suorituspisteet, joita kerättävissä on.