Tänään haettu postista sekä peli- että laitelähetys.
Raportoidaan pelit ensin:
Näytä liitetiedosto 16121
Victory Goal '96 - $5,50
Yu-No: A Girl Who Chants Love at the Bound of This World. - $20,50
Saturnille eBay-huutokauppoina kaksi Japani-julkaisua, kylläkin EU-alueelta toimitettuna joten ylimääräisiä veroja ei tarvinnut maksella. Postikulut yhteensä n. kymmenen euroa.
Yu-No:sta olen pelannut PS4 Storesta ostetun uusioversion, joka tarinaltaan on sama kuin alkuperäinen mutta taidetyyliltään täysin uusittu. Kyseessä siis Visual Novelin ja point & clickin yhdistelmä, jonka pelaamisen muistan olleen todella vaikuttava kokemus - mieleenpainuvuudessa ihan siellä Horizon- ja TLoU-tasolla. Olen silloin tällöin harkinnut Yu-No:n PS4-version ostamista hyllyyn myös fyysisenä, mutta en ole lopulta katsonut sitä aiheelliseksi. Nyt tämä Saturnin alkuperäinen peli tuli kuitenkin niin sopivaan saumaan eBayssa vastaan, että tämähän se hyllyyn päätyvä keräilykappale tietysti kuuluu olla!
Alkuperäistä peliä ei ole koskaan julkaistu Japanin ulkopuolella ja pelikielikin on tietysti japani, jota en valitettavasti ymmärrä edes vähää alusta. Lähinnä keräilykappaleen virkaa tämä peli taitaa siis itselläni toimittaa, olkoonkin että onnistuin äsken alustavasti mallaamaan myös sellaista pelitapaa, jossa vieressäni telineessä oleva kännykkä kuvaa TV:n ruutua, ja Google Lens kääntää jatkuvalla syötöllä ruudulla näkyvää japaninkielistä tekstiä englanniksi. Tällä tyylillä pelin itse asiassa kyllä jopa pystyisi pelaamaan läpi, mutta aikaa siinä menisi kyllä todella kauan. Yu-No on yli 60 tunnin mittaisena nimittäin niin pitkä Visual Novel, että sen Saturn-julkaisu käsittää peräti kolme peli-CD:tä.
Victory Goal '96 oli ihan silkka täyteostos samalta myyjältä ja samoilla postikuluilla. Japanin jalkapalloliigan virallinen peli, joka on ilmeisesti samaa sarjaa Sega Worldwide Soccerin kanssa. Sen huutamisella harjoittelin eBay-huutotaktiikkaani, eli kuinka viime tippaan ennen kohteen sulkeutumista uskallan odottaa, ennen kuin jätän ainoaksi jäävän tarjoukseni. Harjoitus oli menestyksekäs, kuten kuvasta näkyy.
Ja sitten se laitehankinta. Sen johdosta on kyllä hymy ollut tänään todella herkässä!
Näytä liitetiedosto 16125
Tässä on
Open Source Scan Converter, lyhyemmin
OSSC. Tilasin tämän nimenomaan Saturnia varten, kun paljastui ettei erillinen Saturn-HDMI-konvertteri jostain syystä toiminut eikä TV:ni tukenut komposiittivideoliitäntää. Hommasin tätä varten myös Saturnin RGB-SCART-kaapelin kympillä VPD:stä, ja kyllä kannatti! OSSC:n avulla homma lähti pelittämään välittömästi, ja kuva on niin kristallinkirkas ja terävä ettei sitä meinaa oikein 28-vuotiaan laitteen ulostulosignaaliksi edes uskoa. OSSC:stä löytyisi asetuksia kuvan säätöön myös todella reilusti, mutta en ole vielä kokenut tarpeelliseksi niitä hinkata, kun oletussäädötkin ovat aivan erinomaisen näköiset. Viivettä ei tunnu tämän mukana tulevan, ja kuva ja ääni ovat laadultaan erinomaisia ja täysin häiriöttömiä. OSSC:n avulla myös mahdollisten tulevien retrolaitteiden yhdistäminen telkkariin pitäisi helpottua merkittävästi, joten tämä todellakin vaikuttaa loistavalta ostokselta.
Näytä liitetiedosto 16126
Näytä liitetiedosto 16127
Näytä liitetiedosto 16128
Tilauspaikkana Irlannista käsin toimiva Video Game Perfection -verkkokauppa, hintaa kaikkine kuluineen 184€. Kallista, mutta jos tämä nyt todellakin on niin hyvä laite kuin miltä tällä hetkellä näyttää, niin joka sentin arvoista!
Ja nyt kun OSSC on asennettu ja kaikki olohuoneeni konsolit ovat jälleen välittömästi pelivalmiina, niin pakkohan se on laittaa tästä setupista kuva tännekin. Ainakin yhden ihmisen onnellisuus tiivistyy tehokkaasti tämän kuvan sisältöön tällä hetkellä.
Näytä liitetiedosto 16129
Kuvateksti valehtelee tosin sen verran, että kuvassa ei todellisuudessa ole PSP:tä, koska sen säilytyspaikka ei ole TV-tasossa ja unohdin laittaa sen näkyville kuvaa ottaessani. PSP:n komponenttikaapelin toinen pää on kuitenkin jatkuvasti kytkettynä Xboxin päällä olevaan switcheriin, joten PSP:llä TV:n kautta pelaaminen vaatii vain yhden piuhan kiinnittämisen itse konsoliin. Tällöin sen voinee hyvin laskea kolmanneksitoista pelivalmiiksi konsoliksi samassa setupissa.
Kyllä tässä nyt on sellainen homma, että tänään on itselläni ollut todella hyvä päivä. Ilon aiheita ei viime aikoina aivan joka puolelta ole sadellut, mutta peli- ja laitehankinnat ne vain saavat suupielet nykimään ylöspäin ja unohtamaan hetkeksi maallisemmat murheet. Nyt on aika pistää taas Saturn ja OSSC päälle ja palata jatkamaan Lara Croftin ensimmäistä haudanryöstöä - vielä kerran!