Käväisin viime viikolla kolmella eri kirppiksellä Jyväskylässä. Eihän sieltä tyhjin käsin tarvinnut pelihankintojenkaan puolesta lähteä.
Driver: San Francisco hintaan 4€ X360:lle, mikä oli kyllä todellinen löytö, sillä verkkokaupoista noita ei posteineen alta kahdenkympin tunnu oikein löytyvän. Pelilevyn korkeintaan tyydyttävä kunto tosin selittää osittain hintaa, mutta sehän riittää että Series X tunnistaa levyn oikeaksi ja lataa verkosta pelin koneelle. Tämän jo testasin toimivaksi, joten hyvä hankinta.
Eragon 2,50€, ja DualShock2 maltilliseen hintaan 5€. Ohjain tuntui aivan uudenveroiselta, ja ehdin jo ajatella tehneeni kaikkien aikojen ohjainkaupat, mutta alhaisen hinnan syyksi paljastui kuitenkin lopulta epäkuntoinen vasen nuolinäppäin. Ei tuosta paljoa kuitenkaan köyhtynyt, joten samapa tuo.
Näytä liitetiedosto 10935
Niin, ja ostin minä kirppiksiltä sekä huuto.netistä sekä Sumashop.comista vähän elokuviakin. Ihan vähän vaan, ja varsin maltillisilla hinnoilla. Ja pari sarjaakin kun olivat halpoja. Melkein kaikkien kappalehinnat välillä 0,50-4€, muutama yksittäinen 5-9€. Kaikki joko hyväkuntoisia käytettyjä tai uusia muoveissa. Yllättävän hyvin mahtuivat vielä kaikki samaan kuvaankin, tosin eihän niitä ollutkaan kuin 51 kappaletta.
Näytä liitetiedosto 10936