Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 3

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja lande
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
  • Tunnisteet Tunnisteet
    ps3
Vastaus: PlayStation 3

Olen kateellinen. Oli varmaan ihan kivaa päästä testailemaan, ilmeisesti vielä ihan mukavalla porukallakin...
 
Vastaus: PlayStation 3

Psyko sanoi:
Tuo demohan oli esi-esi-asteen esi-sellainen. Varsinainen peli tulee myyntiin mahdollisesti vuoden päästä, eli en demon pohjalta menisi paljoa sanomaan, muuta kuin että tooooodella lupaavalta vaikuttaa näinkin varhaisessa vaiheessa. Pelin tunnelma ja varsinkin musiikit ovat aivan kärkipäätä. LOTR-elokuvat tulivat vahvasti mieleen tätä peliä katsellessa. Sitten kun grafiikka alkaa olemaan kohdallaan, odotettavissa voi olla jotain aivan häkellyttävää. Nytkin jo meri näytti todella hienolta ja pidin myös efektistä, jossa lohikäärmeen siivet heijastivat liekkien kajoa kääntyessään tiettyihin kulmiin.

Juu, minähän tosiaan olen vain pikkasen tuota demoa kokeillut Digiexpossa kun en tähän tilaisuuteen päässyt mukaan. Ja yritän olla, etten etukäteen nosta peliä alustalle niin en ainakaan pety :)
 
Vastaus: PlayStation 3

No saa nähdä. Vanhan koodin perusteella Lairissa oli vielä läjä perustavanlaatuisia ongelmia, eli töitä tiimillä vielä riittää. Ja niihin ihmismassoihin on saatava eloa, sillä "Dynasty Warrior" look ei oikein sytytä. Myös ne hakeutuvat tulipallot vaikuttivat paskalta idealta. X-wingejä lohikäärme-skineillä !

Mutta ihan laatukamaa on Factor-5 ennenkin työntänyt. Joku nasta quirk pitäisi peliin kuitenkin vielä kehitellä.
 
Vastaus: PlayStation 3

Nyt tarvin vähän jeesiä....

Mua rupes uusi konsoli kuumottamaan, joko ps3 tai xbox360. Järki sanoo xbox360, mutta sydän ps3, johtuen siitä että minulla on ollut ps2 ensimmäisistä päivistä alkaen ja se ei ole kertaan jumittanut, eikä ollut mitään ongelmia. Toisin kun taas xbox360 on jäänyt sellainen kuva että se kaatuilee ja jumittelee vähän väliä. Yleensä jos on jostain hyviä kokemuksia, niin haluaa samalta firmalta muutkin tuotteet ostaa.

Nyt haluaisinkin rehellistä vastausta siihen, että onko järkeä jäädä odottomaan ps3, kun se tulee? Onko se ps3 todellakin sen liki 300 euron hinta eron väärtti? Minua ei välttämättä se grafiikka niin hirveästi kiinnosta, kuhan se on sulavaa. Mitä nyt on nuita nettijuttuja seurannut niin esim. tuolla http://www.gamespot.com/features/6162742/index.html On juttu xbox360 ja ps3 grafiikka vertailuista ja tähän mennessä näyttäisi siltä että xboxi vie voiton. Toki turhahan noita grafiikoita on vielä näin alkuvaiheessa verrata.

Mutta siis jos ei graafikka niin hirveästi kiinnosta, niin mitä se ps3 tarjoaa sen 300 euron edestä, mitä xboxissa ei ole? Toki Blu-ray asema on, mutta senkään yleistymisestä ei ole täyttä varmuutta. Tykkään myös kovasti pleikkarin ohjaimesta, se sopii käteen enemmän kuin hyvin.

Onko nyt jotain pelisarjaa mitä ei tule kuin ainoastaan pleikkarille? Onko nettipelaaminen laajempaa pleikkarilla? Mitä siinä on? Mitä? Täh? häh?

Vai pitäisikö mun tehdä vain niin, että ostan nyt xboxin ja odotan kun pleikkari tulee suomeen ja ostan sen pleikan sitten myöhemmin.....

Auttakaa nyt miestä mäessä! Tukekaa, oon ihan riekaleina :)

P.s: Toivottavasti saitte jotain selkoa mun sekavasta kirjoituksesta.....
 
Vastaus: PlayStation 3

Jiz sanoi:

Itsellä ollut hieman samanlaiset fiilikset, kuin sinulla. Tosin täytyy sanoa, että koen kovasti antipatioita MS:ää kohtaan, joten boksi on poissa laskuissa omalta kohdaltani.

Kysymykseesi, mitä PS3:ssa on 300 edestä... Jaa a. Se Blu-ray on yksi syy. Et välttämättä koe tarvitsevasi sitä vielä, mutta kaikki merkit näyttävät siltä, että HD-matskuun ollaan menossa ja lujaa, kotikäytössäkin. PS3:ssa on ilmainen nettipalvelu, eli sinun ei tarvitse maksaa kuukausimaksua pelataksesi. Laajuudeltaan varmasti yhtä iso, kuin Livekin. Osassa aluieta jopa parempi. :)
Sanoit, ettet välitä grafiikoista, mutta PS3:n julkaisupelit vetävät jo vertoja X360:n nykyisille peleille. Itse uskon vahvasti siihen, että tulevaisuudessa (ehkä jo vuoden kuluttua) aletaan nähdä pelejä PS3:lla, jotka menevät X360:stä ohi.
Peleistä on näin alkuvaiheessa vaikea sanoa vielä mitään, mutta Killzone-sarja on ainakin sellainen, jota tullaan vain pleikkarilla näkemään. Samoin GT4. Monia muitakin Sonylta jo ennestään tuttuja tullaan PS3:lla näkemään. Ratchet&Clank, Daxter jne.
Eye of Judgment on myös varmasti odottamisen arvoinen.
Ohjain on kolmosessa ihan yhtä hyvä käteen, kuin vanhakin kapula. Oolkanappien liipasimiin tottuu nopeasti ja kallisteluohjaus on hauskaa. :)
Itse odotan PS3:sta jo todella malttamattomasti. Varsinkin, kun sitä pääsi jo testailemaan. :D
 
Vastaus: PlayStation 3

Jiz sanoi:
Nyt tarvin vähän jeesiä....

Mua rupes uusi konsoli kuumottamaan, joko ps3 tai xbox360. Järki sanoo xbox360, mutta sydän ps3, johtuen siitä että minulla on ollut ps2 ensimmäisistä päivistä alkaen ja se ei ole kertaan jumittanut, eikä ollut mitään ongelmia. Toisin kun taas xbox360 on jäänyt sellainen kuva että se kaatuilee ja jumittelee vähän väliä. Yleensä jos on jostain hyviä kokemuksia, niin haluaa samalta firmalta muutkin tuotteet ostaa.

Nyt haluaisinkin rehellistä vastausta siihen, että onko järkeä jäädä odottomaan ps3, kun se tulee? Onko se ps3 todellakin sen liki 300 euron hinta eron väärtti? Minua ei välttämättä se grafiikka niin hirveästi kiinnosta, kuhan se on sulavaa. Mitä nyt on nuita nettijuttuja seurannut niin esim. tuolla http://www.gamespot.com/features/6162742/index.html On juttu xbox360 ja ps3 grafiikka vertailuista ja tähän mennessä näyttäisi siltä että xboxi vie voiton. Toki turhahan noita grafiikoita on vielä näin alkuvaiheessa verrata.

Mutta siis jos ei graafikka niin hirveästi kiinnosta, niin mitä se ps3 tarjoaa sen 300 euron edestä, mitä xboxissa ei ole? Toki Blu-ray asema on, mutta senkään yleistymisestä ei ole täyttä varmuutta. Tykkään myös kovasti pleikkarin ohjaimesta, se sopii käteen enemmän kuin hyvin.

Onko nyt jotain pelisarjaa mitä ei tule kuin ainoastaan pleikkarille? Onko nettipelaaminen laajempaa pleikkarilla? Mitä siinä on? Mitä? Täh? häh?

Vai pitäisikö mun tehdä vain niin, että ostan nyt xboxin ja odotan kun pleikkari tulee suomeen ja ostan sen pleikan sitten myöhemmin.....

Auttakaa nyt miestä mäessä! Tukekaa, oon ihan riekaleina :)

P.s: Toivottavasti saitte jotain selkoa mun sekavasta kirjoituksesta.....

tee niin kuin mina ja osta xbox 360 nyt ja ps3 sitten kun se hinta laskee aika reippaasti
 
Vastaus: PlayStation 3

Jiz sanoi:
Mua rupes uusi konsoli kuumottamaan, joko ps3 tai xbox360. Järki sanoo xbox360, mutta sydän ps3

Osta se jolle tulee sinua kiinnostavia pelejä. Jos linux-maailma kiinnostaa niin se on asia mitä PS3:lla on ja mitä 360:llä ei ole. Isompi kiintolevy ja langaton yhteys on PS3:ssa vakiona. Ja se on äänetön kone (360 on äänekäs). Siinä asioita joita itse arvostaisin boksiin verrattuna + PS3 ohjaimessa on liikkeentunnistus. Tulevaisuutta ajatellen myös 1080p ja bluray voi olla kivoja, mutta kumpaankaan noista kahdesta en rehellisesti sanottuna usko isommassa mittakaavassa, seuraava sukupolvi kuitenkin jo tulee taas tuossa 4-5 vuoden päästä ja siinä vaiheessa vasta alkaa olla nuo featuret enemmän realismia massamarkkinoita ajatellen.

Muuten aika samanlaiset featurelistat loppujen lopuksi molemmissa näyttää olevan. 360:stä saa aika hyvän hinnan vielä käytettynä jos takuuta on voimassa, joten pelimies myisi sen tarvittaessa PS3:n jaloista pois jos ei miellytä ja/tai ei ole varaa ostaa molempia.

Itse aion rauhassa odottaa, että PS3:n hinta laskee ensin sopivammalle tasolle, siinä vaiheessa jo alkaa näkemään senkin millainen on koneen pelituki tulavaisuudessa ja millaisia tehoja siitä saa revittyä irti kun kehittäjillä on ollut aikaa paneutua koneen arkkitehtuuriin.
 
Vastaus: PlayStation 3

pziuz sanoi:
Jaa a. Se Blu-ray on yksi syy. Et välttämättä koe tarvitsevasi sitä vielä, mutta kaikki merkit näyttävät siltä, että HD-matskuun ollaan menossa ja lujaa, kotikäytössäkin.

Toisaalta päinvastaisiakin merkkejä on olemassa - ei yleensä HD-materiaalin, vaan nimenomaan Blurayn suhteen:

It is common knowledge that the PS3 is being used as a means to boost the Blu-ray install-base, even if Sony won't come out and say it. However, it would appear that Blu-ray is being harmed by its inclusion in the PS3.

According to a survey by Cymfony, a analyst group that focuses on market influence, HD-DVD has 46% more positive discussions on various websites than Blu-ray. Half as many people are also impressed with Blu-ray visuals than are with HD-DVD visuals. The key reasons for low Blu-ray acceptance is the forced (there's that word again) inclusion in the PS3 and Sony's format reputation.

http://www.joystiq.com/2006/12/07/ps3-harming-blu-ray-acceptance/

http://news.digitaltrends.com/talkback158.html

http://www.edn.com/index.asp?layout=blog&blog_id=400000040&blog_post_id=1760005776

On turha maksaa satoja euroja ylimääräistä ominaisuudesta, jonka tulevaisuus on vielä täysin avoin.

Mitä tulee konsolin valintaan valmistajakorporaation maineen perusteella, jäljelle ei jää kovin paljon vaihtoehtoja. Sekä Microsoft, Sony että myös Nintendo ovat kaikki öykkäreitä ja saaneet tuomioita laittomasta toiminnastaan. Tältä pohjalta konsolivalinnaksi kelpaisi ehkä Gamepark.

Ihan yleisellä tasolla puhuttaessa mitään konsolia ei ole järkevää ostaa heti sen julkaisun jälkeen. Silloin hinnat ovat korkeimmillaan, laitteet kärsivät lastentaudeista ja pelivalikoima on pienimmillään. Paras tilanne on konsolin elinkaaren loppuvaiheilla (eli tämän perusteella tällä hetkellä kannattavin ostos taitaisi olla PS2).

Jos horjut päätöksessäsi (eikä kaikkien vaihtoehtojen valitseminen ole optio), viisainta on odottaa ja katsoa, mikä laite tarjoaa jatkossa eniten itseä miellyttävää pelattavaa. Tällä hetkellä esimerkiksi monien vakiintuneiden pelisarjojen tulevaisuus eri konsoleilla on vielä avoin, kuten eilen nähtiin hittisarja Dragon Questin palattua yllätysvetona takaisin Nintendon huomaan.
 
Vastaus: PlayStation 3

Xbugs sanoi:
On turha maksaa satoja euroja ylimääräistä ominaisuudesta, jonka tulevaisuus on vielä täysin avoin.

Mitä tulee konsolin valintaan valmistajakorporaation maineen perusteella, jäljelle ei jää kovin paljon vaihtoehtoja. Sekä Microsoft, Sony että myös Nintendo ovat kaikki öykkäreitä ja saaneet tuomioita laittomasta toiminnastaan. Tältä pohjalta konsolivalinnaksi kelpaisi ehkä Gamepark.

Ihan yleisellä tasolla puhuttaessa mitään konsolia ei ole järkevää ostaa heti sen julkaisun jälkeen. Silloin hinnat ovat korkeimmillaan, laitteet kärsivät lastentaudeista ja pelivalikoima on pienimmillään. Paras tilanne on konsolin elinkaaren loppuvaiheilla (eli tämän perusteella tällä hetkellä kannattavin ostos taitaisi olla PS2).

En kuitenkaan menisi sanomaan, että Blu-rayn tulevaisuus on täysin avoin. Sitähän on jo markkinoilla. Mitä valmistajiin tulee, niin jokaisella on omat näkemyksensä asioille. Yksi tykkää toisesta, kolmas tykkää ekasta ja neljäs ei tykkää kenestäkään. Itse pidän vähiten Microsoftista.

Ja ihan yleisellä tasolla, mitään tuotetta ei ole järkeä ostaa heti julkaisun jälkeen, koska ne ovat aina silloin kalliimmillaan. Jauhelihankin saa kaupasta halvalla, kunhan vika käyttöpäivä lähestyy. Eri asia onkin sitten kuinka uusia ja kiinnostavia tuotteet ovat sitten myöhemmin, kun niitä saa halvalla.
Kuinka paljon joku sitten haluaa jotakin tuotetta? Se on se perimmäinen kysymys, ei se minkä hintainen se on. Itse tiedän haluavani PS3:sta niin paljon, että julkaisussa sen ostan ja pidän hintaa sopivana. Ebaysta en ostaisi. Siellä hinnat menevät jo oman haluni edelle.
Lastentaudeista PS3:lla osa on jo toivon mukaan saatu poistettua Euroopan julkaisussa.
 
Vastaus: PlayStation 3

Järkiperusteet aikalailla tukisivat XO:n valintaa tässä vaiheessa, mutta eihän pelikonetta ole pakko niillä perusteilla hankkia.
 
Vastaus: PlayStation 3

Kun hankkii PS3n voi sillä vanhalla PS2lla heittää lokkia, antaa jollekin, jättää kaappiin pölyttymään.. Vanhat pelit toimivat PS3lla. Okei, jotkin eivät toimi, mutta PS3lla on helpompi sanoa mitkä eivät toimi, kuin mitkä toimivat.
 
Vastaus: PlayStation 3

pziuz sanoi:
Ja ihan yleisellä tasolla, mitään tuotetta ei ole järkeä ostaa heti julkaisun jälkeen, koska ne ovat aina silloin kalliimmillaan. Jauhelihankin saa kaupasta halvalla, kunhan vika käyttöpäivä lähestyy. Eri asia onkin sitten kuinka uusia ja kiinnostavia tuotteet ovat sitten myöhemmin, kun niitä saa halvalla.
Pelikonsoleissa pätee mielestäni se, että ne ovat tavallaan huonoimmillaan julkaisussa. Ostajilta kuoritaan kermat päältä, laittekanta on pieni, pelikirjasto rajallinen ja niitä lastentautejakin on varsin useasti. Ajan myötä pelikirjasto laajenee ja pelit kehittyvät entistä laadukkaammiksi, hinta laskee ja softa- ja rautapuolella korjataan pahimpia bugeja pois sekä lisätään uusia ominaisuuksia. Jauhelihassa taas on mielestäni päinvastoin! Se on parhaimmillaan tuoreena, ajan myötä tuote muuttuu jopa käyttökelvottomaksi.

pziuz, nämä sun vertaukset.
:D
 
Vastaus: PlayStation 3

Onko PS3:sessa esiintynyt jotain ongelmia Jenkeissä?

Jos tämä ei 720p tarkkuutta tukevien televisioiden ongelma unohdetaan.
 
Vastaus: PlayStation 3

Softahäikkiä noissa näkyy olevan, ja satunnaisia maanantaikappaleita joillakin, mitä nyt ps3foorumia on tullut seurattua.
Mitään vakavampaa ei ole sattunut silmään.
 
Vastaus: PlayStation 3

jujze sanoi:
Softahäikkiä noissa näkyy olevan, ja satunnaisia maanantaikappaleita joillakin, mitä nyt ps3foorumia on tullut seurattua.
Mitään vakavampaa ei ole sattunut silmään.

Kunhan ei vain mitään vastaavaa, mitä kuulee X360:sen kanssa olevan.

Wii:ssäkin on kuulemma ollut päivityksen yhteydessä hajoamisia.

Kunhan rauta on ok, niin softapuoli saadaan varmasti hiottua kuntoon.
 
Vastaus: PlayStation 3

-mic- sanoi:
Pelikonsoleissa pätee mielestäni se, että ne ovat tavallaan huonoimmillaan julkaisussa. Ostajilta kuoritaan kermat päältä, laittekanta on pieni, pelikirjasto rajallinen ja niitä lastentautejakin on varsin useasti. Ajan myötä pelikirjasto laajenee ja pelit kehittyvät entistä laadukkaammiksi, hinta laskee ja softa- ja rautapuolella korjataan pahimpia bugeja pois sekä lisätään uusia ominaisuuksia. Jauhelihassa taas on mielestäni päinvastoin! Se on parhaimmillaan tuoreena, ajan myötä tuote muuttuu jopa käyttökelvottomaksi.

pziuz, nämä sun vertaukset.
:D
Siis tuo pätee kaikkeen kulutustavaraan. Jauheliha nyt oli vain mielestäni hauska esimerkki. :rolleyes:
Samalla tavalla toimitaan autojen, kulutuselektroniikan, vaatteiden ym. ym. kanssa.
 
Vastaus: PlayStation 3

pziuz sanoi:
Siis tuo pätee kaikkeen kulutustavaraan.

Ei päde, vaan pelikonsolit, tietokoneet ja mediatoistimet ovat paljon suuremmassa määrin tämän efektin uhreja, sillä niiden käyttökelpoisuus on täysin riippuvainen saatavilla olevasta ohjelmistotarjonnasta.

Auto ei muutu paremmaksi ostokseksi odottamalla, etenkään siinä mielessä että sille tulisi myöhemmin tarjolle merkittävästi parempia bensiinilaatuja, joiden avulla kulkuneuvon käyttökelpoisuus moninkertaistuisi. Vaatteiden hankintaa ei kannata viivästyttää siinä toivossa, että myöhemmin markkinoilla on merkittävästi laajempi valikoima nappeja, vetoketjuja ja muita korjaussarjoja.

Ja kuten edellä todettiin, esimerkkinä käyttämäsi jauhelihan kohdalla tilanne on suorastaan tasan päinvastainen.
 
Vastaus: PlayStation 3

Paolo sanoi:
Kyllä uusissa autoissa on lastentauteja, joten niiltä osin analogia on paikkaansapitävä.

Niin on konsoleissakin, joten sen suhteen auto ja pelikonsoli ovatkin samalla viivalla. Nyt oli puhetta pelikirjastosta, ja sen suhteen analogiana käytettyä bensaa. Analogia on toki vajavainen kun on kyse niin erilaisista tuotteista, mutta pointti lienee selvä.

(Alkaako tää mennä jo vähän liikaa aiheen vierestä?)
 
Ylös Bottom