Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 4

Tein tässä viime päivinä kohtuullisen mielenkiintoisen huomion, kun oma PS4-pelikirjasto päätti päivittyä isosti useamman nimikkeen pohjalta. Tarkoitan siis pelien omia päivityksiä. Eilen Dirt Rally 2 päätti puskea 16+ gigan päivityksen ulos ja tänään RDR 2 päivittyi myös 7+ gigan päivityksellä.

Kyse on siis päivitysnopeuksista. Tuntuisi nimittäin siltä, että peleillä/julkaisijoilla/kehittäjillä olisi hieman erilaiset serverit noiden päivitysten jakamiseen. Ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta, kun DR 2 pääti ladata päivityksensä kohtuullisen hitaasti ja RDR 2 sitten tuli nopeasti ja normaalia vauhtia. Vuorokauden aika noille latauksille oli sama, DR 2:n paketti tuli eilen iltapäivästä ja RDR 2 tänään käytännössä samaan aikaan. Koska kyseessä on myös arkipäivät molemmissa tapauksissa, niin voitaneen olettaa, että verkon kuormitus on ollut noin suunnilleen samaa tasoa molempina päivinä samaan aikaan. RDR 2:n päivitys latautui likimain sitä täyttä vauhtia, mitä nuo PS4-pelien päivitykset nyt ovat tavanneet latautua ja vastaavasti DR 2:n päivitys vähän yli puolella siitä nopeudesta. Samoja huomioita olen tehnyt aikaisemminkin.

Väkisin laittaa mietityttämään, että olisiko tuo latautumisnopeus riippuvainen siitä, mikä peli on kyseessä. RDR 2 meinaan päivittyy käytännössä aina täyttä vauhtia ja DR 2 ei oikeastaan koskaan, vaan aina hitaammalla nopeudella.
Mulla näytti RDR 2 päivityksen latausajaksi 30 tuntia, niin jotain vikaa siellä oli muutaman päivän ajan :D
 
En tiedä onko oikee ketju mut siis. Mietin jos ostan ton rdr2, ostanko levynä vai ps storesta? Mulla on joka tapaukses toi ulkonen kovalevy, eli jos ostan ps storesta ni se ladataan sinne, eli saako sen sieltä myöhemmin ladattua vaikka toiseen konsoliin jos on tarve?

Eli kumpikohan olis järkevämpi täs tilantees :D
 
Ulkoinen kovalevy on naitettu vain yhteen konsoliin kerrallaan. Mikäli siirrät kovalevyä, formatoidaan se ennen käyttöönottoa.
 
Ulkoista kovalevyä voi käyttää useammassa konsolissa, kunhan käyttää tiliä jolla peli on ostettu. Sisäinen kovalevy formatoidaan aina jos vaihtaa konsolia.

Nojoo, perhana tuskin tolla ny mitään väliä on kummasta mä ostan 30e pelin, myymälästä levynä vai ps storesta aattelen liian hankalasti vaa, sama ostaa ps storesta
 
Ulkoista kovalevyä voi käyttää useammassa konsolissa, kunhan käyttää tiliä jolla peli on ostettu. Sisäinen kovalevy formatoidaan aina jos vaihtaa konsolia.
Juuri näin. Pari kesää sitten vein oman 4-teraisen levyni Rovaniemelle, ja siellä tehtiin ystäväni PS4 Prosta ensisijainen PS4-järjestelmä omalle PSN-tunnukselleni. Sen jälkeen 4 teran ulkoisen levyn kaikki pelit oli kummankin PSN-tunnuksilla pelattavissa.

(Operaatio toki edellytti sitä, että olin ennen reissuun lähtöä poistanut ensisijaisuuden omasta kotikonsolistani.)

Ja jos sattuu muuten vaan olemaan useampia PS4-konsoleita, joissa käyttää samaa PSN-tunnusta (eli sitä jolla digipelit on hankittu), voi ulkoisen levyn kytkeä mihin tahansa noista PS4-järjestelmistä.

Ja olipa se digiostos asennettu konsolin omalle kiintolevylle tai USB-lätylle, voi sen silti ladata toisiin konsoleihin ihan niin monta kertaa kuin haluaa.
 
Hmm. Kaveri tuli kyläilemään ja ehdotin että pitäisikö riipaista tulille Until Dawn. Hyvin ennaltasuunnitellun ohjelman mukaisesti peli oli vielä muoveissa ja siinä kerkesin jo hetken harmitella kuinka joutuu asentelemaan ensikisi ja pelisessio viivästyy X ajan. Heti antoi kuitenkin käynnistää pelin ja ihmettelin kun missään en mitään asennnuspalkkia nähnyt. Pelin kooksi konsoli ehdotti 37gb ja nyt 6h session päätteeksi oli pelillä jo kokoa 50gb. Eli ilmeisesti siinä taustalla jotain on kuitenki asenneltu, vaikka mitään indikaattoreita aiheesta en löydä? Mietityttää myös miten oli muka 37gb asennettuna välittömästi kun löi levyn kelkkaan. Konsoli kyllä puhisi alkuun siihen malliin että olisi voinut luulla että on lentoon lähdössä. Niin ja itsellä siis ei ole pleikkari ollut hetkeen kytkettynä edes verkkoon, kun pelkkiä singlejä tullut pelattua.

Tuli mukavat 360 vibat tästä kun sai heittää levyn kelkkaan ja suoraan pelata 6h ilman mitään asenteluja tai muuta kurjaa. Good old times. Ja Until Dawn oli parhautta !
 
Heti antoi kuitenkin käynnistää pelin ja ihmettelin kun missään en mitään asennnuspalkkia nähnyt. Pelin kooksi konsoli ehdotti 37gb ja nyt 6h session päätteeksi oli pelillä jo kokoa 50gb. Eli ilmeisesti siinä taustalla jotain on kuitenki asenneltu, vaikka mitään indikaattoreita aiheesta en löydä? Mietityttää myös miten oli muka 37gb asennettuna välittömästi kun löi levyn kelkkaan.
PS4:n levypeli tekee aluksi pienen alkuasennuksen, jonka jälkeen pääsee jo käynnistämään pelin, ja kaikki muu asennetaan Blu-ray-levyltä siinä taustalla. Ja kun konsolikaan ei kerran verkossa ollut, ei sen tarvinnut ensin päivitystäkään ladata.

Tuo alkuasennuksen kesto vaihtelee muutamista sekunneista ehkä max pariin minuuttiin vaihdellen täysin pelikohtaisesti. Sille en keksi tähän hätään mitään loogista selitystä, miksi se alussa ilmoitti varaavansa 37 gigaa, mutta lopulta veikin enemmän, vaikkei päivitystäkään ollut mukana.
 
Jotain tälläistä ounastelinkin, vaikken löytänytkään mitään dataa aiheesta. Positiivinen yllätys kuitenkin !
 
Mikä ajatus tässä PS4 Pron liitäntöjen takapaneelissa on? Aivan helvetin epäkäytännöllinen. Liitäntöjen tekeminen todella vaikeaa. Ethernet-johtoa ei saa millään irti. Xbox Onessa verkkojohdon (joka irtoaa helposti niin kuin pitääkin) painettava puoli on yläpuolella, PS4:ssä alapuolella. Ja muutenkin tuollainen viisto perä. Ainoa keino saada verkkojohto irti on irrottaa kaikki muut johdot ja ottaa PS4 käsiin pehmeälle alustalle, kääntää pystysuoraan ja sitten juuri ja juuri saa johdon irrotettua. Toivottavasti ei konsoli vahingoittunut. Ajattelin, että yhtä pitkää verkkojohtoa käytän Xbox Onen ja PS4:n kanssa, mutta eihän siitä tullut mitään tuon PS4:n huonon suunnittelun takia. Tuleeko WLAN-yhteydellä pelaamisesta mitään? Tein jo testin, jonka mukaan ping nousi WLAN-yhteyden takia 20 ms, kun vertasin langatonta ja langallista. Jitter eli pingin (viiveen) vaihtelu on WLANilla 10 ms:n luokkaa, langallisella alle 1 ms. Tuo voi tuottaa ongelmia FPS-peleissä? Täällä napapiirillä asuessa muutenkin on jo korkea ping kaikissa peleissä, kun lähin palvelin on jossain Saksassa tai Britanniassa ym.

Siis onko tuo PS4:n ohjaimen kosketuslevy nimestään huolimatta vain yksi suuri painike ilman muita ominaisuuksia? Luulin aina nimestä ja kuvasta päätellen, että olisi kuin PS Vitan kosketuslevy, mutta eipä olekaan. Järkytys, miten huono tuo DS4-ohjain on aikaisempiin PlayStation-ohjaimiin ja Xbox Onen ohjaimeen verrattuna! Vähemmän nappejakin. Ohjainsauvat ovat mielestäni paremmin sijoitettu Xboxin ohjaimessa, kun eivät ole symmetrisesti. Ja muutenkin paremmat ohjainsauvat. Helpommin pääsee käsiksi nuolinäppäimille esim. Battlefieldissä Xbox-ohjaimella.

(Kyllä, tällainen luuseri täällä, vasta nyt sain hankittua johtavan konsolin)
 
Viimeksi muokattu:
Siis onko tuo PS4:n ohjaimen kosketuslevy nimestään huolimatta vain yksi suuri painike ilman muita ominaisuuksia? Luulin aina nimestä ja kuvasta päätellen, että olisi kuin PS Vitan kosketuslevy, mutta eipä olekaan.

Kyllä se toimii ihan kuten vitassa, mutta sitä ei vaan käytetä pahemmin.
Esim killzone shadowfall käytti sitä tavallaan toisena dpadina ja swaippaamalla ylös/alas/sivuille vaihdettiin mukana kulkevan robotin toimintoja.
Crew 1:ssa tuolla voi selata karttaa ja child of lightissa voi ohjata sitä mukana kulkevaa valopalleroa jonka nimeä en muista.
 
Tuleeko WLAN-yhteydellä pelaamisesta mitään? Tein jo testin, jonka mukaan ping nousi WLAN-yhteyden takia 20 ms, kun vertasin langatonta ja langallista. Jitter eli pingin (viiveen) vaihtelu on WLANilla 10 ms:n luokkaa, langallisella alle 1 ms. Tuo voi tuottaa ongelmia FPS-peleissä? Täällä napapiirillä asuessa muutenkin on jo korkea ping kaikissa peleissä, kun lähin palvelin on jossain Saksassa tai Britanniassa ym.
Itse ainakin käytän 5GHz wlania pelatessa ja en ole huomannut ongelmia nettipeleissä, paitsi jos latailee storesta jotain samalla, niin välillä voi tulla pientä lagipiikkiä.
 
Itse ainakin käytän 5GHz wlania pelatessa ja en ole huomannut ongelmia nettipeleissä, paitsi jos latailee storesta jotain samalla, niin välillä voi tulla pientä lagipiikkiä.

Paljonko sulla on ping WLANilla ja oletko kokeillut paljonko se olisi langallisella? https://www.meter.net/ping-test/ (tämän voi tehdä ihan konsolin verkkoselaimella)

TW-EAV510 v6 antaa valita vain 2,4 GHz. Luin jostain, että mikroaaltouuni käyttää tuota samaa. Mitä tapahtuu, jos kesken pelin tai latauksen lämmittää ruuan mikrossa? PS3:lla aikoinaan useamman kerran ladattu demo tai peli pätki tai toimi epätäydellisesti, kun sen oli ladannut WLANilla. Myös pelien päivityksien latauksien takia en saanut kaikkia pelejä edes käynnistymään! Näiden kokemusten takia en ole uskaltanut ladata käyttöjärjestelmäpäivitystä WLANilla PS4:lle ja siksi en pääse nyt edes lataamaan Plus-pelejä. Pelkään, että asennustiedostossa on jotain virheitä ja konsoli tiiliskiveytyy.

Ihan langallisellakin ping nousee ja Battlefield valittaa koko ajan symbolillaan pingin vaihtelusta (jitter), jos on lataus menossa samaan aikaan.
 
Testasin wlanilla ja tässä tuo "median" ping Ruotsi 30ms ja Saksa 45ms.
Langallisena "median" ping Ruotsi 29ms ja Saksa 42ms
Jitter molemmilla testattuna 5-6 välillä

Tuohon mikroon ja 2.4GHz en osaa muuta sanoa, kuin että mulla ei ollut sen kanssa ongelmia, eikä pleikkari 3 tai 4 ole tiiliskiveytynyt vaikka sen kautta päivittellyt niitä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:

Sulla siis WLAN nostaa pingiä vain 1-3 ms! Mulla yli 20 ms. Ehkä tämä 2,4 GHz on vaan paska taajuus?

Onko sulla signaalin vahvuus 100 % ?

Mikron ym. kanssa ei siis tule ongelmia tuolla sun taajuudella. Mutta sen kantama taitaa olla huonompi. Mutta ei kai sillä pienessä kerrostaloasunnossa niin väliä ole.
 
Signaalin vahvuus on 100% ja 2,4GHz on tosiaan huonompi, kuin 5GHz mutta kantama siinä on parempi.
 
Ylös Bottom