Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5: ostopaikat ja hintatiedot - ei trokauskeskustelua!

Itse sain tuosta eilisestä Gigantin klo 12 erästä tilauksen läpi vasta 12.30, ja tilausvahvarissa lukee että saapuu varastoon 2.12. Saas nähdä, ainakin peruin muut ennakkovaraukset joten toivottavasti ei jää luu käteen :)

Jätin itse verkkokaupan ja Dna:n ennakot voimaan.
 
Viimeksi muokattu:
Sain eilen postilta seurantakoodin ja klo:21aikaan näytti että paketti oli lajiteltu vantaalla. Aamulla klo:8 aikaan olivat lajitellut uudestaan ja pysynyt siinä tilassa tähänkin asti. Elättelin eilen toivoa että tänään tulisi paketti mutta posti on posti. Tilasin pleikan eilen prisman kautta ja tilausvahvistun tuli klo.09.10.
Onko kellään vastaavaa tilannetta?
 
Minä ymmärsin niin, että jollekin oli annettu asiakaspalvelun chatissä väärää tietoa lisäerän myynnistä. Oli sanottu, että ei tule lisäeriä ollenkaan kun nettisivuilla luki, että 11 aikaan aukeaisi myynti muutamalle onnekkaalle. Nettisivuilla oli väärää tietoa ja sen lisäksi aspa ilmoitti väärin. Ihan oikea lisäerä kuitenkin putkahti joskus 10 jälkeen tilattavaksi.

Hain eilen oman levyversioni Raision Verkkiksestä, mutta kyttäilin kaverille kuuman vinkin tuosta ja nyt hänellekin tulossa jouluksi digiversio Powerista.
Verkkokauppa ilmeisesti hätääntyi kun sen tilauksia alettiin perumaan ja alkoi tiedottomaan tilaajille että konsolit on tulossa viikoilla 48-49 jolloin Powerin myöhemmin tulevia tilauksia on alettu perumaan ja sieltä vapautunut tavaraa.
 
Onko kenelläkään gigantin eilisestä klo 9 erästä käynyt mitään? Tuote:220276 Määrä:1Toimituksen tila:Tilaus vastaanotettu

Tämän jälkeen ei ole tilauksen tilalle käynyt mitään.
 
Sain eilen postilta seurantakoodin ja klo:21aikaan näytti että paketti oli lajiteltu vantaalla. Aamulla klo:8 aikaan olivat lajitellut uudestaan ja pysynyt siinä tilassa tähänkin asti. Elättelin eilen toivoa että tänään tulisi paketti mutta posti on posti. Tilasin pleikan eilen prisman kautta ja tilausvahvistun tuli klo.09.10.
Onko kellään vastaavaa tilannetta?

Prismasta vahvari 9.08 ja toimitus kotiin. Tunti sitten lävähti sähköpostiin Postin seurantatunnus.

Vaikuttaa siltä että siellä on ensin käsitelty tilaukset jotka noudetaan myymälästä, muut toimitustavat hoidetaan myöhemmin.
 
Sain eilen postilta seurantakoodin ja klo:21aikaan näytti että paketti oli lajiteltu vantaalla. Aamulla klo:8 aikaan olivat lajitellut uudestaan ja pysynyt siinä tilassa tähänkin asti. Elättelin eilen toivoa että tänään tulisi paketti mutta posti on posti. Tilasin pleikan eilen prisman kautta ja tilausvahvistun tuli klo.09.10.
Onko kellään vastaavaa tilannetta?

Tilasin samaan aikaan muttei ole mitään kuulunut vielä, ei voinut kirjautua sisäänkään joten en voi pahemmin seurata tilannetta.

Edit: nyt tuli seurantakoodi
 
Onko kenelläkään gigantin eilisestä klo 9 erästä käynyt mitään? Tuote:220276 Määrä:1Toimituksen tila:Tilaus vastaanotettu

Tämän jälkeen ei ole tilauksen tilalle käynyt mitään.

Ei kannata hätäillä Gigantin suhteen jos toimituksen tila ei muutu heti. Itellä muuttu boxin tilaus "lähetetty" tilaan vasta samana päivänä kun tilauksen sain jo käsiini Postista. Heillä tuppaa päivittyyn noi tilauksen tiedot hitaasti.
 
En edes muista koska olen viimeksi mitään kirjoitellut tänne. Menee varmaan Socomin kulta aikoihin. Kuitenkin oli pakko nyt rikkoa hiljaisuus ja osallistua keskusteluun. Kuten monet eilen,niin myös täällä kirottiin Gigantti,Kesko,Prisma ja Power alimpaan helvettiin. Olin ollut varma että saan pleikkarin haettua myymälästä,kuten sain ps4 aikanaan. Tästä syystä ei tullut tehtyä ennakkotilausta

Eilen tein henkisen päätöksen että ostan nyt pelikoneen ja haetaan sitten joskus PS5. Kuitenkin sattumalta olin Powerin sivuilla 10.00 aikaan ja huomasin että ps5 saa lisättyä ostoskoriin. Joten nyt kauhella munkilla myös PS5 matkaa myös tänne
 
Itse sain tuosta eilisestä Gigantin klo 12 erästä tilauksen läpi vasta 12.30, ja tilausvahvarissa lukee että saapuu varastoon 2.12. Saas nähdä, ainakin peruin muut ennakkovaraukset joten toivottavasti ei jää luu käteen :)
Jännä ku tilausvahvistuksessa lukee mulla että varastossa. Ei mitään 2.12 saapuvasta ym. Tilattu tosiaan 12 maissa ja vahvistus tuli 12.04.
 
Jännä ku tilausvahvistuksessa lukee mulla että varastossa. Ei mitään 2.12 saapuvasta ym. Tilattu tosiaan 12 maissa ja vahvistus tuli 12.04.
Sama meikäläisellä, mutta tilasin ekstraohjaimen samassa, jota on toki varastossa, ja näytti olevan eräällä toisellakin tällä foorumilla tuo sama status kun oli konsoli + ohjain kombo.
 
9D778F23-DB75-4311-971F-248DE0CC14DA.jpeg
Onkohan tämä viesti lähtenyt kaikille tilaajille vai mikähän on homman nimi? Kello 9.10 oma tilaus mennyt lävitse. Erikoista kun kymmenen jälkeen tilanneet jo saaneet laitteitaan ja itselle ei ainakaan ole vielä seurantakoodia kuulunut.
 
Tuo on uskoakseni niille, jotka jäivät rannalle tästä ekasta erästä. Toisella foorumilla muutama muu saanut samanlaisen ja heilläkin tilausaika 9.10 kieppeillä. Siellä myös kommentoijia, jotka saaneet postin seurantakoodin, vaikka selvästi myöhemmin tullut tilausvahvistus. Henkilökohtaisella tasolla kävi pulla ja 9.10 tehdystä tilauksesta tuli tänään aamulla Prismalta sähköpostiin seurantakoodi. Joten voidaan todeta, että tasan ei mennyt tässäkään nallekarkit.
 
Power suorittaa, konsoli lähetetty myyntipakkauksessaan ainoastaan osoitetarra suojanaan! Laatikon kulmat ikävästi muuttaneet muotoaan :mad:
Toivottavasti itse laite on ehjä, meni kaverille hetki sitten, joten vielä ei tiedä:rolleyes:
Siis jos noin on, niin reklaamaatiota tulee ja paljon.
 
Power suorittaa, konsoli lähetetty myyntipakkauksessaan ainoastaan osoitetarra suojanaan! Laatikon kulmat ikävästi muuttaneet muotoaan :mad:
Toivottavasti itse laite on ehjä, meni kaverille hetki sitten, joten vielä ei tiedä:rolleyes:

Ihme ettei joku nyysinyt pakettia kun näkee sokeakin mitä siellä on, kuitenkin aika kuuma esine tällä hetkellä.
 
Omahan PS5 lähti nyt postiin tilausajalla 09:19 ja tilausvahvitus 09:21. Enemmikseen olen ihmeissään, että miten osa aikasimmista tilaajista joutuivat keskisormen tähtäämäksi, kun omalla kohdalla ja parilla muulla klo10 jälkeiset tilaukset menivät läpi.

e54308f659620b774ec0e9d1fe15b6ea.png
 
Power suorittaa, konsoli lähetetty myyntipakkauksessaan ainoastaan osoitetarra suojanaan! Laatikon kulmat ikävästi muuttaneet muotoaan :mad:
Toivottavasti itse laite on ehjä, meni kaverille hetki sitten, joten vielä ei tiedä:rolleyes:

Aika hävytöntä, jos noin on pakattu! Onni kuitenkin on, että itse laite on siellä myyntipakkauksessaan pakattu sillä tavalla, että mikään sen kohta ei pitäisi suoraan koskettaa suoraan noita kulmia. Miten sen nyt osaisi selittää, mutta laite on tuettu sellaisilla pahveilla, että konsoli ikäänkuin on "tyhjiössä" siellä ilmassa. Ei se tietenkään mieletöntä pahoinpitelyä kestä, mutta aika hyvin suojattu kuitenkin.

Elisa oli tehnyt postituksessaan hyvää työtä. Oma paketti oli neutraalissa ruskeassa pahvilaatikossa ja tuon PS5:n myyntipaketin ulkopuolella oli myös muovifylliä lisätäytteenä pahvilaatikon sisällä.
 
Jaahas. Prisman chatissa sanoivat äsken, ettei lisää laitteita ole enää lähdössä ja loput tulee seuraavasta erästä ”lähiaikoina”. Kyllä vähän kyrsii, kun oma tilaus läpi 9.10 ja paljon myöhemmin tilanneille laitteita jo toimitettu. Lupasivat lahjakortin hyvitykseksi.
 
Ylös Bottom