Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5: ostopaikat ja hintatiedot - ei trokauskeskustelua!

Veikkaan isompien kauppaketjujen saavan/hankkivan enemmän levyasemallista versiota, koska Pertti Perusostaja on varmaankin siitä enemmän kiinnostunut. Peruskuluttaja kuitenkin ostelee pelejä monesta eri paikasta ja haluaa tarvittaessa käyttää konsolia myös leffatoistimena. Se on sitten pienemmän asiakaskunnan erikoismalli tuo digitaalinen.
 
En tarvii tota levyasemallista. Yritän saada DE:tä
Nyt voi lisätä ostoskoriin taas levymallin
Olin tuohon aikaan Prisman sivuilla lisämässä ostoskoriin, mutta sain viestiksi, että palvelussa tapahtui virhe. Luultavasti siis yksi peruutus tullut jälleenmyyntiin ja satuin olemaan vähän myöhässä, koska nyt ei näy enää mahdollisuutta lisätä ostoskoriin.
 
Taitaa olla Prismassa joku bugi jäänyt päälle. Ostokoripainike on aktiivinen, toimitus 2-6 päivää (haha) ja sitten virheilmoitus päälle.

Ainakin pääsee testaamaan illuusiota koneen hankkimisesta :D
 
Itse taidan odottaa sitä tulevaa paranneltua versiota. Ei ole kiire ostaa. Ps4:senkin ostin viime kesänä vasta ekaa kertaa niin ei silläkään kauhea kiire ollut
 
Ihan mielenkiintoinen tuo sivuosan listaus Torin ja Huudon hinnoista. Muutenpa tuo oli melko vaiheessa/rikki. En jaksanut edes klikkailla mitään kun tosiaan jotain kieltomerkkejä täynnä :p

Terppa ja kiitos palautteesta! Taas näki, miten ei osaa ajatella kuten oikeat käyttäjät :D

Sivu näyttää tosiaan "kieltomerkkiä" puljun kohdalla, jos ei Pleikkaa ole sieltä saatavilla. Jos Pleikkaa jostain joskus saa, niin se kieltomerkki muuttuu nätiksi vihreäksi check-merkiksi.

Tässä alkuviikosta saan saitille sähköposti-ilmoitukset, joten syöttämällä palveluun emailisi, saat mailia heti, kun palvelu hoksaa, että jostain Pleikkaa saa. Jokainen listatuista saiteista tsekataan viiden minuutin välein. Se on toki turhaa useammankin kaupan kohdalla, koska on selvää, että esim. Verkkokaupasta ei Pleikkaa voi tilata vielä kuukausiin.

- mikko
 
Nythän tuo idea aukeni ihan eri tavalla.

Kannattaa ehkä vähän jättää myös tyhjää tilaa ettei sivu olisi noin täynnä pelkkää tekstiä. Se olikin ehkä se syy, miksi näinkin yksinkertaisesta sivusta sai ensikatsauksella niin sekavan kuvan. Ulkoasulla on suuri merkitys juurikin luettavuuden sekä myös käytettävyyden että houkuttelevuuden kautta.

Itse laittaisin keskimmäinen kolumnin leveämmäksi ja sivujen osiot ohuemmiksi, ehkä tiiviimmällä tekstillä/pienemmällä fontilla.

Tai mikäli on tarkoitus nimenomaan seurata saatavuutta, niin keskiosio jopa kokonaan omalle sivulle ja pääosaan juuri se saatavuus eikä noihin sivupalkkeihin. Tuota kuvakettakin kannattaa ehkä miettiä uusiksi ainakin sen verran että tarvitseeko se otsikon selittääkseen mitä se tarkoittaa. Ilmeisen moni luuli sen tarkoittavan että sivusto oli jotenkin rikki, koska selaimet saattavat näyttää saman tyyppisiä kuvakkeita jos vaikkapa kuva ei lataannu. Näin minäkin tuon tulkitsin tuolla ensimmäisellä vilkaisullani.

Poistuin myös nopeasti sen tarkemmin sivua katselematta, joten jos ensivaikutelma on sekava tai jopa rikkinäinen sivusto, niin kannattaa tosiaan miettiä mitä tuolla voisi tehdä kehittääkseen sitä.

Aika pienillä muutoksilla tuosta saisi nopeastikin paremman. Hyvä idea edelleenkin vaikka tuskin kovin pitkäikäinen kun sitten joskus saatavuus alkaa olemaan normaalimpi.
 
Kiitoksia paljon palautteesta! Ihan puhtaat ulkoasuseikat on minulle se kaikista vähiten mielenkiintoinen asia. Tällä hetkellä olen sivustoon ulkoasumielessä tarpeeksi tyytyväinen, jotta olen pystynyt keskittymään mielenkiintoisempiin asioihin, kuten kaikkeen siihen, mitä pellin alla tapahtuu. On toki selvää, että nykyinen ulkoasu voi aiheuttaa toisaalta informaatioähkyn ja toisaalta väärinymmärryksiä. Katson, jos paneutuisin näihin seikkoihin jossain välissä vielä paremmin.

Sieltä itse asiassa löytyy omat sivunsa juuri näille mainitsemillesi asioille, jossa ne saavat paremmin ruututilaa ja jossa olen päässyt myös selittämään esimerkiksi saatavuustilannetta tai jälkimarkkinaa vähän auki. Saatavuus ei mielestäni ole puhtaasti se ykkösasia minulle tässä, joten en haluaisi sitä laittaa etusivulle liian isoon asemaan. Minusta se toimii etusivulla paremmin sivussa. Tuo ajatus pienemmän fontin käytöstä sille on kyllä hyvä ja sitä pitää kokeilla.

Tämä saitti on ollut minulle pitkälti harrasteprojekti, jota aion käyttää malliesimerkkinä esim. eräässä tulevassa meetupissa. Paljon olen myös oppinut uutta asiaa (vaikka työkseni kehitänkin softaa).

- mikko
 
Näin palkkatyötä tekevänä länsimaalaisena kapitalistina minä vaadin, että Sony tarkastaa Playstation hinnoitteluaan vastaamaan kysyntää ja tarjontaa, korjaa siinä sivussa tuloksensa Nintendon tasolle ja mahdollistaa samalla koneen ostamisen ilman sattuman kauppaa niille jotka ovat siitä valmiita maksamaan suoraan Sonylle eikä trokareille.

Veikkaan, että tuo laite menisi kaupaksi virallisella 699-799€ hinnalla kun iPhonetkin menevät myös. Inflaatio huomioiden tuo vastaisi PS3:n julkaisuhintaa ja sen maksoin opiskelijana julkaisussa.

:)
 
No jaa. Minä taas ostin tässä sukupolvessa ensimmäistä kertaa mahdollisimman pian heti julkaisusta konsolin. En siis saanut heti mutta ostin heti kun tilaisuus sattui kohdalle. Syynä oli hyvät tuet aiempien konsolien peleille - niitä uusia kun saa aina odotella.

En olisi kyllä yhtäkään ostanut tuollaisella hinnalla enkä olekaan. Väittäisin myös että ei konsolit menisi samalla lailla kaupaksi kuin Applen laitteet, joissa on ihan eri tavalla imagoarvoa.

Väitän myös että juuri siksi nämä uudet konsolit on niin suosittuja, että nyt tuntuu että hinta/laatu-suhde on kohdallaan. Sille 500 eurolle saa hyvin vastinetta. Mikäli hinta olisi 700-800 euroa, ei vastine olisi yhtä hyvä.

Ja sitten tietysti korona vaikuttaa myös ostohalukkuuksiin. Ja sen kautta tulee sellainen FOMO-efekti*, eli pelätään että jäädään jostain paitsi ja on pakko saada vaikka oikeasti jos niitä olisi kaupassa hyllyt täynnä niin veikkaan että monella ei olisi niin kiire.

(*Fear Of Missing Out) - Halusin avata tuon lyhenteen kun en sitä itsekään vähän aika sitten tiennyt ilman googlea.
 
Veikkaan isompien kauppaketjujen saavan/hankkivan enemmän levyasemallista versiota, koska Pertti Perusostaja on varmaankin siitä enemmän kiinnostunut. Peruskuluttaja kuitenkin ostelee pelejä monesta eri paikasta ja haluaa tarvittaessa käyttää konsolia myös leffatoistimena. Se on sitten pienemmän asiakaskunnan erikoismalli tuo digitaalinen.
Tehdäänkö edes bluray-levyjä enää ? Muistan viimeksi katsoneeni elokuvan levyltä joskus 15 vuotta sitten :D
 
Tehdäänkö edes bluray-levyjä enää ?
Kyllä tehdään. Jopa DVD-elokuvia valmistetaan edelleen, ja niitä myydään vieläkin aika paljon. Jopa niin paljon että viikosta toiseen DVD-myynti ylittää Blu-ray ja UHD BD -myynnit liki kaksinkertaisesti.

Mutta se riittää tästä aiheesta tässä ketjussa. Älkää siis vastatko tähän viestiin.

Tuli juuri sähköposti verkkokaupasta että 18.10. mennessä tilanneet saisivat toivottavasti eivät ole taas laskeneet väärin . Olen tilannut itse 29.9.
 
Kyllä tehdään. Jopa DVD-elokuvia valmistetaan edelleen, ja niitä myydään vieläkin aika paljon. Jopa niin paljon että viikosta toiseen DVD-myynti ylittää Blu-ray ja UHD BD -myynnit liki kaksinkertaisesti.[/URL]
BUT-WHY-meme-45000.jpg

Njoo, aiheeseen. Muutaman kuukauden tauon jälkeen vilkaisin millainen on PS5 saatavuus tällä hetkellä. Eihän tilanne ole mihinkään muuttunut. Kurjaa on ja mahtaakohan edes loppukesästä helpottaa kun viimeistään silloin pitäisi tuo hommata.
 
Verkkokauppaan muljahti viimeisin satsi levyasemallista pleikkaria parin kuukauden hiljaiselon jälkeen. Ehkä Suezin kanavan laiva on viimein päässyt taas liikkeelle :) Noinkohan tämä lupaa hyvää myös muille kaupoille?
1621414127444.png
 
Tällaista oli juuri äsken Prisman verkkokaupassa! En lisännyt koriin, jotta ei olisi turhaa varausta!
 
Liitetiedostot

  • SmartSelect_20210519-194613_Chrome.jpg
    SmartSelect_20210519-194613_Chrome.jpg
    176,5 KB · Lukukerrat: 54
Ylös Bottom