Ohhoh, 2000 kappaletta. Onkos noin isoja eriä ollut kertaakaan vielä? Ainakin on tuntunut että enemmänkin satoja on ollut aiemmin kuin tuollaista määrää.
Minun mielestäni jos tässä tilanteessa vielä valittelee saatavuutta niin kyse on muusta kuin siitä. Joko hinta ei kelpaa (eli tuo ohjaimen kera pakkomyynti 600e) tai sitten sitä ei oikeasti edes vielä halua/tarvitse. Varmasti hereillä olleet olisivat sen konsolinsa saaneet viimeistään tuosta 2000 kappaleen erästä. Meinaan siis että jos sitä kovasti hinkuu ja aina valittelee ettei saa, niin onko edes kummemmin seurannut tilannetta?
Okei, toki voi olla huono tuuri ja ei osu kohdalle ilmoitukset tai ei ehdi/pysty töiden ohelle seuraamaan/tilaamaan (kuten itse helposti pystyn irrottamaan usein minuutin tai pari kun muutenkin koneen äärellä) mutta onhan näitä tilaisuuksia nyt ollut.
Ehkä eniten on joutuneet kärsimään ne, jotka tilasivat myöhäisessä vaiheessa esimerkiksi Verkkokaupasta ja ovat odotelleet vain siinä jonossa. Onko se vieläkään päässyt siihen asti missä laittoivat ennakkovarauksille stopin?
Ja oliko tämä keskustelua nyt tänne kuuluvaa vai ei? Itseäni sinänsä kiinnostaisi spekuloida tästä ihan muutenkin kuin vain ilmoittamalla mistä saa ja milloin ja minkä verran.
Muilla foorumeilla on erikseen ketjut puhtaasti saatavuudesta ilmoittamiseen ja sitten siitä keskusteluun. Minusta tämä on mielenkiintoista keskustelua, ehdottomasti.
Minä olen koittanut kysellä muualla, että milloin Verkkis lopetti tilausten vastaanottamisen/Pleikan myymisen, mutta en ole saanut vastausta. Minua kiinnostaisi tietää, milloin Verkkis mahdollisesti avaisi myymisen jälleen. Tällä hetkellähän siellä heidän FAQ:nsa mukaan lähetetään marraskuun tilauksia. Moni on toki noita sitten perunut saatuaan muualta (tai ottaa vastaan ja pistää myyntiin hinnalla X).
En ehkä vielä lähtisi sanomaan, että saatavuusongelmat olisi selätetty. Eiköhän Suomeen vielä mahdu kymmeniä tuhansia PS5-konsoleita, tosin niitä tullaan myymään vielä vuosia, joten osa ostajista todellakin on sellaisia, jotka eivät konetta vielä tarvitse. Sitten on myös paljon niitä, jotka ovat ostaneet ja pelaaminen on jäänyt muutamaan tuntiin ja nyt kone on myynnissä.
Jos siitä nyt mitään voi päätellä, niin PS5Suomessa.comissa, joka on siis minun ylläpitämäni palvelu, oli ennen Gigantin myyntiä keskiviikkona 881 sähköpostia sisässä (joille lähetetään automaattinen saatavuusilmoitus, kuten kävi Gigantinkin kanssa). Sitten keskiviikon ja torstain kuluessa ihmiset olivat saaneet Pleikkoja ostettua ja tuo määrä tippui johonkin noin 720. Nyt maileja on taas aktivoituna 771 kappaletta. Eli Pleikkaa just nyt haluavia on vielä varmasti satoja, ellei joitain tuhansia. Heille siis Pleikka kelpaisi nyt heti, jos vaan saisi käsiinsä.
Eli siis jos miettii ihan sitä yhtälöä, että Gigantissa oli (erään lähteen mukaan) 2000 Pleikkaa myynnissä, niin kyllä tuonkin erän myynnin jälkeen jää niitä ihmisiä, jotka olisivat sen halunneet, mutta eivät saaneet. Toki varmasti tuo pakotettu lisäohjain ja sitä myötä kovempi hinta karsi ostajia pois. Niin ja osa noista meni suoraan trokareille (joiden voittomarginaalit eivät toki tällä hetkellä ole enää yhtä isoja kuin ennen).
Jossain vaiheessa vuonna 2022 luultavasti (joidenkin mukaan ehkä vasta 2023) komponenttipula helpottaa ja logistiikkaketjut palaavat normaaliin rytmiin. Silloin Pleikka Vitosta riittää ehkä fyysiseenkin myyntiin ja ns. tavalliset ihmiset alkavat ostaa PS5 Prismasta tms. samalla kun hakevat maitoa, munia ja härkistä.