Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Pro malli tulee 2023, jos ja kun tulee veikkaisin. Tuo 3v sykli on tuttu jo aikaisemmilta sukupolvilta, eiköhän nytkin..
 
Viime kerralla sen vielä ymmärsi kun molemmat olivat alitehoisia jo julkaisussa, mutta nyt asia on toisin. En silti sulkisi pois pro-mallien mahdollisuutta tulevaisuudessa, (lisä)teho kyllä myy varmasti tälläkin kertaa.
Eiköhän sieltä Pro versiot tule molemmilta, mutta toivottavasti ei vielä moneen vuoteen. Kyllä näillä nykyisillä pitäisi nyt hetki pärjätä. :) Toisaalta Slim versio PS5:stä saisi minun puolesta tulla vaikka heti, ja mustana kiitos.

Xbox Series -konsolit on valmiiksi jo nimettykin niin, että tuohon vaan uutta kirjainta perään, niin uusi malli on siinä. Voi olla että nimenomaan tällä nimeämisellä, erinomaisella taaksepäin yhteensopivuudella ja xCloudilla havittelevat sitä tilannetta että perinteisistä konsolisukupolvista päästäisiin eroon.
 
Mutuveikkaus, että Series X:n perään heitetään S, eli Series XS ja koneesta leikataan levyasema ja hintaa, Series S poistuu, ja Series "Pro-SuperSport X" valtaa paikan lippulaivamallina. Julkaisu jouluksi 2023.

Musta PS5 Slim kelpaisi kyllä tännekkin, mutta jos nyt saisi ensin edes tuon perusversion niin sitten voi alkaa haaveilla päivitetyistä malleista.
 
Noiden slim-mallien puolesta voi alkaa elätellä toiveita siinä vaiheessa, kun konsolien APU:ita valmistava TSMC siirtyy pienempään viivanleveyteen tuotantoprosesseissaan. Nykyiset konsolit tehdään 7 nm prosessilla.

Vihdoin o_O:p On tässä Prota odoteltukin.

Jäikö konsoli saamatta julkkarissa? Unohda tämä paska ja vaihda se suoraan PRO konsolin ennakkotilaukseen! Eka erä tulossa ennen toka erää ja ennakkomyynti alkaakin 9:00 samalla hetkellä kun mummot ja mammat tulevat kastomaan kattiloita ja sauvasekoittimia ja jos tässä ei onnistuta niin 12:00 uudestaan ja tilanne on sama.
 
Oliko tässä keskustelussa nuista ohjainten viiveajoista juttua vai muistanko väärin? Ihan vaan kilpapelaamista varten kyselen. Eritoten PS4 vs PS5
 
Aika vääntöä täällä :) Voisin kertoa omasta pelihistoriasta. Minulla on PC, ps4 pro, ja xbox series s. Olen pelaillut c64:sta lähtien ja nintendo 8bit, yms tuttuja laitteita. 486:sta lähtien pc:t oli pelikoneena n20v vuotta, ja jossakin kohtaan ostin ps3:n oikeastaan leffakäyttöön. Pelejä ostin myös ja opettelin pelaamaan padilla.

Kyllästyin jossakin kohtaan siihen, ja jatkoin pc:llä. No ps4:n jälkeen alkoi pad-ohjaus jo tuntumaan paremmalta, ja siihen löytyi asetukset että sai oikein tarkaksi säätämällä. Lähinnä siis codeja, bf, yms tullut pelailtua. Isokangas ja hd-tykki, sohva + konsoli. Ei ollut enää paluuta istumaan tietokoneen äärelle kuin työasioissa. Tiedän että pc:llä voi myös pelata tykillä, ja padeilla, mut aivan eriasia pelata nettipelejä pc: + pad, vs hiiri/näppis. Paljon mielekkäämpää pelata konsolilla konsolipelaajia vastaan. Onhan niitäkin ketkä pelailee hiirellä, mut veikkaisin että vähemmistö. Kun tuon kapulaohjauksen oppi, niin ei ole enää paluuta. Tulee sen verran jo selkärangasta. Ah ja vielä elite2 ohjain ja korkeampi tatti siihen... <3 ;)

Ostin xbox series s:n nyt viimeksi. Koska muut alustat oli loppuunmyyty. Oisin varmaan ps5:n ostanut, mut nyt täytyy myöntää että olen kyllä tyytyväinen että oli :) Game passista löytyy niin paljon pelejä jotka on jäänyt pc:llä kesken, ja nyt ne voi pelata sohvalta. Mahtavaa! Voi olla että jossakin kohtaa ostan ps5:n tai X:n mutta tällä hetkellä kun tykkikin on full-hd, niin eipä siitä x:stä kauheasti iloa olisi ollut. Annetaan sitten S eteenpäin kummipojalle, tms kun alkaa X:aa saamaan ja päivitellään sitten hifiä samalla (jos tarvetta näen ). PS on loistava laite myös en sitä sano, ja niin on pc::kin. Minulla on edelleen kaikki ja tulee todennäköisesti olemaan. Pelaamisessa ei ole minulle tärkeintä grafiikka, tai 3sec nopeammat latausajat. Vaan fiilis, ja ohjaimen toimivuus. Tosin vanhemmissa peleissä voi olla vähän hakusessa, ja esim. rage2:sta ei meinaa saada mitenkään omaan makuun sopivaa ohjausta. Mutta ylipäätään boxilla suurin osa peleistä toimii todella hyvin. Uusin codi siihen on vasta ostettu ja on se myös ps4:llä. Ei niissä nyt graafisesti isoja eroja ole mutta tykkään enemmän boxin ohjaimesta. Mielenkiinnolla odotan ps5:sta, ja minkälainen kapula siihen on tehty. Toki latausajat on mieleen boxilla.

Xbox tuntuu olevan ikäiselleni pelaajalle se mieluisin laite. Pelit ovat makuuni, ja gamepass. En taida uusia ps+palvelua, kun en ole sieltä oikeastaan kuin pari pelattavaa peliä löytänyt tässä n3-4v aikana. Toki olen sinne muutaman pelin ostanut ja pelannut läpi, mutta passista vaan sai kaikki pelit heti kouraan mitä tahdoin. Piti laittaa 2tb ulkoinen levy kiinni, ja vapaana taitaa olla 300gb :) Uusimmat pelit toki koneen sisäiselle levylle.

Olen siis monialustapelaaja, ja semmoisena tulen todennäköisesti pysymäänkin. Vaikka yksi on TÄLLÄHETKELLÄ, ja OMAAN makuun ylitse muiden :) Koitin olla ylistämästä liikaa mielekkäintä alustaani, mut omapahan on mielipiteeni :)
 
Mulla tais mennä vähän ohi tämän ketjun tarkoitus :) Antakee noobille anteeksi. Lähdin naputtelemaan vain fiiliksiä omalta pohjalta ja taisi tulla turhaa höpinää, kun katsoo ketjun muuta-antia.
 
Eihän se tyhmä oo kuka pyytää, vaan... :rolleyes:

Kysyntä on kyllä PS5 todella suurta, kenekään ei siltikään tarvisi alkaa maksamaan konsoleista 529€ tai $ enempää, toivottavasti tähän kysyntään saadaan vastattua todella nopsaa niin loppuu tämä ihmisten ryöstäminen.
 
Näinhän se menee. Surullinen fakta on vain, että joku tonni konsolista on monelle samanlainen taskuraha kun tavalliselle tallaajalle muutama kymppi ruokakauppaan.
Enemmän surullista on se, että tämä trokaus on nykyään ihan järjestäytynyttä bisnestä, vai pitäisikö sanoa rikollisuutta. On kuukausimaksullisia jäsenyyksiä, botteja, järjestöjä jne. Kaikki vaan sen takia, että myydään jo kerran myynnissä ollut tavara kalliimmalla niille, jotka yrittivät ostaa sitä alunperinkin. Oikein vihaksi pistää.
 
Mikä siitä surullista tekee? Ne piirtää joilla on liitua ja ei se ainakaan itseä häiritse millään tavalla.
Viestini oli lähinnä viittaus siihen, että eivät ne ihmiset ole tyhmiä maksaessaan tonnia konsolista jos se on heille pikkusumma. Aika on rahaa monelle.

Toki en sitäkään kiellä etteikö maapallolla hyvin moni ihminen tienaa enemmän kuin oikeasti ansaitsee verrattuna johonkin toiseen. Mutta eipä taida olla tämän ketjun aihe tämä.
 
Moi. On piristävää jättää vähän vähemmälle Series X/S ja PS 5 keskustelu/vääntö ja alkaa spekuloida Nintendon seuraavista liikkeistä, itse olisin innoissani uudesta TV/Monitori only konsolista. Spekuloidaan että Nintendo olisi tuomassa päivitetyn "Pro" version Swicth konsolista (portable) sekä TV:hen tai ulkoisiin näyttöihin liitettävästä "Switch 2" konsolista. Tuossa linkki Tomsguide.com sivulle. Nämä kannattaa lukea sitten sillä asenteella että ovat enemmän tai vähemmän huhuja/spekulaatiota.
New Nintendo Switch 2 release date, specs, leaks and more | Tom's Guide
 
Ylös Bottom