Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Ihmisethän on vuosikymmeniä postaillut esim. foorumeille siitä miten konsolit erottuvat toisistaan testien perusteella. Tuliko tästä nyt jotenkin väheksyttävämpi/foliohattumaisempi asia kun 90% testien tuloksista onkin ollut parempia "vastustajan" laatikossa?

Hyvin on näyttänyt täällä maistuvan parin FPS:än nylgytys silloin kun se on parempi oman lootan kohdalla ja sitä paitsi hieno hommahan tuo on että tuollaisia testejä tehdään niin saadaan loppu sille väittelylle kumpi se tehokkaampi laite nyt olikaan.
Olet nyt missannut pointin ihan täysin. Olen tässä ainoastaan argumentoinut, että tuo tomsguiden lista ei ole yhtään sen enempää konsolisodan lietsontaa ilman totuuden siementä siinä missä kuin joku aikaisemmin linkkaamasi DF:n artikkeli.

Molemmilla artikkeleilla on paikkansa keskustelussa ja niistä kyllä huomaa missä kummankin yhtiön vahvuudet menevät verrattuna kilpailijaan. Kuten sanoin ihan ensimmäisessä viestissä aiheeseen liittyen, Microsoft on onnistunut paremmin hardwaren suhteen ja Sony taas on onnistunut paremmin software-puolella. Tarkoittaako tuo sitten, että Sonyn laite on ihan tuhnu tai että Microsoftin puolella ei pelattavaa olisi? No ei todellakaan.
 
Olet nyt missannut pointin ihan täysin. Olen tässä ainoastaan argumentoinut, että tuo tomsguiden lista ei ole yhtään sen enempää konsolisodan lietsontaa ilman totuuden siementä siinä missä kuin joku aikaisemmin linkkaamasi DF:n artikkeli.

Molemmilla artikkeleilla on paikkansa keskustelussa ja niistä kyllä huomaa missä kummankin yhtiön vahvuudet menevät verrattuna kilpailijaan. Kuten sanoin ihan ensimmäisessä viestissä aiheeseen liittyen, Microsoft on onnistunut paremmin hardwaren suhteen ja Sony taas on onnistunut paremmin software-puolella. Tarkoittaako tuo sitten, että Sonyn laite on ihan tuhnu tai että Microsoftin puolella ei pelattavaa olisi? No ei todellakaan.
Se on varmasti selvä juttu kaikille tässä vaiheessa että Series X on tehokkaampi loota mutta voitko selventää mitä tarkoittaa että "Sony on onnistunut paremmin software puolella"? Minkälaiset lisäpisteet Destruction All-stars tai Astrobot tuo pöytään? tai kuinka paljon pisteitä se vie pois Xboxin pöydältä kun on jätetty osa peleistä listaamatta?

Siinä mielessä aika paska lista.
 
Kyllä minunkin täytyy sanoa "Xbox-miehenä", että Xboxin pelitarjonta ei vain ole ollut samalla tasolla kuin PS5:n tänä vuonna. Redfall ja Starfield olisivat varmasti tasoittaneet hieman tilannetta, mutta niidenkin julkaisu siirrettiin ensi vuodelle. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä ettei Xboxilla olisi pelattavaa, sillä sitä on - ja liikaakin itselleni. :D Ensi vuosi vaikuttaa lupaavalta Xboxin osalta, mutta siihen on vielä aikaa. Varmaan parin vuoden sisällä nähdään, että aletaanko Xboxillakin näkemään yhtä paljon ensimmäisen osapuolen pelejä kuin Nintendolla ja Sonylla.
 
Kyllä minunkin täytyy sanoa "Xbox-miehenä", että Xboxin pelitarjonta ei vain ole ollut samalla tasolla kuin PS5:n tänä vuonna. Redfall ja Starfield olisivat varmasti tasoittaneet hieman tilannetta, mutta niidenkin julkaisu siirrettiin ensi vuodelle. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä ettei Xboxilla olisi pelattavaa, sillä sitä on - ja liikaakin itselleni. :D Ensi vuosi vaikuttaa lupaavalta Xboxin osalta, mutta siihen on vielä aikaa. Varmaan parin vuoden sisällä nähdään, että aletaanko Xboxillakin näkemään yhtä paljon ensimmäisen osapuolen pelejä kuin Nintendolla ja Sonylla.
Tässä olisi aika bängeri lisä Passiin:


Saa nähä kuinka moni listalta todellisuudessa tippuu pois. :D
 
Se on varmasti selvä juttu kaikille tässä vaiheessa että Series X on tehokkaampi loota mutta voitko selventää mitä tarkoittaa että "Sony on onnistunut paremmin software puolella"? Minkälaiset lisäpisteet Destruction All-stars tai Astrobot tuo pöytään? tai kuinka paljon pisteitä se vie pois Xboxin pöydältä kun on jätetty osa peleistä listaamatta?

Siinä mielessä aika paska lista.
Astrobot on ainakin loistavasti ohjautuva ja symppis muutaman tunnin tasohyppelypeli jossa kivasti demotaan ominaisuuksia jotka eivät olleet vielä edellisessä sukupolvessa mahdollisia. Tuollainen peli, etenkin kun sen ilmaiseksi saa, kelpaisi kyllä varmasti kaikille alustoille. Jopa linkkaamasi Digital Foundryn listan tehnyt ukko on sanonut ihmisille etteivät skippaisi Astrobotia sillä olettamuksella, että se olisi joku tyhmä tech demo. Sitä se ei ole vaan se on ihan pesunkestävä tasohyppelypeli jolla on metacriticissä 69 arvostelun jälkeen 83 pisteen keskiarvo.

Ja vaikka leikittäisiin ettei Astrobot tai D-A olisi sopivia pelejä listalle ja ne otettaisiin pois samalla kun Gears Tactics lisätään listalle, olisi lista silti selkeästi kallellaan Sonyn suuntaan. Ihan sillä perusteella pystyn sanomaan, että Sony on edellä software-puolella vielä tällä hetkellä ainakin. Katsellaan sitten tulevaisuudessa jos tilanne muuttuu. Ehkä Sonyltakin tulee joskus PS5 Pro josta löytyy enemmän teraflopseja kuin kilpailijoilta. Ainahan nämä mittasuhteet tuntuvat muuttuvan vuosien vaihtuessa.
 
Saa nähä kuinka moni listalta todellisuudessa tippuu pois.

Ainakin skylanderit koska ne vaatii sen portalin figuureita varten kuten myös ne figuurit.
Deadpool on myös tietääkseni poistettu myynnistä kokonaan kuten myös transformersit.
Myöskään guitar heroa ei pahemmin ilman kitaraa pelata.

Ainahan tuollaisia haavelistoja voi kasata, mutta kannattaisi edes hiukan miettiä mitä siihen tunkee.
 
Mä en oikein ymmärrä tätä tehovertailua kun puhutaan esimerkiksi että toinen vie toista kuin pässiä narussa. Erot ovat niin mitättömän pieniä että melkein uskallan väittää että jos sen oman suosikki konsolin peli seuraavalla pelikerralla pyörisikin jotenkin mystisesti kilpailijan konsolilla niin kukaan ei huomaisi mitään eroa.
 
Onhan nuo vertailut aina pakostakin objektiivisia koska ne tekee ihminen, joka valitsee kriteerit, joita painottaa. Totta sekin että tehoerot lienevät marginaalisia. Minullakin on molemmat vehkeet ja kumpikin riittäisi yksinään jos voisi pelata yhdellä kaikki pelit, sen verran hyvin pelittäviä laitteita ovat molemmat.

Sonylla myös on selkeästi kovempi pelikattaus yksinoikeuksia ja on melkeinpä aina ollut. Silti ihmetytti minuakin että oikein loistava Gears Tactics puuttuu vertailusta ja Sonyn listalle on täytynyt änkeä täytteeksi joku Destruction All-Stars: onko se oikeasti hyvä peli tai mainitsemisen arvoinen tuossa yhteydessä? Kysyn tätä siis koska en tiedä mutta oletukseni on että ei oli kummoinen teos. Sitten jo valmiiksi suppeasta Xboxin tarjonnasta jätetään se yksi merkittävä, raikas uutuus kokonaan pois, joten kyllä näissä vertailuissa minuakin ihmetyttää enemmän tuo pelivalikoiman vertailu kuin tehojen.

Astron seikkailu oli sekin ihan helvetin loistava tällaiselle tasohyppelyjen suurkuluttajalle mutta on ihan ok kysymys kysyä että onko se silti sitä AAA-teosta mitä täälläkin on noiden vertailtavien pelien edustavan? Se on loistava peli ja esittelee ohjainta hienosti mutta jos kerran kuulutetaan AAA-teoksia niin ei se sinne sillä perusteella sitten kuulu. Monia muitakin helvetin kovia teoksia on minun listoillani mutta ei ne millään mene AAA-kategoriaan vain sen takia että ovat helvetin kovia teoksia. Eikä mene Astrokaan.

Joten summaus: täyttä objektiivisuutta ei ole kun ihminen on tekemässä. Kaikki tietää että Sonylla kovempi kattaus nimikkeitä MUTTA silti täytynyt buffata tuota listaa tökerösti ja samalla jättää jo valmiiksi suppealta Xbox-listalta ainakin yksi ihan merkittävä teos pois. Tosin ehkä Gears Tactics ei sitten ole AAA? En tiedä meneekö se sen raameihin, ehkä ei? Mutta Astro ja Destruction All-Stars ei mene sitten todellakaan myös nekään jos sinne ei edes Tactics mahdu. Ja nykykonsolien tehoerot on melko marginaalisia käytännön tasolla vaikka testeissä voidaankin nähdä toisen voittavan kun tarkastellaan tiettyjä pelejä tietyillä kriteereillä.

Eniten tuosta minulle jäi mieleen tuo Sonyn listan turha buffaus kun jokainen tietää jo valmiiksi että tällä hetkellä Sonylla on faktana parempi kattaus. Jos kriteerinä siis on AAA ja tunnetut, kovasti myyvät nimikkeet tms.
 
Ensi vuoden kevät taisi olla sellainen pahin mahdollinen skenaario, jos FTC ynnä muut vaativat useamman kerran lisätietoja ja selvityksiä.

Olikohan se nyt vielä 30 päivää, kun FTC voi pyytää Microsoftilta lisätietoja? :D Kyllä minusta vaikuttaa siltä, että kauppa on menossa läpi, koska monet tahot ovat jo antaneet peukun kaupoille.
 
en tiiä kuuluuko tähän topicciin, mutta äkkiseltään huomasin että tästä ei taida olla ollut täällä keskustelua, Mutta sony teki tuossa joku aika sitten aika vittumaisen tempun, kyllä ainakin itseäni ottaisi päähän jos ois noita digitaalisia elokuvia ostellut, itselle mennyt tämä uutinen kokonaan ohi. Mutta tavallaan tämä ei lupaa kauhean hyvää digitaalisten elokuva ostojen tulevaisuutta ajattelen. ja todennäköisesti ei tule itse kyllä Elokuvaa kovin helposti digitaalisena ostettua. Josse noin helposti voidaan viedä sinulta pois

 
Viimeksi muokattu:
en tiiä kuuluuko tähän topicciin, mutta äkkiseltään huomasin että tästä ei taida olla ollut täällä keskustelua, Mutta sony teki tuossa joku aika sitten aika vittumaisen tempun, kyllä ainakin itseäni ottaisi päähän jos ois noita digitaalisia elokuvia ostellut, itselle mennyt tämä uutinen aikoinaan kokonaan ohi. Mutta tavallaan tämä ei lupaa kauhean hyvää tulevaisuutta ajattelen. ja todennäköisesti ei tule kyllä Elokuvaa kovin helposti digitaalisena ostettua. Josse noin helposti voidaan viedä sinulta pois


Tätähän se digitaalisuus on. Lisenssisopimuksia, joiden umpeuduttua kuluttajalle jää luu käteen. Pelimaailmassahan näitä on nähty mm. musiikkien poistolla / vaihdolla ja teosten poistumisena kauppapaikoilta.

Artikkelin viimeinen kappale vetää homman hyvin yhteen:
"The loss of purchased films through the PlayStation Store will once again fire the discussion on what is truly considered “owned” in the world of digital."
 
Ubisoftin ja näköjään myös Sonyn toimien ansiosta ei oikein tunnu enää järkevältä laittaa rahaa digitaalisiin ostoihin, jos kyse ei ole tuotteista, joilla ei ole pitkäaikaista käyttöä. Tähän asti olen ollut aika optimistinen ja pitkään ostanut suurimman osan viihteestä digitaalisena, mutta nyt selkeästi kokeillaan rajoja, mitä kuluttajat ovat valmiita kestämään. Onhan noissa tullut jo joskus aiemmin vähän takkiin, mutta ostamisen helppous on houkutellut liikaa.
 
Itse pyrin kaiken mahdollisen ostamaan fyysisenä. Silloin omistan oikeasti jotakin mitä minulta ei voi viedä pois, enkä ole "onnellinen" omistamatta mitään. Mielellään tuota pelikokoelmaa silmäilen mitä koristaa 5:n konsolisukupolven pelivalikoima, johon on myös viime vuosina kertynyt joitakin tyylikkäitä erikoisversioita.
 
Viimeksi muokattu:
Itse pyrin kaiken mahdollisen ostamaan fyysisenä. Silloin omistan oikeasti jotakin mitä minulta ei voi viedä pois, enkä ole "onnellinen" omistamatta mitään. Mielellään tuota pelikokoelmaa silmäilen mitä koristaa 5:n konsolisukupolven pelivalikoima, johon on myös viime vuosina kertynyt myös joitakin tyylikkäitä erikoisversioita.
Sama. Itse ostan kaiken mahdollisen fyysisenä (pelit, musiikin, sarjat, Leffat). Viehän ne tilaa, mutta niiden katsominen ja välillä hypistely vie voiton tilanpuutteesta.. :)
 
Itse sain jonkun leffan muistaakseni ilmaiseksi valita tuon sonyn elokuvapalvelun kautta, ja voi herranjestas, en edes pysty poistamaan elokuvaa koneeltani. Ihan käsittämättömän surkea tuo on ollut, ja onneksi jäi tuohon yhteen elokuvaan kirjasto.
 
Ylös Bottom