Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Xbox on ollut konsolimarkkinoilla vuodesta 2001. Ensimmäiset varoitusmerkit yrityksen strategiasta tällä alueella nähtiin kuitenkin jo ennen sitä vuonna 1999, kun Microsoft yritti ostaa Nintendon. Tuolloin jenkkifirma kuitenkin onneksi naurettiin ulos. Xboxin julkistuksen jälkeen samainen firma kuitenkin osti osaksi itseään Nintendon luottokumppanin Raren vuonna 2002. Tuon jälkeen menestys on vaihtelevaa, pieniä yritysostoja on tehty ja välillä on kustu täydellisesti omiin muroihin. Kun tarvittua menestystä ei halutulla aikataululla tullut, ovat yritysostot vähitellen kiihtyneet tahdiltaan ja summiltaan. Lopulta ollaan nykytilanteessa, jossa Microsoft on ostamassa Activision-Blizzardia pelialan ja oman toimintansa näkökulmasta ennätyssummalla. Tässä ei siis tarvitse katsoa kilpailijoiden pelikirjasta mitään ohjeita, kun siinä omassa on täsmälleen nämä askeleet. Mikäli et voi voittaa kilpailua, tee se muille sietämättömäksi ja kävele maaliin voittajana paksun lompakon turvin.

Tuon kaupan julkistaminen oli se hetki, jolloin ymmärsi sen tarkoittavan pelkästään huonoja uutisia. Toteutuessaan se olisi jälleen osoitus siitä, ettei näitä teknologiamammutteja ja niiden valtaa voida rajoittaa enää mitenkään. Mikäli kauppa ei toteudu, tarkoittaa se todennäköisesti pienempien ja mahdollisesti mielenkiintoisempien pelisarjojen siirtymistä yhden tallin palvelukseen.

Välittömästi tämäkään tulee tuskin näkymään pelaajien arjessa, mutta ikävään suuntaan tätä laivaa ohjataan. Kävi kaupassa miten hyvänsä, on tapahtumaketjun vaikutuksena kuitenkin todennäköisesti lisääntyvät yritysostot ja monialustapeleinä tunnettujen pelisarjojen siirtyminen jonkin jättiläisen sateenvarjon alle. Minä ottaisin rajatut yksinoikeussopimukset minä päivänä tahansa näiden yritysostojen tilalle, jos nämä kaksi huonoa vaihtoehtoa ovat ne ainoat.
 
Niin tämähän on ollut ihan arkipäivää Sonyn toimesta jo pitkään, eli mikään ei muutuisi tässä sinun kauhu scenaariossa

Ilmeisesti parempi vaihtoehto on pysyvät yksinoikeudet Sonyn, Microsoftin ja ties kenen toimesta? Rajattuja yksinoikeuksia ovat toki muutkin kuin Sony tarjonneet, tässä vaikkapa Microsoftin vastaavia lähivuosilta:

12 Minutes
Last Stop
The Falconeer
Tunic
Sable
The Artful Escape
Lake
The Ascent
Medium
Valheim
Scorn
High on Life
Somerville

En siis ihan ymmärrä, että miksi nostit Sonyn erityisesti esiin tässä kommentissasi.
 
12 Minutes
Last Stop
The Falconeer
Tunic
Sable
The Artful Escape
Lake
The Ascent
Medium
Valheim
Scorn
High on Life
Somerville

Listan perusteella "rajatut yksinoikeussopimukset" oli siis irrallinen lause tästä:

Kävi kaupassa miten hyvänsä, on tapahtumaketjun vaikutuksena kuitenkin todennäköisesti lisääntyvät yritysostot ja monialustapeleinä tunnettujen pelisarjojen siirtyminen jonkin jättiläisen sateenvarjon alle.

Tuolla pääosin indie-listalla ei ole yhtäkään jatko-osaa, eikä nämä ehkä ihan vertaudu esimerkiksi Final Fantasyyn, Silent Hilliin tai Street Fighteriin.
 
Viimeksi muokattu:
Sinällään olisi hauska nähdä jos ei kauppa toteutusi niin miten Activisionin Blizzardin kävisi? Firma on jo melkoisessa kuopassa ja saiko Modern Warfaren uusin Rebootti tuulta allensa kun tämä kauppa on kaikkialla puheenaihe? Voisin jopa veikata että sarja tulee kokemaan todella jyrkän alamäen jos kauppa ei toteudu ja Activisionin alkaa tekemään taas liukuhihna paskaa rahan toivossa. Sonylle on tarjottu 10v jatkoa sarjalla alustoilleen ja ovat varmana sen myös hyväksyneet niin luulisi heidän olevan myös tyytyväisiä tähän sen kohdilta. Siinä on Sonylla mahdollisuus omilla IP:llä luoda oma FPS kuntansa ja Destiny on myös heillä käytössä omien sarjojen lisäksi ettei tossa suurta murhetta pitäisi olla.

Myös EA:n Battlefield sarja saa ansaittua paskaa niskaansa tässä kiistassa:


Sekin hyvä puoli kaupassa olisi että ns EA:n pitäisi alkaa tosissaan kehittämään niitä pelejä kunnolla jos haluaa oikeasti enään pärjätä markkinoilla.
 
Playstation 6 tulossa aikaisintaan 2027

En tiennytkään Sonyn CMA:lle kirjoittaneen kirjeen tulleen luettavaksi, näistä tosiaan tuntuu aina paljastuvan vähän vahingossakin mielenkiintoisia tiedonmurusia, kuten tämä.

Ja olipa siellä myös melkoisen mielenkiintoinen näkemys Sonylta siitä mihin Activision-Blizzard kaupat voisivat johtaa kuluttajan kannalta:

Consumers would be harmed. In the short-term, PlayStation users would no longer have access to Call of Duty or would be forced to spend £450 on an equivalent Xbox to play this hugely popular game on their less preferred device. In the mid-term, a significant number of PlayStation users would likely switch to Xbox and/or Game Pass.

Suurinosa kuluttajista ei omista vielä PS5:sta, eikä kilpailuviranomaisen näkökulmasta voi "CoD-kuluttajan" (= vaihtaa konsoliabrändiä CoD:n takia) kannalta lähtökohtaisesti olla huonompi asia ostaa Series X tai vielä halvempi Series S PS5:n sijaan. Ja tosiaan, nythän ei edes puhuta short-termistä, kun Microsoft tarjoaa 10 vuoden jatkoa ihan sopimuksella Sonylle.

Ja tuota, eikö kilpailun tarkoitus ole se, ettei Sonyn nykyinen johtava markkina-asema ole mikään kiveen hakattu fakta, jota kilpailuviranomaisen tulee suojella? Näin Sony tässä argumentoi ja tosiaan sanoo tekevänsä niin meidän kuluttajien puolesta - uskoo ken tahtoo.

Ja tarina jatkuu:

Faced with weaker competition, Microsoft would be able to: increase console and game prices for Xbox users (including those that had switched from PlayStation); increase the price of Game Pass; and reduce innovation and quality.

Eli jos Microsoftin asema markkinoilla parantuisi, niin he voisivat nostaa peliensä ja konsoliensa hintaa? Aivan siis kuten markkinajohtaja Sony on tehnyt?

Ja mikä argumentti se nyt on, että samalla kun voisi nostaa hintoja, niin voisi myös laskea tuotteen laatua? Miksi minun pitäisi kuluttajana jäädä maksavaksi asiakkaaksi, jos hinnat nousee ja/tai laatu laskee niin paljon, etten koe saavani rahoilleni vastinetta?

**

Tämä on kyllä kieltämättä mennyt melkoisen dystooppiseksi, jos markkinajohtajan johtavan markkina-aseman uhkaaminen on kilpailuviranomaisien silmissä tärkeä suojeluskohde - riippumatta siitä mistä markkinasta on kyse ja kuka on johtavassa markkina-asemassa.
 
Listan perusteella "rajatut yksinoikeussopimukset" oli siis irrallinen lause tästä:



Tuolla pääosin indie-listalla ei ole yhtäkään jatko-osaa, eikä nämä ehkä ihan vertaudu esimerkiksi Final Fantasyyn tai Street Fighteriin.

En ymmärrä ylempää kommenttiasi. Enkä kyllä näe syytäkään lähteä perkaamaan lauserakenteita vain sen takia, että saisit jonkin oman teoriasi minun tekstiini.

Mikäli "indie-lista" ei kelpaa esimerkiksi (koska syyt?), kelpaako esimerkiksi Bioshock, Mass Effect, The Last Remnant, Cuphead, Dead Rising, As Dusk Falls, CrossfireX... Ja esimerkiksi myös Pleikkarilla ilmestynyt Hellblade saa jatkoa käsittääkseni vain Xboxilla, samoin seuraava The Elder Scrollsin osa näiden yritysostojen seurauksena. En sitten tiedä, että mihin esimerkiksi Game Pass- tai PS Plus-diilit sitten sijoittuvat tässä yhteydessä. Katsoi tätä miten vain, niin Final Fantasyn ja Street Fighterin ajalliset konsoliyksinoikeudet ovat pisara meressä.

Ehkä tämä keskustelu on vaarassa luisua taas siihen iänikuiseen väittelyyn siitä, että Sonyn ajalliset yksinoikeudet paha, Microsoftin jättiostos ja pysyvät yksinoikeudet hyvä. Tämä kauppa on joka tapauksessa kirvoittanut angstia molemmista fanileireistä, kun toinen yritys väheksyy COD:n merkitystä ja toinen korostaa ihan koomisiin mittasuhteisiin saakka. En tosin tiedä, että pitäisikö kenenkään yllättyä siitä, että yritysten omissa perusteluissa korostetaan asioita omasta näkökulmasta. Saahan näistä lausunnoista tosin hyviä ammuksia konsolisotaan, jossa tuskin voittajia on.

Myös EA:n Battlefield sarja saa ansaittua paskaa niskaansa tässä kiistassa:

Tässäkin muropaketti loistaa sanavalinnoillaan:

"Sony ja Microsoft käyvät parhaillaan kiistaa jälkimmäisen Activision Blizzard -kaupan osalta, minkä myötä Sony on päättänyt nyt alkaa haukkua myös toisen ison julkaisijan, Electronic Artsin, pelejä, uutisoi Eurogamer."

Ja oikeasti asia on sanoitettu näin:

"Even assuming that SIE had the ability and resources to develop a similarly successful franchise to Call of Duty, it would take many, many years and billions of dollars to create a challenger to Call of Duty – and the example of EA’s Battlefield shows that any such efforts would more than likely be unsuccessful."

Eli en käyttäisi sanaa "haukkua" tai "tylyttää", mutta klikit on helppo noilla kerätä pois. Ihan pätevä esimerkki mielestäni, eikä vie arvoa itsessään pois Battlefield-pelisarjalta. Se vain ei ole niin suuri kuin COD. Asiaa ei ole toki helpottanut Battlefieldin katastrofaaliset julkaisut, joita on sitten ajan myötä korjattu pelattavaan kuntoon.

 
Ehkä tämä keskustelu on vaarassa luisua taas siihen iänikuiseen väittelyyn siitä, että Sonyn ajalliset yksinoikeudet paha, Microsoftin jättiostos ja pysyvät yksinoikeudet hyvä.
Vai onko tarkoitus ollut sanoa, että molemmat ovat pahoja?

Pelaajanäkökulmasta on melkolailla yhdentekevää ostetaanko yksinoikeuksia vai koko julkaisija. Jos kaikki ostetut yksinoikeudet olisivat luokkaa ajallinen muutamia kuukausia olisi tilanne eri. Mutta näinhän ei ole
 
Viimeksi muokattu:
Ehkä olen yksin tämän ajatusmaailman kanssa, mutta minua ärsyttää suuresti nämä ajalliset yksinoikeudet. Se on joka kerta älytöntä suotamista ja huopaamista siitä milloin peli ilmestyy millekin alustalle, vai ilmestyykö ollenkaan. Olen sen varmasti täälläkin jossain ketjussa sanonut, mutta välillä olisi vaan parempi, että joku tietty peli olisi sitten ihan rehellisesti yksinoikeus. Homma olisi ainakin selvää ja näin ollen kaltaiselleni kuluttajalle tiedossa mitä on tehtävä, että peliä pääsee pelaamaan. Tietysti vielä parempi tilanne olisi, ettei ajallisia yksinoikeuksia olisi ollenkaan, vaan multiplattareiksi kehitetyt pelit julkaistaisiin suunnitelluilla alustoilla suoraan kättelyssä, eikä niin että joku maksaa siitä, ettei peliä saa julkaista toisella alustalla tietyllä ajanjaksolla.

Final Fantasy 7 Remake on tästä ehkäpä se paras esimerkki. Kun peli julkaistiin, trailereissa luki kuinka se on saatavilla ensimmäisen vuoden vain PS4:lla. Vuosi meni ja aikaa lisättiin koska DLC ja PS5 versio tai jotain. Puoli vuotta tästä peli julkaistiin PC:llä, mutta vain Epic Game Storessa. Sitten meni jälleen puoli vuotta, kunnes Steam sai oman versionsa pelistä. Xbox versio odottelee edelleen julkaisuaan, joka tapahtuu tai ei tapahdu, mutta nämä aikamääreet voivat ainakin olla ihan mitä vaan. Kun palataan tuohon ensimmäiseen traileriin, niin jos peli olisi sanottu olevan täysi PS4 yksinoikeus, niin päätös sen pelaamisesta olisi tavallaan ollut helpompi tehdä. Nyt kun oli heti tiedossa, että kyllä se jollekin muulle laitteelle tulee, niin saattoi odottaa. Mutta sitten se ei tulekaan.

Jossain toisissa tapauksissa ajallisen yksinoikeuden kesto ei välttämättä ole alkuunkaan tiedossa ja sitähän tottakai pimitetään alustanhaltijan toimesta jos mahdollista. Kun peli sitten loppujen lopuksi julkaistaan muilla alustoilla (jos julkaistaan), niin aikaa on usein kulunut niin paljon, että hype on laantunut ja peli jää helposti pelaamatta, kun julkaisukalenterissa häämöttää myös niitä oikeasti uusia pelejä. Tämä taas johtaa kierteeseen, jossa ajastettu yksinoikeus tuntuu ehkäpä pelinkehittäjästä hyvältä ratkaisulta, kun ei se myynyt sillä jälkeenpäin julkaistulla alustalla kovinkaan hyvin.
 
Pelaajanäkökulmasta on melkolailla yhdentekevää ostetaanko yksinoikeuksia vai koko julkaisija.
No ei se kyllä ole, ei lähellekään. Onhan siinä nyt iso ero ostaa yksittäinen peli(sarja) tai peliprojekti yksinoikeudeksi, ajalliseksi sellaiseksi tai kokonaan, kuin ostaa kerralla koko studio tai julkaisija, jossa ostetaan sitten ihan kaikki kyseisen studion/julkaisijan pelisarjat kerralla.
 
Mikäli "indie-lista" ei kelpaa esimerkiksi (koska syyt?), kelpaako esimerkiksi Bioshock, Mass Effect, The Last Remnant, Cuphead, Dead Rising, As Dusk Falls, CrossfireX...

Mikäs näistä sitten oli "monialustapeleinä tunnettujen pelisarjojen" osia? Ja onko siis nyt jo ihan mitkä vaan yksinoikeudet väärin Xboxilla, jos jopa esimerkiksi Xbox Game Studiosin julkaisema As Dusk Falls on saanut sinulta paholaisen merkin?

Vai onko tarkoitus ollut sanoa, että molemmat ovat pahoja?

Tai samanlaisia, minulle normaali investoiminen businekseen ei sinänsä itsessään ole lähtökohtaisesti mikään "paha" tai "hyvä" asia.

Jos Sony ei olisi aikanaan innostunut lähtemään investoimaan määrätietoisesti konsolibusinekseen ostamalla studiota ja tekemällä yksinoikeussopimuksia studioiden kanssa, niin meillä ehkä olisi edelleen Sega tekemässä hardwarea (hyvä asia), mutta toisaalta, ehkä meillä ei olisi kolmea hyvässä tilanteessa olevaa konsolialustaa kuten tänä päivänä (huono asia).

Edelleen, mitä tasaisempi kilpailutilanne markkinoilla on, sitä parempi se on meille kuluttajille. Jos tätä ei pysty allekirjoittamaan, saattaa hyvinkin olla, että on sairastunut viihde-elektroniikkasokeuteen.
 
Vai onko tarkoitus ollut sanoa, että molemmat ovat pahoja?

Pelaajanäkökulmasta on melkolailla yhdentekevää ostetaanko yksinoikeuksia vai koko julkaisija. Jos kaikki ostetut yksinoikeudet olisivat luokkaa ajallinen muutamia kuukausia olisi tilanne eri. Mutta näinhän ei ole

Olet täysin oikeassa siinä, että molemmat ovat pahoja. Se näkökulma ei vain kovin selvästi täällä ole näkynyt, kun kourallinen kirjoittajia keskittyy lähinnä haukkumaan Sonyn ajallisia yksinoikeuksia. Suruhymiöitä, nauruhymiöitä ja kipakkaa keskustelua syntyy vasta siinä vaiheessa, kun minä nostan myös Microsoftin tikun nokkaan. Sonyyn kohdistuva kritiikki on kyllä kirjoitettu jo muiden osalta tänne, eikä minun ole sitä tarvetta kerrata. Enemmän sillä toki saisi selkään taputuksia.

Toisesta asiasta olen täysin eri mieltä, sillä koko julkaisijan ostossa ne yksinoikeudet koskevat myös tulevia pelejä. Pelien ajalliset yksinoikeudet ovat vaihdelleet tyypillisesti muutamasta kuukaudesta vuoteen. Jos ostaa julkaisijan, se yksinoikeusaika muuttuu muutamasta kuukaudesta toistaiseksi voimassaolevaan. En ainakaan itse ymmärrä, että miten tämä voi olla parempi asia.

Mikäs näistä sitten oli "monialustapeleinä tunnettujen pelisarjojen" osia? Ja onko siis nyt jo ihan mitkä vaan yksinoikeudet väärin Xboxilla, jos jopa esimerkiksi Xbox Game Studiosin julkaisema As Dusk Falls on saanut sinulta paholaisen merkin?
@J.Sunderland on hyvä ja jatkaa henkilökohtaista vainoamistaan jossain muussa ketjussa.
 
No ei se kyllä ole, ei lähellekään. Onhan siinä nyt iso ero ostaa yksittäinen peli(sarja) tai peliprojekti yksinoikeudeksi, ajalliseksi sellaiseksi tai kokonaan, kuin ostaa kerralla koko studio tai julkaisija, jossa ostetaan sitten ihan kaikki kyseisen studion/julkaisijan pelisarjat kerralla.
Siis, jos Microsoft käyttää vaihtoehtoisessa tilanteessa 70 miljardia yksinoikeuksien ja ajallisten yksinoikeuksien ostoon, se on parempi asia pelaajille kuin Activision Blizzardin osto? Montakohan yksinoikeutta tuolla rahalla saa?

Olettaisin, että aika moni pelistudio ottaisi 70 miljoonaa dollaria yksinoikeussopimuksesta, jolloin yksinoikeuksia saisi vähintään tuhat. Todennäköisesti niitä saisi paljon enemmän, kun aaa-pelin kehittäminen maksaa suunnilleen sen verran. Tuskin MS:n tarvitsee maksaa kaikkia kehityskustannuksia saadakseen yksinoikeuden. Minusta olisi paljon merkittävämpää, että MS ostaisi tuhat aaa-peliä Game passiin pysyvästi kuin että MS hankkisi Activision Blizzardin. Siksi tuo kauppa vaikuttaa taloudellisessa mielessä melko huonolta, jos tarkastellaan asiaa konsolinäkökulmasta. Sony siis markkinaosuuksia suojellessaan aiheuttaa vahinkoa pääasiassa muualla kuin konsolimarkkinoilla torppaamalla diilin, joka koskettaa vain pieneltä osalta konsoleita.
 
Siis, jos Microsoft käyttää vaihtoehtoisessa tilanteessa 70 miljardia yksinoikeuksien ja ajallisten yksinoikeuksien ostoon, se on parempi asia pelaajille kuin Activision Blizzardin osto? Montakohan yksinoikeutta tuolla rahalla saa?
Samaa mieltä. Tuntuu, että kilpailulle ja kuluttajille olisi huomattavasti haitallisempaa, että MS käyttäisi vaikkapa ainoastaan murto-osan tuosta Activision Blizzardin ostoon käytetystä summasta yksinoikeuksien yksittäiseen ostoon. Paljon maksaisi vaikkapa uuden CoD:in yksinoikeus vuodeksi? Miljardi sinne tänne. Joku Final Fantasy irtoaisi jo huomattavasti halvemmalla.
 
Sellainen epäsuosittu mielipide vielä tähän, että näitä kauppoja ei oikeastaan voi torpata kuin kilpailuviranomaiset ja/tai tuomioistuin. Sony ei siis kriittisillä lausunnoillaan kauppoja estä, kuten nähtiin jo Brasiliassa ja Saudi-Arabiassa.

Mitä nyt tulee tuohon vaihtoehtoiseen skenaarioon, missä MS käyttää edes pienen osan kauppasummasta yksinoikeuksiin, niin eihän se hyvä juttu ole sekään. Tässä oikeastaan vain korostuu se alunperin kuvaamani seikka, että tästä kaupasta ei ole juuri nähtävissä positiivista lopputulemaa. Toivottavasti sellainen kuitenkin lopulta toteutuu.

Tässä muutamaan otteeseen tätä kauppaa on kuvattu myös eräänlaisena pelastusrenkaana Activision-Blizzardin työntekijöille, poispääsyksi myrkyllisestä kulttuurista. Tuore artikkeli ei kuitenkaan välttämättä tue tätäkään näkemystä:

 
Tuore artikkeli ei kuitenkaan välttämättä tue tätäkään näkemystä:

En löytänyt mitään Microsoft Gamingista tuosta artikkelista, joten en ihan täysin ymmärrä tätä sinun näkemystä tässäkään asiassa. Onko siis Activision-Blizzard siirtymässä johonkin toiseen yksikköön vai miksi tämä artikkeli ei tue Activision-Blizzardin työntekijöiden näkemystä siitä, että heille olisi hyväksi siirtyä Microsoft Gamingin alle?
 
Mitä nyt tulee tuohon vaihtoehtoiseen skenaarioon, missä MS käyttää edes pienen osan kauppasummasta yksinoikeuksiin, niin eihän se hyvä juttu ole sekään. Tässä oikeastaan vain korostuu se alunperin kuvaamani seikka, että tästä kaupasta ei ole juuri nähtävissä positiivista lopputulemaa. Toivottavasti sellainen kuitenkin lopulta toteutuu.
No, on se Xboxilla ja tietokoneella pelaaville kohtuu positiivinen lopputulema. Ei siksi, että tulisi lisää yksinoikeuksia vaan siksi että pelit tulisivat myös suoraan Game Passiin ja xcloudiin. Ja vaikka vasta-argumentti olisi se, että kuukausimaksulliset pelien vuokraamispalvelut on paskaa, niin palvelun tilaajalle lisäpelit on kuitenkin positiivinen juttu. Se on myös mielestäni Activision kaupassa paljon isompi juttu kuin yksinoikeudet. Kaikki pelit suoraan Game Passiin.

Pelkästään Playstationilla pelaaville ei tietenkään kovin positiivinen. Nintendolla pelaaville melkeinpä yhdentekevä.
 
Mikrobitin jutussa lukee: ”Emme pysty huolehtimaan edes omasta talostamme”, sanoo eräs Business Insiderin nimettömänä haastattelema Microsoftin työntekijä. ”Ja nyt olemme ostaneet uuden, joka on vielä pahemmassa kunnossa.”

Artikkelin mukaan siis MS:n työntekijä on sitä mieltä, että Activision Blizzard on pahemmassa kunnossa kuin Microsoft. Sehän tarkoittaa, että muutosta pidetään tämänkin jutun perusteella positiivisena, jopa kriittisesti ajattelevien nimettömien työntekijöiden toimesta. Mielenkiintoista tuossa Mikrobitin jutussa oli, että siinä oli kaivettu esille pääasiassa kauan sitten tapahtuneita asioita ja huonosti käyttäytyvien pomojen toimintaa on sen perusteella myöhemmin rajoitettu eri tavoin. Sehän kertoo hyvää yrityskulttuurista, jos sopimatonta toimintaa rajoitetaan.
 
No, on se Xboxilla ja tietokoneella pelaaville kohtuu positiivinen lopputulema. Ei siksi, että tulisi lisää yksinoikeuksia vaan siksi että pelit tulisivat myös suoraan Game Passiin ja xcloudiin. Ja vaikka vasta-argumentti olisi se, että kuukausimaksulliset pelien vuokraamispalvelut on paskaa, niin palvelun tilaajalle lisäpelit on kuitenkin positiivinen juttu. Se on myös mielestäni Activision kaupassa paljon isompi juttu kuin yksinoikeudet. Kaikki pelit suoraan Game Passiin.

Pelkästään Playstationilla pelaaville ei tietenkään kovin positiivinen. Nintendolla pelaaville melkeinpä yhdentekevä.

No tässä tietenkin se näkökulma taas ratkaisee. Pelien ilmestyminen Game Passissa hyödyttää Pleikkaristia yhtä paljon kuin pelin ilmestyminen PS Plussassa Xboxittajaa. Tuskin kovin moni Xboxin käyttäjä hyötyi Final Fantasy 7 Remaken tai vaikkapa Strayn tulosta palveluun. Tietysti jos käyttäjämäärien perusteella asiaa tarkastelee, niin jälkimmäisessä skenaariossa useampi pelaaja hyötyi. En tiedä, että miten tällä foorumilla tähän pelaajien saamaan hyötyyn suhtauduttiin.

Jos nyt ei kuitenkaan katsota vain omaa napaa, niin voidaan huomata, että molemmilla pelijättiläisillä on parikymmentä ensimmäisen juhlan studiota. Xboxilla jopa muutama enemmän kuin Playstationilla. Itse ainakin toivoisin näihin studioihin panostettavan huomattavasti enemmän sen sijaan, että ostetaan olemassa olevat pelisarjat pois kilpailijalta. Luodaan houkuttelevia pelisarjoja omien studioiden voimin ja siihen päälle multiplattarit, joiden perusteella kuluttaja voi tehdä valintansa. Ja varmasti on pelattavaa enemmän kuin kukaan ehtii realistisesti elinaikanaan pelata, vaikka pelaisi vain yhdellä laitteella.

Kuriositeettina Nintendolla taitaa olla määrältään ~puolet näitä studioita, eikä silläkään kovin huonosti mene. Sillä onkin mielestäni ainutlaatuinen identiteetti yksinpelien osalta, eivätkä nämä isommat puljut siinä mielessä sitä haasta.
 
Ylös Bottom