Tuli yöllä mieleen, että Unreal Engine 3:ahan esiteltiin ennen PS3:n julkaisua. Eli toukokuussa 2005 - puolitoista vuotta ennen laitteen julkaisua - UE3:n tekniikkademo oli ihka ensimmäinen ”pelattava” esittelypätkä, jota julkisesti näytettiin. Ja kukas sen esittelikään? Tim Sweeney itse, joka muisti kehua kuinka helppoa kehitys PS3:lla on. Demo kun saatiin kasaan alle kahdessa kuukaudessa. Elokuvatasoisista efekteistä ja jopa HDR:stä puhuvat, vaikka aitoa HDR:ää saatiin odotella vielä yli vuosikymmenen verran.
Historia kuitenkin näytti, etteivät asiat lopulta olleet niin ruusuisia. UE3-pelit olivat miltei aina multiplattarivertailuissa PS3:n kompastuskivi eritoten tekstuurien latauksen ja reunanpehmennyksen suhteen. Ja ne PS3:n kehitystyökalut tunnetusti olivat varsin hankalat monen vuoden ajan, joka osaltaan oli selittämässä sitä, miksi monialustajulkaisut olivat toissasukupolven alkuvuosina useimmiten teknisesti heikompia Sonyn konsolilla.
Joten kannattaa säilyttää terve skeptisyys siihen, mitä yhteistyötahot sanovat ennen laitteen julkaisua. Se kun ei välttämättä vastaa todellisuutta.
Lähde: Anandtech
After only two months with PS3 hardware, Tim Sweeney and the rest of the team at Epic Games put together one of the most amazing demos we have ever seen of graphics driven by the NVIDIA RSX GPU.
The Unreal 3 engine demo on the PS3 was the world's first demo of a working game engine on PS3 hardware. The demo ran at a 720p resolution.