Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Mutta kaikkeen tottuu. Muistan kun Dirtin jälkeen aloin pelaamaan WRC -rallia ja ensimmäinen reaktio oli kauhistus, kun peli ei ollutkaan enää sulava. Päinvastoin, kamalaa nykimistä. Mutta kuukauden-parin pelaamisen jälkeen tuntui että olisi ollut yhdentekevää, vaikka frame rate olisi tuplautunut itsestään. Ne "30 fps on kuraa" -kommentit ovat mielestäni noloja, tai vähintäänkin juppimaisia. Itse otan mukisematta vastaan sen mitä tuleman pitää.
Joo, 30fps ei missään nimessä automaattisesti tarkoita huonoa peliä, mutta mitä useampi peli olisi 60fps, niin sitä selvemmin eron aina huomaisi, kun hyppäisi 30fps pelin kimppuun.

Oma pelaaminen on silti hyvin samanlaista kuin tuossa yllä tarinoit. Jos joku peli on 30fps, niin se ei missään nimessä ole syy jättää pelaamatta ja "alkujärkytyksen" jälkeen ruudunpäivitykselle tulee vauhtisokeaksi. Toisaalta mitä useammin vaihtelee 30fps ja 60fps pelin välillä, sitä huonommalta 30fps tuntuu.
Kyllä se Gran Turismo 7 on 60fps. Se Sonyn koko presentaatio oli vain nauhoitettu 1080p 30fps. Katso tubesta pelin oma traileri.
Gran Turismon vaan täytyy olla vähintään 60fps. Siinä kuitenkin tähdätään kilpapelaamiseen ja tiedetään kuitenkin että uusin Forza on lähes sata varmasti 60fps.

Ehkä isoin 30fps peli oli uusi Ratchet and Clank, mutta oli siellä muitakin. Tässä Digital Foundryn kokoamaa listaa.

30 FPS
  • Ratchet and Clank: Rift Apart - 30 FPS
  • Stray - 30 FPS
  • Returnal - 30 FPS
  • Kena: Bridge of Spirits - 30 FPS
  • Demon's Souls - 30 FPS, but may offer 60 FPS mode
  • Destruction Allstars - Probably 30 FPS
  • Horizon: Forbidden West - Probably 30 FPS
  • Oddworld: Soulstorm - Probably 30 FPS
60 FPS
  • Gran Turismo 7 - 60 FPS
  • Sackboy: A Big Adventure - 60 FPS
  • Godfall - 60 FPS
  • Astro's Playroom - 60 FPS
  • Resident Evil VIII: Village - Probably 60 FPS
 
Viimeksi muokattu:
Eipä tyyliin Last of Us 2 tai Spider-Man meikäläinen kaipaa yhtään sitä 60fps, riittää toi 30fps noissa peleissä enemmän kuin todella hyvin. Kyseiset pelit näyttää meikän silmään tuollakin todella sulavilta.

Mut sit taas jos pelaa Wreckfestiä, niin siinä ottaa jos pelaa Pleikkarin framerateilla niin ottaa kyllä silmiin oikein kuunolla ja aika pahasti (vaikuttaa oikeastaan jo ajettavuuteen ja hallittavuuteenkin aikamoisen paljon), jos heti perään tai sitä ennen on pelannut samaista peliä PC:llä, jossa se on sulava kuin mikä.
 
Joo, 30fps ei missään nimessä automaattisesti tarkoita huonoa peliä, mutta mitä useampi peli olisi 60fps, niin sitä selvemmin eron aina huomaisi, kun hyppäisi 30fps pelin kimppuun.

Oma pelaaminen on silti hyvin samanlaista kuin tuossa yllä tarinoit. Jos joku peli on 30fps, niin se ei missään nimessä ole syy jättää pelaamatta ja "alkujärkytyksen" jälkeen ruudunpäivitykselle tulee vauhtisokeaksi. Toisaalta mitä useammin vaihtelee 30fps ja 60fps pelin välillä, sitä huonommalta 30fps tuntuu.
Juu, kyllä se 60fps aina parempi on. Pahin pettymys ikinä taisi olla se viimeinen COD PS3:lla, jonka frame rate oli poikkeuksellisesti 30fps (jos sitäkään). Kaikkien niiden 60fps CODien jälkeen se oli liikaa. Eli pelistäkin riippuu mikä on tyydyttävä sulavuus.
 
Eipä tyyliin Last of Us 2 tai Spider-Man meikäläinen kaipaa yhtään sitä 60fps, riittää toi 30fps noissa peleissä enemmän kuin todella hyvin. Kyseiset pelit näyttää meikän silmään tuollakin todella sulavilta.
Juuri olin tulossa kirjoittelemaan tähän fps-keskusteluun että viimeksi kaipasin 60 fps:ää nimenomaan TLOU2:n kanssa. Kameraa pyöritellessä se on vain niin järkytävää mössöä. Motion blurria luulin ja toivoin ensin syylliseksi mutta sen poistamalla tuli joku todella outo efekti kaiken esim. hahmon reunalle, joka oli vielä tympeämpi.

Ei se välttämätön tuossa pelissä ole mutta minä pyörittelen jatkuvasti kameraa monestakin syystä (vihuja ja tavaroita varsinkin bongaillessa), joten ei voi välttyä ajatukselta että kuinka paljon parempi se pyörittely olisi korkeammalla ruudunpäivityksellä. Pieni asia mutta iso merkitys, joka varmaan keskivertopelaajalle ei ole millään lailla merkittävä asia.

Olin itsekin pitkään pelaaja, joka ajatteli että kyllä se 30 fps riittää mutta kun alkoi tulla ja päästä pelaamaan 60 fps, niin sen vain huomaa heti. Peli tuntuu samalla tapaa "oudolta" kuin se, jos leffa pyörii korkeammalla ruudunpäivityksellä mitä on totuttu. En edes ymmärrä miten sitä ei muka voi huomata kun se on niin selvä asia. Välttämättä ei tiedosta heti mistä johtuu (jos ei tiedä) mutta väittäisin että valtaosan ihmisistä pitäisi huomata ero vaikka ei osaisi sanoa miksi materiaali tuntuu "erilaiselta" tms.

Pelin kohdalla siis tuo "oudolta" tuntuminen on vain hyvä asia. Leffoissa en ole itsekään tottunut siihen eikä sitä niissä varsinaisesti tarvitsekaan kun motion blurrit ja muut oikeasti kuuluvat asiaan. Peleissä kuitenkin olet itse "ohjaaja" (heh), joten vähintään se 60 fps toivoisi olevan viimeistään nyt tulevalla sukupolvella lähtökohta. Piti olla jo kai pari aiempaakin sukupolvea mutta ei. Silmäkarkki ikävä kyllä myy vaikka tuntuukin monesti huonommalta. Sekin, mitä on täällä jo sanottu on totta, eli siihen tottuu ja sen takia se ei ole "ongelma". Toisaalta minä totun myös graafiseen ulkoasuun: TLOU2 näytti alussa todella hienolta mutta nyt on melkein sellainen olo että "kyllähän se aiemman pelin remaster oli samallainen".

Yhtä lailla pelatessa siis tottuu sekä ruudunpäivitykseen että graafiseen ulkoasuun. Sekä hyvässä että pahassa.
 
Juuri olin tulossa kirjoittelemaan tähän fps-keskusteluun että viimeksi kaipasin 60 fps:ää nimenomaan TLOU2:n kanssa.

Olin itsekin pitkään pelaaja, joka ajatteli että kyllä se 30 fps riittää mutta kun alkoi tulla ja päästä pelaamaan 60 fps, niin sen vain huomaa heti. Peli tuntuu samalla tapaa "oudolta" kuin se, jos leffa pyörii korkeammalla ruudunpäivityksellä mitä on totuttu. En edes ymmärrä miten sitä ei muka voi huomata kun se on niin selvä asia. Välttämättä ei tiedosta heti mistä johtuu (jos ei tiedä) mutta väittäisin että valtaosan ihmisistä pitäisi huomata ero vaikka ei osaisi sanoa miksi materiaali tuntuu "erilaiselta" tms.

No enpä minä juuri mitään olennaista itse saanut enempää irti ekasta Last of Usista, kun sen aikoinaan siis PS3:lla pelasin.. jos verrataan nyt sitten PS4 versioon siitä, vaikka frameratit huitelee tuplissa.

Toki jos otetaan näitä missä meikällä on väliä niin Resogunissa tuo oli aika oleellinen juttu, jos sitä pelas PS4:lla 60fps verrattuna vaikkapa Vitalla 30fps. Niin oli aika eripelistä kyse. Toki jo pelkkä "ohjainkin" siinä vaikuttaa melkoisesti millä pelataan.

Mut jos true harcore pelaaja on, niin sittenhän puheet pitäis aloittaa vasta 120 ja 240 framerateista puhumaan. Eikös toi ole jo mennyttä lunta tuo vaivaiset 60

Itse tullut PC:llä tahkottua iät ja ajat... joten sieltä puolelta toki tuttuja nuo korkeat frameratet. Onhan se sulavampaa, toisissa peleissä sen näkee oikeinkin selvästi mutta ongelmaksi tuo mulle tulee vain silloin jos peli ei ole tuo "sulava ja tasainen" 30 että se alkaa nykyä ja paukkua, se alkaa jo oikeasti häiritä pelaamista... tosin kun on aloittanut pelaamisen silloin kun tietsikat ylipäätään tulivat markkinoille, niin sitä on sillain tottunut aikojen saatossa ties mihinkä diashowhun sieltä historian hämäristä..

..niin ja tokikaan ei mulla mitään sitä vastaan ole että 60fps tulis vakioksi, mainio juttuhan se olis. Mutta ei se nyt mun pelejä/pelaamista/niistä saatuja kokemuksia nyt kuitenkaan niin totaalisesti mullistais, varsinkaan noissa tarinavetoisissa jutuissa.
 
Viimeksi muokattu:

Source(s)
Sony

No nyt! Nyt on pakko kommentoida että komediaa kohdillaan "uutisessa" :D
 
Herra voisi kyllä jättää näiden clickbait-uutisten viljelemisen tänne vaikka kuinka joku väittelyketju onkin. Olisi hyvä joku taso täälläkin säilyttää.
 
Ei oikein järkevää tuolleen vertailla, jos nyt oikein vilkaisin niin niin CU määrään ei koskettu ja muistin käsittelykin säädetty varmaan sisäisesti tuohon CU määrään (miten ja paljonko muistkaista siivua 1 CU saa) joten muistikaista lienee tuossa rajoitteena.
PS5 on kuitenkin viilattu muistin osalta siihen CU määrään mitä sillä on.
Parempi testi olisi se että verrattaisi ao. kortin normaali kelloilla PS5 CU määrällä ja ehkä alemmilla muistin kellotuksilla ja sitten GPU alikellotettuna ja säädettynä vastaaviin XSX CU määrään ja muistikaistaan.
Testipelit ei toki välttämättä edusta sitä tapaa millä tulevissa peleissä tuo GPU teho sitten jaetaan joten vain suuntaa antavia testit olisi kuitenkin.
 
Bloomberg huhuilee, että Sony olisi jälleen ostoksilla. Tällä kertaa mukaan ei tarttuisi ajallisia yksinoikeuksia, vaan pelifirma Leyou. Nimenä Leyou ei minulle sanonut mitään, mutta kyseisen puljun omistukset olivatkin jo tutumpia (teksti suora kopio wikipediasta):

Leyou has six subsidiaries[1]: Digital Extremes, Splash Damage, Certain Affinity (Leyou has a 20% stake and has an option buy out the company after 2020[2]), Athlon Games (publisher), Kingmaker and Radiance Games.

Ainakin muutama nimi on tuttu esimerkiksi erilaisista MS yhteistyö kuvioista. Kovaa vauhtia tuntuu kenttä keskittyvän isojen haltuun tällä hetkellä.

Tarjous kilpailussa mukana. Vähän pelottaa kyllä se kun tencent,google ja amazon rupee jossain kohtaa ostamaan pelifirmoja isolla kädella.
 
Tarjous kilpailussa mukana. Vähän pelottaa kyllä se kun tencent,google ja amazon rupee jossain kohtaa ostamaan pelifirmoja isolla kädella.

Valitettavasti on helpompaa ostaa studio kuin aloittaa kokonaan puhtaalta pöydältä. Mikäli Google on tosissaan pelibisneksen suhteen, tullaan varmasti heidän suunnalta näkemään suuria ostoksia, jotta Google saisi Stadialle yksinoikeuspelejä, joiden takia käyttää palvelua.
 
Tämä on vielä epäselvää mullekin. Siksi kirjoitin että ehkä sillä ssd:llä on isompi merkitys mitä me tavantallaajat ymmärretään. Aluksi kun siitä tuli puhetta mietin vain latausaikoja. Ratchet and Clankin nähtyä (maailmoista siirtyminen toiseen) mietin että tuohan on hiton hienoa. Ei tällaista olla ennen nähty. Samantien tuli mieleen esim vaikka star wars peli. Hypätään valonnopeuteen ohjaamokuvakulmassa, tulee ne klassiset valonsäteet ja heti ollaan jossain muualla. Sitten mietittiin että se vaikuttaa käyttöliittymän/käytettävyyden nopeuteen. Sen jälkeen oli puhetta että graafinen ulosanti paranee myös, varsinkin open world peleissä (gamingboltin linkki aikaisemmassa päivityksessä). Sony käsittääkseni on jututtanut pelialan ammattilaisia/kehittäjiä ja tämä nopeus on ollut suurin huolenaihe. Tämä siis täysin netistä luettua eri sivustoilta enkä väitä mitään faktaksi. Tottakai raakaa voimaa tarvitaan myös mutta sitähän koneesta löytyy. Taitaa olla suurin harppaus koko pleikkarin historiassa. Se miten kehittäjät keksivät hyödyntävät tuota nopeutta selviää meille joskus tulevaisuudessa. Samalla nähdään onko se niin game changer mutta kova luotto tuntuu Sonylla olevan.

On hienoa, että Sony ja Microsoft saavat viimein SSD-teknologian omille konsoleille. Uskon, että nyt aletaan näkemään ihan oikeasti mitä SSD:llä voidaan saavuttaa, kun ei ole konsolien HDD-muisti hidastamassa - ja mikä parasta: ehkä viimein myös tietokoneiden puolella SSD:stä voi saada muutakin hyötyä kuin latausnopeuksien minimointi. Graafinen ilme tulee konsoleilla paranemaan jo pelkästään SSD:n avulla, kun kaikki "piirretään" ja pienetkin yksityiskohdat ovat havaittavissa kaukana. Tuli pelattua vastikaan Xbox Onella Warzonea ja mielestäni oli karua, että grafiikat näyttivät läheltä upealta, mutta kauempana olleet jutut eivät tulleet näkyviin - ehkä SSD:n avulla myös kauempana olevat detailit näkyvät.

Edelleenkään en usko, että Sonyn ultra fasting SSD tulee paljonkaan eroamaan Series X:n omasta Xbox Velochity -arkkitehtuurista muuta kuin latausnopeuksilla. Voin olla väärässä, mutta sen näkee sitten tulevaisuudessa.

Itselleni SSD ei ole tulevan konsolisukupolven mullistavin juttu, vaan minulle se on ray tracing ja uudet ääniratkaisut. Ray tracing on taas sellainen ominaisuus, joka tarvitsee tehoa, eli mitä enemmän tehoa sitä paremmin sitä voidaan hyödyntää. PC:lla on tullut pelattua kaikki mahdolliset pelit ray tracingilla ja voi pojat, että miten upealta mm. heijastukset ja valon kulku näyttää. Uskon, että ray tracingista päästään nauttimaan parhaiten Series X:lla (kiitos 12 teraflopsin voiman). Minun tietokoneessa näytönohjaimena on 2080 super joka on "vain" 11.2 teraflopsia ja joissakin peleissä huomaa FPS:n laskua, kun on ultra -asetukset ray tracingissa päällä. Voi olla, että Ray Tracing -pelit tulevat näyttämään Series X:lla paremmalta kuin minun 2080 super -näytönohjaimella. Nvidian DLSS-teknologia varmaan auttaisi hyödyntämään Ray Tracingia ultra -asetuksilla, mutta sitäkään ei ole kaikissa peleissä saatavilla PC:lla.
 
Omat veikkaukset tulevien konsolien hinnoista:

PS5 digital 399,-
PS5 4K br 499,-
XSX 559,-
se halvempi olisi sitten 349,-
Näillä hinnoilla halvemmassa Xboxissa ei olisi järkeä.

PS5 Digital pitää sisällään samat sisuskalut kuin PS5 4k br lukuunottamatta levyasemaa. Jos pelkällä levyaseman poistolla hinta tippuu satasen, mutta levyaseman poistolla ja heikompitehoisilla komponenteilla Lockhartin hintaan ei saataisi kuin viiden kympin ero PS5 digitaliin nähden. Tässä tapauksessa kannattaisi jättää Lockhart julkaisematta.
 
On hienoa, että Sony ja Microsoft saavat viimein SSD-teknologian omille konsoleille. Uskon, että nyt aletaan näkemään ihan oikeasti mitä SSD:llä voidaan saavuttaa, kun ei ole konsolien HDD-muisti hidastamassa - ja mikä parasta: ehkä viimein myös tietokoneiden puolella SSD:stä voi saada muutakin hyötyä kuin latausnopeuksien minimointi. Graafinen ilme tulee konsoleilla paranemaan jo pelkästään SSD:n avulla, kun kaikki "piirretään" ja pienetkin yksityiskohdat ovat havaittavissa kaukana. Tuli pelattua vastikaan Xbox Onella Warzonea ja mielestäni oli karua, että grafiikat näyttivät läheltä upealta, mutta kauempana olleet jutut eivät tulleet näkyviin - ehkä SSD:n avulla myös kauempana olevat detailit näkyvät.

Edelleenkään en usko, että Sonyn ultra fasting SSD tulee paljonkaan eroamaan Series X:n omasta Xbox Velochity -arkkitehtuurista muuta kuin latausnopeuksilla. Voin olla väärässä, mutta sen näkee sitten tulevaisuudessa.

Itselleni SSD ei ole tulevan konsolisukupolven mullistavin juttu, vaan minulle se on ray tracing ja uudet ääniratkaisut. Ray tracing on taas sellainen ominaisuus, joka tarvitsee tehoa, eli mitä enemmän tehoa sitä paremmin sitä voidaan hyödyntää. PC:lla on tullut pelattua kaikki mahdolliset pelit ray tracingilla ja voi pojat, että miten upealta mm. heijastukset ja valon kulku näyttää. Uskon, että ray tracingista päästään nauttimaan parhaiten Series X:lla (kiitos 12 teraflopsin voiman). Minun tietokoneessa näytönohjaimena on 2080 super joka on "vain" 11.2 teraflopsia ja joissakin peleissä huomaa FPS:n laskua, kun on ultra -asetukset ray tracingissa päällä. Voi olla, että Ray Tracing -pelit tulevat näyttämään Series X:lla paremmalta kuin minun 2080 super -näytönohjaimella. Nvidian DLSS-teknologia varmaan auttaisi hyödyntämään Ray Tracingia ultra -asetuksilla, mutta sitäkään ei ole kaikissa peleissä saatavilla PC:lla.

PS5 on saanut julkisuutta moneltakin taholta myös ohjelmoitavuuden helppoudesta. Tämän huomioiden luulisin että ainakin Sonyn omat pelifirmat ottavat tekniikan haltuun ja käyttävät tehokasta SSD levyä kaikin puolin hyväkseen. Lupa odottaa siis joitain todella upean näköisiä pelejä konsolin elinkaaren aikana. Tekniikka jota konsoli käyttää massamuistina on oikeasti oman käsityksen mukaan oikeasti mullistavaa, se yhdistettynä konsoleiden raudanläheiseen grafiikkarajapintaan voi todellakin kantaa pitkälle. Suoraa vertailua tästä syystä en tekisi siihen kuinka PC- pelit toimivat milläkin raudalla.

Oma mielipide puolestaan vähän päinvastainen, ihan tavallinen SSD tuo ison harppauksen konsolipelaamiseen. Pätee Sonyn ja Mickrosoftin konsoleihin.

Valinta konsoleiden välillä tulee olemaan supervaikea, ei kuitenkaan heti alussa molempia tule hankeittua. Kumpikin kiinnostaa.
 
Omat veikkaukset tulevien konsolien hinnoista:

PS5 digital 399,-
PS5 4K br 499,-
XSX 559,-
se halvempi olisi sitten 349,-

Tällä hetkellä SSD muisti on erittäin kallista. Toki Sony voi asettaa hinnan pidemmän tähtäimen perspektiiviä ajatellen, mutta en yllättyisi vaikka konsolit olisivat siksi samanhintaisia.

Vaikka logiikka ajaa sen puolesta että ps5 digiversio olisi muutoin parempi (esim. isompi SSD) ja hinta olisi sama, kuluttajalogiikalla jos blu-ray on pois niin hinnnan pitää olla halvempi. Uskon silti että ero olisi ennemminkin 50€. Eli:
ps5 499$
ps5 digi 449$
xbox series x 499$

Ja Suomeen hintoihin 50-80€ päälle.
 
PS5 on saanut julkisuutta moneltakin taholta myös ohjelmoitavuuden helppoudesta. Tämän huomioiden luulisin että ainakin Sonyn omat pelifirmat ottavat tekniikan haltuun ja käyttävät tehokasta SSD levyä kaikin puolin hyväkseen. Lupa odottaa siis joitain todella upean näköisiä pelejä konsolin elinkaaren aikana. Tekniikka jota konsoli käyttää massamuistina on oikeasti oman käsityksen mukaan oikeasti mullistavaa, se yhdistettynä konsoleiden raudanläheiseen grafiikkarajapintaan voi todellakin kantaa pitkälle. Suoraa vertailua tästä syystä en tekisi siihen kuinka PC- pelit toimivat milläkin raudalla.

Oma mielipide puolestaan vähän päinvastainen, ihan tavallinen SSD tuo ison harppauksen konsolipelaamiseen. Pätee Sonyn ja Mickrosoftin konsoleihin.

Valinta konsoleiden välillä tulee olemaan supervaikea, ei kuitenkaan heti alussa molempia tule hankeittua. Kumpikin kiinnostaa.

Unohdin varmaan sanoa viestissäni, että uskon todellakin itsekin, että Sonyn omat pelistudiot pystyvät hyödyntämään SSD-levyn tuomia ominaisuuksia parhaiten. SSD on hieno ominaisuus PS5:lla kuin uusilla Xbox-konsoleilla, mutta näin tavantallaajana en vielä osaa sanoa, että miten mullistava se SSD tulee olemaan seuraavan sukupolven konsoleilla - vai tuleeko se edes olemaan mullistava?

Molemmat konsolit tosiaan kiinnostavat miuakin, mutta ensiksi ostan Series X:n ja myöhemmin PS5:n yksinoikeuspelien takia.
 
Microsoft ei lähde kopioimaan Sonyn strategiaa yksinoikeuksien suhteen vaan koittaa kehittää omia polkujaan.
Tämä on hyvä.

Mielellään otan erilaisia pelejä eri lajityypeistä mahdollisimman paljon.

Ehkä tässä Phil ja Xbox haluavat rakentaa omaa identiteettiä vähän kuin Nintendo on tehnyt jo pitkään. Tietyn tyyppiset pelit liitetään tosi vahvasti Nintendoon. Vähän kuin Halo, Gears ja Forza jo nyt Xbox brändiin. Tätä katalogia pitää vaan laajentaa.
 
Ylös Bottom