Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Kyllä näyttää PS taas omaan silmään vahvemmalta. Pelit on edelleen niitä mitkä myy konsoleita ja nimenomaan yksinoikeudet. Tallennustilaa näyttää olevan niukasti tarjolla konsoleissa(huomioiden 4K pelien suuret tallenusvaatimukset digi versioille ja päivityksille) ja minusta resoluutio/fps latausaika keskustelu on vienyt liikaa huomiota suhteessa peleihin. En oikein vieläkään tiedä onko Xboxilla julkaisuun joku suuri yksinoikeus vai ei. Jos ei niin ainoa myyntivaltti taitaa olla 12 tlop.

No mielenkiintoista on aina seurata uuden sukupolven tuloa vaikka minä odotan sitä vielä 2-3 vuotta ja toivon, että saan silloin konsolin millä on julkaisuun tarjota yhtä hyvä peli ja samanlaista tykitystä mitä oli Switchin ensimmäinen vuosi. Itselle riittää yksi konsoli ja senkään pelejä ei ehdi kaikkea pelta kun vähästä vapaa-ajasta kilpailee muukin harraste kuin pelaaminen. Eli tässä sitä odotellaan vielä pitkä aika Switch 2:sen ilmestymistä kera DLLS 2.0 tekniikan ja 5-7 vuotta uudemman Tegra/arm tekniikkan mitä oli ensimmäisessä.
Ei se asia näin mustavalkoista ole. Kyllä Xboxilla myyntivaltteja on kuten Gamepass tehot ja lupaus tulevaisuudesta yms.
 
Gamepass ja tehot ymmärrän mutta lupaukset tulevaisuuden tapahtumista ilman konkreettista näyttöä ei voi tässä vaiheessa myyntivaltiksi laittaa. Bethesdan yksinoikeudet taitaa olla se suurin myyntivaltti ainakin omasta mielestä peli puolella.
 
Sanoisin, että jos aikaa on vain yhdelle konsolille, kannattanee valita PS5. Se on mielestäni varmempi valinta. Pitää myöskin ottaa huomioon oma pelimaku; PS:sen exclut ovat pitkälti hyvännäköisiä, cinemaattisia yksinpelejä, kun taas Xboxilla enemmän laidasta laitaan. Näkisin, että Xboxin nykyisillä ja tulevilla studioilla on parempi potentiaali, mutta se on juurikin se potentiaali. Voihan tulla myöskin pannukakkuja, vaikka *itse uskon*, että Xboxin puolelta saadaan ensi geniin ainakin yksi GOTY-peli.

Kaikkea tätä tärkeämpi on silti peliseura. Jos on kavereita, joilla PS5, on PS5 parempi vaihtoehto. Jos kavereilla Xbox tai kone, on Xbox parempi vaihtoehto.
 
Mä en täysin ymmärrä miksi pitäisi konsolia valitessa valita se, jolla on paremmat julkaisupelit, varsinkaan kun ei ne PS5:lläkään mitään mullistavia ole. Konsolin omistaminen on vuosien projekti. Olisihan se kivaa jos heti julkaisussa olisi uskomattomia yksinoikeuspelejä, mutta miksi tuosta on tehty niin merkittävä tekijä? Ihan niin kuin multiplatform pelit olisivat täysin arvottomia.

Itse pärjään Xboxilla ensimmäisen vuoden helposti pelailemalla vanhoja Xbox-klassikoita, WRC9:ä, ehkä Call of Dutya, hieman FIFAa, pari erää NHL:ää jne - kunnes sieltä alkaa tupsahtelemaan Flight Simulatoria, Haloa, Forzaa ym, unohtamatta niitä lukuisia tulevia multiplatform -pelejä - ja suurinta osaa pääsen pelailemaan puoli-ilmaiseksi game passissa. En rehellisesti sanottuna kaipaa tällä hetkellä yhtään Sonyn yksinoikeutta. Ja muutaman vuoden päästä saattaa tulla pro-versiot konsoleista, ja silloin on aika punnita uudelleen kumman ostan. Ehkäpä silloin on PS5:n aika.

Tämä julkaisu on yksi ohikiitävä hetki, ei siinä joku Miles Morales ainakaan minulla paina vaakakupissa.
 
En rehellisesti sanottuna kaipaa tällä hetkellä yhtään Sonyn yksinoikeutta. Ja muutaman vuoden päästä saattaa tulla pro-versiot konsoleista, ja silloin on aika punnita uudelleen kumman ostan. Ehkäpä silloin on PS5:n aika.
Minusta Sonyn yksinoikeudet ovat hyviä, mutta niitä on vielä paljon pelaamatta PS4:llä. Varmaan jossain vaiheessa PS5:llä alkaa olla jo sen verran hyviä pelejä, että siihen voi investoida sen muutaman sata euroa. Vanhat pelit eivät katoa mihinkään, vaikka uusi sukupolvi tulee. Järkevintä on varmaan tosiaan tuo taktiikka, että ostaa ekasta aallosta toisen konsolin ja sitten muutaman vuoden päästä toisen täydentämään. PS5:n miniversio kiinnostaisi enemmän, jos sellainen tulee.
 
Juu, kyllä Sonylla on paljon hyviä yksinoikeuksia, mutta jostain syystä eivät oikein uppoa meikäläiseen. Pointtini oli todeta, että monelta pääsee unohtumaan että makuja on erilaisia.
 
Minusta Sonyn yksinoikeudet ovat hyviä, mutta niitä on vielä paljon pelaamatta PS4:llä. Varmaan jossain vaiheessa PS5:llä alkaa olla jo sen verran hyviä pelejä, että siihen voi investoida sen muutaman sata euroa. Vanhat pelit eivät katoa mihinkään, vaikka uusi sukupolvi tulee. Järkevintä on varmaan tosiaan tuo taktiikka, että ostaa ekasta aallosta toisen konsolin ja sitten muutaman vuoden päästä toisen täydentämään. PS5:n miniversio kiinnostaisi enemmän, jos sellainen tulee.
Pliis, kun tulisi joku hieno erikoisversio PS5:stä ensi vuonna, niin se voisi lähteä ostoon. Muuten taktiikka on nimenomaan se että Xbox nyt ja uusi pleikkari sitten kun sillä ehtisi pelata. Kun konsolien julkaisut ovat viikon sisään toisistaan, niin ei vaan ehtisi millään pelata molemmilla. PS5:n julkaisupeleistä kiinnostaa Miles Morales, mutta sen voi ostaa PS4:lle jos sitä on nyt pakko heti päästä pelaamaan. Demon's Souls Remake ei vaan ole yhtään enempää minun peli kuin muutkaan Souls -sarjan pelit, joten se ei saa uutta pleikkaria ostamaan, vaikka peli hienolta näyttääkin.

Voisi tosiaan kerrankin tehdä niin järkevästi että odottaisi toisen valmistajan konsolista slim / pro / erikoismallia, kun tässä sukupolvessa tuli molemmat haettua heti julkkarissa. Ehkä saisi vähän pienemmän pleikkarin ja jonkin muun kuin valkoisen värisen.
 
Mä en täysin ymmärrä miksi pitäisi konsolia valitessa valita se, jolla on paremmat julkaisupelit, varsinkaan kun ei ne PS5:lläkään mitään mullistavia ole. Konsolin omistaminen on vuosien projekti. Olisihan se kivaa jos heti julkaisussa olisi uskomattomia yksinoikeuspelejä, mutta miksi tuosta on tehty niin merkittävä tekijä? Ihan niin kuin multiplatform pelit olisivat täysin arvottomia.
Tuskinpa täällä ihmiset pleikkaa ostavat sen takia, että siinä on pelkästään paremmat julkaisupelit. Moni katsoo myös ihan lähitulevaisuuteen ja minkälaisia pelejä sieltä on jatkossa lupa odottaa. God of War, Bloodborne, Uncharted, TLOU, GOT, Horizon jne ovat kaikki sellaisia pelisarjoja joita suurella todennäköisyydellä päästään jatkossakin ainoastaan pleikalla pelailemaan. Monet yllä mainitsemistani peleistä saa jatko-osan jo ensi vuoden puolella joten siinä mielessä ei tarvitse kauaa ainakaan pleikalla odottaa, että konsoli alkaa maksaa itseään takaisin.

Ja toki nämä isoimmat multi platform-pelit mitä ihmiset Series X:llä launchissa pelailee, toimivat luonnollisesti myös PS5:llä. Tuohon päälle parannellut tuet lukuisille Sonyn PS4-aikakauden peleille niin fiksultahan tuo PS5 hommaaminen julkaisuun kuulostaa vaikkei ne julkaisupelit kiinnostaisikaan.

Moni, mukaan lukien minä, on edelleen hieman epäileväinen tuosta kaikesta lupailusta ja puheesta mitä Microsoft suoltaa sen konkreettisen näytön sijaan mihin muut yhtiöt kumminkin jatkuvasti pystyvät omilla toimillaan. Tässä on kumminkin jokunen vuosi jo näitä lupauksia kuultu. Osa niistä lupauksista, etenkin GP:n ja teknologian suhteen, on kyllä lunastettu mutta kaikkea ei voi loppujen lopuksi rahalla ostaa ja paljon merkkaa se kuinka projekteja johdetaan ja kuinka paljon deveille annetaan vapauksia toteuttaa itseään jotta ne panostukset näkyisivät enemmän myös pelitarjonnassa.
 
Kommenttini olikin kohdistettu niille jotka korostavat julkaisun merkitystä konsolivalinnassa.

En ole ihan varma mitä tarkoitat tuolla viimeisellä kappaleella. Mitä lupauksia Mircrosoft ei ole pitänyt? Ainakin laitteeseen ja gamepassiin on panostettu, minkä lisäksi studioita on ostettu. Viittaako jokin seikka katteettomiin lupauksiin? Eihän tässä olla vielä julkaistu edes konsolia.
 
Itselläni on aikomuksena ostaa molemmat tehokonsolit (kuten ennenkin), mutta julkaisussa valinta osui PS5:een. Syynä oikeastaan se, että pleikkarista huokuu mielestäni uutuuden viehätys enemmän. On täysin uutta käyttöliittymää ja ohjainta, kun taas Xboxilla nuo ovat samaa vanhaa. En siis pidä huonona sitä että Xbox käyttää vanhaa käyttistä, sekin toimii todella hyvin jopa nykyisen genin konsolilla. Ohjainkin on parempi Xboxilla, tosin DualSense saattaa muuttaa tilanteen.

Faktahan on se että selkeästi suurin osa peleistä on multiplattareita ja niihin menee peliaikaa helposti eniten. Tässä loistaa Xbox tehoetuineen, ja niinpä väistyvässä genissä Xbox One X onkin vienyt suurimman osan peliajasta, PS4 Pro on ollut yksinoikeuksia varten. Silti edellämainituista syistä valinta oli alkuun PS5.

Julkaisupeleillä sen sijaan ei ollut osaa eikä arpaa valintaan, kun siellä ei ole itseäni kiinnostavia excluja. Pitkässä juoksussa ainakaan minä en osaa ennustaa että Xboxille ei tule "vieläkään" hyviä pelejä kun taas Sony tykittää koko ajan 10/10 settiä :D Joka kerta kun tuon argumentin näkee niin kyllästyttää enemmän ja enemmän tuollainen ajatusmaailma. Ei Microsoft huvikseen ole niitä studioita hankkinut.

Eli halusin jotain uutta/vaihtelua pitkän konsolisukupolven jälkeen, ja sitä tarjoaa ainakin julkaisussa enemmän PS5. Näin valinta tehtiin täällä.
 
Itse ajattelin toisen näistä uusista hommata joskus tammi-helmikuun paikkeilla, mutta nyt odottelen teidän day 1 ostajien fiiliksiä konsoleista ja niiden hyvistä/huonoista puolista :D
 
Meille vähän niinkuin epäsuorasti luvattiin @P33RO :n fiiliksiä Xbox Series X:stä tälle päivälle. Ehkä. Mies oli niin velmu viestissään että mihin tässä enää uskaltaa uskoa. :)
 
Samalle ajanjaksolle osuu meikälläkin sen toisen ostaminen :D
Tulee vaan olemaan vaikeaa päättää, että kumman ostaa, kun ei aika mitenkään riitä molemmille, mutta eiköhän helmikuuhun mennessä olla kuultu jo paljon tulevista peleistä, niin voi sen mukaan tehdä ostopäätöksen.

Spider-Man 2 jos tulee ensi vuonna, niin se voi kyllä saada mut ostamaan PS5 ensin :D
 
Ei tuu olemaan väliä kyllä kumpaan päätyisi, hyviä konsoleita ovat molemmat jo nytten :D
 
Omaan makuun Xbox on aina ollut länsimaisempi konsoli, jossa länsimaisempi pelitarjonta. Sonyllä taas iso kattaus ( "yllättäen" ) japani-pelejä. Siksi jotenkin veri vetäisi takaisin Xboxin suuntaan. Jokseenkin Sonyn softaratkaisut ovat aina olleet jotenkin hyvin outoja, siinä missä xboxilla pelikaupassa on ollut yksi [ Osta ]-nappi, on Sonyn konsoleissa ihmeellisiä "valitse ensiksi oikea versio ja lisää peli sitten jonnekin josta sen voit ladata".
tuplatila
 
Ylös Bottom