Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Siis, olet sitä mieltä, että jos minulla on yksi kuvassa näkyvistä xbox-peleistä, se ei ole parhaimmillaan pelattuna Series X:llä tai Series S:llä, koska voisin ostaa sen pelin jollekin toiselle laitteelle, jolloin se voisi olla teoriassa parempi? Luulisin, että Sims 4:n PC-versio on parempi, joten minua on nyt kusetettu, koska kuvassa oleva Xbox-versio synnyttää mielikuvan siitä, että Sims 4 olisi parasta pelata Series X:llä tai S:llä? Miksi sitten koko teksti kertoo vain siitä, että vanhojen sukupolvien pelit muuttuvat paremmiksi ja voit jatkaa niiden pelaamista paranneltuina versioina eikä siitä, että nyt sinun on pakko ostaa kaikki pelit Xboxille, koska se on paras alusta? Hemmetti, kun MS on taitava huijaamaan. Käsitin koko jutun ihan eri tavalla.

Ahaa, eli nyt aletaan suoriltaan kiistää että MS ei olisi ratsastunut tällä "most powerful console" väittämällään siten, että tämä näkyisi sitten parempana teknisenä toteutuksena pelien osalta vrt. PS5? Virkistetään hieman muistia Aaron Greenbergin lausahduksella kesällä:

" Congrats to our friends at Sony on their show today. Xbox fans should know titles like GTA V, Resident Evil Village, Hitman 3, NBA 2K21, Pragmata, etc are going to look and play great on #XboxSeriesX the world's most powerful console. #PowerYourDreams #XGonGiveItToYa "

Se, että Greenberg puhuu mitä sylki suuhun tuo ei taas ole uutta, tyypin pitäisi vaan tajuta että tuossa asemassa ei voi vain laukoa ihan mitä tahansa typeryyksiä. Näkeehän sen ihan tältäkin foorumilta minkälainen järkytys se oli, kun huomattiin tämän 12 TF konsolin alisuorittaminen.

Käsittääkseni niistä kaikista, tai ainakin todella monesta. Kitaraohjaimista, Wiin puntariohjaimesta, kapuloista, jne.

Rinnastat yhteen pelin soveltuvan ohjaimen DualSenseen? Sanoisin että aika ohuilla jäillä mennään nyt.
 
Crossplayn yleistyessä tämähän on selvä etu pleikkarilla pelaaville.
Oli miten oli, erohan on tässä generaatiossa pienempi kuin viime generaatiossa jos noita tuloksia vertaa Noobensteinin hyvään kuvaan. Lähettämäsi twiitin perusteella Dualsensensellä on noin 50% matalampi latency kuin uusimmalla Xbox kapulalla. DS4:sella oli kuitenkin jopa n. 150% matalampi latency kuin Xbox One ohjaimella. Eipä se etu ollut mielestäni viime generaatiossa kummoinen, ja nythän se on kolmasosa siitä. En sanoisi, että kyseessä on "selvä etu".
 
Ahaa, eli nyt aletaan suoriltaan kiistää että MS ei olisi ratsastunut tällä "most powerful console" väittämällään siten, että tämä näkyisi sitten parempana teknisenä toteutuksena pelien osalta vrt. PS5? Virkistetään hieman muistia Aaron Greenbergin lausahduksella kesällä:

" Congrats to our friends at Sony on their show today. Xbox fans should know titles like GTA V, Resident Evil Village, Hitman 3, NBA 2K21, Pragmata, etc are going to look and play great on #XboxSeriesX the world's most powerful console. #PowerYourDreams #XGonGiveItToYa "

Se, että Greenberg puhuu mitä sylki suuhun tuo ei taas ole uutta, tyypin pitäisi vaan tajuta että tuossa asemassa ei voi vain laukoa ihan mitä tahansa typeryyksiä.
Sinulla on aika kattava häiriö luetun ymmärtämisessä, jos näet tuonkin väitteenä, että Xboxilla pelit pyörisivät paremmin kuin pleikkarilla, jos MS:n edustaja sanoo, että ne näyttävät hyvältä ja toimivat hyvin Xbox Series X:llä. Ilmeisesti MS:n edustaja ei saa missään tilanteessa kehua edustamaansa tuotetta? Jos joku toimii hyvin Xboxilla, se ei tarkoita, että se toimii paskasti tai huonommin pleikkarilla. Toki MS on antanut ymmärtää, että Xbox series X on tehokkain konsoli ja se on ihan paikkaansapitävä väite. Xbox series X:n prosessori on tehokkaampi kuin PS5:n ja sen näytönohjain on tehokkaampi kuin PS5:n. Useimmiten tehoja vertaillaan näiden kahden komponentin perusteella. En mielestäni kiistänyt aiemmassa kirjoituksessani mitään, vaan esitin mielipiteenäni, että tulkitset väärin sitä, mitä eräällä nettisivulla luki ja sen perusteella esitit toisen tahon, eli MS:n väittäneen jotain sellaista, jota se ei annetun evidenssin perusteella ollut tosiasiassa väittänyt, eli esitit virheellisen/perusteettoman väittämän.
Itse muistelen, että ei minkään mainitsemasi laitteen kanssa ole yhtä yksipuolista hypeä ollut mitä DualSensellä tähän mennessä.
No okei, sovitaan sitten, että DualSense-hype on kaikkea entistä gimmick-hypetystä vielä reilusti yksipuolisempaa niin molemmille jää hyvä mieli.
 
Oli miten oli, erohan on tässä generaatiossa pienempi kuin viime generaatiossa jos noita tuloksia vertaa Noobensteinin hyvään kuvaan. Lähettämäsi twiitin perusteella Dualsensensellä on noin 50% matalampi latency kuin uusimmalla Xbox kapulalla. DS4:sella oli kuitenkin jopa n. 150% matalampi latency kuin Xbox One ohjaimella. Eipä se etu ollut mielestäni viime generaatiossa kummoinen, ja nythän se on kolmasosa siitä. En sanoisi, että kyseessä on "selvä etu".

Riippuu keneltä kysytään, kuten jo totesin. CoD:ia ammattilaisurana konsolilla pelaavalta kysytään niin tämä on merkittäväkin ero, kuten jo totesin. Ei kukaan ammatikseen pelaava tuollaista tasoitusta vastustajalle todellakaan anna vapaaehtoisesti.
 
Ahaa, eli nyt aletaan suoriltaan kiistää että MS ei olisi ratsastunut tällä "most powerful console" väittämällään siten, että tämä näkyisi sitten parempana teknisenä toteutuksena pelien osalta vrt. PS5? Virkistetään hieman muistia Aaron Greenbergin lausahduksella kesällä:

" Congrats to our friends at Sony on their show today. Xbox fans should know titles like GTA V, Resident Evil Village, Hitman 3, NBA 2K21, Pragmata, etc are going to look and play great on #XboxSeriesX the world's most powerful console. #PowerYourDreams #XGonGiveItToYa "

Se, että Greenberg puhuu mitä sylki suuhun tuo ei taas ole uutta, tyypin pitäisi vaan tajuta että tuossa asemassa ei voi vain laukoa ihan mitä tahansa typeryyksiä. Näkeehän sen ihan tältäkin foorumilta minkälainen järkytys se oli, kun huomattiin tämän 12 TF konsolin alisuorittaminen.

Rinnastat yhteen pelin soveltuvan ohjaimen DualSenseen? Sanoisin että aika ohuilla jäillä mennään nyt.
Itse pelaan tällä hetkellä enemmän boksilla, mutta hitto, että mua ärsyttää tuo Greenberg, kun tuntuu ettei sillä ole muita lauseita, kuin tuo "maailman tehokkain konsoli, XGonGiveItToYa" ja sitten vielä se, kun pitää muodostaa käsillä X jokaisessa mahdollisessa tilanteessa.

Eikös kyseisen tyypin työ ole saada ihmiset innostumaan Xboxista, mutta ei vaan onnistu omalla kohdalla vaan alkaa enemmänkin hävettämään tuo :D

Muuten Microsoftilla on mennyt hyvin One X ja Series X|S kanssa, mutta Greenberg vaihtoon, kiitos.

5be4e09690035260d31a84c0_72F5F8972124650EC25C1E0F26F01ECA.jpg
 
Riippuu keneltä kysytään, kuten jo totesin. CoD:ia ammattilaisurana konsolilla pelaavalta kysytään niin tämä on merkittäväkin ero, kuten jo totesin. Ei kukaan ammatikseen pelaava tuollaista tasoitusta vastustajalle todellakaan anna vapaaehtoisesti.
Näinhän se on, mutta sanoisin, että kun MS ja Sony ovat näitä ohjaimia alkaneet suunnittelemaan, eivät he ole sitä tehneet ammattilaispelaajia ajatellen. Tottakai pyritään saamaan kaikki kilpapelaamiseen liittyvät seikat mahdollisimman hyvään kuntoon, mutta uskoisin, että esim. Dualsensellä voisi olla vieläkin matalampi latency kuin nyt, jos olisivat sen kehittämiseen keskittyneet eivätkä liipaisimien ja ohjaimen tärinään.

Näin kasuaalina en edes huomannut, että ohjaimien välillä olisi minkäänlaista eroa, niin en huolehtisi Xbox-pelaajien kohtalosta tässä tilanteessa.
 
Sinulla on aika kattava häiriö luetun ymmärtämisessä, jos näet tuonkin väitteenä, että Xboxilla pelit pyörisivät paremmin kuin pleikkarilla, jos MS:n edustaja sanoo, että ne näyttävät hyvältä ja toimivat hyvin Xbox Series X:llä. Ilmeisesti MS:n edustaja ei saa missään tilanteessa kehua edustamaansa tuotetta? Jos joku toimii hyvin Xboxilla, se ei tarkoita, että se toimii paskasti tai huonommin pleikkarilla. Toki MS on antanut ymmärtää, että Xbox series X on tehokkain konsoli ja se on ihan paikkaansapitävä väite. Xbox series X:n prosessori on tehokkaampi kuin PS5:n ja sen näytönohjain on tehokkaampi kuin PS5:n. Useimmiten tehoja vertaillaan näiden kahden komponentin perusteella. En mielestäni kiistänyt aiemmassa kirjoituksessani mitään, vaan esitin mielipiteenäni, että tulkitset väärin sitä, mitä eräällä nettisivulla luki ja sen perusteella esitit toisen tahon, eli MS:n väittäneen jotain sellaista, jota se ei annetun evidenssin perusteella ollut tosiasiassa väittänyt, eli esitit virheellisen/perusteettoman väittämän.

Ihan turhaan mä sun kanssa tästä väännän kun olet selvästi päättänyt että Microsoftin viestinnässä ei ole ollut mitään vikaa, kun taas useimpien odotusarvo oli että Series X pyyhkii Sonyn uutukaisella lattiaa. Mutta vikahan on selvästi meissä muissa, jotka näin ymmärsivät. :D

Toki Greenberg saa kehua edustamaansa tuotettaan (uskoisin että hänelle tästä myös maksetaan palkkaa), mutta aivan turha yrittää kiistää ettei tällä twiitillä haettu asetelmia konsolien välisessä voimamittelössä.

Pelkän prosessorin tai GPU:n tehojen perusteella kokonaisen järjestelmän arviointi on typerää, sillä näiden suorituskykyyn vaikuttaa myös kuinka koko järjestelmä on suunniteltu, jonka MS sai karvaasti kokea tällä kertaa. Ei kukaan peli-PC:tä rakentavakaan voi jättää huomiotta sitä että koneen komponenttien pitää olla keskenään tasapainossa, esim. nopeasta GPU:sta ei ole mitään iloa jos muistikaista ei ole tarpeeksi nopeaa, vaan koko systeemin pitää pystyä toimimaan yhtenä koheesina yksikkönä.

Nythän Series X:n riippakiveksi on selitetty GDK:n keskeneräisyys, vaikka tästäkin on ollut deveiltä toisensuuntaisia lausuntoja todeten että työkalut ovat paremmassa jamassa mitä Xbox Onen aikoihin. Ketä sitten uskoa, siinäpä kysymys.
 
Toki Greenberg saa kehua edustamaansa tuotettaan (uskoisin että hänelle tästä myös maksetaan palkkaa), mutta aivan turha yrittää kiistää ettei tällä twiitillä haettu asetelmia konsolien välisessä voimamittelössä.
Itse tulkitsin tuon viestin niin, että hän halusi kertoa, että osa esitetyistä peleistä on sellaisia, että ne voi myös hankkia Xboxille. En pyri tulkitsemaan aktiivisesti mitään, luen vain sen, mitä sanotaan. Siksi olenkin ihmeissäni, kun esität todisteina sellaisia tekstejä ja linkkejä, jotka eivät puolla esittämiäsi väitteitä. Et siis mielestäni lue sitä mitä sanotaan, vaan luet sen, miten haluat tulkita asian omasta näkökulmastasi, eli kaikki MS:n edustajien lausunnot käännetään Sonyn mollaamiseksi. Jos Bill Gates sanoisi, että kävin ajelemassa Ferrarilla, ajattelisit varmaan, että se tarkoittaa, ettei pleikkarilla Ferrarit ole niin hyviä kuin Xboxilla. Tällainen mielikuva tulee noita juttuja lukiessa. Kirjallinen evidenssi puoltaa mielestäni selkeästi sitä, että teet jatkuvasti virheellisiä tulkintoja ja näet tekstissä sisältöjä, joita niissä ei näyttäisi olevan.
 
DualSensestä vielä sen verran, että se on melkein koettava itse että pystyy muodostamaan mielipiteen.

Kun tuota Astro's Playroomia katsotaan, niin sehän on tehty esittelemään uusi ohjain eli on totta että siinä se on parhaimmillaan. Uskon että jatkossakin first party pelit ottavat kaikki hienoudet siitä irti.

Siinä on kuitenkin potentiaalia olla myös huono jos pelintekijä toteuttaa DualSense-tuen vasemmalla kädellä. Kuitenkaan esim. CoD:in kohdalla se ei ole huonosti tehty vaan kyse on enemmän siitä, että sopiiko se kilpailulliseen ja nopeaan moninpeliin. Jos ei sovi niin sen saa pois päältä jos haluaa.

Tosiaan itsekin ennakkoon epäilin ohjainta, mutta muutama päivä on riittänyt kääntämään pääni. Perus tärinät tuntuvat tylsiltä tuon jälkeen.
 
Kirjallinen evidenssi puoltaa mielestäni selkeästi sitä, että teet jatkuvasti virheellisiä tulkintoja ja näet tekstissä sisältöjä, joita niissä ei näyttäisi olevan.

Vahva tämä. Alkaa olla jo raskasta lukea tätä ketjua tämän takia. Keskustelu ja sellainen asiallinen kinaaminenkin on paikallaan toki aina, mutta tuo jatkuva asioiden vääristely ja omat höpöhöpötulkinnat sotkevat vain.

Kiitokset kaikille kuitenkin jotka näitä omia havaintojaan ja vertailuja tänne laittavat, niistä saa hyvää infoa ja mielenkiintoista lukea millaisia asioita eri ihmiset arvostavat/painottavat omassa pelaamisessaan.
 
Perus tärinät tuntuvat tylsiltä tuon jälkeen.
Äites tuntui tylsältä tuon jälkeen. No ei vaan, vakiotärinät ds4:ssä ei hirveästi ikinä ilahduttanut, toivottavasti tämä oikeasti vetää nupit kaakkoon niin sanotusti tuossa asiassa. (en puhu äitistäsi siis) Olispa jo tammikuu. Tai helmikuu. Tai maaliskuu. Itse asiassa, olispa jo se pleikkari tuossa :D
 
Onhan tämä nyt niin huvittavaa luettavaa, kun jengi täällä tosissaan silmät kiiluen hehkuttaa kuinka Sony pyyhki MS:llä lattiaa ja kuinka tuo Xboxin maailman tehokkain kone paljastui täydeksi paskapuheeksi. Perusteluksi kelpaa muutaman julkaisupelin vertailut, joissa on muutaman framen eroja eikä hädin tuskin mitään muuta. Ja nämä tosiaan muutaman julkaisupelin perusteella. Kannattaisko nyt kuitenkin odottaa, että päästään alkuun tässä generaatiossa ennen, kun aletaan mehustelemaan oman lempikonsolin voitolla ja ylivertaisuudella?
 
Tuon keskustelun tarkoituksena tuskin on selvittää konsoleiden paremmuus, vaan saada vastapuoli raivostumaan. Sen verran paljon passiivisaggressiivista nälvimistä ollaan nähty.
 
Onhan tämä nyt niin huvittavaa luettavaa, kun jengi täällä tosissaan silmät kiiluen hehkuttaa kuinka Sony pyyhki MS:llä lattiaa ja kuinka tuo Xboxin maailman tehokkain kone paljastui täydeksi paskapuheeksi. Perusteluksi kelpaa muutaman julkaisupelin vertailut, joissa on muutaman framen eroja eikä hädin tuskin mitään muuta. Ja nämä tosiaan muutaman julkaisupelin perusteella. Kannattaisko nyt kuitenkin odottaa, että päästään alkuun tässä generaatiossa ennen, kun aletaan mehustelemaan oman lempikonsolin voitolla ja ylivertaisuudella?
Käyttäjä OrGasM kertoi meille että PS5 tulee olemaan 4K/30 kone kun Xbox porskuttaa 4K/120 ray tracing päällä. Mutta mikä on totuus...?
 
Ylös Bottom