Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 6

Sonyn isokenkäisten mukaan laitteita ei enää tulla myymään merkittävillä tappiolla. Tämä selvisi peliosaston Q & A-tilaisuudessa. Suomeksi sanottuna tämä voi tarkoittaa sitä, että seuraava sukupolvi tulee todellakin olemaan merkittävämpi kalliimpi kuin nykyinen. Toisaalta samassa tilaisuudessa kerrottiin, että PS5 myynnit sujuvat omien ennusteiden mukaisesti, vaikka myyntitilastojen perusteella myyntikäppyrä on tippunut pystysuoraan alaspäin viimeisimpien hinnannostojen jälkeen. Ota näistä nyt sitten selvää.*
---
Mitä tulee kalliimman hankinnan ostamisesta osamaksulla, niin se on vähän kuin kaksipiippuinen miekka. Vaikka sopimus olisi koroton ja kuluton, lisää se yhden menoerän jokaiselle kuukaudelle jopa kolmen vuoden ajalle. Kun kertaerä on niin pieni, niin helposti saattaa erehtyä useampaan kerralla. Sitten se kuukaiserä kasvaakin isommaksi, eikä siitä pääse irti pahimmillaan moneen vuoteen. Nopeasti sitä voi huomata olevansa näiden maksujen kanssa liemessä, jos vaikkapa tulee jokin yllättävä ja merkittävän kokoinen kulu lisää. Tiedän, että monelle osamaksu on se ainoa vaihtoehto, mutta suosittelen käyttämään joka tapauksessa syvää harkintaa sellaisten kanssa.

* https://www.gamespot.com/articles/s...d-of-ps6-no-more-significant-hardware-losses/
* https://www.sony.com/en/SonyInfo/IR/library/presen/business_segment_meeting/pdf/2026/GNS_QA_E.pdf
Tuo hyvin viittaa siihen että PS5 ja PS6 tullaan myymään pitkään rinnakkain. Samat pelit varmaan julkaistaan molemmille, mutta PS6 tietysti pyörii korkeilla grafiikka-asetuksilla ja PS5 sotten matalemmilla. Kuten tuossa aikaisemmin jo mainitsin niin hinta varmasti tulee olemaan pitkälti tonnin päälle koska muistipula tästä vain vielä pahenee eikä loppua ole näköpiirissä ainakaan ennen vuotta 2030.
 
Ylös Bottom