Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation Now -pelipilvipalvelu

On tullut oltua aika pessimistinen tuota pelien striimaamista kohtaan, kun on saanut lukea kuinka huonosti se on maailmallakin toiminut. Pakkohan tämä oli siitä huolimatta kokeilla itse.

Olen myyty. Tämä oli ihan ensimmäinen kerta kun pelien suoratoistoa pääsin kokeilemaan. Todella hieno fiilis kun painat vain pelin päälle ilman odottelua tms.

Pelikirjasto on tasoa "ihan ok". Muutama klassikko jota voisi pelata, ja toki joitakin Sonyn yksinoikeuksia jotka on jäänyt näin Xbox-miehenä kokematta. Alkuun oli havaittavissa pientä pelin pätkimistä, joka onneksi loppui nopeasti. Kuvanlaatu vähän sumea välillä, mutta pelattavalla tasolla kuitenkin.

Jos ei muuta niin kyllä PlayStation Now antaa kokeilla pelaamisen tulevaisuutta tänään.
 
No mutta sepäs olisi valitettavaa ja suorastaan hölmöä. Noh aina ei asiat mee kuten ite haluisi.
 
Tässä on ongelman syy. Mobiiliverkoissa on latenssia sen verran, että itse en edes kuvittelisi pelaamisen onnistuvan sillä. Muistan joskus vuosia sitten, kun juttelin Onliven tyyppien kanssa, että he eivät mahdollistaneet edes WLANin yli pelaamista. Kaikissa langattomissa verkoissa on viivettä ja häiriötä niin paljon, että niitä käyttäessä vain kerjää ongelmia.

10-megaisella ADSL:llä toimisi paremmin.
 
Voihan syy olla tuossa, mutta ei kai ne kaikki langattomat ole niin huonoja. Itselläni ainakin hybridinetissä toimii 4G aivan loistavasti, mieluummin sitä käytän kuin ADSL:ää ja tuon on ollut niin hyvä, että valokuitu investoinnit tuntuu ihan turhalta.

Täytyykin jossain vaiheessa kokeilla ilmaista PS Nowta, miten hyvin kaikki toimii, jos toimii. Varsinkin MGS4:sen pelaamista tässä on odotettu jotain 10 vuotta, vihdoin on siihen mahdollisuus.
 
Moneen paikkaan ei edes nykyään enää saa kiinteää laajakaistaa, ainoa vaihtoehto 4g netti. Tai jos saa niin juurikin maks. 10M adsl:n. Itsekin käytin PS Now:ta 100/10 4g-liittymän kautta, ja hyvin pelasi ainakin sillä hetkellä.
 
En ole tällä hetkellä kotona, niin en voi itse tarkistaa, mutta löytyykös tuolta mitään Motorstormia?
 
No nyt tuli puskista tämän julkaisu täällä. Ajattelin, että ehkä joskus kesällä tai syksyllä nähdään täällä. Huomenna menee testiin ehdottomasti.
 
Maksuvaihtoehdoksi olisi kiva saada myös vaikka 24h tai 48h malli viikonloppuja varten jos haluaa hetken vaikka retrostella.
 
Nimittäin tuo hinta. Mulle se 9,90e mistään nettipalvelusta (tv/pelit) on se kipuraja kyllä. MS valikoima on huonompi, mutta tarjouksesta vuodeksi 50:llä ni on rahansa arvoinen. Jos vastaava tarjous tulee Sonyltä ni toki sit, mutta 15e/kk on meikäläiselle liikaa.
Ei nyt ihan tuohon 50€/vuosi päästä (eikä edes lähelle), mutta vuoden tilaus maksaa 99,95€, josta tulee 8,33€ kuussa, eli kuitenkin reilusti halvempi mitä tuo yhden kuukauden 15€.
 
Otin aikaa kuinka kauan kestää käynnistää MotorStorm.




Maksuvaihtoehdoksi olisi kiva saada myös vaikka 24h tai 48h malli viikonloppuja varten jos haluaa hetken vaikka retrostella.

Tämä oli se alkuperäinen malli. Toivottavasti näemme vielä viikonloppu-vaihtoehton.
 
Viimeksi muokattu:
Kokeilussa on. Suoratoistosta ei täällä 4G:llä tule mitään mutta en kyllä odottanutkaan. PS3 jää siis edelleen vieraaksi, mutta ehkä sitten joskus. Taidan sijoittaa sen satasen vuositilauksesta, kun kerrankin sattui olemaan vähän ylimääräistä. Jos jää vähälle käytölle, niin sitten jää. Katsotaan tilanne uudestaan sitten.
 
Itseni yllätti positiivisesti se, ettei viivettä ollut kyllä niin paljon kuin oletin olevan. Siltikin hieman tuntuva viive, joka kyllä todella paljon refleksejä vaativissa peleissä jo häiritsee ainakin itseäni. Yhteydessäni ei ainakaan ole kyllä mitään valittamista, kun on 250 gigainen valokuitu ja plege yhdistetty verkkoon johdolla. Yksinpelinä voisin ehkä ainakin joidenkin pelien osalta ajatella tuollakin viiveellä pelaavani, mutta en kuitenkaan mitään moninpelejä tai yksinpelinäkään autopelejä tai nopeatempoisia räiskintäpelejä.

Valitettavasti tuo pelivalikoima vaikuttaa kyllä ainakin itselleni melkoisen surkealta ja häviää todella rankasti Game Passille, varsinkin laadussa, vaikka määrää tuntuu aika paljon olevankin. Hinta on myöskin laatuun nähden aivan liian suolainen. Alle kymppi kuukaudessa, tai maksimissaan kymppi, niin saatan harkita, jos niitä uusia PS4 pelejäkin tulee edes kohtuulliisesti, ettei paljoa tarvitse suoratoiston käyttöä miettiä. Kuukausimaksun pitää mennä kuitenkin tuolle tasolle ilman tarvetta sitä pidempiaikaiseen sitoutumiseen.
 
Viimeksi muokattu:
Pitääpä testata, tietää taas mihin se "ylimääräinen" aika valuu, kun koittaa testaa ainakin kaikki mielenkiintoisimmat nimikkeet. Muutama vuosi sitten, koetin mäkillä jo lopetettua streamaus-palvelua. Se oli ihan välttävä, kun ei varsinaista pelikonetta ollut, mutta kuvan suttuisuus ja pieni extra viive häiritsi lopulta liikaa ja sen käyttö loppui ekan kuukauden jälkeen. Toivottavasti homma toimii nyt riittävän hyvin ja saahan nuo Ps4 pelit jopa ladattua.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom