Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation Store

PS Store uudistuu tämän mukaan lokakuun aikana:

PS3-, PS Vita- ja PSP-pelit poistuvat web- ja mobiilistoresta, kuten myös PS4-appsit, teemat ja avatarit. Löytyvät jatkossa kunkin laitteen storen kautta.

Lähdekoodin perusteella vihjaillaan myös, että toivelista integroidaan PS5:n kanssa.
 
Uusi weppi-Store on nyt käytössä Suomessakin - ainakin jos käyttää selaimen por... yksityistä selailutilaa. Mutta voi äiti sentään, mitä on mahtanut uuden leiskan suunnittelijoilla mielessä liikkua. Jos nyt lähdetään niistä pahimmista ongelmista eli siitä, ettei tuotteilla lue enää mitään nimeä, vaan kaikkea pitää plärätä pelkkien kansikuvien perusteella. Lisäksi vanhalta kauppapaikalta tutut sorttaus- ja filtteröintimahdollisuudet ovat kokonaan poissa. Varsinkin DLC:iden kohdalla tuotteiden nimettömyys johtaa monenlaisiin ongelmiin. Laitoin Twitteriin pari havainnollistavaa esimerkkiä.



Kun näin radikaaleja muutoksia tehtiin, sitä jotenkin toivoi, että weppi-Store toimisi nyt nopeammin. Vaan eipä se mitenkään merkittävästi sukkelampi ole vieläkään, vaan varsinkin kuvien lataamisessa kestää pieni tovi.

No, rima on vedetty taas niin alas, että tästä ei voi päästä kuin ylöspäin.
 
Kun klikkaa kuvaketta niin tulee isolla fontilla pelin nimi. Tuo vaan hidastaa shoppailua, jos joutuu klikkaamaan monta kuvaa läpi ennen kuin löytyy oikea.
 
Kun klikkaa kuvaketta niin tulee isolla fontilla pelin nimi. Tuo vaan hidastaa shoppailua, jos joutuu klikkaamaan monta kuvaa läpi ennen kuin löytyy oikea.
Tuotesivuilla sentään koko nimet lukee, mutta turhan kömpelöksi menee silti.

Ja huomasinpa vielä pari pientä huononnusta verrattuna vanhaan Storeen: aiemmin kategoriassa (esim. All PS4 Games) näkyi, montako tuotetta siinä on, ja tuloksissa oli mahdollista hypätä suoraan ensimmäiselle/viimeiselle sivulle. Nyt noitakaan ei enää ole. Ja kun tosiaan mitään mahdollisuutta filtteröidä näytettäviä pelejä ei ole, niin siinä saa laskujeni mukaan klikkailla reilusti yli puolensataa kertaa, että näkee viimeisetkin PS4-pelit.

Update! Vielä yksi aivan suotta pois leikattu ominaisuus: aiemmin tuotteen pystyi lisäämään koriin suoraan tuotekuvan päällä olevasta Add to cart -ikonista, mutta nyt sekään ei onnistu. Koriin saa pistettyä tavaraa vain menemällä erikseen tuotteen omalle sivulle.
 
Viimeksi muokattu:
Aika kuranen toi uusi nettisivu, mutta eipä sitä tule juuri käytettyä joten oikeastaan ihan sama. Saa nähdä miten konsolin oma kauppa toimii.
 
Näköjään jossain välissä tullut käyttöön ilman privaattimoodiakin tuo uusi webbi-store. En kyllä oikein ymmärrä mikä logiikka tuossa toivelistan poistossa oli.
 
En kyllä oikein ymmärrä mikä logiikka tuossa toivelistan poistossa oli.
Tämä on täysin omaa spekulaatiotani, eikä perustu muuhun kuin sattumanvaraiseen havaintoon: vanhassa wishlistissä oli ongelma, jossa Storesta jo poistuneet (tai muuten vaan tuotekoodiaan vaihtaneet) tuotteet jäivät sinne kummittelemaan ja aiheuttamaan virheitä.

Ite siis aiemmin tässä viikolla edesmennyttä wishlistiäni ”varmuuskopioidessa” satuin huomaamaan, että siellä roikkui peräti viisi peliä, joita Storessa ei enää ollut. Kolme noista (Toy Soldiers: War Chest, Republique ja Illusion: Tale Of A Mind) oli poistettu valikoimasta tyystin, ja kahden pelin kohdalla tuotekoodi oli vaihtunut niiden saatua Vita-version PS4-version rinnalle.

Noita viittä tuotetta ei käyttäjälle päin näkynyt missään, eikä niitä myöskään päässyt mistään poistamaan. Mutta palvelimelle virheitä ne silti aiheutti joka kerran, kun wishlistin avasi. Niinpä Sonylla ehkä ajateltiin, että poistetaan kaikilta toivelistat tässä vaiheessa kokonaan, ja tuodaan ne takaisin vasta sitten, kun on saatu aikaan toteutus, jossa noita haamuja ei pääse enää syntymään lainkaan.
 
.....No, rima on vedetty taas niin alas, että tästä ei voi päästä kuin ylöspäin.

Ei voi olla totta :oops: Pakko olla joku välimalli proto. Koko ajan enempi tuolla asioidaan koneella ja puhelimella, sitä täytyisi parantaa...ei huonontaa. Itsekin tulee nykyään selailtua ja osteltua jutut koneella. Nyt on kyllä aika amatööri meininki Sonylla hohhoijaa, tuo wishlist hommakin vielä...
 
Tämä on täysin omaa spekulaatiotani, eikä perustu muuhun kuin sattumanvaraiseen havaintoon: vanhassa wishlistissä oli ongelma, jossa Storesta jo poistuneet (tai muuten vaan tuotekoodiaan vaihtaneet) tuotteet jäivät sinne kummittelemaan ja aiheuttamaan virheitä.

Ite siis aiemmin tässä viikolla edesmennyttä wishlistiäni ”varmuuskopioidessa” satuin huomaamaan, että siellä roikkui peräti viisi peliä, joita Storessa ei enää ollut. Kolme noista (Toy Soldiers: War Chest, Republique ja Illusion: Tale Of A Mind) oli poistettu valikoimasta tyystin, ja kahden pelin kohdalla tuotekoodi oli vaihtunut niiden saatua Vita-version PS4-version rinnalle.

Noita viittä tuotetta ei käyttäjälle päin näkynyt missään, eikä niitä myöskään päässyt mistään poistamaan. Mutta palvelimelle virheitä ne silti aiheutti joka kerran, kun wishlistin avasi. Niinpä Sonylla ehkä ajateltiin, että poistetaan kaikilta toivelistat tässä vaiheessa kokonaan, ja tuodaan ne takaisin vasta sitten, kun on saatu aikaan toteutus, jossa noita haamuja ei pääse enää syntymään lainkaan.

Kuulostaa ihan järkeenkäyvältä teorialta.

Ehkä olisi ollut paikallaan rakentaa uutta rinnalle ja räjäyttää lopuksi tuo vanha. Mutta helppohan se tietenkin on täältä takarivistä huudella.
 
Switchissä on käytössä sama systeemi että pelkät kuvat ilman tekstejä. Pitihän se arvata että sen sijaan että tämä typeryys poistuisi niin se sen sijaan laajenee muillekin alustoille.

Sonylla ei nämä kauppapaikat ole ikinä olleet mitenkään erityisen hyviä tai käytettäviä. Ei niitä mitenkään huvikseen tee mieli kyllä selailla.

MS:n vastaava ei kyllä sekään mitään ylistyslauluja saa, esim. se, että trailerit sekä automaattisesti ladataan että niitä ei voi silti edes kunnolla katsella on ihan käsittämätöntä. En kyllä tiedä onko tämä muuttunut nyt päivitysten myötä mutta en pidättele hengitystä.

Omituista kuinka vaikea on tehdä vain yksinkertainen ja toimiva kauppapaikka. Edistäisi varmasti samalla myyntiäkin kun siellä viihtyisi ihan jo pelkästään tarjontaa selaillen. Nykyään menee ajoittain järki jo siinä kun on etsimässä tiettyä tuotetta. Ja puhun siis ihan näiden kaikkien kolmen kauppapaikoista, sillä jokaisessa olisi paljon parannettavaa.

PS. Switchillä oli muuten ennen myös ettei näkynyt paljonko tuotteita listassa on. Sen sentään lisäsivät niin tietää paljonko joutuu selailemaan jos haluaa kaikki käydä läpi.
 
Noissa kauppapaikoissa taitaa olla se ongelma, ettei ole saman platformin tasolla kilpailua. Verkkokaupat toimivat paremmin, koska huonosta kaupasta ei osteta niin paljon tavaraa kuin hyvästä. Konsolien kauppapaikoilla on monopoliasema, joten ehkä sen takia niiden toimivuus on heikommassa jamassa. Jokaisella valmistajalla on tosiaan omat ongelmansa, joiden vuoksi kauppapaikkoja on ikävä käyttää.
 
Vielä yksi pieni uuden Storen myötä poistunut yksityiskohta tuli bongattua: pelin tuotesivulla ei enää lue tiedostokokoa. Okei, ehkä ihan ymmärrettävääkin, että tieto poistettiin, koska vanhankin Storen kokotieto oli yleensä korkeintaan viitteellinen. Se kun näytti pelin v1.00:n koon, eikä huomioinut mitenkään mahdollisia päivityksiä, jotka monissa tapauksissa olivat kasvattaneet asennuskokoa jopa kymmenillä gigatavuilla.
 
Näköjään kaikki trailerit ja pelikuvatkin puuttuu. Vaikkei pienintäkään luottoa Sonyyn ollut että saisi oikeasti toimivan kauppapaikan rakennettua niin kyllähän tämä uusi alittaa kaikki odotukset; uskomaton että on ikävä vanhaa storea.
 
Nyt kävin ensimmäistä kertaa tuolla uudistetussa webbistoressa ja eipä tuota paljoa paskemmin ois voinut tehdä, ei ole edes pelien nimikkeitä.
Tästä lähtien tulee selattua storea lähes pelkästään konsolilla.
 
Itse itseäni lähteenä taas sumeilematta käyttäen väitän, että weppi-Storen wishlist ei ole suinkaan iäksi mennyttä. Viitteitä sen olemassaolosta kun löytyi uudesta PS-sovelluksesta.

 
Onkohan oikea alue kysyä mutta eiköhän tämä storeen liity eli en pääse kirjautumaan playstation android sovellukseen sisälle vaan saan ilmoituksen "Yhteyttä palvelimeen ei voi muodostaa. (18.84fd733e.1604309283.18d6ff4b).

Puhelimena Samsung galaxy Note 10 ja olen yrittänyt sovelluksenkin poistaa ja asentaa uudelleen mutta ei vaikutusta lopputulokseen. Sovelluksen versio on 19.15.0
 
Onkohan oikea alue kysyä mutta eiköhän tämä storeen liity eli en pääse kirjautumaan playstation android sovellukseen sisälle vaan saan ilmoituksen "Yhteyttä palvelimeen ei voi muodostaa. (18.84fd733e.1604309283.18d6ff4b).
Mulla kävi samaa, kun uusi Remote Play -sovellus julkaistiin. Parin päivän jälkeen se lähti vaan itsestään toimimaan, eli jokin PSN-puolen ongelma varmaankin, eikä käyttäjä sille hirveästi voi itse tehdä.
 
Tulipa pitkästä aikaa kaivettua PS Vita kaapin perukoilta. Vitalle on tässä vuosien aikana kertynyt paljon noita PS Plus pelejä Storeen, joita olen napsinut talteen, mutta pystyykö Storessa mitenkään suodattamaan noita omia(ostettuja/saatuja) Vita pelejä? Uudessa Storessahan näitä Vitan pelejä ei enää edes taida löytyä ja Vitan Storesta löysin vain listan, jossa on kaikki Storesta ostetut pelit. Yritä siitä sitten etsiä satojen nimikkeiden joukosta vain Vitan pelit..
 
Tulipa pitkästä aikaa kaivettua PS Vita kaapin perukoilta. Vitalle on tässä vuosien aikana kertynyt paljon noita PS Plus pelejä Storeen, joita olen napsinut talteen, mutta pystyykö Storessa mitenkään suodattamaan noita omia(ostettuja/saatuja) Vita pelejä?
Ei onnistu enää, kiitos uuden weppi-Storen.
 
Ylös Bottom