Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation Vita (käyttökokemukset, kysymykset, huhut ja uutiset)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja TT-2k
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: PlayStation Vita (käyttökokemukset, kysymykset, huhut ja uutiset)

No niin, taskukonsoli kuoriutunut paketistaan ja ensimmäisiä pelejä saanut tällä ottaa. Käyttöliittymä itsessään on selkeä, aikansa kuitenkin vielä ottaa ennenkuin voi sanoa ymmärtävänsä ihan kaiken mitä siellä ruudulla esitetään. Käytettävyyttä ei ole hiottu aivan niin pitkälle kuin iPadin kohdalla on tehty. Kaikenlaisen turhan kyselyn ja ilmoittelun määrä pitäisi olla aivan minimissään, nyt yhteydenotot Playstation Networkiin hyppäävät usein silmille ja aina ei haettua tietoa saada sieltä noukittua. Osa syy voi toki olla myös oman wlan-purkkavirityksenkin.

Peleissä kuitenkin loistetaan, ainakin Super Stardust Deltan kohdalla. Tutut pelimusiikit jylläävät siellä taustalla nyt uuteen uskoon miksattuina. Pelissä ahaa-elämykset tuli ensin kahdesta tatista, ne todellakin nyt löytyvät taskukonsolista ja pelattavuus on näillä ensiluokkaista. Seuraavaksi huomaa jotain tapahtuvan kun täppää ruudulle kesken pelin. Ruutu on äärimmäisen tarkka ja värikylläinen. Yleinen fiilis oli, ettei tässä nyt hävitä tv-konsolille. Napit korvissa mennään ja nämä PS Vitan viralliset tuntuvat hyvältä, eivät paina tai pakota missään siellä korvakäytävän suunnalla.

Kun on vuoden päivät tabletilla pelannut enemmän ja vähemmän, on nämä PS Vitan aidot ja ainoat oikeat peliohjaimet, sekä huomattavasti keveämpi paino kyllä täyttä unelmaa. Sitä alkaa arvostaa perusasioita sen jälkeen kun on ne hetkeksi menettänyt. Virtual Joystick on tänään haudattu juhlavin menoin.
 
Vastaus: PlayStation Vita (käyttökokemukset, kysymykset, huhut ja uutiset)

Eräs harmillinen juttu on nyt nostanut päätään Vitalla pelaillessa. Edelleen alkufiilikset ovat suurimmalta osin erittäin positiiviset, mutta PS3:n ja Vitan yhteiselo ei ainakaan vielä toimi ihan kunnolla.

Oire 1. Vitalla ansaitut Trophyt päivittyvät kokonaissaldoon, mutta Vitan pelit (trophy listaukset) eivät näy PS3:lla selaillessa. Kuitenkin PS3-pelien trophyt näkyvät Vitassa.
Oire 2. Kaverilistaukset eivät toimi konsoleiden välillä. Vitalla näen kaikki linjoilla olevat PSN-kaverini käyttivätpä he Vitaa tai PS3:a. Kun taas PS3:lla en näe Vita käyttäjiä.

Pelaamistahan nuo eivät pahemmin haittaa, mutta ärsyttävät joka tapauksessa.

Jep, itsekin tuli huomattua molemmat ongelmat. Pieniä, mutta ärsyttäviä. Ja tuon toisen kohdan tekee vielä oudommaksi se, että sen hetkiset Vitalla pelailevat kaverit näkyvät PS3:n kaverilistassa täysin alimpana ja "pois kirjautuneena".
 
Vastaus: PlayStation Vita (käyttökokemukset, kysymykset, huhut ja uutiset)

Onkohan tuo golden abyss pitkä peli? Saako vitaan kytkettyä nettijohtoa?
Semmottiset 6-10 tuntia. Langallista nettiyhteyttä Vitaan ei saa.

Onko aivan normaalia että Vitan ruudun ollessa täysin musta(esim. Unchartedin latautuessa) näkyy ruudulla nuhjuista haamukuvaa?
On. Se on noiden OLED-näyttöjen yleinen "ominaisuus". Laitteessasi ei siis ole vika.
 
Vastaus: PlayStation Vita (käyttökokemukset, kysymykset, huhut ja uutiset)

Oire 1. Vitalla ansaitut Trophyt päivittyvät kokonaissaldoon, mutta Vitan pelit (trophy listaukset) eivät näy PS3:lla selaillessa. Kuitenkin PS3-pelien trophyt näkyvät Vitassa.

Tämä oire meni nyt Motorstorm RC:n kohdalla vielä oudommaksi. Kyseisen pelin Trophyt eivät enää edes synkronoidu kokonaissaldoon vaan ovat vain paikallisesti Vitassa. Mikä oudointa, muiden pelien Trophyt kuitenkin synkkaavat ongelman ilmenemisen jälkeenkin, joten vika tuskin on nettiyhteydessä. Vita ja PSN vaan päättivät hypätä Motorstormin yli.
 
Vastaus: PlayStation Vita (käyttökokemukset, kysymykset, huhut ja uutiset)

Pitääkö vitan ps store-pelit ostaa vita konsolilla vai voiko jotenki ps3:n kautta siirtää sen pelin vitaan ja lataa sen siellä vai tarviiko siihenki pakosti sen verkkoyhteyden :( Kova vita kuume...Kylhä meillä langaton netti on myös, mutta ainut ongelma etten muista sitä salasanaa siihen! Voikohan sitä palvelun tarjoalta kysyä tai mistä.
 
Vilkasepa sen "modeemin" vai adsl boxin vai mikä nyt oikea nimitys olikaa pohjaan. Multa omasta löytyy sieltä tarra missä lukee salasana
 
Niimpä onkin, kiitos paljon ja huomen vitan ostoon :)
 
No jaa, melko pettyneet ensivaikutelmat. Hölmö käyttöliittymä. Olisi pitänyt pysyä siinä edellisessä, joka oli kerrassaan maukas. Tätä pysty edes muokkaamaan mieleisekseen MITENKÄÄN. Muutama hieman erivärinen taustasävy, siinä kaikki. Ei puhettakaan omista teemoista siis, joten Sony otti takapakkia tällä versiolla.

Store käytännössä TYHJÄ. Missä kaikki sälä, jota edellisillä PSP:llä sai haettua... Ja se, että Vita ei pyöritä PS Onen pelejä??? Kun edellisetkin pyörittivät. Naurettavaa kertakaikkiaan. Storen hinnat myös SAIRAALLOISEN kalliita, jos vertaa esim. siihen mitä iPad 2:lle ja iPhonelle saa joko ILMAISEKSI / alk. 0,79 € hinnalla.

Rumat nuo valikon pallerot. Palleroita neliskanttisessa tilassa, epäkäytännöllistä, eikä niitä kovin montaa mahdu yhdelle näytölle. Ei mitään säätövaraa siis missään.

Tateista sen verran, että en tykkää. Saisivat olla kuppimaiset, niin pysyisi sormet tateilla paremmin. No ehkä tarviketatteja vielä joskus saa, niin revin nuo irti.

Näyttö on upea. Ikävä kyllä moni peli ei ole ulkoasultaan kovin kaksinen, joten se siitä hyödystä... Wipeout upea, Uncharted myös. Joka tapauksessa haluaisin pelata aiemmin ostamiani pelejä tällä, kuten Final Fantasy VII, mutta huonolta näyttää.

PS-näppäimen sininen valo ärsyttää, etenkin pimeässä pelatessa. Saati elokuvia katsellessa. Saisi olla valikois... Aivan, ei säätömahdollisuuksia.

Ei riittävästi sisältöä, ei muokattavuutta. Näihin muutos, niin alkaa maistumaan - nyt suussa maistuu vasta p... Pakettini siis 16GB wi-fi malli, koska täysin hyödytön ja epäluotettava tuo 3G. Maksaisit pelaamisesta vielä puheaikaa??? No way!

En siis ainakaan vielä tunne oloani kovin "kotoisaksi" Vitaa käyttäessäni.
Jotain puuttuu. Olisiko vaikka se luonne... Muokattavuus... Sisältö...
Miten tämä on voinut olla myynnissä jo kuukausia maailmalla, ei millään uskoisi.
No, hiljaa hyvää tulee, mutta silti toivoisi että nämä asiat olisi saatu valmiiksi ENNEN laitteen julkaisua.

Joten hätähousut: älkää turhaan olko kieli pitkällänne, ehditte ostamaan tämän myöhemminkin.

Kosketusnäytöt varmasti upea lisä sinäänsä, mutta esim. Uutta ModRacersia kokeillessani tuntui turhan monimutkaiselta tuo ratojen muokkaus, kun joka nappi tekee jotain ja kosketusnäyttö ei aina silti ottanut läheskään kaikkia painalluksia kunnolla. Jotenkin keskeneräinen vaikutelma jäi kyseisestä demoversiosta. Ehkä pelkkää tottumattomuutta!

Kyllä tämä varmasti vielä iloksi muuttuu... Eikö vain, Sony...? Muistan kaikki ne lupaukset esim. PS3:n kohdalla, jotka eivät toteutuneet, kuten esim. aiempien konsoliversioiden pelien yhteensopivuus. Tuohan luvattiin hoitaa päivityksin, vaan toisin kävi: ei käynyt ollenkaan. Toivotaan, ettei sama toistu PS Vita -käsikonsolin ja vanhemman pelisisällön kanssa...
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: PlayStation Vita (käyttökokemukset, kysymykset, huhut ja uutiset)

Onko muut huomanneet samaa näytössä: http://i241.photobucket.com/albums/ff131/MetroidSlayer0/photo.jpg
Pystyviivoja ja pientä kohinaa. Ei näy mustalla, näkyy parhaiten harmaalla taustalla, asetuksissa jne. Omassa 3G/Wifi mallissa on samaa "vikaa" kuin kuvassa, tiettävästi oled näyttöjen ominaisuus? Myös yhden kuolleen pikselin löysin näytöstä, mikä nyt ei sinänsä haittaa kun on alakulmassa.
 
Vastaus: PlayStation Vita (käyttökokemukset, kysymykset, huhut ja uutiset)

Sieltä arvatenkin käyttöjärjestelmäpäivitysten kautta saadaan lisää ominaisuuksia juuri tuohon muokattavuuteen. Sisältökysymyksissä Vitan lähtölaukaus on yksi historian parhaimpia, joten se siitä. Se on kuitenkin totta, että tähän tarvitaan nyt se kovanluokan tuore killerappi, joka hyödyntää laitteen ominaisuuksia muutoin kuin teknologiademona.

Muutamia hyviä vinkkejä löytynyt verkosta:

  • Akkua säästää, kun valitsee Flight Moden = sulkee 3G/Wifi-liikenteen
  • Valikko musiikit saa pois = Settings -> Sound and Display > ruksi pois kohdasta “System Music”
  • Kuvaruutukaappaus = Start- ja Power-näppäimet pohjaan
  • Valikkojen muokattavuus, ikoneiden siirto/poisto, taustakuvan vaihto = Sormi ruutuun vähäksi aikaa ja editointi voi alkaa
  • Omat musiikit peleihin = PS-näppäimellä hyppää systeemin puolelle ja valitse biisit
  • Pelitallennuksien varmuuskopiointi = tökkää konsoli tietokoneeseen, asentaa ilman eri imurointeja Content Managerin

Lähteenä: Some great tips to get started with your Vita. » OReviewers
 
Vastaus: PlayStation Vita (käyttökokemukset, kysymykset, huhut ja uutiset)

Eilen sain omani, WiFi+3G malli, 16GB muistikortilla.
Paljoa en ehtinyt pelaamaan tai muutenkaan kokeilemaan ominaisuuksia koska ilta meni yrittäessä saada Vitaa Wlanin kautta nettiin.
Välillä se menee ihan ok, mutta enimmäkseen ei. IP osoitteen saa mutta herjaa jotain N-XXXX erroria. Jos yhteys muodostuu se on NAT 3.
Portteja olen ohjannut tarpeen mukaan ja reitittimissä uPnP:t päällä. PS3:n saan NAT2:een kytkemällä pleikastakin uPnP:n päälle, mutta Vitassa ei tuota ominaisuutta ole.
Muut laitteet kuten iPad ja iPhone toimivat samaisessa verkossa moitteetta, samantyyppisiä ongelmia oli kyllä 3DS:n kanssa jolla ei aluksi meinannut millään päästä Wlaniin, mutta melkein kuin itsekseen alkoi sitten taas toimia.
Voi tietysti olla ihan vaan ruuhkaiset kaistat, kerrostalossa kun asun ja langattomia verkkoja on ympärillä toista kymmentä, ja siihen vielä kaikki nuo omat langattomat laitteet joita voi pahimmillaan olla yhtäaikaa 5 liitettynä plus bluetooth peliohjaimet, 3D lasit, näppis, mikroaaltouuni.... :)
Laitteesta mitä ehdin kokeilemaan; Uncharted näyttää hienolta mutta en ihan ehtinyt tottumaan tatteihin, melko herkät ja jotenkin en löytänyt koko laitteelle käsissä sellaista otetta että tatteja olisi mukava käyttää. Vitan käyttis tuntuu ihan toimivalta, itse en kaipaa kummoisia omia kustomointeja, riittää kun pallukoita voi itse järjestellä, tehdä lisää välilehtiä ja muuttaa taustaväriä/kuvaa. Välillä tuntuu että joillekkin on laitteissa tärkeintä säätäminen ja kustomointi, kuin itse laitteen ja sen ominaisuuksien käyttö ;)

Edit: Sain Vitan pysymään Wlanissa kun resetoin modemin ja annoin kaikkien laitteiden hakea IP:t DHCP:n kautta. NAT 3 vaan on edelleen eikä porttiohjauksetkaan auttaneet. Liittymänä Soneran KotiTV 100/10, johtunee siitä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: PlayStation Vita (käyttökokemukset, kysymykset, huhut ja uutiset)

Pitääkö vitan ps store-pelit ostaa vita konsolilla vai voiko jotenki ps3:n kautta siirtää sen pelin vitaan ja lataa sen siellä vai tarviiko siihenki pakosti sen verkkoyhteyden :(
Storessa voi asioida suoraan Vitalla joko WLAN- tai 3G-yhteyden yli. 3G:tä käytettäessä on tosin muistettava, ettei sillä pysty lataamaan yli 20 megatavun tiedostoja.

Store käytännössä TYHJÄ. Missä kaikki sälä, jota edellisillä PSP:llä sai haettua... Ja se, että Vita ei pyöritä PS Onen pelejä???
Uuden konsolin tullessa markkinoille kauppapaikat ovat lähes järjestään tyhjiä. PSP-pelien osuus Vitan Storesta kyllä löytyy, ja sieltä voi ostaa Vitalla varmasti yhteensopivia PSP-pelejä. Jatkossa PSP-pelien tukea tullaan parantamaan. Myös PS1-pelien yhteensopivuus lisätään myöhemmin firmware-päivityksellä.

PS-näppäimen sininen valo ärsyttää, etenkin pimeässä pelatessa. Saati elokuvia katsellessa. Saisi olla valikois... Aivan, ei säätömahdollisuuksia.
Tämä on silleen "hauska" juttu, että tuo sininen merkkivalo lisättiin vasta jossain päivityksessä, eli aivan ensimmäisillä firmware-versioilla varustetuissa Vitoissa sininen valo ei syttynyt.

Miten tämä on voinut olla myynnissä jo kuukausia maailmalla, ei millään uskoisi.
Melkein naurattaa, kun muistelee kuinka ankeita, kankeita ja rajoittuneita esim. PSP ja PS3 olivat julkaisussaan. Veikkaan, että Vitankin ensimmäisen vuoden aikana tullaan näkemään melko merkittäviä muutoksia firmispäivityksien muodossa. Kirvestä on ihan turha viskoa kaivoon julkkaripäivän tilanteen perusteella.

Joten hätähousut: älkää turhaan olko kieli pitkällänne, ehditte ostamaan tämän myöhemminkin.

Muistan kaikki ne lupaukset esim. PS3:n kohdalla, jotka eivät toteutuneet, kuten esim. aiempien konsoliversioiden pelien yhteensopivuus. Tuohan luvattiin hoitaa päivityksin, vaan toisin kävi: ei käynyt ollenkaan.
Ehkä oma muistini on väärässä, mutta sen jälkeen kun PS2-tuki virallisesti poistettiin 40 gigan PS3-mallin myötä, ei sen palauttamista koskaan luvattu.
 
Vastaus: PlayStation Vita (käyttökokemukset, kysymykset, huhut ja uutiset)

Yksi ilta testaamista takana 3G mallin kanssa ja ihan mukavalta vaikuttaa:

Ja onhan se näyttö upea ja kokonaisuutena käyttöliittymäkin on mukavan selkeä eikä tarvitse sen kummempia käyttöohjeita. Hieman jäin kaipaamaan flash/youtube-tukea, mutta selviän ilmankin.

Padit ja nappulat sopivat minunkin nakkisormiini oikein mainiosti, enkä voi pahaa sanoa ainakaan pelattuani Uncharted, Wipeout sekä About a Blob -pelejä. Näistä peleistä jokainen toimii omassa genressään erinomaisesti. Sarjan pelit tuskin pettävät fanejaan, oli kyse sitä mistä tahansa em. pelistä.

Sovelluksista tuo Content manageri ei toimi kun sulaa vahaa. Ainakin minulla oli hieman ongelmia saada ko. yhteys toimimaan. Hauskaahan on, että Content Manageria et voi käyttää ilman, että kone lähettää verkkoon tietoja. Sony siis tarkkailee sisältöäsi. Panikoikoon ken tahtoo.

Yllätyin kuinka paljon ilahduin tuosta Near -sovelluksesta ja toivonkin, että väki aktivoituu sitä ahkerasti käyttelemään. Foorumeilta tuttuja nimiäkin, sieltä putkahteli esiin ihan lähistöltä :)

Minä käsitin, että Skype löytyisi laitteesta, mutta ainakaan omaan silmääni ei ole ohjelma osunut enkä Storestakaan moista löytänyt. Lisäksi ihmetyttää muidenkin mainitsema 3G mallin "heräily" näyttämään kelloa lepotilassaankin...
 
Vastaus: PlayStation Vita (käyttökokemukset, kysymykset, huhut ja uutiset)

Jep, itsekin tuli huomattua molemmat ongelmat. Pieniä, mutta ärsyttäviä. Ja tuon toisen kohdan tekee vielä oudommaksi se, että sen hetkiset Vitalla pelailevat kaverit näkyvät PS3:n kaverilistassa täysin alimpana ja "pois kirjautuneena".

Samaa ongelmaa täälläkin tuon kaverilistan kanssa. PS3 kaverit eivät näe kun käytät Vitaa, mutta saavat viestisi jos lähetät sen heille. Mutta eivät voi ottaa sinuun yhteytta, koska näkevät sinut offline-tilassa. Eräs kaverini käytti PS Vitaa kirjaudun PS3 ja hän oli hävinnyt koko kaverilistastani, mutta ilmestyi takaisin kun kirjautui PS3. Vitalla puolestaan näkee kaikki kaverit, mutta ei tiedä käyttävätkö Vitaa vai PS3, yhdessä vaiheessa näin kavereita Vitalla offline-tilassa pelaamassa. Onko kyseessä joku bugi? Joka mahdollisesti korjataan päivityksellä. Pieni ongelma, mutta juurikin ärsyttävä.
 
Vastaus: PlayStation Vita (käyttökokemukset, kysymykset, huhut ja uutiset)

No jaa, melko pettyneet ensivaikutelmat. Hölmö käyttöliittymä. Olisi pitänyt pysyä siinä edellisessä, joka oli kerrassaan maukas. Tätä pysty edes muokkaamaan mieleisekseen MITENKÄÄN. Muutama hieman erivärinen taustasävy, siinä kaikki. Ei puhettakaan omista teemoista siis, joten Sony otti takapakkia tällä versiolla.
Muutama erilainen taustasävy? Kyllä minä ainakin saan siihen ihan vaikka kuviakin laitettua. Voin siirrellä kuplia mihin haluan, vaikka viidennelle ikkunalle ja jättää kaikki muut tyhjiksi. Erilaisia teemoja tulee varmasti fw-päivityksellä aikanaan.

Jopa aloitusruutua voi muokata.

tmtAf.gif

Store käytännössä TYHJÄ. Missä kaikki sälä, jota edellisillä PSP:llä sai haettua... Ja se, että Vita ei pyöritä PS Onen pelejä??? Kun edellisetkin pyörittivät. Naurettavaa kertakaikkiaan. Storen hinnat myös SAIRAALLOISEN kalliita, jos vertaa esim. siihen mitä iPad 2:lle ja iPhonelle saa joko ILMAISEKSI / alk. 0,79 € hinnalla.
Sony on sanonut aikaa sitten jo, että PS1-pelit tulevat joskus julkaisuikkunan lähettyvillä. Miksei se pyörittäisi PS1:n pelejä? Storessa on jo nyt ihan hyvin sisältöä ja laite julkaistiin EILEN. Tuleeko jotenkin yllätyksenä, että sinne lisätään tavaraa kokoajan. Et ole käynyt minkään muun valmistajan, puhumattakaan PELIvalmistajan storessa, jossa hinnat ovat mitä ovat. Aivan turha sotkea jotakin Angry Birds -kakkaa tähän.

Aivan hirveää mutua koko viestisi.
Rumat nuo valikon pallerot. Palleroita neliskanttisessa tilassa, epäkäytännöllistä, eikä niitä kovin montaa mahdu yhdelle näytölle. Ei mitään säätövaraa siis missään.
Ei säätövaraa? Et siis osaa käyttää laitetta edes tuon vertaa. Epäkäytännöllisiä? Makuasia.
Tateista sen verran, että en tykkää. Saisivat olla kuppimaiset, niin pysyisi sormet tateilla paremmin. No ehkä tarviketatteja vielä joskus saa, niin revin nuo irti.
Kyllä minulla ainakin pysyy ihan hyvin.
Näyttö on upea. Ikävä kyllä moni peli ei ole ulkoasultaan kovin kaksinen, joten se siitä hyödystä... Wipeout upea, Uncharted myös. Joka tapauksessa haluaisin pelata aiemmin ostamiani pelejä tällä, kuten Final Fantasy VII, mutta huonolta näyttää.
Naurettavaa trollausta.

Aivan hirveää ripulia koko loppu teksti. Jaksa edes vaivautua.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: PlayStation Vita (käyttökokemukset, kysymykset, huhut ja uutiset)

Ei säätövaraa? Et siis osaa käyttää laitetta edes tuon vertaa. Epäkäytännöllisiä? Makuasia.

No, jos nyt sallitaan vertaus 3DS:n vastaavaan systeemiin, jossa kertaheitolla saa näkyviin jopa 60 ikonia, on Vitan säätövara minustakin melkoisen rajoitettu ja systeemi tuntuu siksi kömpelöltä. Pienentäisin pallerot heti jos vaan olisi mahdollisuus.

Taustakuvien laitto sen sijaan on mainio ominaisuus, laite tuntuu heti enemmän omalta.
 
Vastaus: PlayStation Vita (käyttökokemukset, kysymykset, huhut ja uutiset)

Hieman jäin kaipaamaan flash/youtube-tukea, mutta selviän ilmankin.
Meikulle riittäisi ihan pelkkä YouTube-sovellus sekä oikeasti parempi HTML5-tuki selaimeen. Flashin mobiiliversioiden kehitys on jo Adoben osalta lyöty multiin jokin aika sitten. Aika epätodennäköiseltä siis tuntuu, että Vitaa varten tekisivät vielä jotain.

Minä käsitin, että Skype löytyisi laitteesta, mutta ainakaan omaan silmääni ei ole ohjelma osunut enkä Storestakaan moista löytänyt.
Skypestä on lähinnä varovaisesti vihjailtu, eli ei ole lainkaan varmaa, että sitä koskaan Vitalle julkaistaan.

Vitalla puolestaan näkee kaikki kaverit, mutta ei tiedä käyttävätkö Vitaa vai PS3, yhdessä vaiheessa näin kavereita Vitalla offline-tilassa pelaamassa. Onko kyseessä joku bugi?
Bugihan tuo. Samaan kategoriaan mennee sekin, että Vitalla luetut PSN-viestit näkyvät lukemattomina PS3:lla. Erityisen hölmöä on, että Vitalla jo käsitellyt kaverikutsutkin näkyivät PS3:lla uusina viesteinä.

PS. Höllää vähän, rookie. Oli suorastaan henkilökohtaisen hyökkäyksen makua viestissäsi.
 
Vastaus: PlayStation Vita (käyttökokemukset, kysymykset, huhut ja uutiset)

Tuota noin...Paljon noi pelit vie tilaa muistikortilta? Kattelin tuolta storesta niin esim. unchrated golden abyssin kohalla luki et 3,3gb minimum, eihä tuohon konsoliin saa paljoa pelejä ees asennettua ja muistikortit maksaa aivan sairaasti.
 
Vastaus: PlayStation Vita (käyttökokemukset, kysymykset, huhut ja uutiset)

Tuota noin...Paljon noi pelit vie tilaa muistikortilta?
Pelien kokovaatimuksia on listattu tässä ketjussa jo pariinkin otteeseen. Pienimmät pelit ovat noin parinsadan megatavun luokkaa, mutta teoreettinen maksimikoko on 4 gigaa. Haarukka on siis varsin lavea.
 
Onko muut huomanneet samaa näytössä: http://i241.photobucket.com/albums/ff131/MetroidSlayer0/photo.jpg
Pystyviivoja ja pientä kohinaa. Ei näy mustalla, näkyy parhaiten harmaalla taustalla, asetuksissa jne. Omassa 3G/Wifi mallissa on samaa "vikaa" kuin kuvassa, tiettävästi oled näyttöjen ominaisuus? Myös yhden kuolleen pikselin löysin näytöstä, mikä nyt ei sinänsä haittaa kun on alakulmassa.

Voisiko joku ystävällisesti tarkastaa omasta vitastaan, niin tietäisin onko kyseessä ominaisuus vai selvä vika. Kiitos. :)
 
Ylös Bottom