Project Gotham 2

Örr. Sain pelin tänään käsiini ja syystä tai toisesta suupielet kääntyivät hymyyn jo valikoista alkaen. Kun peli pääsi käyntiin, oli riemu sitäkin railakkaampaa. Kontrollivammaisen F1 Career Challengen jälkeen fiilarit olivat kuin olisi ollut taivaassa. Eli pelattavuus on omaan makuuni lähes virheetön. Autot kääntyvät napakasti, kaasua ja jarrua on helppo säädellä sopivan pidon löytämiseksi ja massa tuntuu autojen liikkeissä selvästi.

Pelissä myös tuntuu riittävän haasteita pitemmäksikin aikaa, sillä yhden luokan hallitseminen ei takaa menestystä seuraavassa luokassa, koska erot autojen välillä ovat tuntuvat luokan sisälläkin. Vaikeustasoa voi säätää kisa-/haastekohtaisesti, ja peliin pääsee paremmin sisään kuin alkuperäiseen PGR:ään.

Audiovisuaalisesti peli ei ole ehkä niin häikäisevä kuin siltä voisi odottaa, mutta toisaalta mitään suuria mokiakaan ei ole. Ruudunpäivitys on tasaista, vauhdintuntu hyvä ja jokainen kaupunki omaa uniikin ilmeensä. Erilaisia heijastuksia ja valaistustehosteita on käytetty hyvin, mutta syystä tai toisesta pelaajan oma auto on selvästi säihkyvämpi kuin kilpakumppanien, jotka eivät jätä tiehen edes reaaliaikaista varjoa (toki suoraan auton alla on staattinen tumma varjo).

Musiikit ovat peliin sopivat, kappaleista löytyy riittävästi vaihtelua ja äänitehosteet toimivat. Autot murisevat mukavasti -- jokainen omalla tavallaan.

Ensivaikutelmat ovat siis varsin positiiviset. Livessä en vielä ehtinyt peliä kokeilemaan, joten siitä en osaa sanoa mitään. Yksinpelinäkin viihdyttävää menoa.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan everon
No ala kertoa miltä tuntuu..mulle tulee toi vasta huomenna. Mut ei ole liveä :(

Loistavalta tuo vaikuttaa ainakin näin parin päivän testin perustella ja ihan hyvin löyty eilenkin brittiläistä peliseuraa
Ja liven hommasin ihan tota peliä varten :-D
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan juha77
Pelin virallinen Euroopan julkaisu on tänään. Monesta paikasta peliä on saanut jo eilen.
Pelikaupoista se löytyi jo viime viikon ke-to ja kaikista marketeistakin jo viime viikon perjantaina.
 
No nyt voisin lyhyesti tarinoida Live-tuesta, kun yksinpelin kertaalleen läpi kolusin. Viimeisimmissä luokissa oli muuten tekoäly todella törkeä, sillä usein kisoissa peijakkaan tulivat suoraan kylkeen pahoin seurauksin. Mahtoiko olla vauhti liikaa niillekin?

Enivei Livessä tuo peli on järkyttävän hyvä. Oikeastaan ainoat ongelmat liittyvät siihen, että Kudos-kisoissa ylläpitäjä ei voi muuttaa kierroslukumäärää käynnistämättä ylläpitämäänsä peliä uudelleen. Muutoin peli toimii todella hyvin. Lagia ei ole esiintynyt juuri lainkaan ja peliseuraa on löytynyt aina. Onneksi Livessä rymistely ei ole kovin vakava ongelma, sillä useimmat pelaajat pyrkivät ajamaan siivosti. Pieniä virheitä toki sattuu kaikille. ;)

Livessä saa myös Kudosta, jos ajelee Kudos-kisoissa. Live Kudosta keräämällä nousee Live Kudos Rankingissa aivan kuten yksinpelin Kudos Rankingissa. Nousu tarkoittaa myös uusien Tokeneiden ilmestymistä pankkiin, joilla voi ostella itselleen uusia autoja. Näinollen kaikki autot ja radat on mahdollista saada käyttöönsä vaikkei yksinpeliä pahemmin pelailisikaan.

PS. Erityismaininta maanmainiolle minipelille Geometry Warsille. Kaikessa yksinkertaisuudessaan näyttävä ja todella addiktoiva stressilelu.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan teccrom
Sittenhän pitäis kieltää NFSU ja TXR jne vaikka kuinka paljon pelei, tuskin tapahtuu.
Sitä ollaan kieltämässä sen takia, koska siinä voi ajaa realistisesti mallinnetun Sydneyn kaduilla kovaa vauhtia..eikä sen takia, että siinä voisi ajaa nopeasti autolla jonkin tuntemattoman kaupungin kadulla.
 
Kyllähän Sydneyn siitä tunnisti. Samoilla kulmilla olen itsekkin tallaillut turistina. Ensimmäinen kerta, kun pelissä tosiaan huomaa tutun paikan. Millos tulee Helsinki-edition ladattavaksi livestä?
 
Näin pari päivää pelanneena ei voi muuta sanoa kuin loistava peli. Livessäkin on tullut turpaan otettua. Pitää pelailla yksinpeliä pidemmälle, että saa parempia autoja käyttöön. On se meinaan hienoa jäädä kasvattamaan luonnetta jo lähtösuoralla.

On mulla oikein vakava ongelmakin : en millään saa yhtä biisiä soimaan kovalevyltä. Pelin asetuksissa se toimii, mutta ajossa cd:n biisejä vaihdettaessa se hypätään yli. Kummallista.
 
Ainut huono puoli on että jään kaipaamaan semmosta kuvakulmaa missä näkyy joko konepelti(esim rallisport) tai sitten ohjaamo. Vaikea ajella "rajoilla" kun ei näe auton kulmia.
 
Jeeeeees , mahtavaa , upeaaaaa :)

Peli on täyttä rautaa , eipä bizarre creations pettänyt tälläkään kertaa , kun MSR ilmestyi dc:lle oli se jotain uskomatonta , project gothamilta odotin paljon ja se on edelleen yksi parhaista , nyt on väännetty 3 päivää putkeen tätä herkkua !!! nfs:u on tämän rinnalla kuraa .
 
Juuh, tunnin verran on tullut tänään pelattua.
"Uijui, menipä se kisa hyvin.." ...loading scoreboards.... "noni, sijoitus 20000. huonommalla puolella" :D

Hyvä peli on, harjoitusta kaipaan vaan nähtävästi lisää.
 
Huomasin tänään PGR2:sessa seuraavan ongelman; toisinaan kun kääntää autoa vasemmalle se ei käänny kunnolla vaan päätyy yleensä seinään. Näin tapahtuu vain tatilla ohjattaessa, jos käytän ristiohjainta kääntyy kunnolla/normaalisti. Ilmeisesti vika on ohjaimessa (3 viikkoa vanha Controller-S), onko kellään muulla kenkkuillut? Pitää kai kiikuttaa padi huoltoon/vaihtoon :-(
 
Ultra-cool pelihän tämä on, ei sitä muuta voi sanoa. Grafiikkakin on kyllä jotain aivan mahtavaa :) Pitäisi vain saada taitoa lisää ja se live, niin kaikki olisi täydellistä ;) Mukavia kikkoja tosiaan nuo linnut ja lehdet jotka pomppivat tiellä. Ensimmäisellä kerralla oikein säikähdin kun lehti pamahtaa ruutuun.
 
No yhdynpä minäkin kehuihin!!!!

siis autopelien paras!!!! ehdottomasti!!!!

Kuningas!!!

tätä peliä olen odottanut ja se oli sen arvoista!!

nyt alkaa siis olla aika hankkia live,...

2 peliä ylitse muiden tai 3
ehkä 4

halo ja pgr2
sekä pgr ehkäpä halo2 ??

heh!!
autotuntuma todella hieno!! grafiikka on upeaa ja toimivaa

kurki-fin-
 
Jepjep, jos vaan omista liven, niin
tätä peliä ei kannata jättää kaupan hyllylle.

Liven hommaamisen jälkeen tätä on tullu ajettua... PALJON :)
 
Ylös Bottom