Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PS3:n hiljaisuus/äänekkyys

Vastaus: PS3 hiljaisuus/äänekkyys

ramse sanoi:
Miten porukalla voi olla hiljaisia koneita. Itellä tuo huutaa ku pistetty sika. Oliskohan sijoituksella vaikutusta? Koitin kyllä laittaa pystyyn ja otin hyllystä pois mutta sillon jo tuuletin huusi täysillä. Pitäisköhän tuo jo "kylmänä" laittaa eri paikkaan. Pakko testata tänään.

Ja sitten vastaus itseäni siteeraten Playstation 3-ketjusta jostain elokuun tietämiltä:

Baron sanoi:
Nyt kun olen tutustunut hiukan uuteen PS3:seeni edellisen jäljiltä, niin olen tullut siihen lopputulokseen, että tuuletuksen suhteen nämä laitteet ovat aikamoisia persoonallisuuksia. Tässä muutamia havaintoja:

1. kone)
Käynnistyessään hurahti kerran parin sekunnin ajan ja oli kiltisti hiljaa sen jälkeen 5 minuutin ajan, jonka jälkeen alkoi hurisemaan II-tason älämölön mukaisesti... Elokuvia katsoessa tuuletus kiihtyi asteen verran (tasolle III) ja pelatessa piti mekkalaa IV... (XBox on jotain tasoa V-VII). Ja tämä laite ei osannut kavuta alaspäin tuuletustasoissa, vaan piti mekkalan sammutukseen saakka riippumatta siitä, mitä sillä tehtiin...

2. kone)
Käynnistyy puolestaan aivan äännettömästi... Ei mitään hurahdustakaan... On hiljaa vaikka maailman loppuun saakka jos sillä ei ala tekemään mitään...DVD:tä katsellessa alkaa hurisemaan kiltisti tasolla I. Pelejä pelatessa hurahtaa III-tasolle... Ja jos kämpässä on hellepäivänä oikein kuuma, niin V-tason tuuletus on kuultu täällä, mutta todella hiljainen muuten... Ja tämäpä veijalainen osaa alentaa tuuletuksen nopeutta tarpeen mukaan... Melkoinen parannus edelliseen koneeseen...

Miten voi olla näin suurista persoonallisuuksista kyse ? Tämä ei ole minkään tieteelliseen kokeeseen pohjautuva testi, vaan ihan kuulotuntumalla huomattua... Tai sitten minusta on vaan tulossa vanha

Itse veikkaan, että kyse on eri tuotantotehtaiden tuotteista, joissa on käytetty eri alihankkijioiden tekemiä komponentteja... Varsinkin tuotannon alkuvaiheessa kun ei ole vielä saatu kaikkia standarteja luotua, niin tuloksena on tullut eri äänekkyydellä huutavia koneita... Joskin veikkaan, että äänekkäinkään pleikkari ei ole niin äänekäs kuin kilpailinsa tuote. Nyttemmin tuleva 20Gb:n tuote on tod. näk. hyvinkin hiljainen masiina...
 
Vastaus: PS3 hiljaisuus/äänekkyys

Itsellä on julkaisupäivänä ostettu 60G malli, jonka ääni tosiaan nousee kuormassa sinne "tasolle III", eikä sieltä enää laske, vaikka idlaisi XMB:ssä. Pikkasen harmittaa sinänsä, ettei se osaa hiljentyä. Elokuvien/pelien äänet peittävät kyllä vaimean hurinan melkolailla täydellisesti, joten mistään suuresta haitasta ei ole kyse.
 
Vastaus: PS3 hiljaisuus/äänekkyys

tuom4s sanoi:
Minkälaista ääntä teijän 40-gigaset mallit pitää? Hurina lähes olematonta, mutta Bluray-asema pitää kokoajan törkeetä kolinaa, ihan kuin levy osuisi johonkin joka kierroksella. Tosin myöhemin tajusin, että se pitää samaa ääntä vaikka levyä ei olisi edes sisässä. Taitaa lähteä vaihtoon, vai?
Todella outoa. Vaihtoon sanoisin minä. :eek:
 
Vastaus: PS3 hiljaisuus/äänekkyys

Olisin odottanut että tämä laite pitäisi enemmän ääntä mutta ei, aika hiljainen on :)

Taloon vaihdettu uudet termostaatit viime vuonna, joten huoneiden lämpötilat on sellainen 21 - 22 celsiusastetta. Foldingin kun laittaa päälle niin tuuletus nostaa tehojaan yhden pykälän mutta ei tämäkään äänenvoimakkuus vielä häiritse kovin. Blue Ray-leffaa katsoessa on huomannut että tuuletus olisi minua häirinnyt.

Pitäisi uusi televisiopöytä ostaa, lasiovilla. Tiedä sitten kuinka laite siinä lämpiää sitten. Jospa siihen laittaisi kaksi tuuletinta pölysuojauksella hurisemaan pienelle teholle :D Hiljentääkö, sen näkee sitten...
 
Vastaus: PS3 hiljaisuus/äänekkyys

Itselläni PS3 tuulettin/tuulettimet huutavat kokoajan täysillä kierroksilla.
Huoneen lämpötila on 23,8C ja playstationin ulospuhaltaman ilman lämpötila on 42,6C.
Tuulettimet pysyvät hiljaa hetken konsolin käynnistyksen jälkeen mutta noin 5min hiljaisuuden jälkeen ne rupeavat pyörimään täysillä kierroksilla eli pitävät kovaa ääntä.
Tuulettimet pysähtyvät vasta kun laitteen sammuttaa.

Onko kenelläkään tietoa miten siili(/heatpipe)? hässäkkä on kiinni cell prosessorissa? Saisiko siihen itse vaihdettua parempia tahnoja tai muuta jotta laitteen saisi hiljaisemmaksi?

Myös blueray asema pitää levyjä lukiessaan omituisen kovaa ääntä :/

Minulle on tainnut sattua erittäinhuono tuuri koska monilla muilla laite tuntuu olevan todella hiljainen?
 
Vastaus: PS3 hiljaisuus/äänekkyys

Nykyään löytyy tuo 40gigan laite, se on (uskomatonta mutta totta) vieläkin hiljaisempi kuin se 60gigan masiina mikä multa ennen löytyi. Erittäin hiljainen ja pukkaa vähemmän lämpöä kuin ennen. Siltä ainakin vaikuttaa alkutestien jälkeen.
 
Vastaus: PS3 hiljaisuus/äänekkyys

samuel6 sanoi:
Nykyään löytyy tuo 40gigan laite, se on (uskomatonta mutta totta) vieläkin hiljaisempi kuin se 60gigan masiina mikä multa ennen löytyi. Erittäin hiljainen ja pukkaa vähemmän lämpöä kuin ennen. Siltä ainakin vaikuttaa alkutestien jälkeen.
Jos saa kysyä, nii minkäs takia vaihdoit "pienempään"?
 
Vastaus: PS3 hiljaisuus/äänekkyys

Boksi löytyi kotoa, sain perverssin hyvän tarjouksen vanhasta myllystä eikä ollut hetkeen tarvetta koneelle kun hakkailin Bioshockia päivät pitkät. Nyt kun pelejä alkaa tulemaan oikein olan takaa, niin raahasin 40gigan boksin kämpille (vanha ps2 toimii edelleen joten ei pahemmin haittaa tuo taaksepäin yhteensopivuus) ja jäin kaupoissa vielä voitolle pelin verran. Bisneksen vuoksi voisi olla virallinen selitys siis :eek: Multiplattaritkin voi nyt rauhassa hankkia PS-puolelle kun alkukankeudesta on päästy ohi.
 
Vastaus: PS3 hiljaisuus/äänekkyys

highranker sanoi:
Minulle on tainnut sattua erittäinhuono tuuri koska monilla muilla laite tuntuu olevan todella hiljainen?

Minullakin tuo pyörittelee noita tuulettimia täysillä ensimmäisen 5 minuutin jälkeen. Alussa kuulosti todella hiljaiselta, mutta nykyään tuokin humina jo häiritsee. Tosin aikaisempi vertauskohde olikin XO, jonka myin paria päivää ennen PS3:n ostoa, joten... :)
 
Vastaus: PS3 hiljaisuus/äänekkyys

Kuris sanoi:
Minullakin tuo pyörittelee noita tuulettimia täysillä ensimmäisen 5 minuutin jälkeen. Alussa kuulosti todella hiljaiselta, mutta nykyään tuokin humina jo häiritsee. Tosin aikaisempi vertauskohde olikin XO, jonka myin paria päivää ennen PS3:n ostoa, joten... :)

Ei varmasti pyöritä täysillä, sillä tasoja on 9, kuvaukset oheisessa viestissä. Oma 60gb mallini on myös sitä äänekkäämpää sorttia ja on kaikissa tilanteissa vähintään tasolla 3, myös idlatessa.
 
Vastaus: PS3 hiljaisuus/äänekkyys

hartzu sanoi:
Ei varmasti pyöritä täysillä, sillä tasoja on 9, kuvaukset oheisessa

Saas nähdä miten muuttuu ääni kun sain tv-tasoni kasaan ja 2x 80mm tuulettimet väsättyä. Tuulettimet siis pyörivät 6v jännitteellä ja toinen on potikan takana joka pyörii vähän hitaamin, kuin sisälle puhaltava pölysuodattimella varustettu. Tuota jännitettä saan säädettyä portaalisesti kylläkin tarpeen vaatiessa aina 12v asti.

Eipä siinä muuta tarvitse tehdä ku reiät tv-tasoon jotta saan tuulettimet siihen asennettua :D
Ilman ilmanvaihtoa varmasti lämpiäisi kivasti ja huutaisi viimeistä päivää...
 
Vastaus: PS3 hiljaisuus/äänekkyys

simma sanoi:
Eipä siinä muuta tarvitse tehdä ku reiät tv-tasoon jotta saan tuulettimet siihen asennettua :D
Ilman ilmanvaihtoa varmasti lämpiäisi kivasti ja huutaisi viimeistä päivää...

Suljettuun tilaan joutuessaan laitteen äänekkyys tosiaan nousee uusiin sfääreihin. Kokeilin aikoinaan sitä tekemällä eräänlaisen rasituskokeen.
 
Vastaus: PS3 hiljaisuus/äänekkyys

Noh, itselläni oli vähän aikaa PS3 erittäin kova äänin, mutta kun imuroin PS3n lähistön/vedin SwifferDusterilla, ääni laski puolella.

Toki PS2:n Slim -versio oli huomattavasti hiljaisempi

Xbox360 on erittäin äänekäs PS3:n verrattuna. Ja kuitenkin Xboxissa on ongelmia jäähdytyksen/tuulettimien kanssa :) Saa nähdä millainen tämä uudistettu X0 tulee olemaan.
 
Vastaus: PS3 hiljaisuus/äänekkyys

nyttenkun puheeksi tuli niin koitinpa omaa konettani ja taitaa olla sama homma, ensin lähes äänetön ja sitten räpsähtää tuulettimet varmaan 10 minsan jälkeen päälle ja jäävät päälle vaikka ei koneella mitään tekisikään. ei tuo ääni mikään sietämätön ole mutta kyllähän se tuossa humisee jonkin verti, mutta kun vertaa tuohon xbox360:n mikä tuossa hyllyn päällä lepää niin onhan se aivan pirusti hiljasempi.
 
Vastaus: PS3 hiljaisuus/äänekkyys

Vaihdoin äskettäin 60GB mallin 40GB malliin juuri metelöinnin takia. On tuo uusi huomattavasti hiljaisempi ja päästää ulos viileämpää ilmaa. 40 gigaisesta lähtee lähinnä "tikittävää" ääntä, tuulettimesta varmaan. Pientä puhinaa se pitää kun BR leffaa on katsonut pitempään, mutta ei mitenkään häiritsevää. 60 gigaisesta jäin kaipaamaan kortinlukijoita, niille oli kuvia katsellessa paljonkin käyttöä. Pitää käydä noukkimassa USB lukija jostain.
 
Vastaus: PS3 hiljaisuus/äänekkyys

Jääkö PS3 pitämään pientä perushuminaa sammutuksen jälkeen, jos etäkäyttöasetuksista on jättänyt päälle kohdan, joka mahdollistaa etäkäynnistyksen PSP:lla ?

Itselläni on käynyt korvaan tuo perushumina niin, että olen jotunut ottamaan virrat kokonaan pois päältä... Sähköäkin kuluu enemmän... Eli etäkäytön idea on hyvä, mutta toteutus hiukan puolitiessä...

Kyseessä 60GB:n malli.
 
Vastaus: PS3 hiljaisuus/äänekkyys

Mulla on 40GB malli, ostettu viime viikolla. Heti ensimmäisellä käynnistyksellä huomio kiinnittyi ääneen. Kyse ei ole mistään tuulettimen puhinasta, vaan XO-maisesta rutinasta, joka kuuluu selvästi usean metrin päähän. Ääni siis kuuluu oli asemassa levy tai ei.

Kokeilin pitää konetta päällä yhteensä n. 3 vrk (foldausta, pelejä), mutta ääni ei muuttunut. Mieli tekisi käydä kysymässä ostoliikkeessä josko laite olisi mahdollista vaihtaa uuteen, sillä ääni on todella ärsyttävä.

Muilla vastaavia kokemuksia?
 
Vastaus: PS3 hiljaisuus/äänekkyys

JTH81 sanoi:
Mulla on 40GB malli, ostettu viime viikolla. Heti ensimmäisellä käynnistyksellä huomio kiinnittyi ääneen. Kyse ei ole mistään tuulettimen puhinasta, vaan XO-maisesta rutinasta, joka kuuluu selvästi usean metrin päähän. Ääni siis kuuluu oli asemassa levy tai ei.

Kokeilin pitää konetta päällä yhteensä n. 3 vrk (foldausta, pelejä), mutta ääni ei muuttunut. Mieli tekisi käydä kysymässä ostoliikkeessä josko laite olisi mahdollista vaihtaa uuteen, sillä ääni on todella ärsyttävä.

Muilla vastaavia kokemuksia?

Itsellä ei ole tullut vastaan tuollaista kuvaamaasi "rutinaa", kuin joidenkin pelien kanssa, kun kone lukee levyjä. Jos ääntä kuuluu todella silloinkin, kun levyä ei ole asemassa, ottaisin kyllä yhteyden liikkeeseen. Kannattaa myös tarkistaa, onko levyihin tullut käytön aikana naarmuja.

Itsellä käytössä 60GB malli
 
Vastaus: PS3 hiljaisuus/äänekkyys

JTH81 sanoi:
Mulla on 40GB malli, ostettu viime viikolla. Heti ensimmäisellä käynnistyksellä huomio kiinnittyi ääneen. Kyse ei ole mistään tuulettimen puhinasta, vaan XO-maisesta rutinasta, joka kuuluu selvästi usean metrin päähän. Ääni siis kuuluu oli asemassa levy tai ei.

Kokeilin pitää konetta päällä yhteensä n. 3 vrk (foldausta, pelejä), mutta ääni ei muuttunut. Mieli tekisi käydä kysymässä ostoliikkeessä josko laite olisi mahdollista vaihtaa uuteen, sillä ääni on todella ärsyttävä.

Muilla vastaavia kokemuksia?

Menehän kauppaan rutisemaan, näin sanoisin ainakin itse. Mulla on myös tuo 40gb malli ja se on vielä hiljaisempi kuin 60gb malli, ja olettaisin että näin sen pitäisikin olla. Tuollaista ääntä ei omasta versiosta löydy ja boksiin ei voi verrata. Boksi kun metelöi enemmän kun oma läppäri, ja taasen jos läppäri on samassa huoneessa edes käynnissä, niin PS3n ääntä ei edes kuulu sen huminan takaa. Eli kyllä minä ainakin tuosta valittaisin.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: PS3 hiljaisuus/äänekkyys

Itsellä on tainnut käydä jonkun sortin tuuri,
tuli meinaan ostettua tuo 40gb kone,eikä se pidä mitään ääntä...

Se on siis aivan äänetön,pelkäsin millaista surinaa se pitäisi,
kun tuon X 360 jo omistan ja se huutaa niin saakelisti..
 
Ylös Bottom