Vastaus: PS3:n omistajien raportteja ensivaikutelmista
Päätin nyt sitten tännekin foorumille rekisteröityä, jotkut voivat jo tuntea minut pelaaja lehden foorumeilta.
Mutta sitten asiaan.
Hain ps3:seni tuossa eilen kahden pelin voimin ja tänään hain itselleni myös Usb näppäimistön ja hiiren. Itse konsolin ensivaikutelma tuli jo saadessani laatikon käsiini, sillä laite oli yllättävän painava, Ps2:sesta luultavasti 2 kertaa painavampi. Kotona kaivoin laitteen laatikosta ja aloin tappelemaan scart piuhojen ja töpselien sekä muiden vastaavien johtojen kanssa sillä pieneen telkkariini on laitettu ties mitä laitteita (Digiboxi, ps2, dvd soitin ja nyt ps3)
joten säädin varmaan tämänkin kanssa lähes puolituntia.
Laitoin koneen päälle ja pelästyin ettei vanhan Ps2:seni Rgb piuha muka toimisi laitteessa kun kuva oli vihreä mutta sitten muistin että tämä johtuu vain siitä että en ole viellä asetuksista kertonut ps3:lle että käytössä on Rgb piuha joka korjasi ongelman. Valtava määrä valikoita hämmästytti mutta myös kertoi siitä että laitteessa on todellakin paljon ominaisuuksia.
Ensiksi oli pakko kokeilla kaikkea mahdollista kuten Psp:n ja Ps3:n välisiä yhteisiä ominaisuuksia jotka jäivät sitten tuohon ps3:n etä käyttöön psp laitteella.
Ihmettelen kyllä hieman miksi psp:ni ei voi käyttää hyväkseen ps3:n wlania ja mennä nettiin sen avulla mutta luultavasti jotkin säädökset ovat pielessä tai tälläistä mahdollisuutta ei ole ainakaan viellä.
Sitten nettiselainta oli pakko koittaa, joka toimi hyvin vaikkakin on viellä kaukana PC:n Operan ja firefoxin mukavuudesta. Myös hieman monimutkaisemmat sovellus sivustot eivät toimineet kuten Web Messenger tai pandora joka hieman harmitti. (meseen voi kirjautua mutta et voi puhua kenenkään kanssa )
osoitteiden ja tekstin kirjoittaminen oli tuskaa kunnes hain itselleni näppiksen ja hiiren jolloin homma helpottui huomattavasti.
Ennen näppäimistön ja hiiren hankintaa olin tosin koittanut oman koneeni hiirellä että tunnistaako laite kyseisen tyyppistä hiirtä ja hyvin pelasivat molemmat hiiret joita laitteessa koitin, kävin myöhemmin hakemassa samallaisella hiirella varustetun näppäimistö+hiiri paketin jotka toimivat moitteetta, luukuun ottamatta sitä että hiirelle minulla ei ole viellä mitään kunnon alustaa tai pöytää jolla sitä voisin käyttää mutta mukana tullut laatikko auttaa näin tässä hädässä
Resistancea tuli koitettua sekä motorstormia jotka molemmat ovat todella hyviä, netissä pelaaminen on todellakin hauskaa ainakin resistancessa. Motorstormia en ole viellä päässyt koittamaan mutta nyt kun tuon uusimman patchin sain ladattua niin tuohonkin tulee muutos!
Kone pyöritti ainakin ps2 peleistä suikoden V:sta ja FFXII:tä moitteetta ja molemmissa huomasi lataustaukojen tippuneen lähes puoleen (ainakin suikodenissa)
FFXII:ssä en huomannut mitään merkittävää vikaa vaikka Sony BC sivullaan pienistä ongelmista puhuikin.