Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Rauru
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Uusia vastauksia ei voi lisätä.
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Pibe sanoi:
Cuben myynnit laskussa koko ajan, PS3:lla nousussa. Kummalle ennustaisit nyt parempaa tulevaisuutta jos näkisit samanlaiset käyrät ja kumpakin konsoli olisi ilmestynyt nyt samaan aikaan? En nyt väitä tietenkään että PS3 menisi kaikista ohi, mutta kyllä tuo paremmalta näyttää kuin Cube alamäki.
Ohessa vuodenajallisesti koordinoidut graafit. Huomaa etenkin kahden lomasesongin aiheuttamat piikit. PS3 otti tänä jouluna Cubea vähän kiinni, mutta tarkkaa vertailua kannattaa tehdä vasta helmikuussa, kun tiedetään, miten reilusti PS3:n myynnit tippuvat joulusesongista. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin surullisen samanlaiselta. Se etu PS3:lla tietysti on, että se on toistaiseksi hieman kalliimpi kuin Cube samaan aikaan. Näin ollen sillä saattaa olla enemmän potentiaalisia asiakkaita, jotka eivät ole vielä raaskineet sitä ostaa.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Cyrus1 sanoi:
Ai Famitsu odotti miljoonamyyntiä? Sonyn myyntitavote oli ainakin 200k levyversiolle ja se on nyt myynyt n. 160-170k.

Famitsu tuskin on miljoona myyntiä odottanut prologuelta, sillä GT4:n Prologue myi Japanissa "vain" 790k. Eiköhän tämä ole joko käännösvirhe tai jonkun fanipojan päiväunta.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

http://vgchartz.com/forum/thread.php?id=8786

Katsokaa ja ihailkaa. Mulla ei o hajuaka paljo sony odotti, mutta tämän mukaan aika katasfrofi.

Tosin myös mario qalaxy ja wii fit eivät yltäneet myyntiin, mutta nämä pelit myyvät pitkän ajan ja hyvin. Toivottavasti osaatte suomentaa :)
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

vihtorin sanoi:
Lisää myyntilukuja en kopio kun en tiedä onko se sallittua

http://www.thesimexchange.com/research-report.php?id=13

Nää on vaan arvioita, mutta suuntaa antavia.

Yksi mielenkiintoinen lainaus oheisesta linkistä:

Before the first half of 2008 ends, we can expect the release of AAA titles such as Super Smash Bros. Brawl (expected to achieve 13.95 million units of GLS), Wii Fit (expecting 8.7 million units of GLS), Grand Theft Auto IV (expecting 17 million units of GLS), and Metal Gear Solid 4 (expecting 4.7 million units of GLS).

GLS = Global Lifetime Sales. Ei näytä MGS 4 olevan mikään jättipeli vaikkapa SSBB:iin verrattuna... MGS:ää on hehkutettu PS3:n pelastajaksi...
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Ei metal gear sarja yleensäkkä oo mikään mahtimyyjä.

snake eater ei tainnu yltää miljoonaan millään maailmanosalla.

kyllä tän vuoden suurin myyjä pleikkaril o gta. Voisin vaikka arvailla että final fantasy 13 ei yllä huippumyyntiin. Kyseisen sarjan myyntiluvut ovat olleet laskussa jo pitkän aikaa,
 
Kaiken lisäksi Final Fantasy XIII:llä on tuskin mitään väliä tämän vuoden myyntejä mietittäessä.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Hitto, mä kyllä haluaisin tietää mitä aineita analyytikot vetää.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Pibe sanoi:
Ajattelepa asiaa näin: Spugesukat, ketkä ostaa vain 40gb kovollisen PS3:n eivätkä halua isompaa ajattelevat luultavasti PS3:a vain pelikonsolina. Täten 40Gb kovo on vain helvetin iso PS3:n sisäinen muistikortti. Tällä kertaa pelien savettaminen ei vaan ole se mikä vie sen tilan, vaan pelin asennus. Näin peli toimii näpsäkästi ja latausajat pienenee. Jos et enää pelaa peliä, voit poistaa asennuksen tiedoston ja aivan varmana on aina tilaa pelata.

Eikä vielä ole missään näkynyt valituksia tilan puutteesta, vaikka asennettavia pelejä on jo ainakin RR7 (4,5Gb), Oblivion (4,4Gb), R&C (450Mb), GT:Prologue (5,5Gb), resistance (550Mb), Genji (olikohan muistaakseni 3Gb), Warhawk (800Mb), Ninja gaidenkin taisi viedä jotain, ym. ym.

Paljolti valinnaisesti asennettavia pelejä, DMC4:ssä poru on syntynyt pakollisuudesta. Mutta kyllä sitä vielä voi tulla lisääkin. Prologuekin tuli vasta Japanissa ulos, ja lisäksi RR7:stä taatusti oli aikoinaan valitusta. Lisäksi joistakin mainituista puoli gigaa on kymmenesluokkaa pienempi määrä kuin se 5, mikä on vielä täysin hyväksyttävä asennuskoko. Mutta viisigigaisten kohdalla siinä ei voi isosta "muistikortista" puhua, jos koneelle mahtuu noin seitsemän täysikokoista "tallennusta".

Ongelmiahan voi nimenomaan syntyä nyt, kun muut mallit kuin 40-gigainen häivytetään, ja eritoten näillä taviksilla jotka pitävät sitä vain pelikonsolina. Siinä kohta tarvitaan lähipiirin "tietokone-ekspertti" poistamaan asennuksia jos ohjeistus ei ole selkeää. Pääsihän taaksepäinyhteensopimattomuuskin jo iltapäivälehtiin. Lyhyesti sanoen Sony on keittänyt taas uuden sopan ja vuodelle 2008 on jo valmistumassa uusia PR-kommelluksia.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Count_M sanoi:
Hitto, mä kyllä haluaisin tietää mitä aineita analyytikot vetää.

Mä luulen että kuka tahansa meistä ois pystyny veikkaan noita myyntejä, vähintään yhtä hyväl menestyksel. Aika kauas jäätiin. Tää kertoo siitä että japanin pelimyynti on hiipumassa
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Mahewcoro sanoi:
Jos niitä 5Gt asennuksia pitää sinne kymmeniä saada samaan aikaan nii kaupasta saa isoja kovoja. Ei ne ainakaan työssäkäyvän ihmisen budjetille mitään hirveän hintasia edes ole. Perus pelaajalle toi 40Gt riittää pitkään. Tuleepaha kuitenki koneen mukana iha ok kovo ja se on helposti vaihdettavissa jos ei riitä. Se on jännä juttu ku kaikki asiat pitää väkisin vääntää huonoks.

Joku vois vetästä tähä välii taas pari hyvää juttua "häviävästä/kuolevasta BD -formaatista" tai muuta yhtä hauskaa ja "faktoihin" perustuvaa. Tämäkin kun on kaiketi PS3 huonoja ideoita. :eek:
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Niin, tai sitten kaupoista voi ottaa ne paremmat laitteet joilla voi pelata niin paljon pelejä kuin jaksaa ilman mitään kovohuolia ja asennusaikoja.

BD:n "menestyksestä" kertoo yhä jotain se, että formaatti juhli hiljattain miljoonaa myytyä leffaa, samaan aikaan kun jopa PS3-pelejä oli mennyt parikymmentä miljoonaa. Taitaa niitä BD-leffafaneja olla reilusti vähemmän kuin edes PS3-pelaajia...
 
Aijaij, onneksi minulla riittää myös PS3:lla pelattavaa niin paljon eikä ole kovohuolia. Kivvoo kivvoo.

Niin, siis voittaa HD-DVD:n sodassa ja huonosti menee.
 
aivan aikuisten oikeasti, kuka helvetti säästää kaikkien pelien cachet kovollaan?
en ainakaan minä, ne kun voi huoletta poistaa ja sitten joskus asentaa uudelleen, jos peliä tahtoo pelata.

kyllä 40 gigaa 20 gigasen ja kokonaan puuttuvan kovon voittaa.
ja on pelkästään pelejä pelaavalle ihan riittävä, tietenkin joku hörhö (esimerkiksi minä),
joka siirtää kiintolevylleen musiikkia, kuvia ja videoita, tarvitsee enemmän tilaa.
mutta nythän keskustellaan pelkistä pelaajista ;)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Pibe sanoi:
Aijaij, onneksi minulla riittää myös PS3:lla pelattavaa niin paljon eikä ole kovohuolia. Kivvoo kivvoo.
No jatkuvat kovolle tallentaminen ja tiedostojen poistaminen suurissa määrissä rasittaa kovoa ja saattaa aiheuttaa ongelmia. Etenkin jos alla on matroxia tai siikakeittimiä. Muuten milloinkas alkaa PAL PS3:n takuut mennä umpeen? Ja saako takuusta sitten 60gb mallin tilalle jos se hajoaa?

Kaveri möisi launchista ostetun 60gb mallin "halvalla". Sanokaa, että murehdin ihan turhista ja pistäkää minut ostamaan se. Olisi nimittäin kannettavasta tuossa 160gb kovo vapaana siihen.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Mahewcoro sanoi:
Paljolti valinnaisesti asennettavia pelejä, DMC4:ssä poru on syntynyt pakollisuudesta. Mutta kyllä sitä vielä voi tulla lisääkin. Prologuekin tuli vasta Japanissa ulos, ja lisäksi RR7:stä taatusti oli aikoinaan valitusta. Lisäksi joistakin mainituista puoli gigaa on kymmenesluokkaa pienempi määrä kuin se 5, mikä on vielä täysin hyväksyttävä asennuskoko. Mutta viisigigaisten kohdalla siinä ei voi isosta "muistikortista" puhua, jos koneelle mahtuu noin seitsemän täysikokoista "tallennusta".

Ongelmiahan voi nimenomaan syntyä nyt, kun muut mallit kuin 40-gigainen häivytetään, ja eritoten näillä taviksilla jotka pitävät sitä vain pelikonsolina. Siinä kohta tarvitaan lähipiirin "tietokone-ekspertti" poistamaan asennuksia jos ohjeistus ei ole selkeää. Pääsihän taaksepäinyhteensopimattomuuskin jo iltapäivälehtiin. Lyhyesti sanoen Sony on keittänyt taas uuden sopan ja vuodelle 2008 on jo valmistumassa uusia PR-kommelluksia.

Niitä asennuksia voi edelleen poistaa sieltä, eikä siihen mitään eksperttiä kaivata kun homma toimii samalla tavalla kuin esm. trailereiden poisto :rolleyes:

Eiköhän tuo taaksepäin yhteensopivuus 'fiasko' unohdu aika nopeaa kun ei muutkaan kilpailijat sitä tarjoa. Ei ole fanipöksyt tai kilpailevat PR pellet pitämässä rummutusta yllä.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Pibe sanoi:
Aijaij, onneksi minulla riittää myös PS3:lla pelattavaa niin paljon eikä ole kovohuolia. Kivvoo kivvoo.

Niin, siis voittaa HD-DVD:n sodassa ja huonosti menee.

"Voittaa" on oikeampi kuvaus, koska en muista nähneeni ehkä ikinä näin ei-tervehenkistä tapaa toimia aikana jolloin pitäisi puhua avoimesta kilpailutaloudesta.
Ehkä tilanne on hyvä valmistajille, mutta väitteet siitä että tämä syntynyt tilanne on hyvä ja reilu myös kuluttajalle, on täysin valmistajien hihasta vetäisemä. Ymmärrän että pattitilanne vaati ratkaisun,mutta se tapa että kilpailija riisutaan aseista ja sen jälkeen lyödään maihin, ei oikein istu käsitykseeni reilusta kilpailusta. Ja epäilyt siitä että Warner sai BD-leiriltä $500miljoonaa, ei tee voitosta yhtään kunnoitettavampaa.

Henk.koht olen taipumassa siihen ajatukseen että molemmat, sekä BD että HD DVD on viimeinen laserkiekolla toteutettu elokuvaratkaisu.Kumpikaan formaatti ei saa DVD:tä kiinni viiteen vuoteen ja katoavat hissukseen.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Weldomite sanoi:
No jatkuvat kovolle tallentaminen ja tiedostojen poistaminen suurissa määrissä rasittaa kovoa ja saattaa aiheuttaa ongelmia.
Wiin DVD-asema saattaa ehkä mahdollisesti hajota joskus koska pelien lataaminen rasittaa sitä.

Luottaisin enemmän kiintolevyn kuin pelikonsoleissa usein kovalle rasitukselle joutuvan DVD-aseman kestävyyteen.
 
Status
Uusia vastauksia ei voi lisätä.
Ylös Bottom