Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Rauru
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Uusia vastauksia ei voi lisätä.
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Kyseinen kehittäjä (Mistwalker) sai Lost Odysseyn myötä ensimmäisen pelinsä pihalle ja valitettavasti UE3-moottoria hyväksi käyttäen. Moottori kun on tunnettu siitä että se ei oikein taivu muuhun kuin ahtaisiin räiskintäputkiin (Gears), muuten kärsitään texture pop-upista ja pitkistä latausajoista.

Noh, ainakin kyseisellä moottorilla saadaan edes jotain aikaseksi boksilla, toisin kuin kilpailevan koneen kanssa.

Eikö Blue Dragon olekkaan Mistwalkerin peli?(Vaikka ei olekkaan ensimmäinen UE3-moottoria hyväksikäyttävä). No eli nyt kaikki onkin pelimoottorin vika, ei konsolin?Eli isommalla kapasiteetilla tai kiintolevyllä ei oltaisi mitään pelastettu?

Kohta pääsen pelaamaan UT3:sta, joten valaise minua. Kait sekin on aikaansaannos.
 
Blue Dragon on Artoonin kehittämä ja Mistwalkerin "ohjaama" peli. Ja kyllä, minä olen aivan valmis laittamaan valtaosan Lost Odysseyn teknisistä ongelmista pelkästään moottorin syyksi.

UT3 on Epicin oma peli, ja Epic kyllä tietää moottorinsa läpikotaisin. Tosin hekin tarvitsivat Sonyn apua siihen että peli saatiin toimivaksi PS3:lla.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Eikö Blue Dragon olekkaan Mistwalkerin peli?(Vaikka ei olekkaan ensimmäinen UE3-moottoria hyväksikäyttävä). No eli nyt kaikki onkin pelimoottorin vika, ei konsolin?Eli isommalla kapasiteetilla tai kiintolevyllä ei oltaisi mitään pelastettu?

Kohta pääsen pelaamaan UT3:sta, joten valaise minua. Kait sekin on aikaansaannos.

UE3 on erittäin rajoittunut engine, ainakin tällä hetkellä ja se toimii (kuten Count) mainitsikin tuossa jo parhaiten sisätiloihin.

PS3:lla UT3 Epic sai suuret avut sonyn tekniikkapojilta jolla engine saatiin toimimaan kunnolla (taitaa olla ensimmäinen peli jossa se toimii kunnolla). Luulisi olevan vain ajan kysymys kun enginen lisensoineet saavat nämä "hedelmät" käyttöönsä.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Eli siis moottorin rajoitteneisuus on ollut syynä myös PS3:n vaikeuksissa, konsolin vaikean ohjelmoitavuuden kanssa. Lisäksi moottori on myös PS3:lle kehittäjille uusi. Kiitos. SIlti nuo mainitsemani kaksi asiaa olisivat varmasti tehneet pelistä sujuvamman pelattavamman boksilla. Kuten Mass Effectistäkin.
 
Siis nuo Vgchartsin kaikkien alueiden julkaisun jälkeiset luvut näyttävät sen takia suotuisaa PS2 ja PS3 vertailua, koska PS2 julkaistiin alussa vain Japanissa, kun taas PS3:lla oli maailmanlaajuinen julkaisu... Lisäksi PS2:ia ei saatu kunnolla toimitettua kauppoihin alussa.

Tarkoittaako maailmanlaajuinen julkaisu jokaisessa maapallon kolkassa samaan aikaan? Siinä tapauksessa ei pidä paikkaansa. :rolleyes:
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Siis nuo Vgchartsin kaikkien alueiden julkaisun jälkeiset luvut näyttävät sen takia suotuisaa PS2 ja PS3 vertailua, koska PS2 julkaistiin alussa vain Japanissa, kun taas PS3:lla oli maailmanlaajuinen julkaisu...
Ei ollut maailmanlaajuinen julkaisu samalla kertaa. PS3 julkaistiin Japanissa ja USA:ssa marraskuussa 2006 ja muualla maailmassa maaliskuussa 2007.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Eli siis moottorin rajoitteneisuus on ollut syynä myös PS3:n vaikeuksissa, konsolin vaikean ohjelmoitavuuden kanssa. Lisäksi moottori on myös PS3:lle kehittäjille uusi. Kiitos. SIlti nuo mainitsemani kaksi asiaa olisivat varmasti tehneet pelistä sujuvamman pelattavamman boksilla. Kuten Mass Effectistäkin.

Minä kyllä mieluummin ottaisin vaikkapa neljä kertaa suuremman keskusmuistin kuin pakolliset peliasennukset kovolle.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Minä kyllä mieluummin ottaisin vaikkapa neljä kertaa suuremman keskusmuistin kuin pakolliset peliasennukset kovolle.

Good for You. Hinnankin olisit valmis ilmeisesti maksamaan. ME:n tai LO:n tapaisissa eeppisissä pelimaailmoissa minä taas ottaisin pakollisen tallennuksen, ettei tarvitse tökkimistä, pitkiä latausaikoja ja hitaasti latautuvia tekstuureja katsoa.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Good for You. Hinnankin olisit valmis ilmeisesti maksamaan. ME:n tai LO:n tapaisissa eeppisissä pelimaailmoissa minä taas ottaisin pakollisen tallennuksen, ettei tarvitse tökkimistä, pitkiä latausaikoja ja hitaasti latautuvia tekstuureja katsoa.

Ja suuremmat koon kovot ovat ilmaisia?

Hassua kuinka tätä "pakollista tallennusta" (tarkoitit varmasti asentamista) ei osattu vaatia ennen kuin Sonyn ihmevatkain sitä alkoi vaatimaan että pelit toimivat edes samalla tasolla kuin kilpailevalla laitteella. Jos tilanne olisi päinvastainen täällä monet käyttäjät ja pari ylläpidon norsunluutornista haukkuis kilpaa Microsoftin konetta paskaksi.
 
Mielenkiintoista sinänsä, että meillä ei myöskään ole mitään todellisia lukuja näiltä alueilta käytössä mihin verrata VGChartzin antamia lukuja, mutta ei anneta sen häiritä koska PS3 näyttää niin hyvältä noissa luvuissa, eikös vain...
Ei toki annetta, sillä muutenhan tuo lainaamasi top10 myydyimmät pelit listakin joutuisi outoon valoon vaikkei siitä yhtään ps3 peliä löydykään.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Ei ollut maailmanlaajuinen julkaisu samalla kertaa. PS3 julkaistiin Japanissa ja USA:ssa marraskuussa 2006 ja muualla maailmassa maaliskuussa 2007.

Heh niin joo Eurooppaahan ja joitain muita alueita tosiaan hieman syrjittiin tuossa... Pääsi unohtumaan. Joka tapauksessa tuo menee kokonaisuuden kannalta hiusten halkomis kategoriaan, niinkuin nuo postaamani käyrät myös todistavat. PS2 oli yli puoli vuotta myynnissä pelkästään Japanissa ja kun se viimein saapui muualle, niin Sonylla oli massiivisia toimitusvaikeuksia.

Tuossa sinun postaamassasi käppyrässä PS3 sai suhteettoman suurta etua verrattuna
PS2:een, eli noin 6-7kk:n jenkkimyynnit +2-3kk:n Other myynnit, joten ei ihme, että PS3 näyttää myyvän melkein yhtä hyvin. Noissa minun postaamissani käyrissä näkyy, miten PS3 on oikeasti myynyt kullakin terriotoriolla verrattuna PS2:een vastaavalla ajanjaksolla.

edit:

Good for You. Hinnankin olisit valmis ilmeisesti maksamaan. ME:n tai LO:n tapaisissa eeppisissä pelimaailmoissa minä taas ottaisin pakollisen tallennuksen, ettei tarvitse tökkimistä, pitkiä latausaikoja ja hitaasti latautuvia tekstuureja katsoa.

Tuskinpa kovo ja Blu-ray tuohon ruudunpäivitysnopeuteen mitään parannusta toisi. Latausaikoihin ja tekstuureihin voisi tuodakin, minusta nuo eivät tosin päässeet Mass Effectissä mitenkään häiritsemään. Ruudunpäivitysongelmat ja hisseissä bostailu olivat ne nihkeimmät jutut.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Good for You. Hinnankin olisit valmis ilmeisesti maksamaan. ME:n tai LO:n tapaisissa eeppisissä pelimaailmoissa minä taas ottaisin pakollisen tallennuksen, ettei tarvitse tökkimistä, pitkiä latausaikoja ja hitaasti latautuvia tekstuureja katsoa.

Edelleen... Olisitko valmis parinkymmenen gigan asennuksiin?
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

PS3 tulee myymään Cuben verran pelkästään Euroopassa. Puolet PS2 määrästä. 4-5M vuodessa. :p

http://www.mcvuk.com/news/29603/PS3-hits-1m-in-UK
ChartTrack has also revealed that the Sony console has been outselling 360 for the last month. It has been outselling 360 for the last four weeks, but they were neck and neck over the Christmas period, weeks 49-52, said ChartTrack director Dorian Bloch.

Eli Vgcharts on kujalla ainakin UK arvailuissaan.. http://vgchartz.com/ehweekly.php?date=39467
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Ja suuremmat koon kovot ovat ilmaisia?

Hassua kuinka tätä "pakollista tallennusta" (tarkoitit varmasti asentamista) ei osattu vaatia ennen kuin Sonyn ihmevatkain sitä alkoi vaatimaan että pelit toimivat edes samalla tasolla kuin kilpailevalla laitteella. Jos tilanne olisi päinvastainen täällä monet käyttäjät ja pari ylläpidon norsunluutornista haukkuis kilpaa Microsoftin konetta paskaksi.

Kumpi on kalliimpaa?Ostaa isompi kovo. Tai mitä sitä taas samaa paskaa jauhamaan, kun se riittää kuitenkin useimmille tuo plesen vakio..Aivan eri asia taitaa nyt olla pleseen kovon vaihto, kuin muistin lisäys koneeseen.. Typerääkin typerämpi vertaus. Kovon lisäksi tuo Blu-ray saattaa myös antaa mahdollisuuden tekstuurien striimaukseen... Tai ei jaksa enää. Samat vitun asiat käsitelty tuhanteen kertaan!Pointtini oli alunperin, että kun XO:lla ei pelitä-->pelkkää moottorin syytä VS. kun PS3:lla ei pelitä-->paska kone.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Pointtini oli alunperin, että kun XO:lla ei pelitä-->pelkkää moottorin syytä VS. kun PS3:lla ei pelitä-->paska kone.

(Tämä pätee vain UE3 peleihin, MOLEMMILLA KONEILLA)

Ei, vaan XO:lla ei pelitä -> moottorissa vikaa VS. PS3:lla ei pelitä -> Kone hankala ohjelmoida (syitä tähän en halua spekuloida) ja moottorissa vikaa.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Kyseinen kehittäjä (Mistwalker) sai Lost Odysseyn myötä ensimmäisen pelinsä pihalle ja valitettavasti UE3-moottoria hyväksi käyttäen. Moottori kun on tunnettu siitä että se ei oikein taivu muuhun kuin ahtaisiin räiskintäputkiin (Gears), muuten kärsitään texture pop-upista ja pitkistä latausajoista.

Noh, ainakin kyseisellä moottorilla saadaan edes jotain aikaseksi boksilla, toisin kuin kilpailevan koneen kanssa.

UT3n onkin susiruma, Gears kopio kuitenkin noin ulkoisesti (vai oliko Gears UT kopio?). Eikä ainakaan huonomman näköinen millään tapaa. Edelleen on se kumma kun hidas BR-asema jaksaa pyörittää sitä graafisesti parhaalta omaan silmään näyttävää peliä (Uncharted edelleen) suoraan levyltä ja ilman asennuksia ja ilman että levyasema kuulostaa siltä että henki lähtee hetkellä millä hyvänsä, on se varmaan mahdoton tehtävä saada ne pelit pyörimään Sonyn puolella. Mutta ilmeisesti Gearsin lyhyys ja ankeat animaatiot joita ei saa katkaistua (neljä äijää odottaa rivissä kun toinen sahaa ja kun sitä ei-vaan-saa-poikki), on vaan moottorin vikaa eikä masiinassa ollut mitään ongelmaa. Toista se on meillä dude-raiderin pelaajilla, paska kone. :cool:

Niin ja koneen hankala ohjelmointi pitää varmasti paikkaansa mutta : GTA IV, Burnout, COD4, UT3, Uncharted. Tuolla listalla ei kovasti kiinnosta selitykset enää tästä eteenpäin että "but it's so hard!"...kaikkeen tottuu, ja jos nuo kaikki pyörii niinkuin pitää niin ei jaksa kuunnella selityksiä Maddenin tai jonkin muun pelin ongelmista.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Mikä tässä on enää keskustelun pointtina? Sekö että Unreal Engine 3 ei oikeasti olekkaan niin hyvä mitä aluksi kuviteltiin, vai se että jollekin koneelle on vaikeampaa kehittää pelejä kuin kilpailevalle alustalle?

UT3n onkin susiruma, Gears kopio kuitenkin noin ulkoisesti (vai oliko Gears UT kopio?). Eikä ainakaan huonomman näköinen millään tapaa. Edelleen on se kumma kun hidas BR-asema jaksaa pyörittää sitä graafisesti parhaalta omaan silmään näyttävää peliä (Uncharted edelleen) suoraan levyltä ja ilman asennuksia ja ilman että levyasema kuulostaa siltä että henki lähtee hetkellä millä hyvänsä, on se varmaan mahdoton tehtävä saada ne pelit pyörimään Sonyn puolella. Mutta ilmeisesti Gearsin lyhyys ja ankeat animaatiot joita ei saa katkaistua (neljä äijää odottaa rivissä kun toinen sahaa ja kun sitä ei-vaan-saa-poikki), on vaan moottorin vikaa eikä masiinassa ollut mitään ongelmaa. Toista se on meillä dude-raiderin pelaajilla, paska kone. :cool:

Niin ja koneen hankala ohjelmointi pitää varmasti paikkaansa mutta : GTA IV, Burnout, COD4, UT3, Uncharted. Tuolla listalla ei kovasti kiinnosta selitykset enää tästä eteenpäin että "but it's so hard!"...kaikkeen tottuu, ja jos nuo kaikki pyörii niinkuin pitää niin ei jaksa kuunnella selityksiä Maddenin tai jonkin muun pelin ongelmista.

Kuten olen jo aiemmissa postauksissa tuonut esille, Epicin omat pelit (UT3, Gears) ovat poikkeuksia. Tämä ihan siitä syystä että Epic tietää mihin heidän oma moottorinsa pystyy ja miten se saadaan optimoitua parhaiten.

Minä en (ainakaan enää) lähde syyttämään "hidasta" BluRay-asemaa syylliseksi Playstation 3:n vaatimiin peli asennuksiin, syiden on pakko olla jossain muualla. Ainahan tietty voi spekuloida sitä onko ongelmiin syynä kehittäjien laiskuus, kehitystyökalut vai itse kone (liian hankala multiplatform kehitykseen), mutta jossain on kuitenkin ongelmia. Toki Uncharted on pätevä esimerkki siitä mitä tällä hetkellä on mahdollista saada irti koneesta, ja kone hyötyy kiistatta siitä jos se on pääkehitysalustana pelillä (Burnout). Mutta ongelmia on sekä UE3:n (XO & PS3) että itse koneen kanssa sen verran paljon ettei niitä oikein voi sivuuttaa (esimerkiksi GTA4:n myöhästyminen osittain PS3:n "ansiosta").

Muutes, minun mielestäni Gears of War oli aivan liian pitkä, siitä olisi joko pitäny tiputtaa pari tuntia pois tai lisätä lisätä räiskinnän sekaan enemmän tarinaa. Enpä muutenkaan oikein FPS-peleistä pidä, vaikka boksilla pääasiassa pelaankin (sille kun on ihan oikeasti muutakin pelattavaa).

Edit: Unreal Engine 3 juttuihin vielä sen verran, että minä odotan suurella mielenkiinnolla Square-Enixin Last Remnant-peliä. White Engine ei varmaankaan ole vielä aivan valmista kauraa, sillä miksi muuten SE lisensoisi UE3:n käyttöönsä, koska heidän oma enginensä ei ole kehitetty mitään tiettyä laitekantaa varten.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Noissa minun postaamissani käyrissä näkyy, miten PS3 on oikeasti myynyt kullakin terriotoriolla verrattuna PS2:een vastaavalla ajanjaksolla.
No hyvä sinulle että käyräsi on isompi kuin minun :p. Edelleen, odotan mielenkiinnolla tämän vuoden PS3-suuntaa ja sen yhtenevyyttä PS2:n vastaavaan.

jryi sanoi:
Haluan tällaiset latausajat myös PS3:lle
Lol, oli niin hidasta touhua, etten jaksanut edes katsoa videota kokonaan.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

No hyvä sinulle että käyräsi on isompi kuin minun :p. Edelleen, odotan mielenkiinnolla tämän vuoden PS3-suuntaa ja sen yhtenevyyttä PS2:n vastaavaan.

Olen jo tyytyväinen JOS meni perille, että mitä se vastaava tarkoittaa...
 
Status
Uusia vastauksia ei voi lisätä.
Ylös Bottom