Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Rauru
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Uusia vastauksia ei voi lisätä.
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Periaatteessahan tämä on taas niitä kymmeniä kertoja täällä keskusteltuja aiheita, mutta kai scatter tarkoitti sitä että tietenkin monet vanhat ja karsean näköiset pelit on hyviä. Silti tekniikassa mennään eteenpäin ja aina vaan enemmän asioita on mahdollista toteuttaa. FF7 on hyvä juoneltaan ja rakenteeltaan ja tietty musiikeiltaan, mutta nykyään on mahdollista tehdä peli joka on hyvä rakenteeltaan, juoneltaan, äänimaailmoiltaan, grafiikoiltaan, fysiikoiltaan ja sisältää vielä paljon tapahtumia samaan aikaan + kaikkea muuta kivaa mitä tehoilla saadaan aikaan. Link to the pastikin on loistava peli, mutta ei siinä paljon nykystandardeista ole tietoa.

Wii on hyvä kone, mutta sen tarkoitus ei ollut tuoda konsoleita eteenpäin tekniseltä toteutukselta. Eteenpäin sekin on tuonut silti jotain, eli ohjausta. Olisi vaan toivonut että tuodaan myös tehoja edes sen verran pidemmälle ettei tarvitse kärsiä huonosta kuvasta HD-telkkarilla. PS3 ja XO taas halusivat viedä tekniikkaa uuteen uskoon ja siitäkin on varmasti hyötyä ajatellen ensi sukupolveakin. Nintendon ottama suunta itse liikkumisesta + PS3:n ja XO:n tehosuunta = ihan jees?
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Eli että pelissä pitää tehdä jopa kolmea asiaa yhtä aikaa? Huh huh, kyllä menee jo liian vaikeaksi.

Nintendon pomojen päässä on tainnut todella olla vikaa kun konsoli myi 20 miljoonaa vuodessa ja on noussut yhdeksi pelialan suurimmista menestyksistä koskaan. Ohjaimella ei tosiaan ole väliä, mitä sitä nyt kilvan suitsutetaankin ympäri maailman. Aina kaikella on opittu pelaamaan ja parempia ohjaimia ei ole kaivattu koskaan. Gamecube-padikin on yhtä hyvä 2D-peleihin kuin SNES-ohjain, se on vain oppimisesta kiinni.

Sehän se pointti aikaisemmin olikin, selitin miksi se menisi liian vaikeaksi.

Voi jestas, olen hyvin tietoinen siitä miten hyvin Wii on myynyt. Ja vielä paremmin tietoinen sitä että yhtä hyvään tulokseen kaikki yritykset pyrkivät. Puhuinkin pelaajan näkökulmasta, annetaan pelaajille jotain uutta ja kuitenkin jätetään homma puolitiehen rampauttamalla laitteisto. Sehän tässä ikävää onkin että Nintendo olisi voinut julkaista tuon ohjaimen GClle ja oltaisiin suurinpiirtein sama lopputulos(pelaajien kannalta) saatu aikaan. Mutta sehän on selvä ettei se olisi myynyt yhtä hyvin kuin Wii nyt. Mielikuva on helpompi luoda tyhjästä kuin elvyttää vanha. En ole yhtään tyytyväinen siihen mille tielle Nintendo lähti, vaikka osviittaa siihen melkein joka vuotiset kannettavat antoivat.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Puhuinkin pelaajan näkökulmasta, annetaan pelaajille jotain uutta ja kuitenkin jätetään homma puolitiehen rampauttamalla laitteisto.

Tämä on nimenomaan se äärimmäinen galaktinen piste, jossa kaikki romahtaa. Oletus, että kaikki on hyvin niin kauan kuin tehot vain lisääntyvät. Ja pelinkehittäjät keksivät loputtomasti uusia käyttötapoja päivittämättömille ohjainmalleille.

Omalla logiikallasi myös PS3 ja XO ovat "rampautettuja" kun niissä keskityttiin vain yhden osa-alueen kehittämiseen. Aivan kuten Wiissäkin.

Jotenkin tämä kuilu Wiin ja HD-konsolien välillä istutti pelaajien mieliin jonkun perverssin mielikuvan siitä, että lisääntyneet tehot ovat automaattista sisällön parannusta. Tosin eipä sillä paljon väliä, sillä sukupolvi tai pari eteenpäin on enää yksi konsoli. Muut ovat fuusioituneet PC:n kanssa.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Voisin itse veikata, että PS3:ssa kun löydetään ne kikat, joilla saadaan peleihin tehot konsoleista irti, niin voisi tulla parempaa jälkeä pleikalle. Uudempana konsolinahan on nykyisien pelien tekijöiden ollut vaikeampaa jäljitellä pelejä 360:sta. Kun saadaan lisää tietoa, voitaisiin lisätä esim. grafiikoita? Näin ainakin olen kuullut ja uskon, että tulee käymään.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Jotenkin tämä kuilu Wiin ja HD-konsolien välillä istutti pelaajien mieliin jonkun perverssin mielikuvan siitä, että lisääntyneet tehot ovat automaattista sisällön parannusta.

Enpä nyt usko ihan näinkään... Sellaisen mielikuvan silti ehkäpä joillekin, että tehojen puute tarkoittaa automaattisesti huonoa peliä.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Voisin itse veikata, että PS3:ssa kun löydetään ne kikat, joilla saadaan peleihin tehot konsoleista irti, niin voisi tulla parempaa jälkeä pleikalle. Uudempana konsolinahan on nykyisien pelien tekijöiden ollut vaikeampaa jäljitellä pelejä 360:sta. Kun saadaan lisää tietoa, voitaisiin lisätä esim. grafiikoita? Näin ainakin olen kuullut ja uskon, että tulee käymään.
Toki mahdollista, mutta ehkä ennen kun kaikki SPE:t ja muut kumppanit on saatu maksimaaliseen hyötykäyttöön, tulee muistin vähyys rajana vastaan. Näkisin, että se on myös kustannuskysymys, mihin pisteeseen asti pelintekijät koodia hiovat. PS3 on vähän ku se Top Gearissakin esitelty ylitehokas AMG mersu, jonka tehoja ei saada millään siirrettyä tiehen parhaalla mahdollisella tavalla, kun luistonestokin jo antaa periksi tehomäärän alla. Näin ollen ratakierroksella paljon tehottomammilla kieseillä saa paremman tuloksen. :D
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Sehän tässä ikävää onkin että Nintendo olisi voinut julkaista tuon ohjaimen GClle ja oltaisiin suurinpiirtein sama lopputulos(pelaajien kannalta) saatu aikaan.

Niin, aivan totta. Nintendo olisi hyvin voinut julkaista tuon ohjainsetin Cubelle, ja mukaan olisi voinut laittaa muita pikkujuttuja toiminallisuutta varten. Nettiadapteripaikkaan olisi voinut laittaa WiFi-palikan. Cube-levyt ovat vähän pieniä, joten Nintendo olisi voinut paikata edellisen sukupolven virhettä laittamalla mukaan DVD-aseman. Tunnistustanko olisi voinut olla paristokäyttöinen, ei olisi sitä pikku johtoa häiritsemässä. Paristotkin tarvitsisi vaihtaa vain kerran viikossa, paitsi jos unohtaa laittaa tangon pois päältä. Ja samalla kun Cubeen yhdistetään DVD-asema, voisi mukaan laittaa myös pikku muisti- ja prossupäivityksen - ihan niin kuin SNES-aikaan - sekä sisäistä flash-muistia, vaikkapa GB Playerin paikalle, tai niiden väliin.

Mukana olisi voinut olla myös SD-muistikorttipaikka ja USB-liitäntöjä. Lisäksi lisäpalikka olisi voinut ottaa Cuben käyttöliittymän hallintaansa ja tarjota vaikka uudenlaisen käyttöliittymän, jossa vaikka olisi jotain uusia ominaisuuksia kuten uutisia, internet-selain ja muokattavia pelien yhteisiä pelihahmoja. Jotenkin laitteen täytyisi myös päästä käsiksi Cuben virtapiireihin, jotta sen saisi valmiustilaan. Tämä kätevä Cuben alle laitettava laajennuspalikka olisi varmaan ollut noin kolmen DVD-kotelon kokoinen, ja sille olisi voinut antaa nimeksi vaikka Gamecube Revolution Wii Extension. Ja koska kyseessä on lisätarvike, olisi mukana tullut jokin peli, vaikka Gamecube Revolution Wii Extension Sports.

Jep, kyllä se olisi ollut kätevää. Eihän Wii eroa Cubesta mitenkään muuten kuin ohjaimen puolesta.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Jep, kyllä se olisi ollut kätevää. Eihän Wii eroa Cubesta mitenkään muuten kuin ohjaimen puolesta.

Se on sama mitä pintapuolisesti tehdään, jos sisällä rauta on kuitenkin mitä on ja hintalappu silti liki sama kuten missä tahansa kiiltävässä uudessa teknisessä vimpaimessa.

Miksei saman tien lyödä Dreamcast tai vaikka Genesis uudestaan markkinoille Wii-ohjaimen kopiolla ja aletaan tekeen halvalla uusia pelejä niihin? Tietty tuki on vanhoille, jos ei muuten niin ladattavan palvelun muodossa vähintään.

Ja asiaa ei edesauta se, että monet tekee näitä helkkarin halvan näköisiä pelejä Wii:lle, joiden grafiikka ja fysiikat on huonompia kun edellisessä sukupolvessa ja laatu on taas lähinnä Nintendon omilla harteilla. Joo, kehittäjät heräs myöhään jne. No odotellaan vuosi vaikka ja katotaan sitten. (Jos Eurolla jossain halpamaassa tehtyä peliä myydään se 100k kpl, niin jälki ei taatusti tule paranemaan koko Wii:n elinkaaren aikana.)
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Mutta Wii-pelien kohdalla silmät sulaa?

(ja ohan se paras peli)

Ei ollenkaan näin. Graafinen ulkoasu voi olla wiilläkin nätti kuin mikä, esimerkiksi Galaxy on hieno. Tärkein asia minulle graafisesti on pelin sujuvuus ja sulavuus. Siksi pidänkin esimerkiksi Warhawkia yhtenä tämän sukupolven hienoimmista peleistä-->paljon toimintaa, split-screen, pitkä piirtoetäisyys, hienot grafiikat ja sulava ruudunpäivitys=tällaisia kaikkien tehokonsoleiden pelien tulisi olla. Mass Effectkin alkoi tuntumaan..noh, jotenkin vaisulta nyt Finalin aloitettuani. Johtuu tosin suureksi osaksi siitä, että pidän paljon jropeista, japskien oudosta huumorista,vuoropohjaisista taisteluista ja fantasiamaailmoista.

Kolme syytä miksi en ole vielä ostanut Wiitä: 1)Aika ei meinaa riittää XO:n ja PS3:n parhaimpien pelienkään pelaamiseen.( ME kesken, Ratchet muoveissa, Bioshock kesken, HS kesken...Blue dragon kesken jne...)
2)Kukkaro ei tällä hetkellä liikoja tykkäisi
3) Olen die by the swordin julkaisusta lähtien odottanut kunnon miekkailupeliä ja tiedän että wiille sellaisen pystyy tekemään...

Tuohon Scatterin asiaan...Eli kyllähän pelintekijöiden herääminen Wiille olisi pitänyt jo alkaa näkymään. Nyt olen jälleen tässä lukenut tutulle kaksikolle tai kolmikolle julkaistavista peleistä, kuten: Plunder, alpha protocol jne. Wiitä ei vain näy...
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

No kyllä se luo aivan erilaisen pelissä mukana olemisen tunteen kun pitää ite liikkua. Eli sanoisin hyvin tehtynä, kyllä, mikä tahansa peli on parempi sen kanssa. Eri asia tietenkin jos ei tykkää liikkua pelatessaan videopelejä.

Juurikin näin. Itse liikun ja urheilen niin paljon harrastusteni ja työn takia, että illalla, kun siirryn pelien pariin niin ei tosiaan kiinnosta alkaa hikoilemaan esim. jonkun nyrkkeilyn kanssa.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Puhuinkin pelaajan näkökulmasta, annetaan pelaajille jotain uutta ja kuitenkin jätetään homma puolitiehen rampauttamalla laitteisto. Sehän tässä ikävää onkin että Nintendo olisi voinut julkaista tuon ohjaimen GClle ja oltaisiin suurinpiirtein sama lopputulos(pelaajien kannalta) saatu aikaan. Mutta sehän on selvä ettei se olisi myynyt yhtä hyvin kuin Wii nyt. Mielikuva on helpompi luoda tyhjästä kuin elvyttää vanha. En ole yhtään tyytyväinen siihen mille tielle Nintendo lähti, vaikka osviittaa siihen melkein joka vuotiset kannettavat antoivat.

Varmasti jokainen "pelaaja" ymmärtää, mitä ajat takaa, mutta näkökulmasi on silti aika kapea. Pelaaminen voi olla mielekästä niin monella eri tasolla, ettei sitä pidä kahlita tiettyyn muotoon, jota kerta toisensa jälkeen vain jalostettaisiin.

Hyvään videopeliin ei oikeasti tarvita kovinkaan paljon rautaa, vaan kyllä ne pelin tärkeimmät ainekset toteutuvat siellä ohjelmakoodin sisällä. Ja Wii on vieläpä melko suorituskykyinen alusta, jos sitä verrataan joihinkin muihin masiinoihin. Mieleen pompsahti ensimmäisenä esimerkkinä PSP, jolla hiljan tahkosin pian ilmestyvää God of War: Chains of Olympusta. Se vain osoitti, että sarjan messevä taistelu toimii koruttomampanakin, kunhan peruspalaset ovat kohdallaan.

Sama "pelaajia" tyydyttävä kokemus voitaisiin toteuttaa myös Wiillä, mutta toisaalta sillä voidaan toteuttaa (ilman lisäkapuloita!) myös hyvin erilaisia pelejä, jotka soveltuvat pelaamisesta mitään tietämättömillekin. Seurapelejä, bilepelejä, sellaista yksinkertaista kaveriporukoille tehtyä kivaa. Se ei ole mitään turhaa mainospuhetta, vaan oikeasti Wiillä pystyvät pelaamaan mummut ja vaaritkin. Ohjaus on parhaimmillaan hyvin intuitiivinen, mikä on avain alan kasvattamiseksi perinteisten ikä- ja kokemattomuusmuurien yli.

En tietysti ole väittämässä, että Wii olisi se ainoa tie onneen. Kyllä PS3:n ja Xbox 360:n suuntaukset ovat ihan yhtä oikeellisia, ja itse asiassa enemmän minä näitä multimediamasiinoita käytän. Niiden kohdeyleisö ja toisaalta niille kohdistettavat pelikokemukset vain on lähtökohtaisesti hieman erilaisia, tai perinteisempiä, kuin Wiillä. Mutta eikös olekin mukavaa, että meillä on vaihtoehtoja?
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Minusta tuntuu että Nintendo on tehnyt (selkä seinää vasten) käsittämättömän monta asiaa prikulleen oikein, mikä on monien pelaajien näkökulmasta vaikeasti hyväksyttävissä ja epäusko johtaa sitten helposti laitteen ivaamiseen/vähättelyyn.

N64:n ja GC:n epäonnistumisten jälkeen tuli laite, joka yhdisti uuden innovaation, pienen koon, sopivan hinnan, taaksepäinyhteensopivuuden ja uusitun brändin: muuta ei oikeastaan tarvittukkaan. Helppoa kun sen osaa.

Yhtäkkiä PS3:n ja 360:n 16 nppäintä ja 2 tattia ohjaimessa tuntuvat suorastaan huvittavilta ja ne ikään kuin kuriositeettina edustavat vanhaa ajattelua.

Pidän Wiitä sinänsä nykysukupolvessa vahvinpana, mutta en vain näe mikä on Wii 2.0:n sisältö, sillä sen menestys edellyttäisi että kukaan muu ei kopioisi ohjainta, ja siihen en usko. Kun PS4 ja 720 aikanaan tulevat markkinoille, niin uusi ohjaustapa lienee vakiona mukana. Mitä Nintendo sitten keksii, sillä varustelukilvassa Sonyn ja MS:n pelivara on huomattavasti parempi. Wii 1.0 yhteensopivuuden ehkä, mutta riittääkö se?
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Pidän Wiitä sinänsä nykysukupolvessa vahvinpana, mutta en vain näe mikä on Wii 2.0:n sisältö, sillä sen menestys edellyttäisi että kukaan muu ei kopioisi ohjainta, ja siihen en usko. Kun PS4 ja 720 aikanaan tulevat markkinoille, niin uusi ohjaustapa lienee vakiona mukana.

Sitten olisikin hauska nähdä, mitä nämä nykyiset Wii-vastustajat sanoisivat jos (ja todennäköisesti kun) Sony ja Microsoft soveltavat samoja ratkaisuja seuraavissaan laitteissaan. Enkä tarkoita tietenkään vain ohjainta vaan esim. pienempää tehonlisäystä ja keskittymistä muihin ominaisuuksiin sekä tekniseen suunnitteluun mm. koon, hiljaisuuden ja virrankulutuksen kannalta. Etenkin Sonylla olisi hyvä tilaisuus pukata markkinoille Wiin kokoinen PS4 nopeammalla BR-asemalla, kunnon liiketunnistusohjaimella ja vähän parannetuilla tehoilla, joissa on kenties keskitytty enemmän esim. pullonkaulojen tasoittamiseen kuin pelkän laskennallisen tehon lisäämiseen. Hajoilevien ja meluisten Xboxien kanssa kamppailevan Microsoftin olisi myös hyvä ottaa mallia Nintendon suunnittelufilosofiasta. Jos markkinoille tosiaan tulee Wii 2.0 ja vielä kaksi Wii-kopiota, niin kumpi vaihtuu Nintendon strategiasta valittavilla, puheet vai brändiuskollisuus?
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Ite toivon sonyn vetävän samaa linjaa jatkossakin. Ja mielellään samaa mitä se koitti repiä ps3 kanssa alkuun. Eli kone kaikilla herkuilla vaikka siitä sitten joutuisikin maksamaan enemmän kuin kilpailijoitten masiinoista. Ens kerralla vaan tekee selväksi teppotavikselle mitä paketti pitää sisällään eikä vedä jotain utopistisii "tää on laiffii" mainoksii mitkä ei kerro kenellekkää yhtään mitään tuotteesta.

Pakko meinaa myöntää että oon sen verran silmäkarkkihuora että jos ps4 ei parantaisi tehoja yhtään latistaisi se ainakin omaa halua ostaa kone suht reippaasti. Nintendo voi suosiolla jatkaa kapulan heilutteluu Qii kanssa vai mitä sieltä seuraavaksi onkaan tulossa.

Ms taas jatkakoot samaa rataa millä se on tähänkin asti ollut toivottavasti kuitenkin hieman skarpaten sen suunnittelunsa kanssa.

Ite tosiaan tykkään tosta "vanhasta" tavasta ohjailla pelejä. Voi olla hankalempi oppia kuin wiin heiluttelu, mutta nappuloita on ainakin tarpeeksi eikä pelatessa rasitu kädet niin paljoa.

En siis sano että wiin tyyli olisi täyttä paskaa, se on kaukana siitä. Mutta se olisi kyllä perseestä jos se olisi ainut vaihtoehto.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Ei tuo Wii nyt mikän huono laite ole. Itseä se vain ei kiinnosta sille tulevien pelien takia. Olihan se kymmenen vuotta sitten kivaa pelata vielä Mariota eri muodoissaan tai Zeldaa, mutta nyt nämä "lasten pelit" ei enää kiinnosta. Innostusta Wiihin laskee myös se, ettei se tarjoa 3rd party pelien osalla mitään minua kiinnostavaa, rampautettu grafiikka korvattuna huitomisohjauksella, ei kiitos!
En kauheasti myöskään pitäisi siitä, jos Wiin nykyinen ohjaustapa olisi AINOA ohjaustapa seuraavan sukupolven PlayStationissa. Sen voi tietysti liittää valinnaiseksi tavaksi padiohjauksen vierelle, mutta muuten ei kiitos.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Ihme pelko joillain Wiin uutta ohjaustapaa vastaan. Se on yksi vaihtoehto muiden joukossa - onhan Wiilläkin muita ohjaimia ja pelejä, joita ohjataan muuten kuin "huitomalla". Esim. SMG:n ohjaus on hyvin pitkälle ihan perinteistä padiohjausta ja eikös tuleva Mario Kart tue myös padohjausta. Joskus tuntuu, ettei nämä vannoutuneimmat huitomisfoobikot ole nähneetkään muita Wiin pelejä kuin Sportsin.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?


EA ostaa Biowaren= Jokainen peli tältä jumalaiselta tiimiltä(BIOWARE) käännetään kaikille mahdollisille vehkeille. Nyt jokainen tietysti ajattelee "Hieman typerää olisi pelata tuota ME2:ta pleikalla, ilman että tietäisi ykkösen tapahtumista mitään..." Ta-daaa! Tässä kohtaa pleikkarin pakolliset esiasennukset ojentavat auttavan kätensä, joten pelaaja saa luultavasti n. tuntiin tiivistetyn version ME:n loistavasta tarinasta:D
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Ihme pelko joillain Wiin uutta ohjaustapaa vastaan. Se on yksi vaihtoehto muiden joukossa - onhan Wiilläkin muita ohjaimia ja pelejä, joita ohjataan muuten kuin "huitomalla". Esim. SMG:n ohjaus on hyvin pitkälle ihan perinteistä padiohjausta ja eikös tuleva Mario Kart tue myös padohjausta. Joskus tuntuu, ettei nämä vannoutuneimmat huitomisfoobikot ole nähneetkään muita Wiin pelejä kuin Sportsin.

Vai onko kyse kuitenkin siitä, että kun otat sen huitomiselementin Wii-pelistä pois, käteen ei jää mitään ihmeellistä?

Mulle ainakin tuo on se syy, miksi en halua Wii:stä maksaa. Pelit ja niiden sisältö ei ole yhtään sen innovatiivisempaa, päinvastoin kaikkea on vähemmän kun tehoalustoilla. Otan verrokiksi DS:n -> on helvetin jees pelata advance warsia kun ohjaustapa tekee pelaamisesta helppoa ja nopeaa. Mutta alusta on kuitenkin niin tehoton ja rajoittunut, että vähänkään vakavemman strategiani pelaan PC:llä, en DS:llä.

Tilanne vois olla ihan eri, jos Wii ois edes lähellä PS3:a tai XO:ta - vähän kuten viime sukupolvessa oli xbox ja ps2 riittävän lähellä toisiaan. Mutta sen sijaan että Wii kilpailisi näiden hd-koneiden kanssa, se on enemmän kuin edellistä sukupolvea. Se on hyvä jos pystyy sanomaan, että "mulle grafiikat ja fysiikat ei merkkaa, ääniefektitkin enemmän" - mutta minä ja varmaan aika moni muukaan ei noin pysty sanomaan.

Ois tietenkin hienoa, että pelit kehittyis muutenkin kun graffojen ja fysiikoiden osalta, mutta miten tällä "ei keskitytä tehoihin" sarallakaan Wii olisi parempi? Unohdetaanpa taas se ohjaus ja tarkastellaan sitä peliä. Eli sanokaapa jotain Wii-pelejä joita ei voisi tehdä ollenkaan XO:lla tai PS3:lla? Jos käännetään asia toisinpäin, olisi helppo listata kymmeniä pelejä joihin Wii ei kykene tai jos kykenisikin, niin huonosti (jos joku muistaa vanhan Oblivion Wii:llä keskustelun tässä ketjussa...). Johonkin peliin wiimote voi olla parempi kuten touch DS:llä tai hiiri PC:llä. Joten minä en näe mitään järkevää siinä mitä Wii-miehistä esim Mahewcoro koko ajan hehkuttaa ja samalla haukkuu ja vähättelee samalla HD-vehkeitä ja tekniikkaa. Ja spekuloi vielä päälle, että mitähän PS3/XO-miehet sanoo kun meille tulee wiimotekopio. No minä en ainakaan sano. Meillä on vain siinä vaiheessa edelleen tehot ja bonuksena yks vaihtoehto lisää ohjaukselle.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Vai onko kyse kuitenkin siitä, että kun otat sen huitomiselementin Wii-pelistä pois, käteen ei jää mitään ihmeellistä?

Mielipideasiahan tämä on mutta minusta "ei". Pelit on hauskoja ja se riittää mulle. Ei mua jaksa huolestuttaa polygonien, tekstuurien tms laatu ja määrä tai "aidosti tuhoutuvan" ympäristön tms tilulilu-hevikitarasooloilua muistuttava fysiikan ylivertaisuus.

Kun en pelaamista elämäntyönäni pidä, niin ei jaksa seurata kovin tarkkaan "kilpailijoiden" tarjontaa, mutta tällä hetkellä koko PS3/XO-peliarsenaalista ainoat minua henkkoht kiinnostavat nimikkeet on pian tuleva Civilization ja R&C. R&C:n olisi varmasti pystynyt tekemään PS2:lle ja Wiille - vähemmillä polygoneilla ja muilla karkeilla mutta periaatteessa samana pelinä. Ja Civilizationin hankin DS:lle. Tuskinpa siinäkään pelielämys jää hirveästi jälkeen PS3:n/XO:n kokemuksesta vaikka matkaa tehoihin on toooodella paljon tässä erossa.
 
Status
Uusia vastauksia ei voi lisätä.
Ylös Bottom