Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Rauru
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Uusia vastauksia ei voi lisätä.
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Niin no siis kukaan ei vielä kertonut brittiläisille huutokauppaonnenonkijoille, ettei laite kiinnosta ketään ;)
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Pyramidhead sanoi:
Jonkinmoisia liikkentunnistus ohjaimia on ollut, mutta näytä minulle ohjain joka toimii lähellekään siinä mittakaavassa tai niin hyvin kuin Wiin ohjain.
Miksi ihmeessä? Maalitolppia siirtelemällä pystyy aina selittelemään, miksi kaikinpuolin vastaava laite on ihan erilainen kuin se, jota ollaan tarkastelemassa. Jos esimerkiksi tuo Xavix olisi käytössä jopa tarkempi ja toimivampi kuin Wii, niin Wiimoten innovatiivisuutta voisi perustella sillä, että Xavixille ei ole tehty peliä, jossa voi kaivaa nenää.

Minä olen perustellut omaa kantaani esittelemällä laitteita, joissa on nähty liiketunnistus. En oikein tiedä, millä kaikki Wiin innovatiivisuudesta kohkaavat ovat perustelleet omaansa muuten kuin sanomalla että "mutta kun se on erilainen". Jos Wiimote on niin innovatiivinen, niin käykää ihmeessä päivittämässä Wiin sivua tuolla Carnegie Mellonin yliopiston peli-innovaatiotietokannassa, sinne on pääsy ihan kenellä tahansa, mutta ainakaan toistaiseksi Wiimotea ei ole kukaan siellä väittänyt innovaatioksi.

Ja ennen kaikkea näytä minulle pelejä, jotka on tehty ennen Wiitä kunnon liikkeentunnistusta varten ja toimivat. Jos näitä olisi, jutuissasi saattaisi olla jokin pointti. Nyt siinä ei sitä ole.
Ymmärrän tuskasi: voi olla todella turhauttavaa yrittää saada toista ymmärtämään omaa kantaansa, vaikka kuinka sitä perustelee tokaluokkalaisella "tiks lukkoon avaimet aurinkoon" -argumentoinnilla. Itse taas turhaudun siksi, että ketään ei kiinnosta kertoa, miksi esimerkiksi Xavixin ohjaus on ihan eri asia kuin Wiin.

Sitten tuostakin voi olla monta mieltä, että kuinka hyvin se liiketunnistus toimii Wiin peleissä, oma kokemukseni on, että ainakin tarkkuudessa ja reaktiivisuudessa olisi paljonkin parannettavaa.

Vaikka olisi Wiin tehoista tai peleistä mitä mieltä tahansa niin Wii innovatiivisuutta laitteena ei voi kieltää, vaikka kuinka kiertelee ja kaartelee.
Ei varmaan sitten. Kukaan ei aikaisemmin keksinyt tehdä liiketunnistavaa ohjainta Nintendon laitteeseen (paitsi N64:ään, mutta sitä ei lasketa, koska se on eri asia.)
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Jryi kuuluu siis leiriin jonka mukaan mikään ei ole sataan vuoteen ollut innovatiivista. Tässä oli taannoin tekijänoikeus-juttua K-rapussa ja joku "proffa" selitti osuvasti, että ei kukaan enää tänä päivänä "luo uutta" vaan kaikki on muilta lainaamista ja keräilemistä. Ainoa asia millä onkin nykyään väliä on lopputuloksen laatu. Eli sä voit plagioida paskasti tai sä voit plagioida hyvin. Ei se silti tarkoita sitä, että "innovaatio" sana pitäisi haudata.

Wii ei ole ensimmäinen liiketunnistus-ohjauksella pelaava vehje, mutta se on selkeästi paras. Siinä on jo innovaatiota tarpeeksi.

EDIT: Eipä kelvannut edes Virtua Fighter 5 Japseille. Peliä myytiin itseasiassa vähemmän kuin DoA4:sta XO:lle samassa ajassa...

February 8th, 2007
600,000 PS3s
Virtua Fighter 5 Copies Sold: 30,000

December 29th, 2005
80,000 Xbox 360s
Dead or Alive 4 Copies Sold: 60,000

No love for Sony in Japan ?
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Vieläkö jaksetaan jauhaa tuosta 'innovatoiivisuudesta'...?

Mitenkäs ne pelit? Köyhältä näyttää. Mutta voi lohduttautua sen minipelikokoelmansa kanssa että kyllä on innovatiivista, muut pelaa vaan tavallisia pelejä.

Joopa joo.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Paolo sanoi:

Annettaanko sitä aikaa vähän enemmän kuin pari kuukautta ? Nähtiinkö XO:n julkaisussa mitään PS2:sesta poikkeavaa ? No korkeampi resoluutio sentään...

Kyllä se uusi ohjaus on kuitenkin suurempi haaste kehittäjille kuin next-tehot.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

jryi sanoi:
Miksi ihmeessä? Maalitolppia siirtelemällä pystyy aina selittelemään, miksi kaikinpuolin vastaava laite on ihan erilainen kuin se, jota ollaan tarkastelemassa. Jos esimerkiksi tuo Xavix olisi käytössä jopa tarkempi ja toimivampi kuin Wii, niin Wiimoten innovatiivisuutta voisi perustella sillä, että Xavixille ei ole tehty peliä, jossa voi kaivaa nenää.

Minä olen perustellut omaa kantaani esittelemällä laitteita, joissa on nähty liiketunnistus. En oikein tiedä, millä kaikki Wiin innovatiivisuudesta kohkaavat ovat perustelleet omaansa muuten kuin sanomalla että "mutta kun se on erilainen". Jos Wiimote on niin innovatiivinen, niin käykää ihmeessä päivittämässä Wiin sivua tuolla Carnegie Mellonin yliopiston peli-innovaatiotietokannassa, sinne on pääsy ihan kenellä tahansa, mutta ainakaan toistaiseksi Wiimotea ei ole kukaan siellä väittänyt innovaatioksi.

Ymmärrän tuskasi: voi olla todella turhauttavaa yrittää saada toista ymmärtämään omaa kantaansa, vaikka kuinka sitä perustelee tokaluokkalaisella "tiks lukkoon avaimet aurinkoon" -argumentoinnilla. Itse taas turhaudun siksi, että ketään ei kiinnosta kertoa, miksi esimerkiksi Xavixin ohjaus on ihan eri asia kuin Wiin.

Sitten tuostakin voi olla monta mieltä, että kuinka hyvin se liiketunnistus toimii Wiin peleissä, oma kokemukseni on, että ainakin tarkkuudessa ja reaktiivisuudessa olisi paljonkin parannettavaa.

Ei varmaan sitten. Kukaan ei aikaisemmin keksinyt tehdä liiketunnistavaa ohjainta Nintendon laitteeseen (paitsi N64:ään, mutta sitä ei lasketa, koska se on eri asia.)

No jopas on hankalaa.

Minä voin kertoa että miksi xavixin ohjaus on eri asia kuin wiin. Xavixin ohjain toimii vain ja ainoastaan yhdessä pelissä, joko tenniksessä tahi baseballissa yms yms. Wiin soveltuu tuohon (sports) ja myös tasohyppely, autonajo tai vaikka seikkailu- ja fps-peleihin. Mikä tässä on niin hankalaa ymmärtää? Itsekkin olet nähnyt kuin xavixia ja wiitä pelataan ja ei liene ihan sama asia. Vai olenko väärässä?

Ja muutenkin, minun mielestä wiin ohjaus toimii ja se tuo pirusti uutta pelaamiseen. Jos joku vehe on ylihypetetty niin se on pleikkari. Näin siis minun mielestä.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Zoukka sanoi:
Annettaanko sitä aikaa vähän enemmän kuin pari kuukautta ? Nähtiinkö XO:n julkaisussa mitään PS2:sesta poikkeavaa ? No korkeampi resoluutio sentään...

Kyllä se uusi ohjaus on kuitenkin suurempi haaste kehittäjille kuin next-tehot.

Samaa mieltä. Ensimmäinen peli joka on ei-party peli ja joka hyötyy selvästi ohjauksesta on tiger woods. Ensi kuussa ilmestynee. Lisää tulee ihan varmasti.

Jh:
Paitsi Madden taisi olla ihan ensimmäinen. Sai ainakin paremmat arvosanat kuin muut versiot.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Paolo sanoi:
Vieläkö jaksetaan jauhaa tuosta 'innovatoiivisuudesta'...?

Mitenkäs ne pelit? Köyhältä näyttää. Mutta voi lohduttautua sen minipelikokoelmansa kanssa että kyllä on innovatiivista, muut pelaa vaan tavallisia pelejä.

Joopa joo.

Joopa joo... Rehellisesti sanoen harvoin sen konsolin alkutaipaleella niitä hyviä pelejä niin kovin usein ilmestyy. Woodsi kiinnostaa ihan kuriositeettina, kun en ole koskaan tajunnut miten ihmiset voi nauttia golf peleistä nappia painelemalla. Tämä voi tuoda muutoksen. Ja parhaimmillaan Wii onkin tällä hetkellä party peleissä ja Mario Party sieltä näyttää olevan tulossa.

Ja kyllä mielestäni Wiin ohjausta voi täysin palkein hehkuttaa innovatiiviseksi. Zeldaa pelatessa tekeminen ja siellä olemisen tuntu on ihan erilaista kun tavallisella padilla pelatessa. Me likes ainakin.

Ja ihan vaan toteamuksena... ensimmäinen ostamisen arvoinen peli 360 oli Oblivion (jonka myötä kone taloon tulikin) ja paljonkos siinä vaiheessa oli kulunut julkaisusta?
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Taitaa se Wiin 'innovaatio' olla siinä että tehdään urheilupeleistä näppärämpiä pelata. (eli = xavix)
Onhan siinä potentiaalia kun suurin osa myydyistä videopeleistä on juurikin sitä urheiluhuttua.

Ei kyllä kiinnosta kyseinen genre allekirjoittanutta pätkääkään.

edit:
nothing sanoi:
Ja ihan vaan toteamuksena... ensimmäinen ostamisen arvoinen peli 360 oli Oblivion (jonka myötä kone taloon tulikin) ja paljonkos siinä vaiheessa oli kulunut julkaisusta?

Niin no makuasioita nämäkin. Boxin julkaisun tienoilla tuli Condemned, joka on minun mielestäni yksi intensiivisimmistä kauhupeleistä ikinä.
Money well spent.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Paolo sanoi:
Taitaa se Wiin 'innovaatio' olla siinä että tehdään urheilupeleistä näppärämpiä pelata. (eli = xavix)
Onhan siinä potentiaalia kun suurin osa myydyistä videopeleistä on juurikin sitä urheiluhuttua.

Ei kyllä kiinnosta kyseinen genre allekirjoittanutta pätkääkään.

Niin väität ettei ole eri asia esim. Zeldaa pelatessa napin painamisen sijasta heilauttaa miekkaa ohjainta heilauttamalla ja tähtääminen tatin sijaan osoittamalla. Okei tosi pieniä juttuja, mutta kuten mainittu lisää sitä kuuluisaa "siellä olemisen tuntua". Ja varsinkin kun kyseessä ei ole Wiille suunniteltu peli. Itse ainakin odotan innolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
 
No kyllä helpottaa FPS-pelitkin (ainakin minulle). Ja epäilen että uusin mario laittaa tasohyppely kontrollit uusiksi. Aika moneen genreen sopii. Ainoa että ainakin autopeleissä ratti on parempi.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

nothing sanoi:
Okei tosi pieniä juttuja, mutta kuten mainittu lisää sitä kuuluisaa "siellä olemisen tuntua".

Joo no tekeehän se sitä. Minulle suurimman immersion tunteen videopelissä luo yllättäen arkirealismi.
Edellisessä viestissäni mainitsin Condemnedin, joka onnistui paikoitellen luomaan uskomattoman
sisäänsäupottavan maailman fysiikalla, valoilla ja varjoilla, ja ennenkaikkea uskottavilla maanläheisillä
ympäristöillä.
Siinä unohti nopeasti pitelevänsä peliohjainta käpälässä.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Ahh... dissataan Wiin julkaisupelivalikoimaa ja kehutaan Condemnded FPS Originsia. No makunsa kullakin. Mulla katkes peli-"ilo" jo siinä demossa :rolleyes:

Mutta jos on pakko näitä julkaisu-ikkunoita sitten arvostella niin onhan Wiillä jo paras seikkailupeli, paras urheilupeli (Wii sports. Ainoa urheilupeli maan päällä jota olen jaksanut pelata) ja paras Partypeli Wario Ware.

Mutta kai se pitää niitä Metroidin kymppejä odotella ennenkuin porukka uskoo...
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

nothing sanoi:
Niin väität ettei ole eri asia esim. Zeldaa pelatessa napin painamisen sijasta heilauttaa miekkaa ohjainta heilauttamalla ja tähtääminen tatin sijaan osoittamalla. Okei tosi pieniä juttuja, mutta kuten mainittu lisää sitä kuuluisaa "siellä olemisen tuntua". Ja varsinkin kun kyseessä ei ole Wiille suunniteltu peli. Itse ainakin odotan innolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Zeldasta puheenollen, kalastus toimii loistavasti. Se luo sitä siellä olemisen fiilistä kun siima kiristyy kun wiimote nostaa pikkaisen ylöspäin (näin siis onkimisessa)

Jep, koulussa on ATK:ta, siksi riittää aikaa tällaiseen kinaamiseen :o
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Odotellaan rauhassa sitä Corruptionia, niin nähdään mihin Wiimotella todella pystytään "tosipeleissä".
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Pako sanoi:
Ei...eihän sitä muillekkaan anneta.

Pleikkarille annetaan pari vuotta. Siinähän maksetaan potentiaalista.... MGS v*tun hyvä peli! tulee jouluksi 2009..

Ja MGS on oikeasti hyvä peli.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Paolo sanoi:
Edellisessä viestissäni mainitsin Condemnedin, joka onnistui paikoitellen luomaan uskomattoman
sisäänsäupottavan maailman fysiikalla, valoilla ja varjoilla, ja ennenkaikkea uskottavilla maanläheisillä
ympäristöillä.
Siinä unohti nopeasti pitelevänsä peliohjainta käpälässä.
Minusta ko. peli oli kylläkin aika tylsä ja kankea tekele, joka ei jaksanut vetää minua mukaansa missään vaiheessa ja peli päätyikin lopulta paikallisen pelikaupan käytettyjen hyllyyn. No, mutta mitäpä minä tietäisin, kun olenkin vain Wiillä minipelejä pelaileva pikkulapsi. :rolleyes:
Ihmetyttää kyllä, miten Wii tuomitaan heti julkaisupelien myötä, vaikka XO:llakin joutui hyviä pelejä odottamaan ikuisuuden (itse asiassa minä odotan niitä vieläkin, jos ei paria peliä oteta huomioon). Millä konsolilla paras peli on ilmestynyt heti julkaisussa?
Siinä missä Wiillä joutuu odottelemaan parempia pelejä tämän vuoden loppupuolelle, siinä samalla niitä PS3:n Metal Geareja ja Final Fantasyja joutuu odottelemaan ensi vuodelle. XO:lla PGR3:a lukuunottamatta hyviä pelejä sai odotella kuukausia ja Halo 3:a odotellaan vieläkin.
Siis vähän järkeä noihin kommentteihin.
Ja Jryi, tunnut postaustesi perusteella (mikäli oikein muistan, voin olla väärässäkin) inhoavan Wiitä jo ennen sen ostoa, niin miksi ihmeessä sen sitten menit ostamaan? Siksikö, että pääset täällä vaahtoamaan siitä, kuinka paska laite se sinun mielestäsi on (perustuen omakohtaiseen kokemukseesi)? Minulla ainakin on edelleen hauskaa kyseisen laitteen kanssa, XO:n keräten lähinnä pölyä.
On myös hyvä muistaa, että vaikka itse kuinka pitäisi tietynlaisista peleistä, niin kaikki eivät kuitenkaan pidä. Itse koin olevani pitkään HC-pelaaja, mutta ilmeisesti en sitten enää ole, kun aikaa vievät pelit eivät jaksa enää siinä määrin kiinnostaa, väkivallasta ja synkästä meiningistä puhumattakaan. Useat pelit, mitkä mielletään HC/aikuisten peleiksi, herättävät minussa lähinnä haukotusta ja ajatuksen "teinimeininkiä".
Joka tapauksessa, Wii on osoittautunut minulle jo nyt rahansa arvoiseksi, sillä parantaessaan Cuben pelien ulkonäköä (joka ei usko, voi tulla katsomaan), olen jälleen innostunut pelaamaan Cuben pelejä, mikä onkin mainiota ajanvietettä odotellessa niitä Wiin omia huippupelejä.:)

Edit: Ihmetyttää myöskin se, miten Wiin nettipelaaminenkin on jo tuomittu, vaikkei laitteelle edes ole vielä yhtäkään nettipeliä. Tässäkin on hyvä muistaa, etteivät kaikki pelaa netissä, kuten minä, jolla moninpelien hupi tulee edelleen siitä, että kavereiden/tyttökaverin kanssa istutaan iltaa ja nautitaan peleistä samalta sohvalta.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Zanis Dust sanoi:
Ja Jryi, tunnut postaustesi perusteella (mikäli oikein muistan, voin olla väärässäkin) inhoavan Wiitä jo ennen sen ostoa, niin miksi ihmeessä sen sitten menit ostamaan?
Zeldan takia. En ole koskaan pelannut yhtään Legend of Zeldaa, ja ajattelin, että kun tuossa kerran pyörii Cuben pelit suoraan, vanhemmat löytyvät Virtual Consolesta ja uusin on Wiin julkaisupeli, niin what the heck, eipä tuo paljon maksanut. Enemmän käyttöä sillä on tähän mennessä ollut kuin DS Litella.

Enkä minä Wiitä inhoa, minua vain ärsyttää ansaitsematon suitsutus. Wii on ensimmäinen yritys rakentaa konsolin koko ohjaus liiketunnistuksen varaan aivan kuten DS perustui kosketusnäyttöön. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Wii olisi ensimmäinen liiketunnistusta hyödyntävä kokeilu, aivan kuten DS ei ollut ensimmäinen pelaamisen mahdollistava kosketusnäyttöinen laite.

Ja toinen ärsytyksen aihe on tuo täydellisen yksisilmäinen hehkutus siitä, miten kilpailijat keskittyvät vain tehojen parantamiseen, kun taas Nintendo tekee pelaamisesta hauskaa. Toistaiseksi en ole huomannut, että Wiillä pelaaminen olisi jotenkin merkittävästi hauskempaa kuin Guitar Hero tai Buzz, joita olen pelaillut PS2:lla. Ja yhtään varauksettoman nautittavaa yksinpelikokemusta ei Wii ole vielä tarjonnut. (Tosin olen pelannut vasta muutaman tunnin Cuben Metroid Primea, hiukan enemmän Ocarina of Timea ja Wiin Call of Dutyn läpi, joten onhan tässä aikaa.)
 
Status
Uusia vastauksia ei voi lisätä.
Ylös Bottom