Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?
Scatterbrain XO sanoi:
Näin kuvia Halosta DS:lle ja mietin, että miksi sitä ei tehdäkkään (kaiketi), en ole vieläkään oikein varma oliko koko juttu edes totta. Mutta jos oli, ainoa syy peruuntumiselle minkä keksin, on, että MS tekee omaa käsikonsolia jolle se haluaa Halon yksinoikeudeksi ja parhaalla mahdollisella laadulla.
Tämä olisi kyllä hyvin kiinnostavaa, käsikonsolien asema pelimarkkinoilla on noussut yhä suuremmaksi ja nämä markkinat menevät tällä hetkellä MS:ltä suureksi osaksi ohi. Erityisesti huomiota herättää, että vaikka Halo DS peruuntuikin, Microsoftilta tulee DS-pelejä kuten Diddy Kong Racing ja tuleva Blue Dragon DS sekä muita nimikkeitä. Tämä saattaa hyvin olla valmistelua oman käsikonsolipelituotannon aloittamiselle. Microsoft voisi lisäksi häiritä tämänhetkistä markkinatilannetta julkistamalla oman käsikonsolin nyt kesken käsikonsolisukupolvea, kun DS on vielä täydessä vauhdissa ja PSP:kin on saanut nostetta, mutta molemmat konsolit ovat kuitenkin jo lähes kolme vuotta vanhoja (Amerikan/Japanin-julkaisuista). MS:n käsikonsoli voisi kaapata jonkin verran markkinoita ennen kuin DS:n ja PSP:n seuraajat ehtivät markkinoille, ja toisaalta siirto voisi myös pakottaa Nintendon ja Sonyn julkistamaan seuraavat mallinsa suunniteltua aiemmin. MS:llä olisi myös hyvä teknologinen sauma integroida laitteeseensa kilpailijoiden parhaita puolia kuten ison kosketusnäytön, suurikapasiteettisen flash-pelimedian ja omia ominaisuuksiaan kuten vahvan mutta kukaties jopa ilmaisen WLAN-Liven.
m_vierimaa sanoi:
PS3 taisi olla mm. liikaa aikaansa edellä (Blue-Ray), osittain mistä johtuen hinnoittelu ajautui pilviin. PR on ehkä mokannut sekin, mutta markkinointikaan ei pysty ihmeisiin jos hintalappu on väärä.
Sonyn PS3-soppa on hyvin sekava, hinta on toki yksi osa sitä mutta ei suinkaan ainoa. PS2:n kanssa PR:n ja johtoportaan ylilyönnit olivat selvää mainospuhetta, kuten "Toy Story -grafiikat", mutta PS3:n kohdalla Sony aloitti käsittämättömän syöksykierteen ihan normaaleissa ominaisuuksissa. Tärinän puute johtui ihan vain Sonyn ylimielisyydestä, mutta tästä seikasta kasvoi aivan valtava fiasko kun Sony yritti peitellä jälkiään, ja aikanaan luvattu lähes täydellinen taaksepäinyhteensopivuus supistui ensin vajavaiseksi ja sitten lopulta kokonaan pois.
Suureksi osaksi PS3:n kangertelu kuitenkin tuntuu johtuvan siitä, että jostain kumman syystä Sony lähti PS3:lla tavoittelemaan Microsoftin Xbox-markkinoita ja unohti PS2:n vahvuudet. Wii Sportit, Raving Rabbidsit ja Hot Pixel Smooth Movesit olisi pitänyt tulla PS3:lle, mutta Sony unohti nämä hauskojen pelien markkinat ja käytännössä luovutti ne Nintendolle, vaikka PS2 vielä pyöriikin kuvioissa. PS3:n olisi pitänyt olla sellainen kuin Wii, ja viimeisen vuoden ajan olisi uutisoitu Sonyn uutta menestystarinaa.
pziuz sanoi:
Sopivalla ohjelmalla PC:ltä streamautuvat kaikki videot ja musat suoraa PS3:lle. Eitarvitse alkaa edes sinne kovolle niitä siirtää, saati leikkiä USB-kovon kanssa. Se on kätevää se.
Vastaavia ohjelmia löytyy myös Wiille, mm.
Red Kawalta jotka tekivät myös PS3 MCX:n.