Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Rauru
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Uusia vastauksia ei voi lisätä.
Vastaus: PS3, N5, XBOX2 - kuka vetää pisimmän korren?

Timmi_Tommi sanoi:
MS näyttää luulevan että haluaisin pelata PC-pelejä konsolillani.

Minä haluaisin. En juurikaan pysty pelaamaan pelejä PC:llä enkä viitsi päivittää konetta vain pelien takia. PC on ylivoimainen joissain asioissa, joissain ei. En voisi kuvitella istuvani TV:n ja konsolin kanssa tässä takapihan terassituolissa ottamassa aurinkoa ja surffailemassa, mutta toisaalta en kaipaa takkuavia pelejäkään sylissäni makaavaan läppikseen. PC:lle on kuitenkin olemassa hemmetisti loistavia pelejä ja pelisarjoja, viime aikoina esmes Grim Fandangon ja Broken Swordin kaipuu on nostanut päätään. Monia loistavia nimikkeitä tai kokonaisia pelityyppejä ei edes tunneta konsolimaailmassa. Olen uskonut Microsoftiin Xboxin hankinnasta asti sen takia, että yhtiö on vahvimmin yhdistämässä PC- ja konsolipelaamisen etuja. Vielä kun Xbox 360 saisi Xboxia enemmän tasokkaita PC-alkuisia pelejä ja ennen kaikkea useammista pelityypeistä. Halo, Morrowind ja Jade Empire (tai KOTOR oikeastaan) ovat vain hyvä alku.
 
Vastaus: PS3, N5, XBOX2 - kuka vetää pisimmän korren?

Justin Bailey sanoi:
Ehkä vähän voisit kuitenki tsekkaa ympärilles?

Sanopa joku tuore ja oikeasti innovatiivinen peli Nintendolta? Pikimin? Nintendolta tulee eniten VanhaHitti UusiNimi pelejä, joita fanipojat sitten kilvan kehuvat todella innovatiivisiksi ja omaperäisiksi, jota ne olivatkin joskus 80-luvulla. Ovathan ne ihan mukavia, ei siinä mitään, mutta uutta ne harvemmin tarjoavat. Kai se kaikki aika menee GBA:n uuden version kehittelyyn.
 
Vastaus: PS3, N5, XBOX2 - kuka vetää pisimmän korren?

TeKe sanoi:

Nintendolla on historiansa, jota se osaa hyödyntää. Koska uusintaversiot menevät kaupaksi, niitä tehdään edelleen. Tuskin millään muulla firmalla on yhtä mehukkaita sarjoja, joista tehdä uusintaversioita. Eihän retropelit tietenkään mitään innovaatioiden huipentumia ole, mutta ne todistavat, että kyllä sitä ennenkin osattiin tehdä laadukkaita pelejä.

Kuten sanottua tekee Nintendo bisnestä siinä missä muutkin firmat. Revolutionia ei ole kuitenkaan mitään järkeä tuomita sen perusteella, että se pyörittää vanhoja pelejä. Tämän pitäisi olla Nintendon ystäville pelkkää plussaa. Kuten näimme Nintendo DS:n kohdalla, pelimaailmassa on tapoja kehitellä pelejä uusiin suuntiin. Esimerkiksi DS:n Yoshi Touch & Go oli mielestäni stylus-kynän käytön suhteen todella kekseliäs paketti. Ennen kuin täällä aletaan jakaa Revolutionille/Nintendolle mitään tuomioita, olisi parempi odottaa vuoden loppuun ja katsoa, millainen ohjain Revolutioniin tulee.
 
Vastaus: PS3, N5, XBOX2 - kuka vetää pisimmän korren?

Itseäni Revolution kiinnostaa juuri noitten vanhojen pelien takia. Ei minulla ole yhtään kiinnostusta ruveta etsimään jostain käytettyjä masiinoita jotka ehkä toimivat, ehkä eivät, ja niihin mahdollisesti toimivia pelejä.

Yksi Revon vahvuuksista on juuri tuo, että vanhat pelit kierrätetään. Onhan nuo Nintendon uudet pelit hyviä, mutta jotenkin vaan aika on kullannut muistot noista iänikuisista peleistä.
 
Vastaus: PS3, N5, XBOX2 - kuka vetää pisimmän korren?

Kuten on jo tullut aikaisemminkin todettua, minusta Nintendon kotikonsolit joutaisivat jo verkon painoiksi. Myyntimenestys tyssäsi SNES:iin ja pelien kekseliäisyys N64:ään. Voisi niitä menestyspelejä pelata jonkun muunkin tekemällä raudalla varsinkin, kun Cuben parhaat pelit ovat tehneet muut kuin omat sisäiset tiimit. Vanhoja pelejä taas on helppo pelata emulaattorilla, aidolla raudalla tai vaikka retrokokoelmissa. iTunesin kaltainen levitys on tietysti yksi keino lisää, jossa on omat hyvät ja huonot puolensa, mutta itseäni se ei juuri kiinnosta ja sen yleisluontoiset hyödyt ovat kyllä aika pienet. Mikäänhän ei estäisi Nintendoa julkaisemasta kunnollisia retrokokoelmia.
 
Vastaus: PS3, N5, XBOX2 - kuka vetää pisimmän korren?

Hoh hoijaa. Taas tätä... Jos Sony hankkii OpenGL systeemin ja nVidian oman ohjelmointikielen ja niin pois päin... Niin miten paljon pitää hommia standardisoida vielä eteenpäin että päästään tästä legendasta eroon?

Mitä varten nVidiaa pidetään markkinajohtajana vaikka Atikin on todella hyvä?

Tottakai valmistaja kehuu omaa laitettaan ja panettelee vastustajaa. Odotetaan vaan sitä ensimmäistä PS3/X360 cross-platform peliä ja mietitään tuota seuraavaksi.
 
Vastaus: PS3, N5, XBOX2 - kuka vetää pisimmän korren?

TeKe sanoi:
EA julkaisee kyllä aika paljon muutakin. Ja Nintendon kuuluisa "innovatiivisuus" tuntuu nykyään taantuneen lähinnä vanhojen sarjojen uusien nimien keksimiseen.

Tuossa on hiven totuutta ( mario sunshine ), mutta kyllä Nintendo on silti pystynyt kehittämään monia pelisarjoja eteenpäin, kuten F-zero ja metroid prime, edellisessä generaatiossa 3D:lle standardit asettavat mario 64 ja zelda OOT...Ja jopa muutamia uusia kuten Pikmin. Ja jos innovaatiosta puhutaan niin mitä löytyy kilpailjoilta? Halo? GTA? Mmh...
 
Vastaus: PS3, N5, XBOX2 - kuka vetää pisimmän korren?

Hex sanoi:
Kuten on jo tullut aikaisemminkin todettua, minusta Nintendon kotikonsolit joutaisivat jo verkon painoiksi. Myyntimenestys tyssäsi SNES:iin ja pelien kekseliäisyys N64:ään.

Höpö-höpö. Mario 64 ja Zelda OOT on pelihistorian merkkiteoksia, monien mielestä parasta mitä pelaamisella on tarjottavana. Objektiivisesti
 
Vastaus: PS3, N5, XBOX2 - kuka vetää pisimmän korren?

Kanis sanoi:
Kuten sanottua tekee Nintendo bisnestä siinä missä muutkin firmat.

Faktaa tuo ( tai siis eihän M$:än sähläilyä nyt voi edes bisnekseksi sanoa ainakan täsäs vaiheessa.. ), mutta lähtökohdat ovat olleet äärimmäisen erillaiset. Kun Nintendo on lähtenyt peliin mukaan kukaan ei olisi osannut arvatakkaan että alasta tulee suurin viihdeteollisuuden osa-alue. He ovat lähteneet alalle todennäköisesti ensisijaisesti syystä että heitä kiinnostaa kehittää pelejä, toisin kun eräät nimeltämainitsemattomat lafkat jotka ovat lähteneet leikkiin mukaan _vasta_ siinä vaiheessa kun rahamäärät jotka bisneksessä liikkuu ovat olleet tarpeeksi suuria kiinnittämään heidän huomionsa....
 
Vastaus: PS3, N5, XBOX2 - kuka vetää pisimmän korren?

xevious sanoi:
Höpö-höpö. Mario 64 ja Zelda OOT on pelihistorian merkkiteoksia, monien mielestä parasta mitä pelaamisella on tarjottavana. Objektiivisesti
Ymmärsit kirjoitukseni väärin. Pelien kekseliäisyyden tyssääminen N64:ään tarkoitti, että N64:llä niitä vielä nähtiin, mutta ei juuri sen jälkeen. Mario 64 ja OOT ovat minustakin yksiä kaikkien aikojen parhaista peleistä.
 
Vastaus: PS3, N5, XBOX2 - kuka vetää pisimmän korren?

Hex sanoi:
Ymmärsit kirjoitukseni väärin. Pelien kekseliäisyyden tyssääminen N64:ään tarkoitti, että N64:llä niitä vielä nähtiin, mutta ei juuri sen jälkeen. Mario 64 ja OOT ovat minustakin yksiä kaikkien aikojen parhaista peleistä.

Aaa, ok. No, olen melko pitkälti samaa mieltä, mutta mielestäni Metroid Prime onnistui tuomaan uutta meininkiä ja kehittämään Metroid pelisarjaa huimasti. Metroid Prime on mielestäni Mario 64:n ja Zelda oot:n rinnalla ainoa täydellinen 2D:tä 3D:hen käännös. F-Zero GX ei sinäänsä tuonut mitään uutta innovaatiota kyseiseen pelisarjaan, mutta onnistui silti tuomaan uuden ulottuvuuden ja viemään sarjaa eteenpäin. Pikmin onnistui tuomaan jopa innovaatiota.

Osa syy siihen että Nintendon laatu-standardit ovat pudonneet ja pelit eivät ole pystyneet laadultaan ylittämään edeltäjiään on se että kilpailu ja tappelu selviytymisestä on mennyt niin kovaksi, j että nintendolla ei yksinkertaisesti ole aikaa kehittää pelejä tarpeeksi pitkään. N64:n julkaisua lykättiin vuodella ( vai peräti kahdella) koska Mario 64 ei ollut valmis. Tähän aikaan nintendo kelasi että heillä on varaa olla tinkimättä periaatteistaan ja standardeistaan. Nykyään tilanne on toinen. Jotta pystyttäisiin kehittämään ja parantamaan Mario 64:jää ( mikä sekin on jo aika absurdi ajatus ), kehittämis aikaa tarvittaisiin todennäköisesti enemmän.
Kyse ei ole välttämättä siitä että Nintendon "taika" ja osaaminen olisi kadonnut vaan siitä että heillä ei ole enää resursseja toteuttaa itseään...
 
Vastaus: PS3, N5, XBOX2 - kuka vetää pisimmän korren?

xevious sanoi:
He [Nintendo] ovat lähteneet alalle todennäköisesti ensisijaisesti syystä että heitä kiinnostaa kehittää pelejä,

Tai sitten vain näkivät oivan markkinaraon, jonka ensimmäiset koneet jättivät jälkeensä.
 
Vastaus: PS3, N5, XBOX2 - kuka vetää pisimmän korren?

xevious sanoi:
Aaa, ok. No, olen melko pitkälti samaa mieltä, mutta mielestäni Metroid Prime onnistui tuomaan uutta meininkiä ja kehittämään Metroid pelisarjaa huimasti. Metroid Prime on mielestäni Mario 64:n ja Zelda oot:n rinnalla ainoa täydellinen 2D:tä 3D:hen käännös. F-Zero GX ei sinäänsä tuonut mitään uutta innovaatiota kyseiseen pelisarjaan, mutta onnistui silti tuomaan uuden ulottuvuuden ja viemään sarjaa eteenpäin. Pikmin onnistui tuomaan jopa innovaatiota.

Osa syy siihen että Nintendon laatu-standardit ovat pudonneet ja pelit eivät ole pystyneet laadultaan ylittämään edeltäjiään on se että kilpailu ja tappelu selviytymisestä on mennyt niin kovaksi, j että nintendolla ei yksinkertaisesti ole aikaa kehittää pelejä tarpeeksi pitkään. N64:n julkaisua lykättiin vuodella ( vai peräti kahdella) koska Mario 64 ei ollut valmis. Tähän aikaan nintendo kelasi että heillä on varaa olla tinkimättä periaatteistaan ja standardeistaan. Nykyään tilanne on toinen. Jotta pystyttäisiin kehittämään ja parantamaan Mario 64:jää ( mikä sekin on jo aika absurdi ajatus ), kehittämis aikaa tarvittaisiin todennäköisesti enemmän.
Kyse ei ole välttämättä siitä että Nintendon "taika" ja osaaminen olisi kadonnut vaan siitä että heillä ei ole enää resursseja toteuttaa itseään...
Mainitsemasi pelit Pikminiä lukuunottamatta ovat minunkin suosikkejani Cubella. Primea ja F-Zeroa ei vain hirveästi voi pistää Nintendon piikkiin, kun niiden tekijöitä ovat ulkopuoliset tahot. Muutenkin Cuben parhaat pelit ovat löytyneet muilta kuin Nintendolta itseltään. Uusi Zelda tietysti vaikuttaa erittäin lupaavalta.

Itse en usko kuin korkeintaan osittain aikapulaan. Julkaisujen kiirehtimisen luulisi näkyvän pikemminkin hiomattomuutena, ei mielikuvituksettomuutena. Tietysti, jos aikapula tiedostetaan alusta lähtien, voidaan päättää tutun ja turvallisen tekemisestä. Joka tapauksessa syyt ovat yhdentekeviä. Lopputulos ratkaisee.
 
Vastaus: PS3, N5, XBOX2 - kuka vetää pisimmän korren?

TeKe sanoi:
Sanopa joku tuore ja oikeasti innovatiivinen peli Nintendolta? Pikimin? Nintendolta tulee eniten VanhaHitti UusiNimi pelejä, joita fanipojat sitten kilvan kehuvat todella innovatiivisiksi ja omaperäisiksi, jota ne olivatkin joskus 80-luvulla. Ovathan ne ihan mukavia, ei siinä mitään, mutta uutta ne harvemmin tarjoavat. Kai se kaikki aika menee GBA:n uuden version kehittelyyn.

Huomenta TeKE, tässä aivan tuoreimmat esimerkit muutaman kuukauden säteeltä, ota nimet talteen:

Chibi Robo - GC http://www.nintendo.co.jp/ngc/ggtj/chibirobo.wmv
Ouendan - DS http://ntsc-uk.domino.org/showthread.php?t=42205&page=1&pp=10
Kirby - DS
Mario & Luigi 2 - DS http://ds.ign.com/articles/616/616722p1.html
Yoshi Touch & Go - DS
Electroplankton - DS
Daigasso - DS (pro edit moden lisääminen jos mikä on merkittävä kehitysaste tämänlaisissa peleissä..)
Odama - GC
Another Code - DS
Nintendogs - DS
Geist - GC näyttää myös varsin mielenkiintoiselta nykymuodossaan..

jne. jne. jne. jne.

Puhumattakaan itse DS:stä, joka nimenomaan tuo aivan uuden ulottuvuuden pelien maailman ja on itsessään ehkä merkittävin innovaatio pelimaailmassa vuosiin :)

Nintendo itse on siis parhaillaan kehittämässä Revolutionia + kehitti jo DS:n ja GC:n, aika helvetin hyvin yhdeltä firmalta. Ottaen vielä huomioon Metroid Prime, F-Zero GX, Paper Mario 2, Wind Waker, Wave Race, SMS, Pikmin, yms. yms. ja kuten tiedämme, Nintendon jatko-osat ovat jopa kiirehdittyinä versioina (SMS ja WW) järkyttävän laadukkaita paketteja suhteessa mihin tahansa muihun markkinoilla oleviin peleihin.

Eli sellasta tällä kertaa. Nyt vielä hymiö kaiken päälle :)
 
Vastaus: PS3, N5, XBOX2 - kuka vetää pisimmän korren?

Justin Bailey sanoi:
Puhumattakaan itse DS:stä, joka nimenomaan tuo aivan uuden ulottuvuuden pelien maailman ja on itsessään ehkä merkittävin innovaatio pelimaailmassa vuosiin :)

Tämä kertoneekin ihan tarpeeksi siitä mikä sinun mielestäsi on innovatiivista. Kosketusnäyttöjähän ei ennen olekaan nähty. Enkä ole ikinä PDA:lla pelannut. Ei. Nyt meni väärin... Pelkkä uusi ohjaustapa ei tee pelistä innovatiivista, varsinkaan kun ohjaustapa ei ole uusi. Mikrofonin käyttö on kyllä ihan kiva keksintö.

Tarkastanen listasi pelit läpi, mutta esim. Another Code vaikuttaa perinteiseltä point'n'click seikkailulta, joita itse kyllä kaipaan, mutta jotka eivät todellakaan ole mikään tuore keksintö. Mario & Luigi 2 on innovatiivinen koska siinä ohajataan neljää sankaria? Whoa. Uusi rytmipeli? Tuoretta on ehkä ympäristö. Chibirobon peli-ideasta en videon pohjalta saanut juurikaan tolkkua.

Edit: tsekkailin noita pelejä jonkun verran:

Geist = Messiah, ei Nintendon kehittämä.
Odama on kyllä erilainen, muttei sekään Nintendon kehittämä (eikä muuten ole Another Codekaan).
Nintendogs on kyllä ihan kekseliäs ja varmasti tamagotchin ystävien mieleen.
Electroplanktonista näyttäisi lukemani perusteella puuttuvan peli. Ensivaikutelma tuntuu ohjelmistolelun ja näytönsäästäjän sekoitukselta. Ding ding ding bah!
Puzzle pelejä kynäohjauksella..? Uutta ehkä konsoleilla.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: PS3, N5, XBOX2 - kuka vetää pisimmän korren?

TeKe sanoi:
Tämä kertoneekin ihan tarpeeksi siitä mikä sinun mielestäsi on innovatiivista. Kosketusnäyttöjähän ei ennen olekaan nähty. Enkä ole ikinä PDA:lla pelannut. Ei. Nyt meni väärin... Pelkkä uusi ohjaustapa ei tee pelistä innovatiivista, varsinkaan kun ohjaustapa ei ole uusi. Mikrofonin käyttö on kyllä ihan kiva keksintö.

Ok, tässä tapauksessa ei lisättävää :)
 
Vastaus: PS3, N5, XBOX2 - kuka vetää pisimmän korren?

Janus sanoi:
Mitä varten nVidiaa pidetään markkinajohtajana vaikka Atikin on todella hyvä?

Pidetäänkö Nvidiaa markkinajohtajana? Minä kun luulin, että viimeistään toisen sukupolven Radeonit olisivat tasanneet puntit. GeForce 3:n (joka on viimeisin ostamani näyttis) jälkeen olen saanut sen käsityksen, että Nvidia on veltostunut. Ajurit ovat olleet hyviä, rauta on ollut tehokasta, mutta hemmetti vie sitä virrankulutusta ja lämmöntuottoa. Hinnatkin olivat jossain vaiheessa ATia korkeammalla, mutta ATin saatua vahvan jalansijan ovat hekin nousseet monien sietokyvyn yläpuolelle. Eli missä mielessä Nvidia on markkinajohtaja? Tai oleellisempi kysymys: voidaanko Nvidian teknologiaa pitää ATin vastaavaa parempana?
 
Vastaus: PS3, N5, XBOX2 - kuka vetää pisimmän korren?

Hakkiz sanoi:
Pidetäänkö Nvidiaa markkinajohtajana? Minä kun luulin, että viimeistään toisen sukupolven Radeonit olisivat tasanneet puntit. GeForce 3:n (joka on viimeisin ostamani näyttis) jälkeen olen saanut sen käsityksen, että Nvidia on veltostunut. Ajurit ovat olleet hyviä, rauta on ollut tehokasta, mutta hemmetti vie sitä virrankulutusta ja lämmöntuottoa. Hinnatkin olivat jossain vaiheessa ATia korkeammalla, mutta ATin saatua vahvan jalansijan ovat hekin nousseet monien sietokyvyn yläpuolelle. Eli missä mielessä Nvidia on markkinajohtaja? Tai oleellisempi kysymys: voidaanko Nvidian teknologiaa pitää ATin vastaavaa parempana?

Kummatkin ovat erittäin hyviä, mutta vieläkin osa jaot ovat erittäin selviä, varsinkin jos seuraat PC teknologiaa läheltä, ja varsinkin jos testit ovat kattavat. Tällöin nVidian ero kyllä näkyy tehoissa, OpenGLässä nVidia on vahvimmillaan, kun taas DirectXällä firmat ovat niskakkain.

ATI on AINA ollut parhaimmillaan DirectX rajapinnan kanssa, ja myös AV integroinnissa (All-In-Wonderit ja vastaavat) kun taas nVidia on jyrännyt OpenGL kiihdytyksen puolella.

Tämän jaon takia mielestäni MS/Ati yhteistyö on erittäin järkevä, koska MS tekee työtä firman kanssa joka on ollut aina johtavassa asemassa kun puhutaan raudasta joka hyödyntää DirectX rajapintaa.

nVidia taas on, kuten sanoin, OpenGL mestari ja näin firma tuo tuon rajapinnan standardit PS3lle. OpenGL on taas rajapinta jota käytetään lähes jokaisessa ammattilais järjestelmässä, kun taas DirectX on enemmänkin kotikoneiden juttu. Tämähän jo nähtiin Sonyn E3 pressissä Mustiksen (Alfred Molinan) pärstässä. Studiot eivät uskoneet että PS3 hoitaa homman, mutta onnistui.. Juuri tuon OpenGL mallinnuksen takia.

Mitä taas tulee Ati/nVidia markkinoihin, nämä kaksi firmaa johtavat markkinoita. Kummallakin on omat faninsa, mutta loppujen lopuksi nVidia tuntuu olevan suositumpi, tämäkin on osaksi FPS genren ansiosta, koska suurin osa FPS peleistä on OpenGL kiihdytetty.

Edit: Oma näyttikseni on Atin... Vaihtuu nVidiaan kun takuu loppuu. Näyttikseni ovat vaihtuneet Atin ja nVidian välillä, ja nVidia vain tuntuu omiin näppeihini paremmalta.
 
Status
Uusia vastauksia ei voi lisätä.
Ylös Bottom