Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?
jryi sanoi:
Ei varmaan kiinnostakaan, mutta tuo systeemini ei ole mitenkään älyttömästi sellaisesta tavanomaisesta poikkeava.
Minun viestissänihän oli siis pohdintaa siitä, miksi
suuri massa ei ole myyntitilastojen mukaan vielä lämmennyt ps3'lle. Sinä olet edelläkävijä tässä asiassa, en usko sinun (tai oikeastaan kenenkään tälläisillä palstoilla vierailevista) kuuluvan siihen suureen massaan, joka kuitenkin nuo myyntiluvut tekevät. Suurta massaa ei paljoa kytkennät kiinnosta, sillä eikös jopa edelläkävijöiden osalta valtaosa ps3'kin ostaneista käytä sitä mukana tulevaa johtoa, näin olin lukevinani täältä.
Aika harvalla on kuitenkaan oma telkkari konsolille, toinen BluRay-soittimelle ja kolmas ihan vain telkkarin katsomista varten. Siksi tuollainen "ostan erilliset laitteet, jotta voin katsella teräväpiirtoelokuvia ja pelata pelejä samaan aikaan" -idea ei kuulostanut omaan korvaani ihan älyttömän vaikuttavalta perusteelta sille, miksi joku jättäisi PS3:n kauppaan.
En tiedä maailman perheistä, ainoastaan tälläisistä ihan tavallisista perheistä kuin vaikkapa minun tai naapurin. Meidän perheessämme on kaksi telkkaria, toinen mikä on tv- ja elokuvakäyttöön ja toinen pelikäyttöön. Naapurilla on neljä lasta ja heillä on viisi televisiota: jokaisella 'oma' pelitelkkari ja sitten on vielä telkkari ohjelmia ja elokuvia varten. Toki lapset katselevat omia ohjelmiaan myös noista pelitelkkareistaan (heillä on muuten kolme ps2'sta, yksi gc ja yksi Wii). En tiedä onko jenkkiperheissä vähemmän telkkareita, mutta epäilen kovasti. Tälläisiin perheisiin kuin vaikkapa me ja naapuri, ei sovi sitten ollenkaan sellaiset yleiskoneet, missä on samassa laitteessa vaikka mitä härpätintä, vaan olen oppinut jo vuosia ja pari lasta sitten, että
osta aina erillisiä laitteita! Kun sieltä levypesästä löytyy nakkeja tai chinchilla syö virtajohdon, niin silloin on korjattava ainoastaan yksi laite ja muut toimivat. Ja kun tekniikka vanhenee nopeasti ja/tai kun tulee kouluun uusin villitys 'mikä on pakko saada', niin mitä vähemmän se erillislaite on maksanut mikä nyt jää käyttämättä, sitä parempi.
Kyllä, perheet ostavat juuri niitä p****ja pelejä mitkä noilla listoilla roikkuu (minä olen käyttänyt tällä viikolla jo yli 100,- peleihin ja arvaa mitä ne oli? Pony Friends ja Bratz Ponyz

Revi siitä

) ja ajattelevat pelaamista hc-pelaajien mielestä tosi kummallisesti, mutta kun näitä Tattiaisia on niin hirveän iso määrä. Ja TÄLLÄ hetkellä näyttää siltä, että Wii olisi se mitä Tattiaiset nyt (yhä?) haluavat: näppärän kokoinen laite kotiin kohtuullisella rahalla, mukana tarvittavat johdot ja jopa peli (!), piuha kiinni seinään ja siihen omaan vanhaan pelitelkkariin ja homma toimii.
Ei markkinointi yleisestikään tuon kummempaa ole: myy ihmisille sitä, mitä he haluavat sellaisella hinnalla, jonka he ovat valmiita maksamaan.
Ihan oikeasti, en haluaisi olla mukana markkinoimassa ps3'sta. Braun tekee erinomaisia keittiön yleiskoneita, mutta siitä huolimatta se myy käsittämättömästi enemmän pelkkiä vatkaimia. Vaikka yleiskone tekisi kaikkea muutakin, ja vain vähän kalliimmalla? Jälleenmyyjät yrittävät markkinoida pelikonsolia, jonka valmistaja sanoo, ettei se ole pelikonsoli. Tee siinä sitten uskottavaa myymälämainontaa
PS3 ei ole myynyt niin paljon kuin kilpailevien konsolien omistajat olisivat halunneet, mutta ilmeisesti Sonylla ei vieläkään olla paniikissa, koska mitään paniikkiliikkeitä ei ole tehty. Ehkä sitten pitäisi olla, koska Sony-haterit eivät vieläkään ole ostamassa uutta pleikkaria. Hehän kuitenkin ovat se pääasiallinen kohdeyleisö, jota Sonyn pitäisi yrittää miellyttää.
No onhan sieltä jo pääjohtaja saanut potkut, jotkut voisivat sanoa sitä paniikkiliikkeeksi. Mutta ei minusta Sonyn ole nyt syytä hötkyillä liikaa, sillä tilanne on nyt tämä ja sillä selvä. Näillä näkymin pelivalmistajien tuki on edelleen erittäin vahvaa, mikä tietysti on erittäin hyvä asia jatkon kannalta. Myynneissä ei enää voida oikeastaan alemmaksi mennä ja tuollaiset analyytikkojen lausunnot kuin 'mikäli ps3'n myynti jenkeissä on peräkkäistä kuukautta alle 100 000 kpl, niin loppu on lähellä' ovat vaan heidän itse keksimiään aikarajoja, joilla ei minusta ole mitään merkitystä. Sony-vihaajille ei heidän tarvitse myydä yhtään laitetta ikinä. Heidän tavoite on myydä yhtä paljon laitteita kuin he myivät ps2'sia, joten ihan omat vanhat asiakkaat riittävät. Kysyköön heiltä, että koska he aikovat ostaa ps3'sen ja jos ei koskaan, niin miksi ei.
On paljon helpompaa säilyttää vanhat asiakkaat kuin hankkia uusia.