Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
tae sanoi:No alkaahan se olemaan jo päivänselvää, että PS3 jää viimeiseksi. Myynnithän ovat huonompia kuin Gamecuben julkaisun jälkeiset myynnit.
Nintendo pelleili siinä niin paljon, että oli ihan ansaittua että Sony vei markkinat. Ilman sitä Nintendo ei olisi voinut fiksuuntua, kehittää Wiitä, lähteä muuttamaan pelaamista käsikonsolien puolella ja uudistua muutenkin kaikin puolin.Zoukka sanoi:enkä ole ollenkaan pahoillani PS1:sen voittokulusta ja Nipan nöyrtymisestä. PS1 toi meille FFVII:n ja Metal Gear Solidin. Kumpikaan ei olisi voinut olla olemassa Nipakuusnelosella.
Ehei! Playstationilla on sen verran vahva brändi että kun hinta laskee 150 , ihmiset rynnivät ostamaan sitä.tae sanoi:No alkaahan se olemaan jo päivänselvää, että PS3 jää viimeiseksi. Myynnithän ovat huonompia kuin Gamecuben julkaisun jälkeiset myynnit.
Lezlie sanoi:Ehei! Playstationilla on sen verran vahva brändi että kun hinta laskee 150 , ihmiset rynnivät ostamaan sitä.
Kuka jalkapallosta on puhunut?Tautofonia sanoi:Olisi kuitenkin mukavaa kuulla nimimerkki jryin teorioita siitä, miten Yhdysvalloissa on yllättäen tullut valtava lisäys jalkapallon harrastajissa,
jryi sanoi:Onneksi nuo myyntitilastot sentään osoittavat, että Nintendon pyyteetön aikomus tehdä uusia ja innovatiiisia pelejä on poikimassa tulosta, onhan siellä kärjessä tuollaisia uusia nimiä kuin Pokemon, Mario ja ohjain.
Muuten hyvä mutta PS3 ei tule koskaan maksamaan 150 uutena. Ja jos tuleekin maksamaan, niin aikaisintaan 7-8 vuoden kuluttua, jolloin nykyisten konsolien seuraajat ovat olleet ulkona jo parisen vuotta.Lezlie sanoi:Ehei! Playstationilla on sen verran vahva brändi että kun hinta laskee 150 , ihmiset rynnivät ostamaan sitä.
Hah hah, voi luoja! On se katkera paikka. Voin suorastaan maistaa kielen kärjelläni poskillasi valuvat katkeruuden kyyneleet. Wii Sports keikkuu esimerkiksi Japanin myyntilistoilla jatkuvasti kärjessä, mutta se ei ole tarpeeksi uutta sinulle? Ja sigussasi lukee "kuukauden peli: Resistance: Fall of Man". Siinäpä vasta mullistava peli! Eläköön tusinaräiskinnät! Eläköön katkeruus!jryi sanoi:Kuka jalkapallosta on puhunut?
Mutta tämä viittaus näihin wii sports mamoihin liittyy ihan yksinkertaisesti tähän nintendistien hehkutukseen siitä, miten Wii tulee mullistamaan pelimaailman haalimalla aikaisemmin pelaamattoman kansanosan konsolien ääreen. Koska oletin hehkuttajien olevan edes jossain määrin johdonmukaisia puheissaan, luulin heidänkin olevan sitä mieltä, että Wiitä on myyty paljon uusille peliharrastajille. Nyt en oikein tiedä, ketkä Wiitä ovat ostaneet.
Onneksi nuo myyntitilastot sentään osoittavat, että Nintendon pyyteetön aikomus tehdä uusia ja innovatiiisia pelejä on poikimassa tulosta, onhan siellä kärjessä tuollaisia uusia nimiä kuin Pokemon, Mario ja ohjain. Ei enää puhkikaluttuja Little Big Planeteja ja Eye of Judgementeja, vaan jotain oikeasti uutta. Eläköön innovatiivisuus! Eläköön Nintendo!
Centauri sanoi:Ja mitä tulee Nintendoon, niin eiköhän nuo luvut näytä lahjomattomasti sen, kuka oikeasti on kaikkien konsolisotien 'voittaja' ollut. Sillä rahaahan yritysten täytyy tuottaa ja kuka tuottaa eniten, on paras.
Tarkoitin kyllä että jos hinta laskee 150 euroa nykyisestä. Uskon että se muuttaisi hieman tilannetta valoisammaksi.Eliytres sanoi:Muuten hyvä mutta PS3 ei tule koskaan maksamaan 150 uutena. Ja jos tuleekin maksamaan, niin aikaisintaan 7-8 vuoden kuluttua, jolloin nykyisten konsolien seuraajat ovat olleet ulkona jo parisen vuotta.
Viper7 sanoi:Vai mikä tämän nyt on sitten aiheuttanut?
Viper7 sanoi:Ja kukaan täällä ei huomio sitä että Wii:n myynti tippui 50,000 konsolilla. Siis katsokaan nyt vähän noita muitakin myynti lukuja sekä lastweek kohtaa, ei ollut tämä viikko kyllä konsolipelaamisen riemuvoitto japanissa, ainoastaan DS ja Psp selvisivät ilman mitään järisyttäviä myynti pudotuksia.
Vai mikä tämän nyt on sitten aiheuttanut?
Toimitusten tippuminen. Golden Weekille hamstrattiin valtava määrä koneita, minkä jälkeen varastot tyhjenivät. Wiin myynti on vaihdellut n. 50 000:sta 75 000 koneeseen. On hankala myydä enemmän kuin kauppoihin saadaan toimitettua.Viper7 sanoi:Vai mikä tämän nyt on sitten aiheuttanut?
Pahoittelen, luin rivien välistä, että Wii Sports Mom olisi sama juttu kuin Soccer Mom.jryi sanoi:Kuka jalkapallosta on puhunut?
Mahewcoro sanoi:Tästä ei voi kyllä olla yhtä mieltä. Edellisten vuosien aikana valtaosa Nintendon tuloista tuli GBA:sta. Vaikka Nintendo olisikin ollut jopa Cubella tuottoisa, niin jos markkinoille olisi tullut Gamecube 2 ja olisi jatkanut Nintendon konsoleiden laskutrendiä, olisi Nintendo varmaan joutunut tässä sukupolvessa oikeasti luopumaan konsolikisasta. Ei se auta jos yritys tekee voittoa, jos kaupat eivät suostu ottamaan tuotetta myyntiin ja third partyilta ei heru yhtään tukea. Tuotollinenkin yhtiö on muutospaineiden edessä, jos tulot ovat lasku- eivätkä kasvusuuntaisia. Ja jos Nintendo olisi tosiaan tehnyt sen virheen, että olisivat julkaisseet Gamecube 2:n ja joutuneet luopumaan kotikonsoleista, ei se varmasti olisi tehnyt hyvää tuotoille eikä liikenäkymille.
Ei siinä sen kummempaa katkeruutta ole, mutta jos pelaamisen tulevaisuus on Pokemonia ja minipelejä, niin kuka siinä voittaa?Eliytres sanoi:On se katkera paikka.
Pokemoneista on vaikea sanoa, kun en ole pelannut, mutta jos valittavana olisi Resistance tai kaikki tuon huhtikuun top-10:n pelit, niin mieluummin pelaisin Resistancea. No, ehkä God of War II voisi kallistaa vaa'an listan puolelle, jolloin saisin myös kolmannen ohjaimen Wiihini.Ja sigussasi lukee "kuukauden peli: Resistance: Fall of Man". Siinäpä vasta mullistava peli!
Jos pelaamisen tulevaisuus on ylikalliita konsoleita, kuka siinä voittaa? Asioista voi tehdä aina mustavalkoisia. Ei kai Nintendo päätä, minkälaisia pelejä maailmassa tehdään? Valta on edelleenkin asiakkaalla. Pelifirmat tekevät sellaisia pelejä, joita asiakkaat ostavat. Simple as that. Vaikka kärjistäminen olisikin hirmu mielenkiintoista, on turha vetää itkupotkuraivareita viiden eri ehtolauseen muodostamasta vaihtoehtotulevaisuudesta.jryi sanoi:Ei siinä sen kummempaa katkeruutta ole, mutta jos pelaamisen tulevaisuus on Pokemonia ja minipelejä, niin kuka siinä voittaa?
Jos mielestäsi Wii ja DS ovat ainoastaan tällaisia pelejä varten tehtyjä konsolaita, miksi sitten ostit ne? Jos en itse pidä jostain, en osta sitä. Tuotteen ostaminen on yhtä kuin ääni valmistajalle.jryi sanoi:En minä halua elää sellaisten satunnaispelaajien armoilla, joiden mielestä Koiran elämän ohjaus on liian monimutkainen.
Wii Nintendon pelejä varten ja Xbox 360 sitten urheilusimuja ja räiskintäpelejä varten, loistava yhdistelmä. Markkinoilla on tilaa useammalle laitteelle. Kaikkein hienointa on kuitenkin nähdä Sonyn ottavan turpaansa oikein kunnolla, ja fanipoikien itkevän katkeria kyyneleitä. PS3-hehkutuskin on jäänyt vähemmälle viime aikoina tässä threadissa, kun syksyllä ja ennen joulua täällä oli vielä melkoista uhoamista.jryi sanoi:Ei siinä sen kummempaa katkeruutta ole, mutta jos pelaamisen tulevaisuus on Pokemonia ja minipelejä, niin kuka siinä voittaa?
Erittäin hyvä postaus.Tautofonia sanoi:Jos pelaamisen tulevaisuus on ylikalliita konsoleita, kuka siinä voittaa? Asioista voi tehdä aina mustavalkoisia. Ei kai Nintendo päätä, minkälaisia pelejä maailmassa tehdään? Valta on edelleenkin asiakkaalla. Pelifirmat tekevät sellaisia pelejä, joita asiakkaat ostavat. Simple as that. Vaikka kärjistäminen olisikin hirmu mielenkiintoista, on turha vetää itkupotkuraivareita viiden eri ehtolauseen muodostamasta vaihtoehtotulevaisuudesta.