Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?
Joskus aikaisemmin tuli osteltua konsoleita julkaisussa, mutta nyt on kasvanut vähän järkeä päähän. Monien kanssa olen samoilla linjoilla, että wii on halpa, mutta XO:lla on nyt ja lähitulevaisuudessa paremmalta vaikuttavat pelit. Siksipä taidan tuossa syksyn alussa ostaa XO:n, kun sille ilmestyy niin laadukkaita pelejä niihin aikoihin.
Suhtauduin suurella mielenkiinnolla wiihin ja laite on mielestäni erittäin hyvä. Ongelmana on kuitenkin se, ettei sillä ole juurikaan minua kiinnostavia pelejä. Ehkä tulee joskus hankittua wiikin, mutta vain jos sille tulee todella helmiä pelejä.
PS3:lla on monia huonoja puolia. Minua ei myöskään kiinnosta blue ray lainkaan. Tällä hetkellä en näe yhtään syytä ostaa PS3:a, ja tuntuu olevan trendi, että sen exclusivet tulevat XO:llekin.
Omista mieltymyksistäni huolimatta uskon, että WII vetää sen pisimmän korren konsolisodassa siellä myyntipuolella. Uskon kuitenkin, että XO myy myöskin mukavasti ja sille tehdään vielä hyviä pelejä jatkossakin.
Olen tyytyväinen ratkaisuuni ostaa konsolini vasta kun on niitä kunnon pelejä tarjolla. Suosittelen muillekin peliharrastajille. Näin vältytään alun heikolta pelitarjonnalta, korkeilta hinnoilta ja laiteongelmilta. Lienevät ainakin ne ymmärtää, jotka ovat joskus pähkäilleet, että mitä sitä tekisi noilla pölyä keräävillä koneillaan.