Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PS4, Xbox One, Wii U - 8. sukupolven konsolit

Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Ketä nuo autot enää kiinnostaa. Tuo fanipoikaheittely on kyllä älyllisesti niin laiskaa puuhaa, kannattaisi keksiä jotain omaperäistä jos yrittää trollailla. Täälläkin on ollut kaikki nykyisen sukupolven laitteet kotona ja kaikista löytyy hyviä ja huonoja puolia. En silti näe tarvetta yrittää nokkelasti piikitellä muiden konsolien faneja vaikka 360 onkin suodattunut omaksi pääkonsoliksi yhteisöllisyyden takia. Mutta jatka vain kuittailua jos siitä tulee jotenkin parempi olo, Nintendomiehet oletkin jo suututtanut, enää kaksi konsolileiriä jäljellä.

Mutta eipä se MS:n pahansuopuutta ole jos suomessa eletään vieläkin pellossa ja kaikki sisältö pyritään piilottamaan rautaesiripun taakse sen sijaan että hyväksyttäisiin uuden vuosituhannen olevan jo täällä. Tekijänoikeuksista ja lähetyssopimuksistahan tuo johtuu että sisältö on täällä rajoitettua verrattuna jenkkeihin.

Siis mitä ****** sinä nyt siinä uliset? Keksi sinä niin ylevänä älykkönä sitten jotain muuta, kuin sanoa mielipidettä mitä et kestä trolliksi.

Kuuntele tuleva kastike niin saat vähän perspektiiviä tuohon henkilövihaamiseesi. Olin ainut kastikoitsija kuka MS:n julkistuksia näki edes jotenkin hyvässä valossa ja tykkäsi siitä, mitä siellä tehtiin paljon televisiota katsoville jenkeille, sekä laitteen käyttämiselle sen erilaisin käyttöjärjestelmin ja erityisesti niiden vasteajan näennäisen viiveen, sekä yleisen ohjelmistointegraation.

Pelaajille tuo pressi oli heikko, kestitpä sinä tämän tai et.
 
Vastaus: PS4, Xbox 720, Wii 2, Seuraavan sukupolven teknologia

Nisun spekulointi viesti tuli alunalkujaan 11.4. eli reilu kuukausi sitten. Ensi reaktio osalla porukkaa oli tietysti itkupotkuraivarit, mutta aika hyvin (8/10) se vain napsahti paikoilleen. XBox ministä ei varmaan puhuttu kuitenkaan mitään taaksepäin yhteensopivuuden mahdollistajana ja käytettyjen pelien toiminnasta nyt liikkuu kaikkea epävarmaa vielä tässä vaiheessa. Ja muistin määrä oli se 8Gb eikä 12 Gb kuten joku maxconsole yritti viime hetkellä huhuilla ja kerätä sitä kautta klikkejä sivuilleen.

Kaiken kaikkiaan varsin yllätyksetön tapahtuma ennakkohuhuihin nähden. Welcome to the internet world!


Joo tosta box ministä ei tullu mitään tietoo. Lieneekö jätetty e3 ylläriksi. Sony ja ms olis viisaita jos tekisivät tollaset mini konsolit taaksepäin yhteensopivuus ratkaisuks.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Ostavat Wii U:n, tietenkin. Amerikkalaisissa kampuksissa on jo kauan ollut perinne paikallisesta moninpelaamisesta, ja Wii U panostaa juuri siihen osa-alueeseen. Vaihteeksi Gamepadillekin löytyy jotain käyttöä, kun esim. Nano Assault Neota pystyy pelaamaan co-oppina kahden ruudun kautta ja myös Call of Duty monien muiden ohella tukee moninpeliä Gamepadin kanssa.

Sonyn vastareaktiota E3:ssa ei voi vielä povata, mutta ainakin Nintendolla on tilaisuus korjata potti kotiin. Jos E3:ssa esitellään iso joukko Wii U:lle tulevia pelejä, X1:een pettyneiden ja PS4:ään varovaisesti suhtautuvien mielenkiinto on helpompi saada vangittua.

Kaksi päivää sitten olisin nauranut tälle kommentille. Nyt ei naurata kyllä yhtään.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Ensinnäkin jopa PS43n arkkitehtuuri auttaa tätä, sekä sitten se, että koska Wii U on käytännössä pois laskuista ja xO on rajannut oman yleisönsä pelkästään jenkkeihin, lisämyynti kelpaa taatusti.

All heil teh Master Reis!

Ymmärrän, että tämä on nyt taas tätä Tuhomursulle tyypillistä trollia, mutta omasta perspektiivistäni toi eilinen julkistus sai Wii U:n näyttämään vain helvetisti validimmalta alustalta, mitä ennen (kuin myös PS4:n). Nyt näyttäisi siltä, että se on tosipelaajille se toinen järkevä vaihtoehto PS4:n lisäksi. Erityisesti jos Microsoft aikoo jatkaa tuolla "kodin viihdekeskus"-hölmöilyllä E3:sillä ja Nintendolla on todellakin niin tiukkaa lineuppia näytillä, mitä huhut kertoo. Nintendon ja Sonyn osakkeiden arvon nousu viestii sitä, etten ole yksin tämän mielipiteen kanssa.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Nyt näyttäisi siltä, että se on tosipelaajille se toinen järkevä vaihtoehto PS4:n lisäksi.

No ei. Nyt alkaa se ajanjakso, jolloin "tulossa seuraavan sukupolven konsoleille" tarkoittaa PS4:ää ja Xbox Onea. Noin kymmenkertainen määrä käytettävissä olevaa RAMmia on kuitenkin sellainen vedenjakaja, että studioiden ei yksinkertaisesti kannata yrittääkään mahduttaa pelejään Wii U:lle. Kyllä järkevät vaihtoehdot tosipelaajalle edelleen ovat PS4 ja XOne. PS4 vain on näistä järkevämpi.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

1) Käytettyjä pelejä ei ole estetty. Käytetyn pelin ostajan mahdollisista lisämaksuista ei ole päätetty, eli voivat tulla tai voivat olla tulematta.
2) Pelejä voi lainata kaverille, eikä siitä tarvitse maksaa mitään, kunhan sitä pelataan kaverin konsolissa sillä Live-tunnarilla, jolle peli on "rekisteröity".

Lähde: Major Nelson

Eli sama asia kuin antaisin kaverilleni salasanani Steam:sta, Origin:sta ja SEN:sta tunnuksien kanssa kaverilleni jos haluaisin lainata peliäni hänelle. Joo ei ehkä kuitenkaan olla lainailemassa tai jälleen myymässä mitään eteenpäin.

milesizdead:
Sony sanoi jo että käytettyjen pelien esto on julkaisijasta riippuvainen eli Sony ei itse sido mitään omalla palvelullaan.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Noin kymmenkertainen määrä käytettävissä olevaa RAMmia on kuitenkin sellainen vedenjakaja, että studioiden ei yksinkertaisesti kannata yrittääkään mahduttaa pelejään Wii U:lle.

Puhut nyt multiplattareista? Nekö ne määrittelevät Wii U:n kohtalon, eikä esim. yksinoikeudet?
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Nyt on sitten julkistettu uusi sukupolvi kokonaisuudessaan, osittaan jo julkaistukin, ja vähän on vielä laimeat mielikuvat. Sony lähti leikkiin iskemällä Hype junaa täyteen vauhtiin, polttoaineenaan epämääräisiä lupauksia, mutta hyvin vähän oikeasti kättä pidempää oli vielä tarjolla kansan hype kekkereihin. Poislukien tietenkin rauta joka on seuraavaan sukupolven kuuminta kamaa. Vaikka graffat itselle melko toissijainen asia ovatkin, niin ovathan tehot silti aina sellaista insinööripornoa mikä sytyttää.

Ykkösen julkistus oli taas täsmä ohjattu amerikkalaisille kuluttajille, ja jätti melko kylmäksi täällä pohjolan perukoilla. Softa puolella vaikutelma oli kuitenkin hyvin vahva, enkä usko että Sony pystyy kuromaan MS:sän etumatkaa palvelupuolella kiinni. TV/Netti/pelit vaihtelu vaikutti kiinnostavalta ja onkin mielenkiintoista nähdä kuinka sulavasti homma oikeasti toimii. Tämä ominaisuus voi olla jotain, mikä saa muut koneet tuntumaan vanhanaikaisilta muutaman vuoden päästä. Ei tällaisen ominaisuuden esittely kuitenkaan ollut sitä, mitä uuden boksin julkistuksesta toivoin. Paketti vaikutti kuitenkin olevan paremmin kasassa kuin Sonylla, tiedettiin mitä tehdään ja miten se tehdään. Kinectin pulttaamiselle jokaiseen boksiin kiinni peukku ylöspäin sillä varauksella, ettei hinta kasva mahdottomasti.

Kuulinko oikein, että X1 ensimmäisen vuoden aikana olisi pelkästään MS Studiosilta tulossa 15 yksinoikeuspeliä joista kahdeksan olisi uusia IP:eitä. Jos pitää paikkansa niin tällaista tietoa olisi ollut mukava rummuttaa enemmänkin. Pelikuvaa olisi pitänyt näyttää muutenkin enemmän, ja nimenomaan aitoa pelikuvaa, eikä videomateriaalia.

E3:ssa olisi syytä olla tarjolla niitä pommeja vähän jokaisen valmistajan puolesta, toistaiseksi en ole next genistä mitenkään liekeissä, vaikka sitä olenkin odottanut jo useamman vuoden.

Anteeksi kaikilta tämä sekava sepustus.

E: oikein ne yksinoikeudet muistin. Nämä ovat niitä uutisia mitkä itseäni kiinnostaa.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Puhut nyt multiplattareista? Nekö ne määrittelevät Wii U:n kohtalon, eikä esim. yksinoikeudet?
Wii U:n myynnin määrittävät sille tulevat yksinoikeudet, siinä mielessä Wii U on perinteinen Nintendo-konsoli. Multiplattareista se ei saa työntöapua, koska ne vähät, jotka sille julkaistaan, ovat heikompia versioita.

Mutta tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kannattaako tosipelaajan ostaa Wii U. Ostaminen kannattaa siinä tapauksessa, että tykkää Nintendon peleistä. Mulle ne eivät ole kolahtaneet, ja kai tällaisia samanlaisia möllejä löytyy jostain joku toinenkin. Sen sijaan tykkään pelailla Battlefieldejä ja Dishonoredeja ja Infamouseja ja Fallouteja ja XCOMeja ja Mirrors Edgejä ja Heavy Raineja ja muita geneerisiä höttöpelejä. Ehkä se rajoittaa pelinautintoni vain pariinkymmeneen peliin vuosittain, eikä niistä yhdenkään nimi ole Mario tai Zelda, mutta tyydyn osaani valittamatta.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Polygon uutisoi, että joidenkin käyttäjien X360 Kinectit olivat sekoilleet kiitos lähetyksessä mainittujen "Xbox" alkuisten komentojen.

Polygon sanoi:
Xbox 360 Kinect owners had some trouble today watching Microsoft's Xbox One reveal due to device's response to "Xbox" commands spoken during the livestream.
Several users took to Twitter to document their problems, which included pausing, opening Xbox Live or quitting the stream entirely. Polygon's own reviews editor Arthur Gies experienced similar problems with his Kinect while watching the stream.

Mikäli uusi Kinect hoitaa kaiken chattayksen headsetin sijaan, jääkin nähtäväksi kuinka estetään online trollaus.
Esimerkiksi: Joku online pelaaja verkkopelissä huutaa kommennon tyyliin "Xbox off" tms, sammuuko kaikkien Xboxit. ¨
Ylipäätään miten erotetaan se mitä käyttäjä tarkoittaa yleiseksi höpinäksi muiden pelaajien kanssa sisältäen taikasanoja "xbox" (tai muu vastaava komentosana) jota ei ole tarkoitettu komennoksi?
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

No ei. Nyt alkaa se ajanjakso, jolloin "tulossa seuraavan sukupolven konsoleille" tarkoittaa PS4:ää ja Xbox Onea. Noin kymmenkertainen määrä käytettävissä olevaa RAMmia on kuitenkin sellainen vedenjakaja, että studioiden ei yksinkertaisesti kannata yrittääkään mahduttaa pelejään Wii U:lle.

Tällä hetkellä käytettävissä olevan RAMin ero on viisinkertainen (Wii U vs. X1) ja seitsenkertainen (Wii U vs. PS4) käyttöjärjestelmävarauksen jälkeen. Vaikka suhdeluvut ovatkin samansuuntaiset kuin Wii vs. PS360-vertailussa, niin erilainen kokoluokka kuitenkin tarkoittaa, että näillä muistimäärillä kehittäjät voivat tehdä erilaisia valintoja. Jo Wiille tuli lukuisat multiplattarit Call of Dutyista alkaen, joten jos Wii U lähtee myymään ja laitekanta alkaa kasvaa, niitä multiplattareita tulee jatkossakin "cross-gen"-periaatteella.

Lisäksi, jos X1 pärjää erittäin huonosti, voi pelinkehittäjillä olla edessään tilanne, että markkinoilla on PS360, Wii U, ja sitten PS4/X1, jossa PS4:llä yksinään olisi suurin vetovastuu. Tämä tilanne eroaisi viime sukupolvesta, jossa Wiillä oli vastassaan keskenään tasaväkiset PS360, ja lisäksi X360:lla oli markkinoilla vuoden etumatka. Nyt etumatka on Wii U:lla, ja Sony/MS-kaksikko ei ole yhtä selvä eikä varma yhdistelmä. Voidaan jopa päätyä tilanteeseen, jossa pelit tehdään Wii U:n ehdoilla ja sitten ylösportataan PS4:lle, kuten kuluneessakin sukupolvessa jonkin verran Wiin ja PS3:n välillä nähtiin (Samurai Warriors 3, House of the Dead Overkill, Dead Space Extraction, Rune Factory, Swords & Soldiers ym.)
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Tällä hetkellä käytettävissä olevan RAMin ero on viisinkertainen (Wii U vs. X1) ja seitsenkertainen (Wii U vs. PS4) käyttöjärjestelmävarauksen jälkeen.

Niin, siis olettaen että Wii U:lla ei tarvita lainkaan muistia käyttöjärjestelmän pyörittämiseen.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Ymmärrän, että tämä on nyt taas tätä Tuhomursulle tyypillistä trollia, mutta omasta perspektiivistäni toi eilinen julkistus sai Wii U:n näyttämään vain helvetisti validimmalta alustalta, mitä ennen (kuin myös PS4:n). Nyt näyttäisi siltä, että se on tosipelaajille se toinen järkevä vaihtoehto PS4:n lisäksi. Erityisesti jos Microsoft aikoo jatkaa tuolla "kodin viihdekeskus"-hölmöilyllä E3:sillä ja Nintendolla on todellakin niin tiukkaa lineuppia näytillä, mitä huhut kertoo. Nintendon ja Sonyn osakkeiden arvon nousu viestii sitä, etten ole yksin tämän mielipiteen kanssa.

Siis Wii U validi alusta mille? Ei varmaan yhdellekään Sonyn tai MS:n pressitilaisuuksissa nähdylle pelille. Enkä näe, että laite saa kovin suuria myyntejä tarjoamalla PS3/XO pelejä jatkossa.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Mutta tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kannattaako tosipelaajan ostaa Wii U. Ostaminen kannattaa siinä tapauksessa, että tykkää Nintendon peleistä. Mulle ne eivät ole kolahtaneet, ja kai tällaisia samanlaisia möllejä löytyy jostain joku toinenkin. Sen sijaan tykkään pelailla Battlefieldejä ja Dishonoredeja ja Infamouseja ja Fallouteja ja XCOMeja ja Mirrors Edgejä ja Heavy Raineja ja muita geneerisiä höttöpelejä. Ehkä se rajoittaa pelinautintoni vain pariinkymmeneen peliin vuosittain, eikä niistä yhdenkään nimi ole Mario tai Zelda, mutta tyydyn osaani valittamatta.

Jos se toimii sinulle, niin hyvä niin, mutta meitä tosipelaajiakin on moneen lähtöön. Minä tykkään pelailla mainitsemiasi pelejä SEKÄ Marioita ja Zeldoja ja kaikkea siltä väliltä. Olen peräti sen verran tosipelaaja, että audiovisuaalinen viihde tv ruudun ääressä liittyy kohdallani 90-prosenttisesti pelaamiseen, joten en tarvitse hirveästi mitään kokonaisvaltaisia "pakettiratkaisuja" muuhun viihteeseen, kuten tv:n katsomiseen, elokuviin ja twitteriin. Eilisen julistuksen myötä näyttäisi siltä, että PS4 ja Wii U tarjoavat parhaimman ratkaisun lähitulevaisuuden viihdetarpeisiin minun kaltaiselleni tosipelaajalle.
 
Vastaus: PS4, Xbox 720, Wii 2, Seuraavan sukupolven teknologia

Joo tosta box ministä ei tullu mitään tietoo. Lieneekö jätetty e3 ylläriksi. Sony ja ms olis viisaita jos tekisivät tollaset mini konsolit taaksepäin yhteensopivuus ratkaisuks.
Eli siis me pitkäaikaiset asiakkaat saisimme keräämillemme peleille yhteensopivuuden sijaan saman laitteen, minkä jo omistamme...
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Kehotan siis edelleen maltillisuuteen ja kärsivällisyyteen vahvistamattomien tietojen suhteen.

Tämä on hyvä ohje kaikille. Mutta...

2) Pelejä voi lainata kaverille, eikä siitä tarvitse maksaa mitään, kunhan sitä pelataan kaverin konsolissa sillä Live-tunnarilla, jolle peli on "rekisteröity".

...et kai nyt tätä kauhean vakavissaan heitä? Meinaan kaverille "lainataan" pelin mukana myös oma tunnus ja salasana? Ja tämä on ihan hyväksyttävä juttu eikä siitä tarvitse nurista? Pelitunnus on monelle hyvinkin henkilökohtainen asia.

Meinaan nythän on vuosia ja vuosia pelattu konsolipelejä niin että pelin voi lainata kaverille, myydä tai mitä hyvänsä ja peli toimii ilman kikkailuja (online-puoli on tosin viime vuosina muuttunut, eli jos pelissä on ns. online-passi ja se on jo käytetty). Jos nämä ajat ovat SEKÄ Onella ETTÄ PS4:lla ohi niin sitten ovat, mutta vielä ei kannata alkaa asiaa hyväksymään tai vähättelemään ("katsos annat vain oman tunnuksen kaverille ja....").

Mutta kuten TT sanoi niin odotetaan lisätietoja. Niitä ei välttämättä tule ihan heti.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Voidaan jopa päätyä tilanteeseen, jossa pelit tehdään Wii U:n ehdoilla ja sitten ylösportataan PS4:lle, kuten kuluneessakin sukupolvessa jonkin verran Wiin ja PS3:n välillä nähtiin (Samurai Warriors 3, House of the Dead Overkill, Dead Space Extraction, Rune Factory, Swords & Soldiers ym.)

Eivätköhän ne 3rd party-kehittäjät kuitenkin valitse sen kehityskonsolin myyntien perusteella. Toki on mahdollista, että miljoonat pettyneet Sony/Microsoft -fanipojat loikkaavat Nintendon ja Marion tiimin puolelle nähtyään uudet julkistukset, nostaen WiiU:n näin ollen myyntien ykköseksi, tähän en jaksa kuitenkaan millään uskoa. Me konsolipelaajat ollaan tunnetusti melkoisen merkkiuskollisia ja onhan se kehittäjillekin varmasti mukavampi tilanne lähteä kehittämään peliä sille markkinoiden tehokkaimmalle konsolille vs. tehoiltaan nykykonsolin (PS360) tasolle yltävälle alustalle, jolla on kuitenkin enemmän muistia kuin mihin on totuttu.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

...et kai nyt tätä kauhean vakavissaan heitä? Meinaan kaverille "lainataan" pelin mukana myös oma tunnus ja salasana? Ja tämä on ihan hyväksyttävä juttu eikä siitä tarvitse nurista? Pelitunnus on monelle hyvinkin henkilökohtainen asia.
Vakavissani olen siinä mielessä, että referoin Major Nelsonin viestiä. En mielestäni ottanut lainkaan kantaa siihen, onko tuo menettely oikeasti hyvä.

Mutta joo, käytännössähän tuo tarkoittaa aika pitkälti sitä, että peli otetaan kaverille mukaan samalla, kun sinne mennään itsekin. Ei sitä Live-tunnaria itsessään kaverille anneta, vaan sillä käydään itse kaverin konsolille kirjautumassa, ja pois lähtiessä kirjautumistiedot poistetaan. Todellisen lainaamisen tuollainen järjestely aika lailla sitten jo estääkin, koska jos sen tunnuksensa salasanoineen kaverille antaa, ei sitä peliä voi sen jälkeen omalla kotikonsolillaan pelata.

Jos kaveri puolestaan haluaa jatkaa pelaamista, hän voi ostaa käyttöoikeuden omalle Live-tunnarilleen jonkin suuruista maksua vastaan (koska peli on jo asennettuna konsolin kiintolevylle).

Tässä pätkä Phil Harrisonin haastattelua, jonka mies Eurogamerille antoi.

I can come to your house and I can put the disc into your machine and I can sign in as me and we can play the game. The bits are on your hard drive. At the end of the play session, when I take my disc home - or even if I leave it with you - if you want to continue to play that game [on your profile] then you have to pay for it. The bits are already on your hard drive, so it's just a question of going to our store and buying the game, and then it's instantly available to play.

Varsinkin Gameflyn kaltaisten pelivuokrapalveluiden kannalta tuo Xbox Onen menettely kuulostaa erittäin kohtalokkaalta.

Lähde: Eurogamer
 
Ylös Bottom