Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PS4, Xbox One, Wii U - 8. sukupolven konsolit

Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

On naiivia luulla, että Microsoft teki päätöksen esimerkiksi core-pelaajien vihaisten nettikirjoitusten tai youtube-videoiden takia. Jos pelaajien reaktiolla olisi ollut alunperin jotain vaikutusta, eiköhän MS olisi julkistanut asian jo E3:ssa ja Mattrick jättänyt idioottimaisuudet laukomatta. Paljon todennäköisempää oli, että mm. Gamestopilta tuli E3:n jälkeen viestiä PS4:n vievän ennakkovarauksia 100-0 ja Microsoftin pojilla tuli vähän kiire.

Suhtaudun kyllä todella varauksella koko "mielipiteenne on meille tärkeä"-juttuun.

Nyt on ilmeisesti saatu taas myytyä Xbox One pelikoneena suurille massoille. Ihan heidän takiaan toivon, ettei Microsoft muuta 3-4 vuoden päästä taas visiotaan 180 astetta.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Ja miten siinä mikään firma saa yhtään enempää rahaa jos sä ostat sen pelin 15€ ja jaat sen 10 kaverille.... Siinähän niitä dlc kikkoja vasta pitäisikin alkaa tahkomaan ettei kaikki rahat valuisi viemäriin.

15-20 euroa on sitä hyväntekeväisyyttä josta edellisessä viestissäni mainitsin. Jos uuden saisi 40-50 eurolla niin kynnys ostaa digiversio olisi monelle varmasti pienempi ja eurot menisivät sinne minne ne kuuluvat. Typerää tuollainen argumentointi noin poskettomilla hinnoilla. Family sharea ei paljon valotettu, mutta ei kai kukaan uskonut, että pystyt jakamaan kymmenelle tuntemattomalle pelin ilmaiseksi. Minulle olisi riittänyt, että maksan digiversiosta ja muutama ystäväni olisi voinut pelata sitä pientä korvausta vastaan.

Ei pitäisi valittaa. Nyt minä ja ystäväni pääsemme halvemmalla (näennäisesti ainakin). Kehitys kehittyy.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Eihän siinä ole mitään estettä tiputtaa sen digin hintaa myös sinne 15-20€ pintaan jos ms haluaa niiden digien leviävän ja porukat kerta pelejään mielummin kovoltaan pelaa.

Ja miten siinä mikään firma saa yhtään enempää rahaa jos sä ostat sen pelin 15€ ja jaat sen 10 kaverille.... Siinähän niitä dlc kikkoja vasta pitäisikin alkaa tahkomaan ettei kaikki rahat valuisi viemäriin.

Mitenköhän tämän nyt selittäisi. Ajatellaan autonvalmistajaa. Toyotalla on Suomessa jälleenmyyntiverkosto, joka varmasti suuttuisi jos Toyota aukaisee Webbikaupan jossa myy autojaan puoleenhintaan verrattuna hinta johon jälleenmyyjä pystyy autoja myymään. Silti Toyota odottaisi että jälleenmyyjät vastaanottaisi takuukorjauksia heidän myymistä autoista. Konsolipeleissä Gamestop ja kumppanit ovat jälleenmyyjiä, Microsoft on "Toyota". Jälleenmyyjät markkinoisivat pelejä mutta Microsoft myy tuotteen halvemmalla verkossa kuin mihin jälleenmyyjät pystyvät. Ennenpitkää jälleenmyyjät jättävät Microsoftin pelit tilaamatta. Tämä tuleva sukupolvi ei ollut tarkoitus olla siirtää pelimyyntiä sähköiseksi, vain totuttaa ihmiset siihen ajatukseen että pelilevyä ei enää tarvittaisi ja kuinka paljon helpompaa kaikki olisi sen jälkeen. Ehkä kesken sukupolven asiakkaat olisivat omaksuneet uuden ajattelutavan ja jossain kohtaa jälleenmyyntiverkosto olisi voitu sivuuttaa ja siirtyä pelkkää digitaaliseen jakeluun ja sitä mukaa ne jälleenmyyjien tarjouskampanjat (15-20 euroa noin 6-12kk vanhasta pelistä) olisi siirtynyt digitaaliseen kauppapaikkaan. Nykyisessä markkinatilanteessa on jälleenmyyjiä jotka pudottavat vanhempien pelien hintaa ja on jälleenmyyjiä jotka eivät pudota. Mutta kun nämä jotka eivät pudota on niinkin suuria kuin Walmart, ei Microsoft voi heidän varpailleen astua edes sen 6-12kk jälkeenkään.

En tiedä tarkkaan miksi tuo 10 kaverin "family" oli kehitetty, mutta epäilen että se oli porkkana jolla ihmiset saataisiin uskomaan uuteen järjestelmään. Ehkä jopa system selleriksi vertailtavissa oleva järjestelmä. Kuitenkin, kun tuo 10 kaverin "family" tulee DRM-systeemin kaverina, saadaan käytettyjen myynti aisoihin (myydä saa mutta osuus menee pelitalolle) ja piratismi kuriin, ovat varmaankin laskeneet että pelitalo saa familystä huolimatta enemmän rahaa käteensä. Ja tuo "15 euron" peli on 6-12kk vanha, ei tuo ole enää elämänlanka pelitalon selviytymiselle. Jos ja kerran familyssä vain yksi sai pelata samaa peliä samaan aikaan, olisi sen uutuuspelin joutunut ostamaan kukin itselleen jos haluavat pelata sitä heti julkaisusta. Moninpeleissä sama homma, se kaveripiiri (family) varmaankin haluaa pelata sitä Haloa samaan aikaan porukalla, jokaiselle oma kopio pelistä. 10 kaverin family olisi siis korvannut näitä kavereille lainaksi annettavia vähän vanhempia pelejä, joita on annettu ennenkin. Se olisi kuitenkin kaverina siihen systeemiin jolla nipsaistaan jo pelkästään Gamestopilta yli miljardi (pikkurilli suun pieleen) dollaria joka vuosi suoraan pelitaloille.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Mut mikä sun pointti tässä kaikessa on ?

Jos haluaa digiä niin sitä saa ja jos haluaa levyä sitä saa.
Mitään ei siis puutu joten parempi näin ?
 
Mitään ei puutu. Eiks oo tosiaankin parempi niin, että on molempia. Ne jotka halua ostaa fyysisenä niin ostakoon ja ne jotka taas tykkä digiversiosta niin ostakoon. Ei se oo keneltäkään viety mitään pois, vai onko? Joskus valitetaan siitä, että jos olisi vain digipelejä niin ne olisi halvempia tai jos sitä olisi ja sitä ei, se olisi näin ja toi olisi noin ja bläbläblä. Mut ei sille voi mitään, kaikesta pitää valittaa. Koskaan mitään ei ole täydellistä. Kärpäsestä on vain pakko tehdä härkä.
 
Niin no näin itsekkin sen näen. En sen takia ymmärrä minkä takia se alkuperäinen idea oli parempi.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Mitään ei puutu. Eiks oo tosiaankin parempi niin, että on molempia. Ne jotka halua ostaa fyysisenä niin ostakoon ja ne jotka taas tykkä digiversiosta niin ostakoon. Ei se oo keneltäkään viety mitään pois, vai onko? Joskus valitetaan siitä, että jos olisi vain digipelejä niin ne olisi halvempia tai jos sitä olisi ja sitä ei, se olisi näin ja toi olisi noin ja bläbläblä. Mut ei sille voi mitään, kaikesta pitää valittaa. Koskaan mitään ei ole täydellistä. Kärpäsestä on vain pakko tehdä härkä.

Nämä on viety pois:

- Ei enää pelaamista ilman pelilevyä.*
- Ei enää välitöntä vaihtamista pelien välillä.*
- Ei enää digitaalista kirjastoa josta lainata pelejä kaverille.
- Ei enää pelistudioiden tulojaon varmistamista.**

* Aikaisemmista viesteistä voi lukea miksi digitaalinen myynti ei pärjää levymyynnille. 60e vs 15e.
** Jos pelin tekijä ei saa tuloja myynnistä, pelien määrä vähenee tekijöiden siirtyessä toisille alustoille (mobiili, PC). Tää on yleinen trendi. Isot julkaisijat hakevat varmaa myynti pitäytymällä jatko-osissa suosittuihin pelisarjoihin (Activision COD, Ubisoft Assanssins creed, EA urheilupelit. Kullakin näillä 4-6 studiota keskittyy näihin kärkipelisarjoihin) ja kun joku uusi IP ei myy tarpeeksi, koko studio suljetaan ettei käy kuin THQ:lle. Samaan aikaan käytettyjä pelejä myyvät yhtiöt takovat miljardeja pelkällä logistiikalla. Onkin kannattavampaa myydä toisen tekemää tuotetta ilman että antaa siitä myynnistä sille tekijälle penniäkään, kuin tehdä jotakin uutta.

Onko tää ny "kaikesta valittamista"?

edit: Noiden etujen saamiseksi mun olisi pelaajana täytynyt pitää konsolini online (check) ja ostaa pelini uutena (check). Käytettyjen pelien ostajat olisivat vaihtaneet PS4:lle ja muutaman vuoden päästä katsottu kenelle pelitalot pelinsä tekee.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Jos sä oot huolissas firmojen pärjäämisestä niin et sä niitä pelejä 15€ ostele vaan diginä julkkarissa täyteen hintaan ja et varmasti jaa niitä kenellekkään vaan pidät kavereilles myyntipuheet lainauksen sijaan.

Samalla saat ne pelit kovolle niin lohkeaa muutkin ongelmat listalta.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Nämä on viety pois:

- Ei enää pelaamista ilman pelilevyä.*
- Ei enää välitöntä vaihtamista pelien välillä.*
- Ei enää digitaalista kirjastoa josta lainata pelejä kaverille.
- Ei enää pelistudioiden tulojaon varmistamista.**

* Aikaisemmista viesteistä voi lukea miksi digitaalinen myynti ei pärjää levymyynnille. 60e vs 15e.
** Jos pelin tekijä ei saa tuloja myynnistä, pelien määrä vähenee tekijöiden siirtyessä toisille alustoille (mobiili, PC). Tää on yleinen trendi. Isot julkaisijat hakevat varmaa myynti pitäytymällä jatko-osissa suosittuihin pelisarjoihin (Activision COD, Ubisoft Assanssins creed, EA urheilupelit. Kullakin näillä 4-6 studiota keskittyy näihin kärkipelisarjoihin) ja kun joku uusi IP ei myy tarpeeksi, koko studio suljetaan ettei käy kuin THQ:lle. Samaan aikaan käytettyjä pelejä myyvät yhtiöt takovat miljardeja pelkällä logistiikalla. Onkin kannattavampaa myydä toisen tekemää tuotetta ilman että antaa siitä myynnistä sille tekijälle penniäkään, kuin tehdä jotakin uutta.

Onko tää ny "kaikesta valittamista"?

Totta. Mut silloin tämä olisi taas aika kallista touhua kuluttajalle, jos maksat 50-70 € pelistä. Ennen kuin mikrosoft käänsi kelkansa niin nehän ilmoiti, että pelien hinnat pysyvät ennallaan. Eikö tää 70 € oo vähän liika pyydetty digitaalisesta pelistä? Kai nyt olisivat voineet edes alentaa pelien hinnatkin 10 €:lla, jos kerrankin käytetyt pelit eivät enää toimii. Ei kannattaa odottaa sitä, että digipeleistä tulee halvempia jos kyseessä on mikrosoft. Jos systeemi olisi sama kuin steamissa, niin kyllä siiryn digitaaliselle puolelle, mutta kun se ei ole. "Käytetyt pelit eivät toimii enää ja samalla pelien hinnatkin pysyvät ennallaan". Näimme sitten kuluttajien mielipide mikroftista. Se mikä on mun kannalta helvempi vaihtoehto, niin on sen puolella. En harrastaa hyväntekeväisyyttä.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Tämän ketjun lukijoiden lukutaidottomuus on suuri ongelma. Osataan lukea rivien välistä vain se, mikä miellyttää (tai tässä tapauksessa se, mikä ei miellytä) ja pureudutaan siihen. Esimerkiksi tuo 15e oli esimerkki siitä, mitä pelit voisivat maksaa jos jakelu siirtyisi kokonaan digipuolelle ja välistä jäisi pois levyn hinta, maahantuojan kulut yms.
Omat fiilikseni asiasta ovat hyvin ristiriitaiset. Olen sen verran vanhanaikainen keräilijäluonne, että tykkään omistaa pelit (kuten leffat, levyt ja kirjatkin) fyysisesti. Muuta perustelua minulta ei löydy fyysisen median paremmuudelle kuin tunnesyyt. Muutoin ymmärrän digipelien hyödyt ja kannatan edistystä. Kauhukuva siitä, että uniikkeja uusia pelejä ei enää julkaistaisi on mielenkiintoinen, jonka suhteen Sony on hoitanut asiat alusta lähtien paremmin tarjoamalla esimerkiksi indie-kehittäjille huomattavasti mutkattomamman tien kuin Microsoft.

Edit: Tämä on jo puitu täällä, mutta sanotaan nyt vielä kerran. Digipelien hintoja ei olisi voinut tällä hetkellä laskea sitä 50-60e alemmas julkaisussa, koska edelleen on jakelussa myös fyysiset versiot peleistä. Jossain aiemmassa viestissä tämä oli hyvin selitetty. Tuo 15e on se tulevaisuuden näkymä, jota lähemmäs Microsoft olisi meidät saattanut viedä pitäytymällä DRM-sotkussansa. Sitten, kun fyysistä mediaa ei enää ole, digipelit ovat halvempia.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Jos sä oot huolissas firmojen pärjäämisestä niin et sä niitä pelejä 15€ ostele vaan diginä julkkarissa täyteen hintaan ja et varmasti jaa niitä kenellekkään vaan pidät kavereilles myyntipuheet lainauksen sijaan.

Samalla saat ne pelit kovolle niin lohkeaa muutkin ongelmat listalta.

Ai että mun pitäis sit maksaa niidenkin puolesta jotka ostaa pelinsä käytettynä? Kalenterivuodessa mulla mennee videopeleihin reilu 2000 euroa. Pitäis lopetella muita harrastuksia jos tota meinais paljon nostaa.
[Ironia]Mutta se on kiva että sun kanssa saa älylliset keskustelut aikaiseksi!

Totta. Mut silloin tämä olisi taas aika kallista touhua kuluttajalle, jos maksat 50-70 € pelistä. Ennen kuin mikrosoft käänsi kelkansa niin nehän ilmoiti, että pelien hinnat pysyvät ennallaan. Eikö tää 70 € oo vähän liika pyydetty digitaalisesta pelistä? Kai nyt olisivat voineet edes alentaa pelien hinnatkin 10 €:lla, jos kerrankin käytetyt pelit eivät enää toimii. Ei kannattaa odottaa sitä, että digipeleistä tulee halvempia jos kyseessä on mikrosoft. Jos systeemi olisi sama kuin steamissa, niin kyllä siiryn digitaaliselle puolelle, mutta kun se ei ole. "Käytetyt pelit eivät toimii enää ja samalla pelien hinnatkin pysyvät ennallaan". Näimme sitten kuluttajien mielipide mikroftista. Se mikä on mun kannalta helvempi vaihtoehto, niin on sen puolella. En harrastaa hyväntekeväisyyttä.
Siis tämä olisi ollut välivaihe, pelit olisi pääasiallisesti ostettu edelleen fyysisenä, mutta kotiintuonnin jälkeen niihin olisi lisätty kaikki digitaalisen median hyvät puolet.
Microsoft ei ole yhtään sen ahneempi kuin mikään muukaan yritys maailmassa. Hinnat määräytyy kysynnän ja tarjonnan lakien mukaisesti ja pelialalla kilpailu on kovaa. Vaikka Nintendoa tai Sonya ei olisi olemassa, on silti PC, mobiilipelaaminen (jossa tabletti on vasta nostamassa päätään), Ouya tuo ihan uutta maustetta soppaan ja perinteisesti jos johonkin markkinaan syntyy tyhjiötä, on sinne tunkemassa monta uutta yrittäjää. On aivan päivänselvää että ennenpitkää siirtyminen täysin digitaaliseen olisi tuonut mukanaan "Steamin hinnoittelun".

Kauhukuva siitä, että uniikkeja uusia pelejä ei enää julkaistaisi on mielenkiintoinen, jonka suhteen Sony on hoitanut asiat alusta lähtien paremmin tarjoamalla esimerkiksi indie-kehittäjille huomattavasti mutkattomamman tien kuin Microsoft.
Kyllä! Mukavia noi pikkuset indiepelit, vaikkakin mulle ne kelpaa vain välipaloina, lähes kertakäyttöhyödykkeenä, AAA pelit on sitä pääruokaa josta maha tulee täyteen.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Ai että mun pitäis sit maksaa niidenkin puolesta jotka ostaa pelinsä käytettynä? Kalenterivuodessa mulla mennee videopeleihin reilu 2000 euroa. Pitäis lopetella muita harrastuksia jos tota meinais paljon nostaa.
[Ironia]Mutta se on kiva että sun kanssa saa älylliset keskustelut aikaiseksi!

Niin vähän sama kun mun olis pitäny olla ilonen, että sä saat jakaa pelit parille kaverilles sillä kustannuksella, että mä menetän mahdollisuuteni myydä ja ostaa pelini sieltä mistä itse haluan. Ihan hyvin perusteltuhan sekin oli ei siinä mitään :)
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Tuo 15e on se tulevaisuuden näkymä, jota lähemmäs Microsoft olisi meidät saattanut viedä pitäytymällä DRM-sotkussansa. Sitten, kun fyysistä mediaa ei enää ole, digipelit ovat halvempia.

Teoria on erittäin hyvä, käytäntö on sitten jotain ihan muuta. Jos jonnet maksaa 60e digitaalisesta codista, minkä ihmeen takia ms tai sony sitä yhtäkkiä haluaa alkaa myydä halvemmalla ? Varsinkin kun markkinat olisi vallattu eikä tarvii enää pyllistellä minkään marketin suuntaan oli se kuinka iso tahansa.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Kyllä! Mukavia noi pikkuset indiepelit, vaikkakin mulle ne kelpaa vain välipaloina, lähes kertakäyttöhyödykkeenä, AAA pelit on sitä pääruokaa josta maha tulee täyteen.

Olen osittain samaa mieltä, mutta indiepeleistä löytyy muutakin kuin pientä välipalaa. Esimerkiksi Torchlight ja Torchlight 2 ovat mielestäni hyvinkin täyttäviä kokonaisuuksia, kuin myös vaikkapa Papo & Yo. Hieman kaivelemalla sieltä löytyy vähintäänkin yhtä hienoja ja todennäköisesti kekseliäämpiä pelejä, kuin mitä suuret pelitalot julkaisevat. Tämä nyt tosin meni hieman off-topiciksi, vaikka liittyikin konsoleihin löyhästi.

Kiitäjä sanoi:
Teoria on erittäin hyvä, käytäntö on sitten jotain ihan muuta. Jos jonnet maksaa 60e digitaalisesta codista, minkä ihmeen takia ms tai sony sitä yhtäkkiä haluaa alkaa myydä halvemmalla ? Varsinkin kun markkinat olisi vallattu eikä tarvii enää pyllistellä minkään marketin suuntaan oli se kuinka iso tahansa.

Tämän tietenkin vain aika näyttää, mutta epäilisin pelintekijöiden osuuden tässä kohtaa olevan suuri. Pelin hintaa laskemalla sitä todennäköisesti myytäisiin huomattavasti enemmän, jolloin hävikki hinnassa voitetaan takaisin myyntimäärissä reippaasti. Puhtaasti omaa spekulaatiotani, enkä ole mikään markkina-asiantuntija.
Edit: Ja siis nimenomaan digipuolella tämä olisi mahdollista siksi, että käytettyjen pelien aiheuttamaa hävikkiä ei enää olisi ja pelien tuominen markkinoille olisi halvempaa.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Ok, ymmärrän kyllä pointi. Eli jos levy versio ei olisi olemassa niin digipelit olisivat halvempia julkaisupäivänä ja niiden hintakin sitten laskee ajan kuluessa. Kyllähän nytkin löytyy paljon pelejä, joita löytyy pelkästään digiversiona ja hinnatkin ovat ihan samat kuin mitä ne olivat julkaisupäivänäkin. Otetaan nyt esim. Livestä löytyvä shadow complex, joka näyttää marketplacessa 1200 mp. Peli on n. 3 vuotta vanha ja hintakin on vielä sama. Hyvin se hinta on laskenut. Johtuuko siitä, että "on levyversio"? Haluaisin kyllä uskoa siihen, että peleistä tulisi paljon halvempia sitten kun joskus tulevaisuudessa löytyy vain digiversio. Hintakin varmasti laskee mutta en usko, että laskee merkittävästi...toivon että olen väärässä. No se on tulevaisuuden asia. Nautitaan nyt tästä ajasta. Ja kyllä se digiversio on edessä halusimme tai emme. Itse olen sitä vastaan mutta pakko siihen on siiryttävä.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Näköjään Cliffy B on samaa mieltä mitä minä. Näköjään aika sanatarkastikin, joten pakko sanoa etten vain suomentanut hänen sanomisiaan vaan noi oli ihan oman ajattelun kautta mietittyjä juttuja.
Bleszinski predicts publisher closures, more DLC thanks to Xbox One policy changes | VG247

Olen osittain samaa mieltä, mutta indiepeleistä löytyy muutakin kuin pientä välipalaa. Esimerkiksi Torchlight ja Torchlight 2 ovat mielestäni hyvinkin täyttäviä kokonaisuuksia, kuin myös vaikkapa Papo & Yo. Hieman kaivelemalla sieltä löytyy vähintäänkin yhtä hienoja ja todennäköisesti kekseliäämpiä pelejä, kuin mitä suuret pelitalot julkaisevat. Tämä nyt tosin meni hieman off-topiciksi, vaikka liittyikin konsoleihin löyhästi.
Nojoo, tuo on sitten asia josta löytyy ikuinen ja päättymätön keskustelu mikä on indie ja mikä ei. Ollaan varmaankin kuitenkin sitä mieltä että Mojang (Minecraft) ei ole enää indie ja kyllä tuo Torchlightinkin kehittäjä Runic Games sisältää Diablon tehneitä ihmisiä ja firma on kiinalaisen pelitalon tytäryhtiö. Omasta mielestä 16bit grafiikkaa voi sietää vain jonkin verran eikä kaikki voi pelit voi olla retroa. Parempi grafiikka sitten maksaa paljon enempi eikä ees kickstart enää riitä.

Kyllähän nytkin löytyy paljon pelejä, joita löytyy pelkästään digiversiona ja hinnatkin ovat ihan samat kuin mitä ne olivat julkaisupäivänäkin. Otetaan nyt esim. Livestä löytyvä shadow complex, joka näyttää marketplacessa 1200 mp. Peli on n. 3 vuotta vanha ja hintakin on vielä sama. Hyvin se hinta on laskenut. Johtuuko siitä, että "on levyversio"? Haluaisin kyllä uskoa siihen, että peleistä tulisi paljon halvempia sitten kun joskus tulevaisuudessa löytyy vain digiversio. Hintakin varmasti laskee mutta en usko, että laskee merkittävästi...toivon että olen väärässä. No se on tulevaisuuden asia. Nautitaan nyt tästä ajasta. Ja kyllä se digiversio on edessä halusimme tai emme. Itse olen sitä vastaan mutta pakko siihen on siiryttävä.
Olet ihan oikeassa että vaikka Liven marketplacessa on ajoittain alennusmyyntejä (50% on aika yleinen ale), voisi niitä olla paljon enemmänkin. Mä en tiedä minkä verran Livessä arcadepelien alemyyntejä estää naimakauppa jälleenmyyjien kanssa. Olen silti vankka kysynnän ja tarjonnan lain kannattaja ja uskon että hinta laskee kun kysyntä laskee, haluaahan myyjä saada tuotteestaan jokaisen euron puristettua irti. Itse esimerkiksi pidän 20 euroa rajana jonka yli maksan vain aniharvasta pelistä ja jos joltain alustalta ei sen hintaisia pelejä löydy edes odottelemalla, ostan toisella alustalla.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Jos jonnet maksaa 60e digitaalisesta codista, minkä ihmeen takia ms tai sony sitä yhtäkkiä haluaa alkaa myydä halvemmalla?
Siksi koska yhtiöt pyrkivät monopoliasemaan vain voidakseen tarjota kuluttajille enemmän ja halvemmalla. Kilpailu nostaa hintoja ja laskee laatua.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

20e digipelien haaveilijat voisi mennä jatkamaan johonkin muuhun ketjuun tekemään laskelmia että miten moinen olisi mahdollista..mun mielestä ei mahdollista lähitulevaisuudessa. Ei MS aiemmat suunnitelmat olisi sitä saaneet tapahtumaan. Ja piikkinä vielä että juu, esim. Gamestopin käytetyt pelit tunkee rahaa pelintekijöille :eek:
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Nyt kun Onen käyttiksestä on kaikki uudistukset poistettu niin se saattaa nopeuttaa käyttiksen tekemistä kun voi ottaa vanhat pohjat 360 käyttiksestä.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Siksi koska yhtiöt pyrkivät monopoliasemaan vain voidakseen tarjota kuluttajille enemmän ja halvemmalla. Kilpailu nostaa hintoja ja laskee laatua.

Aina yhtä hauskaa lukea näitä jryin sarkastisia heittoja, jotka osuu lähes aina sinne ongelman ytimeen. "Peukku!" :)

Anyway: Eiköhän tämä Xbox 360 malliin palaaminen ole enemmistö kuluttajien etu, vaikka pari ihmistä täällä siitä onkin nyt vetänyt herneen nenäänsä.
 
Ylös Bottom