Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PS4, Xbox One, Wii U - 8. sukupolven konsolit

Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Lebe80 sanoi:
Osta se PS4 ja lopeta toi lapsellinen kitinä. Kiitti moi.
Tiedän että se on vaikeeta kuulla, kun joku ei tykkää sinun ylistämästä xbonesta, mutta koita nyt pysyä asialinjalla.
No ei todellakaan oletettu. Microsoft olisi tarjonnut uudenlaisen tavan levittää pelejä. Systeemiä on verrattu usein Steamiin. Microsoftin malli olisi tarjonnut kuluttajalle enemmän mahdollisuuksia kuin Steam, kuten pelien jälleenmyynnin ja antamisen kaverille. Vastineeksi olisi jouduttu tekemään myös rajoituksia esim. offline-ajan suhteen. Kuluttajille tämä ei kuitenkaan kelvannut joten palattiin vanhaan malliin missä fyysinen levy on kaikki kaikessa.
Niin paitsi ettei pelejä luvattu halvemmalla, joten edut jäi aikalailla olemattomiksi. Tyypit hurraa siitä että uudella boxilla olisi voinut antaa pelin kerran kaverille, vaikka tästä ei mitään hyötyä olekaan, pelkkä rajoitus. Family share oli kanssa niin ylistetty, mutta ilmeisesti olisi saanut vain kaverin peleistä saanut pelailla kokeiluversiota.
Samaa mieltä! Ihme marmatusta muutenkin. 100 euroa ei mielestäni ole yhtään mitään kun puhutaan luultavasti minimissään viiden vuoden sijoituksesta. Uijui, saapahan juoda neljä tuoppia kaljaa lisää per vuosi tuolla hintaerolla ja tuuletella siinä samalla kun tuli hankittua se satkun halvempi konsoli. Ei siinä, ymmärrän toki poikkeavatkin näkemykset, mutta täällä tahdotaan nyt tehdä vain kärpäsestä härkänen puolin ja toisin.

Pakko vielä todeta se, että toivottavasti MS tulee myymään X1:n ilman kinectiä niissä tapauksissa, joissa konsoli on takuuajan jälkeen hajonnut. Itseäni ainakin korpeaisi maksaa myös uudesta kamerasta, vaikka vanhakin toimii vielä moitteetta...
Lainataanpa vähän itseäsi:
Ihme marmatusta muutenkin. 100 euroa ei mielestäni ole yhtään mitään kun puhutaan luultavasti minimissään viiden vuoden sijoituksesta.
Miksi et halua maksaa satasta ylimääräistä jostain mitä sä et halua? Aiemminhan se oli ihan okei, kun ei satanen ylimääräistä enintään viiden vuoden välein tunnu missään. Etkö ymmärrä että moni muukaan ei haluaisi kinectiä? Erona tosin se, että niillä ei olisi edes sitä yhtä kinectiä. Tää on vaan taas tätä perus puhetta niiltä ketkä ostaa boxin: "No joo, onhan se kinect ollu ihan p*ska, mutta nyt isot pojat on antanut sille enemmän huomiota, niin se on varmasti tosi hyvä. Eikä ole ainut asia missä selvästi on vain toivottu, että boxi on ihan jumala, vaikkei microsoft olisi maininnut siitä sanallakaan. (Esim. se, että uusi boxi olisi viimeinen boxi ja sillä pystyisi pelata kaikkia tulevia peleä pilvessä.) En tosin usko että kinectistä tulee edes sitä satasta lisää hintaan.
Kaikki jotka ei ymmärrä vitsiä, voi jättää tän lukematta
Ja onhan siinä kahdessa kinectissä varmaan hyväkin puoli, voit varmaan asetella kaksi kameraa niin, että NSA voi ihastella 3D kuvaa olohuoneestasi :D
Ja selittäkääpäs minulle, että miten omaan pelikirjastoon käsiksipääseminen ja pelaaminen ilman levyä, olisi mahdollista ilman tuota online tarkastusta? Mä ainakin asentaisin kaikki pelit kovalevylle ja myisin pelit eteenpäin. Ennen family sharea boxin kannattajat ihasteli sitä, miten pelin tekijät saavat rahansa, ja myöhemmin sitä että miten pelejä voisi pelata maksamatta niistä (family share) :D
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Ja selittäkääpäs minulle, että miten omaan pelikirjastoon käsiksipääseminen ja pelaaminen ilman levyä, olisi mahdollista ilman tuota online tarkastusta?

Onhan se itse asiassa mahdollista jo nyt, kun vain ostat pelin Livestä, eli digitaalisena versiona. Ei tarvetta levylle. Hinta/laatu suhde retail ja digitaaliversioiden välillä ei tosin oikein taida kohdata tällä hetkellä toisiaan, kun puhutaan noista isoista AAA -peleistä(Nyt Livessä tietääkseni on menossa jonkinlainen ALE -kampanja, mutta en tiedä mitkä pelit siihen kuuluu. Kunhan vain satuin otsikon näkemään... Olikohan Dome.fi -sivulla. Jesh. Mahdollisesti).

Sama homma PSN -storessa. Kyllä tässä taloudessa mennään vielä pitkään levy linjalla, kunnes konsolien digitaalinen kauppa kehittyy paremmaksi.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Lainataanpa vähän itseäsi:
Miksi et halua maksaa satasta ylimääräistä jostain mitä sä et halua? Aiemminhan se oli ihan okei, kun ei satanen ylimääräistä enintään viiden vuoden välein tunnu missään. Etkö ymmärrä että moni muukaan ei haluaisi kinectiä? Erona tosin se, että niillä ei olisi edes sitä yhtä kinectiä.

Muistaakseni kirjoitin viestissäni, että ymmärrän muutkin näkökulmat, joten ooppa rauhassa. Ei nämä nyt niin yksiselitteisesti ole toisiinsa verrattavissa. X1:n mukana tulee kamera ja se saattaa tuoda joihinkin peleihin tai toimintoihin lisäarvoa. Ostat boksin ja maksat samalla kamerasta, jota et mahdollisesti tule koskaan käyttämään. Se nyt kuitenkin löytyy sieltä, jos joskus haluat vaikka alehyllystä poistaa jonkun heilumispelin sitä varten ja hintaero ilman kameraa olevaan ei kuitenkaan ole pitkällä ajanjaksolla tarkasteltuna mikään järkyttävä. Toisaalta sitten kun tulee se päivä eteen kun boksisi hajoaa, niin joudut joudut maksamaan toisen kerran sen siitä samasta kamerasta, joka toimii jo mainiosti ja jota et oikeastaan käytä koskaan.

Se, että mikkisofta on päättänyt viedä konsoliaan uuteen suuntaan lyömällä kinectin siihen kylkeen ei ole sama asia kuin se, että ms pakkomyy sinulle ylimääräisen kameran, jolla ei ole oikeastaan edes kunnollista jälleenmyyntiarvoa.

Näitä asioitahan nyt voi tarkastella monesta näkökulmasta, joten eipä tuosta sen enempää.

Ja ihan sivuhuomatuksena teikäläiselle: PS4:n ennakkovarattu, boksi ei. Mielestäni tässä ketjussa on vain ollut niin paljon tarpeetonta nillitystä ja piikittelyä, että oksat pois.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Onhan se itse asiassa mahdollista jo nyt, kun vain ostat pelin Livestä, eli digitaalisena versiona. Ei tarvetta levylle. Hinta/laatu suhde retail ja digitaaliversioiden välillä ei tosin oikein taida kohdata tällä hetkellä toisiaan, kun puhutaan noista isoista AAA -peleistä(Nyt Livessä tietääkseni on menossa jonkinlainen ALE -kampanja, mutta en tiedä mitkä pelit siihen kuuluu. Kunhan vain satuin otsikon näkemään... Olikohan Dome.fi -sivulla. Jesh. Mahdollisesti).
Joo no toi oli vastaus siihen, kun monet toivoisi, että microsoft toisi kaikki vanhan suunnitelman edut boxille ilman haittoja, tietysti kaiken voi ostaa digitaalisesti, mutta siitä ei nyt ollut kyse.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Hirveä p*ska myrsky alkanut tällä foorumilla heti kun Edge ruokki PS4 loyalisteja. Ihmiset aivan kynsin hampain koittaa puolustaa omaa konsoli valintaansa ja herjata toista osapuolta keinolla millä hyvänsä.
Vanhoilla floppauksilla piikitellään ja netistä kaivellaan kaikki linkit jotka vähäkin nostattaisivat sen tatin otsaan vastapuolen kavereille. Muutenkin joidenkin fanittaminen on jo sitä tasoa että he itse varmaan uskovat firmaan enemmän kuin firma itse.

Lukko tällekki threedille tekisi pahaa siksi ajaksi että sieltä julkaistaan jotain oikeesti keskustelun arvosta taas. Ei sen puoleen hauskahan näitä on lukea sivusta :D
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Xbox One on saattanut saada jo uuden kapteenin Don Mattrickin tilalle:

V2.fi | Mattrickin tilalle Windows-pomo Larson-Green?

Don Mattrick jätti Microsoftin yllättäen ja ryhtyi Zyngan toimitusjohtajaksi. Sen jälkeen on jäänyt avoimeksi, kuka Mattrickin tilalle tulee Xbox-asioita johtamaan. Steve Ballmerin lähettämästä tiedotteesta sai sellaisen kuvan, että Ballmer ottaisi Xboxin vastuulleen ja näin on moni sivusto uutisoinutkin. Nyt Gameinformer huhuilee, että Xboxin vetovastuuseen tulisi Julie Larson-Green.

Larson-Green on ollut vastuussa muun muassa Internet Explorerin aikaisista versioista, Microsoft Officen uudistamisesta ja Windows 7:n sekä 8:n käyttöliittymästä. Huhujen mukaan Microsoftin osastoja järjestellään hieman uudelleen ja osa pelipuolen vastuusta, etenkin yhteydenpito pelintekijöihin, saattaa langeta Skypen johtajan Tony Batesin harteille.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Siis.. Ymmärsinkö oikein? Väität, että Sony, joka joutui rikoksen uhriksi, oikeasti sitten pistikin käyttäjien tiedot nettiin luettavaksi? Ei ihan niin mennyt. Samalla logiikallahan Ubisoft, joka joutui justiinsa vastaavan murron kohteeksi, vuosi nämä tiedot itse. Nordea ja muut pankit kanssa ovat selvästi oikeasti rikoksen tekijöitä, kun ihmiset menevät näihin phishing viesteihin lankaan.

Jotain rajaa, hei.
Se oli vastauksena siihen että "sony on turvallinen". Ubisoft ei myöskään ole turvallinen jos heidän systeeminsä on niin haavoittuvainen että sieltä ihmisten henkilökohtaiset tiedot pääsee vuotamaan. Se ei automaattisesti tarkoita sitä että kyseisiä firmoja pitäisi välttää, mutta turvalliseksi tuommoinen toiminta ei todellakaan tee. Tietoturvan voi tehdä hyvin tai sen voi tehdä huonosti. Aattele että jos lainaat kaverillesi autoa ja se jättää avaimet suulle ja ovet auki. Auto varastetaan. Onko kaverisi mielestäsi turvallinen paikka lainata autoa jatkossa? Varmaankin kuitenkin kaverina jatkat sen jälkeenkin, mutta autoa ehket enää lainaa.
Toi sun Nordea -esimerkki ny oli vissiin huono vitsi?

"May have". Tiettävästi luottokorttinumeroita ei kuitenkaan joutunut vääriin käsiin. Itse olin yhteydessä pankkiin hyvin pian tietomurron jälkeen, mutta sieltä todettiin, että ainakaan toistaiseksi ei ole syytä huoleen. Tätä tukee myös SCEE:n vastaus senaattori Blumenthalin johtaman senaatin alikomitean kysymyksiin luottokorttitietojen turvasta:

Ja pitääkö joku Linuxia "olennaisena osana käyttökokemusta"? Ainakaan mun pleikkarinkäyttöön sillä ei ole ollut vaikutusta. Eikä tuo ryhmäkanne tainnut johtaa mihinkään.
Sonylla kaikkein eniten tökki tiedottaminen, meni jopa viikkoja ennenkuin suostuivat kertomaan mitä oli tapahtunut ja mitä oli viety. Niin heikkoa tiedottamista että jopa kongressi rupes kyselemään että mitä on tapahtunut. Jos firma ilmoittaa sulle että sun luottokorttitietosi mahdollisesti on pöllitty, niin sinäkö et uusisi luottokorttiasi? Se on valitettavasti merkki huolimattomasta toiminnasta minkä perusteella rahoituslaitos voi siirtää vastuun luottokorttipetoksista sun harteille. Ja koska kuitenkin kysyt lähdelinkkejä, niin tässä ny vaikka pari:
Vastuu luottokortin oikeudettomasta käyttämisestä | OpusLex
https://www.korttiturvallisuus.fi/Apua/Vaarinkaytosta-ilmoittaminen/

Linux oli monelle erittäin tärkeä ominaisuus, jonka Sony otti pois ilman selityksiä. Aika harvoin ryhmäkanteita kuitenkaan konsolivalmistajia vastaan on nosteltua ja tuo asia oli tapetilla moneen kertaan. Jos se nyt ei sua liipannu yhtään, montaa muuta liippasi. Ja edelleen, nuo oli esimerkkejä siihen että Sony on tuttu ja turvallinen.

Kyllä itse voisin väittää myös, että ps netti on parempi kuin live.
Omistan molemmat konsolit (ps3 ja xbox360) ja luultavasti tulen joskus omistamaan molemmat tulevistakin konsoleista.

Ps netissä on niin paljon mitä voi tehdä ja käyttää ilmaiseksi kun taas livessä tuntuu että jokaiseen pikkujuttuun pitäisi olla se gold. Suurimpana esimerkkinä toi netflix. Maksan jo siitä netflixistä niin miksi pitää vielä livestä maksaa?

Noh tuleva ps4 vaatii maksua nettipelaamisesta, mutta luultavasti jatkan ps+ jäsenyyttä jo ilmaisten pelien takia, kun en niin paljon tuota netiipelaamista harrasta.
Niin, tuossahan se tulikin sitten. Live on monen mielestä monipuolisempi kuin PSN juuri tuon moninpelaamisen takia. Siinä alkuperäisväitöksessä oli väite että PSN on monipuolisempi kuin Live, mä kyllä ymmärrän että tuo väite lähtee siitä että PSN:stä saa ilmaisia pelejä, mutta onko se vain sen takia monipuolisempi? Entäs toimivampi?

Toisinaan haluaisin kirota Nintendon syvimpään suohon ihan vain tämän liiketunnistus buumin synnyttämisen vuoksi.
Pelaajien keski-ikää on kai nyt laskenut kännykkäpelaaminen, mutta konsoli/pc -pelaamisen keski-ikä hiihtelee jossain 37 vuoden paikkeilla nyt. Tuo on ikä jossa aika monella on taloudessa vaimoa ja ehkä myös lapsia. Se liiketunnistin ehkei ole sille truugeimerille se tärkein juttu, mutta sille muulle perheelle ehkä ainoa syy koskea koko laitteeseen. Nintendo Wii teki paljon uusia pelaajia ihmisistä joille ei aikaisemmin tullut mieleenkään pelaaminen, jotkut heistä ehkä ovat tanssipelien jälkeen löytäneet syvempääkin höttöö ajanvietteeksi ja pelaajakunnan laajeneminen ei voi olla huono asia. Yhdellä "pikku" kameralla samasta laitteesta pääsee nauttimaan koko perhe, eikä tarvii etsiä yhtä konsolia FPS peleihin, toista tanssipeleihin ja kolmatta lasten peleihin (tähän viimeseen kyllä toivoisin parannusta, 360 ja PS3 oli aika heikkoja tolla saralla ja siksi meiltä Wii löytyy myös).

Olet poika niin väärän tiedon varassa kuin vaan voit olla.
Jos sun kuottokorttitiedot varastetaan ja varoja käytetään, niin itse et joudu niitä maksamaan, vaan luottokunta tms. maksaa... Edellyttäen että olet käyttänyt korttiasi vastuullisesti.
Näin asia on ollut, mutta muistaakseni 2013 alusta laki muuttui, eikä rahoituslaitos ole enää automaattisesti vastuussa. Negatiivisen julkisuuden pelossa täytyy kuitenkin olla melko selkeä käyttäjän huolimattomuus takana ennenkuin kieltäytyvät maksamasta, käytäntö tullee muuttumaan sitä mukaa kuin nettimaksaminen yleistyy. Luottokunnalla ei muuten ole luottokorttien kanssa enää "mitään" tekemistä, luottokortit myöntää kukin pankki itsenäisesti. Pankit toki voivat ostaa luottokunnalta esimerkiksi luottokorttien hallinnointipalveluita (korttien uusimisia jne), mutta luottokunnan pääasiallinen business taitaa nykyisin olla lounassetelit.

Tyypit hurraa siitä että uudella boxilla olisi voinut antaa pelin kerran kaverille, vaikka tästä ei mitään hyötyä olekaan, pelkkä rajoitus. Family share oli kanssa niin ylistetty, mutta ilmeisesti olisi saanut vain kaverin peleistä saanut pelailla kokeiluversiota.
Mä sanon tän vielä kerran oikein hitaasti: Family Sharessa olisit pystynyt lainaamaan pelejä 10 kaverillesi luovuttamatta omistusoikeuttasi ja pelit olivat täysiä versioita. Mukaan Family Shareen kuului myös DLC:t! Seuraavan sukupolven paras uudistus meni siinä. Steamiä käyttävät näkevät vain märkiä unia moisesta.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Sonylla kaikkein eniten tökki tiedottaminen, meni jopa viikkoja ennenkuin suostuivat kertomaan mitä oli tapahtunut ja mitä oli viety. Niin heikkoa tiedottamista että jopa kongressi rupes kyselemään että mitä on tapahtunut. Jos firma ilmoittaa sulle että sun luottokorttitietosi mahdollisesti on pöllitty, niin sinäkö et uusisi luottokorttiasi? Se on valitettavasti merkki huolimattomasta toiminnasta minkä perusteella rahoituslaitos voi siirtää vastuun luottokorttipetoksista sun harteille. Ja koska kuitenkin kysyt lähdelinkkejä, niin tässä ny vaikka pari:

Mä sanon tän vielä kerran oikein hitaasti: Family Sharessa olisit pystynyt lainaamaan pelejä 10 kaverillesi luovuttamatta omistusoikeuttasi ja pelit olivat täysiä versioita. Mukaan Family Shareen kuului myös DLC:t! Seuraavan sukupolven paras uudistus meni siinä. Steamiä käyttävät näkevät vain märkiä unia moisesta.

Juurihan Jryi tuossa lainaamassasi tekstissä kertoi ottaneensa yhteyttä pankkiin, joten varmaan turhaa tuollainen henkilökohtainen päänaukominen. Muutenkin kirjoittelet täällä paljon hyviäkin juttuja, mutta tuo tyylisi ***tuilla vastakirjoittajille melkein jokaisessa tekstissäsi on melko turhaa toimintaa. Saat siitä ilmeisesti paljonkin mielihyvää.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Mä sanon tän vielä kerran oikein hitaasti: Family Sharessa olisit pystynyt lainaamaan pelejä 10 kaverillesi luovuttamatta omistusoikeuttasi ja pelit olivat täysiä versioita. Mukaan Family Shareen kuului myös DLC:t! Seuraavan sukupolven paras uudistus meni siinä. Steamiä käyttävät näkevät vain märkiä unia moisesta.
Mun mielestä sulle sanottiin jo, että noi sun omasta päästä keksityt horinat ei kuulu tähän ketjuun. Todellakaan se ei olisi toiminut tollein että kaikki 10 voi pelata niitä pelejä ilmaiseksi. Jossain luki että se on joku tunnin kokeiluversio ja sen jälkeen pelin voi ostaa ja jatkaa samasta kohdasta, mutta en tiedä onko sekään totta. Mutta kyllä toi sinun käsityksesi family sharesta on ihan vaan sun märkä päiväuni.

E:Vaikka sä kuinka haluaisit ylistää boxia ja saada muut ostamaan boxi vain sen takia, ettei moni muu siitä tykkää, niin joku raja nyt sentään...
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Vitut mitään ole ylistäny boxia, paskojahan ne on molemmat.

Tämä kiteyttää koko ketjun keskusteluntason aika ytimekkäästi. Tulosta tuottavasta väittelystä ollaan erittäin kaukana ja ajoittain mennään jopa henkilökohtaisuuksiin.

FINDarkside sanoi:
Mun mielestä sulle sanottiin jo, että noi sun omasta päästä keksityt horinat ei kuulu tähän ketjuun. Todellakaan se ei olisi toiminut tollein että kaikki 10 voi pelata niitä pelejä ilmaiseksi. Jossain luki että se on joku tunnin kokeiluversio ja sen jälkeen pelin voi ostaa ja jatkaa samasta kohdasta, mutta en tiedä onko sekään totta. Mutta kyllä toi sinun käsityksesi family sharesta on ihan vaan sun märkä päiväuni.

Ei. Kyllä sen oli määrä toimia juurikin niin, että ostetun täyden pelin olisi voinut jakaa 10 henkilön kanssa. Rajoituksena tässä oli kuitenkin se, että vain sinä ja ensimmäinen jolle pelin jaat voi pelata sitä yhtä aikaa. Lopun "perheen" olisi sitten pitänyt odotella vuoroansa.
Pelottavasti täytynee lisätä tähän loppuun, että en ole fanipoika kumpaankaan suuntaan. En halua, että minut ristiinnaulitaan, koska puolustan jompaakumpaa osapuolta.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Juurihan Jryi tuossa lainaamassasi tekstissä kertoi ottaneensa yhteyttä pankkiin, joten varmaan turhaa tuollainen henkilökohtainen päänaukominen. Muutenkin kirjoittelet täällä paljon hyviäkin juttuja, mutta tuo tyylisi ***tuilla vastakirjoittajille melkein jokaisessa tekstissäsi on melko turhaa toimintaa. Saat siitä ilmeisesti paljonkin mielihyvää.
No ehkä sitten argumentoin asiani heikosti. Kohdistin luottokorttiasiaa koskevan kirjoituksen tähän jryin sanomaan:
"May have". Tiettävästi luottokorttinumeroita ei kuitenkaan joutunut vääriin käsiin.
Tuossa tapauksessa ei siis ollut väliä oliko luottokorttitiedot varastettu vai ei, kun Sony esitti epäilyn että luottokorttitiedotkin ovat menneet, olisiko pitänyt odotella että tililtä häviää rahaa. Se ei ehkä ihan vastaa sitä huolellisuutta mistä luottokorttisäännöissä puhutaan. En tiedä mistä jryin pankki oli saanut tiedot ettei vaaraa ole, ainakaan Sony sitä ei kertonut. Ainiin, onhan Sonyllakin pankkitoimintaa (tämä oli nyt vitsi, ei kettuilua).

Päänaukominen...kuinka anteeksipyydellen sitä pitäisi korjata jonkun kirjoittama virheellinen tieto, ettei se enää ole päänaukomista? Kyllä mä pyrin ihan keskusteleenkin, mutta sitten välillä on joitakin asioita joista ei vain voi keskustella vaan asia on todistettavasti jollakin tavalla. Saatan sanoa joskus tylynomaisesti, mutta ei niissä kyllä kettuilua ole ellei alkuperäinen väite ole tarkoituksenmukaista vääristelyä. Internet ei valitettavasti näytä kirjoittajan ilmeitä enkä mä ole tarpeeksi hyvä lyyrikko jotta tunteeni osaisin välittää ilman mahdollisuutta erilaisiin tulkintoihin.

Mun mielestä sulle sanottiin jo, että noi sun omasta päästä keksityt horinat ei kuulu tähän ketjuun. Todellakaan se ei olisi toiminut tollein että kaikki 10 voi pelata niitä pelejä ilmaiseksi. Jossain luki että se on joku tunnin kokeiluversio ja sen jälkeen pelin voi ostaa ja jatkaa samasta kohdasta, mutta en tiedä onko sekään totta. Mutta kyllä toi sinun käsityksesi family sharesta on ihan vaan sun märkä päiväuni.

E:Vaikka sä kuinka haluaisit ylistää boxia ja saada muut ostamaan boxi vain sen takia, ettei moni muu siitä tykkää, niin joku raja nyt sentään...
Tässä ketjussakin oli linkit kahden eri korkeen tason MS johtajan twiitteihin joissa huhut tunnin kokeiluversioista kumottiin ja vahvistettiin että family share tarkoitti pelin täysversiota (etsi ketjusta jos et mua usko). Demot kai on ilmaisia ennenkin ollu, ne on markkinointityökalu. Mun mielestä demojen lataamiseen ei tarvita edes Live Gold tiliä, vaan Silver riittää. Miksi siis joku edes väittäisi Family Sharen tarkoittaneen vain pelin demoversiota. Aivan järjetön väite jonka pystyy kukin kumoamaan hetken miettimisellä.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Hetken miettimisellä voi myös kumota sen että peli olisi ollut 10 henkilön käytettävissä yhden pelin hinnalla. Voisko joku pistää linkkiä jossa vahvistetaan että 10 pelaajaa voi pelata samaa peliä yhdellä maksulla ilman muita rajoituksia kuin ettei voi pelata samaan aikaan. Ja itse kyllä olen lukenut ms tyyppien tviiteistä että ei pysty edes se 2 pelaamaan samaan aikaan. Ja niin tosiaan, tviittejen tai uutisten pitää olla julkaistu ennen kuin ms perui drm kikkailut.
 
Tarkemmalla tutkimisella selvitin itselleni, että eipä sitä edes se toinen olisi pystynyt yhtä aikaa pelaamaan, vaan peli olisi voinut olla tulilla vain yhdellä pelaajalla kerrallaan. Mutta sitten siihen tärkeimpään kysymykseen, miksi tästä väännetään? Tästä keskustelu ei ole millään tasolla aiheellista.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Mä sanon tän vielä kerran oikein hitaasti: Family Sharessa olisit pystynyt lainaamaan pelejä 10 kaverillesi luovuttamatta omistusoikeuttasi ja pelit olivat täysiä versioita. Mukaan Family Shareen kuului myös DLC:t! Seuraavan sukupolven paras uudistus meni siinä. Steamiä käyttävät näkevät vain märkiä unia moisesta.
Hieman nurinkurista että haukutaan käytettyjen pelien kauppaa ja vaaditaan nämäkin tuotot pelintekijöille, mutta seuraavaksi hehkutetaan family sharea tulevan sukupolven parhaana ominaisuutena. 10 hengen rinki jakamassa pelejä toisilleen vs. käytetyt pelit ei kyllä pelifirmoja olisi rahallisesti auttanut sitäkään vähää. Pelaajiahan tuo olisi auttanut paljonkin.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Niin, tuossahan se tulikin sitten. Live on monen mielestä monipuolisempi kuin PSN juuri tuon moninpelaamisen takia. Siinä alkuperäisväitöksessä oli väite että PSN on monipuolisempi kuin Live, mä kyllä ymmärrän että tuo väite lähtee siitä että PSN:stä saa ilmaisia pelejä, mutta onko se vain sen takia monipuolisempi? Entäs toimivampi?.

Siis pystyyhän psn:lläkin pelaamaan moninpeliä ja tällä hetkellä vielä ilmaiseksi.
Sen verran mitä olen sillä pelannut niin on toiminut ilman mitään ongelmia ja kyllähän se niin on, että tuo ne ilmaiset pelit lisäarvoa ja monipuolisuutta sille mistä maksat.
Pää pointtini, ainakin yritti olla, että live vaati maksullisen jäsenyyden asioista mitkä psn:ssä on ilmaisia esim. Netflix ja tästä syystä pidän psn:ää parempana.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Eli että Sony luovutti luottokorttitietoja rikollisille ja poisti olennaisesti käyttäjäkokemukseen liittyviä ominaisuuksia PS3:sta. Kunhan vain luottokorttitietojen luovuttamisella tarkoitetaan sitä, että rikolliset pakottivat Sonyn tietoturvasyistä ajamaan verkkopalvelun alas ja käyttökokemukseen olennaisesti vaikuttavalla ominaisuudella tarkoitetaan ominaisuutta, joka ei ole olennainen eikä vaikuta käyttökokemukseen.

Näinhän ne maalitolpat siirtyvät.
Hienosti näköjään maalitolpat siirtyvät myös toisessa päässä, sillä alkuperäinen väite oli että Sony vuosi tietoja. Siirsit maalitolppasi sopivasti sanaan 'luovuttivat', jotta semantiikka-argumenttisi toimisi.

Sinäkö määrittelet mikä on olennainen konsolikäyttökokemus? Mites se taaksepäinyhteensopivuus joka myös poistettiin? Onko tämä jryin objektiivisen tuomion mukaan olennainen tekijä?
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

No ehkä sitten argumentoin asiani heikosti. Kohdistin luottokorttiasiaa koskevan kirjoituksen tähän jryin sanomaan:
"May have". Tiettävästi luottokorttinumeroita ei kuitenkaan joutunut vääriin käsiin.
Tuossa tapauksessa ei siis ollut väliä oliko luottokorttitiedot varastettu vai ei, kun Sony esitti epäilyn että luottokorttitiedotkin ovat menneet, olisiko pitänyt odotella että tililtä häviää rahaa. Se ei ehkä ihan vastaa sitä huolellisuutta mistä luottokorttisäännöissä puhutaan. En tiedä mistä jryin pankki oli saanut tiedot ettei vaaraa ole, ainakaan Sony sitä ei kertonut.
Täällä se paholaisen asianajaja puolustaa totuutta niin kiihkolla, että faktat eivät pysy perässä. Eivätkä kaikki omatkaan väitteet, selkeästi.

Pureudutaan nyt sitten tähän luottokorttiasiaan. Lähetin 27.4.2011 pankkiini viestin:
Hei,

viitaten tuoreisiin tietoihin Sonyn Playstation Networkiin kohdistuneesta tietomurrosta: luottokorttini xxxxx (kk/vv) tiedot olivat Sonyn hallussa, joten kortin Visa-ominaisuudet täytyy ilmeisesti kuollettaa. Saanen uudet kortit joskus lähitulevaisuudessa?

Tähän vastattiin samana päivänä:
Hei Jyri,

Hienoa, että otit yhteyttä.

Sonyn PlayStation Networkiin kohdistuva tietomurto on tutkinnassa ja Sampo Pankki seuraa tutkinnan edistymistä aktiivisesti.

Tilanteen sitä vaatiessa tulee Sampo Pankki kontaktoimaan asiakkaat, joiden kortti on turvallisuussyistä korvattava uudella.

Toistaiseksi tällaista tarvetta ei ole. Suosittelemme seuraamaan luottotilin tapahtumatietoja ja ottamaan välittömästi yhteyttä asiakaspalveluumme jos tapahtumatiedoissa näkyy tunnistamattomia tapahtumia.

Mikäli sinulle jäi kysyttävää tai haluat lisätietoja, voit soittaa Asiakaspalveluumme.

Koska luottokorttini on Sampo Pankin myöntämä, kuvittelin tämän olevan riittävä varotoimi omalta kannaltani. Tosin en silloin tiennyt, että foorumilta löytyy kansainvälisen luottokorttibisneksen asiantuntija. Tähän liittyen muutama pointti:

  • mitä minun olisi pitänyt edellä mainitun lisäksi tehdä?
  • kai olet antanut omat yhteystietosi jatkon varalta kaikille suomalaisille pankeille
  • nimeä yksi - edes yksi - tapaus, jossa PSN-murrossa varmistetusti varastettu luottokorttitieto olisi johtanut kortin uusimiseen. Edes yksi.

Olet nyt suulla suuremmalla toitottanut tasapuolisuuden nimissä ja haukuttua osapuolta puolustaen (en jaksa käydä tarkistamassa, kuinka ritarillisesti puolustit Sonya, kun sen päälle kaadettiin mädäntyneitä kaloja Anonymous-hyökkäyksen aikaan), miten Sony luovuttaa luottokorttitietoja rikollisille. Yhdysvaltain senaatti ja ainakin yksi suomalainen pankki ovat hyväksyneet Sonyn selvitykset, joiden mukaan luottokorttitietoja ei joutunut vääriin käsiin. Esitä näiden tietojen vastainen todiste tai myönnä puhuneesi paskaa!

Päänaukominen...kuinka anteeksipyydellen sitä pitäisi korjata jonkun kirjoittama virheellinen tieto, ettei se enää ole päänaukomista?
In deed...

Mä sanon tän vielä kerran oikein hitaasti: Family Sharessa olisit pystynyt lainaamaan pelejä 10 kaverillesi luovuttamatta omistusoikeuttasi ja pelit olivat täysiä versioita. Mukaan Family Shareen kuului myös DLC:t! Seuraavan sukupolven paras uudistus meni siinä. Steamiä käyttävät näkevät vain märkiä unia moisesta.
Mä kysyn tän vielä kerran oikein hitaasti: missä on selkeä kuvaus Family Sharesta?

Siitä mainittiin epämääräisesti jossain Xbox 180:n käytönrajoituskuvauksessa, ja kun tarkennuksia pyydettiin, Major Nelson vastasi näin:

I need to start working on that when I get back to the office next week. It will take some time.
https://twitter.com/Master_James_/status/345599992037249024

Huom, Major Nelson ei vastannut: "@Calum_Me @Master_ajay_ You and 9 friends can form a family; you and one friend @ a time can play same game from your collection. Have fun! #XboxOne rules!"

Ei, Major Nelson sanoi, että hän alkaa kirjoittaa selvennystä asiasta ja että siinä menee jonkin aikaa. Sitten tuli DRM-kumous ja sen jälkeen luvattiin että "se family sharing -juttu olisi ollut ihan mahtava, harmi kun sitä ei nyt voi toteuttaa, koska TE PILASITTE KAIKEN!".

Paholaisen asianajajaksi olet lähdekritiikissäsi kovin valikoiva.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Hienosti näköjään maalitolpat siirtyvät myös toisessa päässä, sillä alkuperäinen väite oli että Sony vuosi tietoja. Siirsit maalitolppasi sopivasti sanaan 'luovuttivat', jotta semantiikka-argumenttisi toimisi.
Vuotaa luottokorttitiedot rikollisille:
Joka vuotaa luottokorttitietosi rikollisille
Voidaan lukea joko siten, että vuotaa tarkoituksellisesti tai huolimattomuuttaan (vrt. Bradley Manning vuosi tietoja Wikileaksille). Ihan sama, kumpaakaan ei ole tapahtunut.

Sinäkö määrittelet mikä on olennainen konsolikäyttökokemus? Mites se taaksepäinyhteensopivuus joka myös poistettiin?
Sillä PS3:lla, jonka julkaisupäivänä hankin, toimii taaksepäinyhteensopivuus yhtä hyvin (tai itse asiassa aavistuksen verran paremmin) kuin about julkaisun aikoihin. Kukaan ei myöskään ole käynyt poistamassa siitä kahta USB-porttia.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Pureudutaan nyt sitten tähän luottokorttiasiaan. Lähetin 27.4.2011 pankkiini viestin:
Eli olit tekemässä sitä samaa mitä minä ehdotin toimenpiteeksi tietomurtotapauksessa jossa tietomurron kohde epäilee luottokorttitietosi päätyneen rikollisille, mutta nyt sanot että mun puheet on paskaa.

Tosin en silloin tiennyt, että foorumilta löytyy kansainvälisen luottokorttibisneksen asiantuntija.
Ei, olen paljon mielenkiintoisemman alan asiantuntija.

Olet nyt suulla suuremmalla toitottanut tasapuolisuuden nimissä ja haukuttua osapuolta puolustaen (en jaksa käydä tarkistamassa, kuinka ritarillisesti puolustit Sonya, kun sen päälle kaadettiin mädäntyneitä kaloja Anonymous-hyökkäyksen aikaan), miten Sony luovuttaa luottokorttitietoja rikollisille. Yhdysvaltain senaatti ja ainakin yksi suomalainen pankki ovat hyväksyneet Sonyn selvitykset, joiden mukaan luottokorttitietoja ei joutunut vääriin käsiin. Esitä näiden tietojen vastainen todiste tai myönnä puhuneesi paskaa!
Senaatti ja pankit saivat selitykset viikkojen päästä. Täytyy kyllä myöntää että pankit(? nyt tiedämme vain Sampo-pankin kannan) olivat kovin maltillisia jos eivät kortteja lähteneet vaihtamaan, eihän siitä potentiaalisesti olisi tullut kuin satojen miljoonien luottolasku.
En tainnut olla foorumilla kirjoittelemassa hyökkäyksen aikana, mutta itse olin kyllä ihan rauhallinen asiasta, ei ollut mun luottokorttitietoja siellä ja moninpelattavat mulla on Liven puolella. Sympatiat oli Sonyn puolella.

Paholaisen asianajajaksi olet lähdekritiikissäsi kovin valikoiva.
Keskusteluun kuuluu että tuot vastakkaisen mielipiteen lähteineen.
Sikäli hassua että käytät samassa lauseessa asianajajaa ja ihmettelet valikoivuutta.
 
Ylös Bottom