Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PS5: Lisälaitteet ja tarvikkeet

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Nisupulla
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
  • Tunnisteet Tunnisteet
    ps5
Ennen vastaamista kannattaa yleensä lukea mitä on kysytty ;) Ei tässä kukaan mitään tarvitsemisesta ole puhunut, vaan siitä mitä kannattaa hankkia. Tuo lisäohjain, telakka ja kuulokkeet nyt alkuun vaikutti hyvältä setiltä. Yleensähän ongelma tuppaa olemaan se, että harrastelu lähtee käsistä, ja silloin tosiaan "tarvitsee" kaikkea mahdollista :)
Eipä tuo vastaukseni sopivuutta silti muuta, oli kyse tarvitsemisesta tai kannattamisesta. Joka tapauksessa kiinni ostajasta ja siitä mihin laitetta käyttää.

Harrastelu toki voi lähteä käsistä mutta jos keskittyy yksinpeleihin, niin miksi tarvitsisi toisen ohjaimen? Minultakin löytyy kaikki konsolit ja niiden tehomallit mutta toista ohjainta en ole ostanut kuin silloin kun aiempi on alkanut lahoamaan. Ellei harrastamisen käsistä lähteminen sitten tarkoita vain sitä että ostelee kaiken mahdollisen vaikkei välttämättä tarvitsisi?

Katselin kieltämättä ihmeissäni kun porukka ilmoitteli oheissälästä, jonka olivat ostaneet jo ennen PS5:sta. Onko sille oikeasti niin kova tarve vai voisiko hype tai se vaikuttaa että itse konsolia on niin vaikea saada niin pitää ostaa edes jotain "korviketta" siihen? Samoin on ostettu pelejä valmiiksi vaikka konsolin saamisesta ei ole mitään tietoa.

Jokainen saa totta kai tehdä miten parhaaksi näkee mutta henkilökohtaisesti siis vähän ihmettelen tuollaista "kilpavarustelua".
 
Viimeksi muokattu:
mutta jos keskittyy yksinpeleihin, niin miksi tarvitsisi toisen ohjaimen?

Ei minulla yhden ohjeimen akku kestä Lauantai/Sunnuntai pelailua eikä PS5 riitä USB portit, jos kuulokkeista loppuu akku myös kesken pelaamisen. Toinen ohjain ja telakka, niin kesken pelin ohjaimen vaihto akun hyytyessä.

Tietysti ilmankin pärjäisin, mutta sitten pitäisi tehdä lisähankintoja sillä saralla. Pidempää USB piuhaa, jakaja tai USB pistoketta. Mutta tässä kärsii idea langaton pelaaminen.

Mutta jokainen tyylillää, joku tosiaan pärjää yhdellä ohjaimella. Toisille kaksi ohjainta tuo lisää vapautta pelata langattomasti silloin kun kerkeää ja haluaa.
 
Tuohan se on PS-pelailussa ongelma kun on sisäiset akut pienellä kapasiteetilla. Kilpailijan ohjaimessa vaihtaa ladatut paristot sisään ja jatkuu taas se langaton pelailu. Lisäksi se kapasiteetti on mahdollista olla 2450 mAh -akuillaselvästi isompi dualsensen sisäiseen 1560 mAh -akkuun verraten, joten sitä lataamista ja vaihtamista tarvitsee vielä tehdäkin paljon harvemmin.

No, tämä toki ei auta kun aiheena on PS5-laitteet mutta en silti itse aio ostaa senkään kanssa toista ohjainta. Jatkan piuhan käyttöä kun siihen on kerran pakotettu. Latausalustaan en halua rahoja laittaa vaikka ymmärrän jos joku sen kokee hyödylliseksi ja vaivaa säästäväksi kapineeksi. Jälleen siis pitkälti henkilökohtaisesta tarpeesta ja halusta kiinni.

PS5:n porttien vähyys taas ei minulle ole ongelma, sillä ohjaimia voi ladata missä vain usb-portissa. Itse latailen dualshock4:sta milloin missäkin: läppärillä, Xboxilla pelatessa (hui kauhea!), seinälatureilla, jne. Usein myös pelaan vain johto konsolissa kiinni. Tuntuuhan se typerältä kun langaton pelaaminen on ollut arkipäivää niin pitkään mutta minkäs teet kun ei halua ostella lisävehkeitä tuota varten.

Kuulokkeet ja ohjaimet tosin kannattaa yleisestikin pitää latingissa niin ettei virta lopu kesken. Jos se on usein ongelma niin totta lie silloin kannattaa jokin telakka ostaa jos ei saa tavaksi muutoin niitä pitää virrassa. Ja jos yhdellä pelisessiolla menee jatkuvasti koko akku niin sanoisin että lienee jo syytäkin pitää tauko :D

Menee taas tuon kilpailijan kehumiseksi mutta kyllä Xboxilla pelailu on huolettomampaa kun on useammat ladatut paristot aina ladattuna niin ei kauaa mene kun vaihtaa tilalle jos/kun virta ohjaimen paristoista loppuu. Toivoisin kovasti tätä valinnan mahdollisuutta Sonynkin puolelle vaikka monet vannovat myyntipaketissa tulevien akkujen nimeen. Akkujen, jotka on (IMO) alimitoitettu ja vaivalloisemmat vaihtaa tai päivittää isompaan.

Sama vika on myös Switchillä ja niitä ohjaimia ei edes latailla muulla kun konsolissa kiinni - ellei osta lataustelakkaa tai lataavaa ohjainta, mikä on vielä Sonyn ratkaisuakin ärsyttävämpi. Mutta mitään telakoita sun muita en ala silti ostamaan :D

EDIT: Muokkasin väärät tiedot oikeiksi.
 
Viimeksi muokattu:
Ei minulla yhden ohjeimen akku kestä Lauantai/Sunnuntai pelailua eikä PS5 riitä USB portit, jos kuulokkeista loppuu akku myös kesken pelaamisen. Toinen ohjain ja telakka, niin kesken pelin ohjaimen vaihto akun hyytyessä.

Tietysti ilmankin pärjäisin, mutta sitten pitäisi tehdä lisähankintoja sillä saralla. Pidempää USB piuhaa, jakaja tai USB pistoketta. Mutta tässä kärsii idea langaton pelaaminen.

....
Eikö ohjaimeen voi tökätä kännyköille tarkoitetun lisäakun paikalleen ja pelit jatkuvat kohtuu "langattomasti"? Silloin ei tarvitse murehtia jakajista tai piuhan pituuksista.
 
PS5:n porttien vähyys taas ei minulle ole ongelma, sillä ohjaimia voi ladata missä vain usb-portissa. Itse latailen dualshock4:sta milloin missäkin: läppärillä, Xboxilla pelatessa (hui kauhea!), seinälatureilla, jne. Usein myös pelaan vain johto konsolissa kiinni.

Portit riittäisi muuten, mutta PS5 puuttuu optinen lähtö äänelle. Niin Astron kuulokkeihin piti hommata adapteri, niin vaatii yhden portin käyttöönsä. Muillakin keinoilla ohjaimen lataius onnsituisi, mutta kyllä helpoin ja nätein on tuo telakka. Vaikka olisi yksikin ohjain. Ja en halua yhtään ylimääräisiä piuhoja pitkin ja poikin, kuin mitä on aivan pakko pitää levällään.

Kuulokkeet ja ohjaimet tosin kannattaa yleisestikin pitää latingissa niin ettei virta lopu kesken.
Ohjaimien kanssa ei olekkaan ongelmaa, kun aina telakassa täysissä oleva ohjain tyhjän tiallle. Kuulokkeet välillä unohtaa laittaa lataukseen, tässä olisi parannettavaa. Olen itse tykästynyt Astroihin, mutta muilla valmistajilla on noita vaihdettavalla akulla olevia kuulokkeita, niin sellaiset olisivat yksi vaihtoehto.

Ja jos yhdellä pelisessiolla menee jatkuvasti koko akku niin sanoisin että lienee jo syytäkin pitää tauko :D

On pelajia ja pelaajia. Silloin kun grindataan, ei ole aikaa pitää taukoja :D

Eikö ohjaimeen voi tökätä kännyköille tarkoitetun lisäakun paikalleen ja pelit jatkuvat kohtuu "langattomasti"? Silloin ei tarvitse murehtia jakajista tai piuhan pituuksista.

Voi toki, nuo ovat yksi vaihtoehto lisää. Mutta kyllä lisäohjain ja telakka on käytännöllisempi.
 
Tuohan se on PS-pelailussa ongelma kun on sisäiset akut pienellä kapasiteetilla. Kilpailijan ohjaimessa vaihtaa ladatut paristot sisään ja jatkuu taas se langaton pelailu. Lisäksi se kapasiteetti on mahdollista olla kahdella 2450 mAh -akulla kolminkertainen dualsensen sisäiseen 1560 mAh -akkuun verraten, joten sitä lataamista ja vaihtamista tarvitsee vielä tehdäkin paljon harvemmin.

No, tämä toki ei auta kun aiheena on PS5-laitteet mutta en silti itse aio ostaa senkään kanssa toista ohjainta. Jatkan piuhan käyttöä kun siihen on kerran pakotettu. Latausalustaan en halua rahoja laittaa vaikka ymmärrän jos joku sen kokee hyödylliseksi ja vaivaa säästäväksi kapineeksi. Jälleen siis pitkälti henkilökohtaisesta tarpeesta ja halusta kiinni.

PS5:n porttien vähyys taas ei minulle ole ongelma, sillä ohjaimia voi ladata missä vain usb-portissa. Itse latailen dualshock4:sta milloin missäkin: läppärillä, Xboxilla pelatessa (hui kauhea!), seinälatureilla, jne. Usein myös pelaan vain johto konsolissa kiinni. Tuntuuhan se typerältä kun langaton pelaaminen on ollut arkipäivää niin pitkään mutta minkäs teet kun ei halua ostella lisävehkeitä tuota varten.

Kuulokkeet ja ohjaimet tosin kannattaa yleisestikin pitää latingissa niin ettei virta lopu kesken. Jos se on usein ongelma niin totta lie silloin kannattaa jokin telakka ostaa jos ei saa tavaksi muutoin niitä pitää virrassa. Ja jos yhdellä pelisessiolla menee jatkuvasti koko akku niin sanoisin että lienee jo syytäkin pitää tauko :D

Menee taas tuon kilpailijan kehumiseksi mutta kyllä Xboxilla pelailu on huolettomampaa kun on useammat ladatut paristot aina ladattuna niin ei kauaa mene kun vaihtaa tilalle jos/kun virta ohjaimen paristoista loppuu. Toivoisin kovasti tätä valinnan mahdollisuutta Sonynkin puolelle vaikka monet vannovat myyntipaketissa tulevien akkujen nimeen. Akkujen, jotka on (IMO) alimitoitettu ja vaivalloisemmat vaihtaa tai päivittää isompaan.

Sama vika on myös Switchillä ja niitä ohjaimia ei edes latailla muulla kun konsolissa kiinni - ellei osta lataustelakkaa tai lataavaa ohjainta, mikä on vielä Sonyn ratkaisuakin ärsyttävämpi. Mutta mitään telakoita sun muita en ala silti ostamaan :D
No no.... eipä liikaa innostuta kehumaan. Ei ole koskaan itsellä ps4 ohjaimesta virta kesken loppunut, mutta paristot on xboxin puolella ja siksi siihenkin tosiaan akut ostanut. Akkujen pakko ostattaminen xboxin puolella onkin ihan vain rahastus kIlkka, eikä mitään muuta. Tätä on ihan turha perustella millään muulla.
 
Minulla on loppunut virrat ihan jokaisen valmistajan ohjaimista koska yksikään ei ole keksinyt laitetta, jolla saisivat käyttäjän muistamaan lataamaan ohjaimen.

Fakta kuitenkin on, että 2450 mAh -akkuparistot on selvästi isompi kapasiteetti mitä on esim. dualsensen 1650 mAh. Jos sinulla on paristoista loppunut virta kesken, niin suosittelen ostamaan isommalla kapasiteetilla. Lisäksi ei mitään paristoja vaan niitä ladattavia niin ympäristökin kiittää, kuten kukkarokin.

Se, että sinulla ei ole ps4-ohjaimesta loppunut koskaan akku ei taas tarkoita mitään. Kyllä minultakin loppuu virta määrällisesti useammin boksin ohjaimista koska pelaan sillä enemmän. Silti tuntuu että vähemmän pelaamallani ps4:lla joutuu piuhan päässä olemaan paljon lyhyemmin välein. Samoin Switchin ohjaimista tuntuu virta hupenevan nopeasti vaikka pelaan sillä kaikista vähiten.

Mitä rahastamiskikkaan tulee, niin ketään ei ole pakotettu ostamaan akkua. Itse en ole ostanut yhtään. Ladattavia paristoja kylläkin, sillä ne ovat sen verran parempi vaihtoehto kuin akku. Okei, no akkuja kai nekin käytännössä on mutta minusta vaihtoehtojen tarjoaminen on parempi kuin olla pakotettu valmistajan "tämä varmaan riittää, ehkä"-vaihtoehtoon. Sama juttu kuin massamuistissa: sinne laitetaan mahdollisimman halpa/pieni, joka vielä menettelee. Kai nyt jokainen muistaa mistä ne konsolien kovalevyjen koot lähtivät? Sama käytäntö sisäisissä akuissa.

Nyt minulla on mahdollisuus siis käyttää joko paristoja, akkua tai ladattavia paristoja, joista viimeisimmillä saan sen 2450 mAh virtaa. Eipä siihen ole paljon sisäisillä akuilla varustetuilla ohjaimilla sanottavaa.

Jos tämän vaihtoehtojen tarjoamisen näkee sen vuoksi pakkona että on vaikka niin urautunut sisäisten akkujen käyttöön niin sitten joo varmasti tuntuu rahastamiselta. Minusta huono "kaupanpäällinen" on kuitenkin huonompi vaihtoehto kuin antaa valinta asian suhteen.

Mitä taas rahastamiseen rahallisesti tulee: olen ostanut vuosikymmen sitten yhden laturin ja alle viisi kertaa akkuparistoja (8 kpl per kerta) silloin kun on aiemmat alkaneet huonontua. En usko että tulee kauhean paljon lisähintaa ohjaimille noista kun esim. viimeisimmät ostamani Ikean Laddat x4 maksaa 6 euroa. Jos sitä ekstrana haluaa ajatella niin siinä maksaa käytännössä 800 mAh lisäkapasiteetista 3 euroa per ohjain. Minusta todella halpaa siihen nähden mitä sillä saa. Eikä onnistuisi jos ohjaimessa olisi sisäinen akku.

Kaiken tämän tekstivuoren jälkeen haluan vielä todeta että totta kai jokainen saa itse valita itselleen sopivimman vaihtoehdon (paitsi ettei Sonyn laitteilla varsinaisesti saa jos haluaakin muuta kuin sisäisen akun) mutta mennäänkö kuitenkin faktoilla tässä kohtaa? Numerot kertovat varmasti enemmän kuin "minulla loppui paristot ja akku ei ikinä", varsinkin kun minulla taas kokemukset on täysin päinvastaiset. Numerot on kuitenkin tässä kohtaa faktaa: 2450 mAh vs. 1650 mAh ja tuosta erosta täytyy tosiaan kukkaron kärsiä se 3 euroa per ohjain. En sanoisi rahastukseksi.

PS. Piti ihan tarkistaa mitä noissa akuissa tarjotaan kapasiteetteja. Verkkokaupassa nopeasti löytyi kahta: 800 ja 1400 mAh. Mitä järkeä noissa on? Paristoilla saa sen vajaat 5000, joten miksi edes harkita noita? Ainoa syy minkä keksin on se, että akkuja voi ladata piuhalla ohjaimessa. Se kai sitten on niin merkitsevä seikka että tuollaisia ostetaan?

EDIT: Korjasin väärät tietoni.
 
Viimeksi muokattu:
Jos joku kaipaili Sonyn noita 3D Pulseja, niin VPD saatavilla

Jos joku kaipaili Sonyn noita 3D Pulseja, niin VPD saatavilla

Prismoistakin löytyy satunnaisesti hyllystä. Vkl sain jopa täältä Rauman Prismasta. Oli noin viidet hyllyssä...
 
Fakta kuitenkin on, että 2 x 2450 mAh -akkuparistot on kolme kertaa se kapasiteetti mitä on esim. dualsensen 1650 mAh. Jos sinulla on paristoista loppunut virta kesken, niin suosittelen ostamaan isommalla kapasiteetilla. Lisäksi ei mitään paristoja vaan niitä ladattavia niin ympäristökin kiittää, kuten kukkarokin.
Korjataan faktaa sen verran, että noilla kahdella 2450 mAh akulla ei (tässä tapauksessa) saada 4900 mAh kapasiteettia. Se on edelleen 2450 mAh, koska ne on kytketty sarjaan.
 
Korjataan faktaa sen verran, että noilla kahdella 2450 mAh akulla ei (tässä tapauksessa) saada 4900 mAh kapasiteettia. Se on edelleen 2450 mAh, koska ne on kytketty sarjaan.
Mutta ei kai se silti saman verran virtaa elikä peliaikaa tarjota mitä yksi kappale sitä samaa? Vai onko tosiaan jotenkin niin, että siellä on toinen paristo turhanpanttina? Tuntuisi kovin oudolta.

Sähköhommista en tiedä, joten jos tiedät miten tuo menee niin kiinnostaisi avartaa tietämystä tämän suhteen. Järkeen ei ainakaan käy että kaksi kertaa jokin onkin yksi. Ellei ole jotain binäärilaskuja, joissa taas perusmatematiikka ei päde. Tosin siellä nyt ei kakkosta sitten edes ole mutta esimerkkinä vain tuli mieleen.

Olen siis näköjään puhunut faktana asioita, jotka eivät pidä paikkaansa. Nyt vain olisi mukava kuulla että miten tuo sitten menee? Kai nyt kahdesta jotain hyötyä on siihen nähden kauanko ohjaimella pelailee?
 
Viimeksi muokattu:
Omat ns "pakolliset" lisäkikottimet vitoselle ovat kaksi ohjainta, lataustelakka, kuulokkeet ( joita en edes käytä enää :D ) sekä tärkein kaikista. Kaukosäädin. Miten olenkaan pärjännyt ennen ilman omaa youtube pikanappia? Ajansäästö on huikea. :D Näillä mennään ja kaikille on paikkansa.
 
Mutta ei kai se silti saman verran virtaa elikä peliaikaa tarjota mitä yksi kappale sitä samaa? Vai onko tosiaan jotenkin niin, että siellä on toinen paristo turhanpanttina? Tuntuisi kovin oudolta.

Sähköhommista en tiedä, joten jos tiedät miten tuo menee niin kiinnostaisi avartaa tietämystä tämän suhteen. Järkeen ei ainakaan käy että kaksi kertaa jokin onkin yksi. Ellei ole jotain binäärilaskuja, joissa taas perusmatematiikka ei päde. Tosin siellä nyt ei kakkosta sitten edes ole mutta esimerkkinä vain tuli mieleen.

Olen siis näköjään puhunut faktana asioita, jotka eivät pidä paikkaansa. Nyt vain olisi mukava kuulla että miten tuo sitten menee? Kai nyt kahdesta jotain hyötyä on siihen nähden kauanko ohjaimella pelailee?

Sarjaan kytkentä nostaa jännitettä. Laittamalla kaks paristoa sarjaan saadaan enemmän tehoa tai vaihtoehtosesti voidaan laskea virran kulutusta ja saadaan silti sama lopullinen lopputeho koska jännite on suurempi
 
Okei, kiitos. Toki myönnän etten silti ymmärrä miten tämä näkyy verrattuna yhteen paristoon tässä yhteydessä eli peliohjaimessa. Jos siis olisi mahdollista käyttää vain yhtä, niin kestäisikö pelata yhtä kauan kuin kahdella? Ei tämä ainakaan kerran lukemalla mene kaaliin niin että ymmärrän asian :D

Olenko siis tosiaan ollut täysin hakoteillä sen suhteen että peliaika moninkertaistuisi kahdella paristolla?
 
Viimeksi muokattu:
Okei, kiitos. Toki myönnän etten silti ymmärrä miten tämä näkyy verrattuna yhteen paristoon tässä yhteydessä eli peliohjaimessa. Jos siis olisi mahdollista käyttää vain yhtä, niin kestäisikö pelata yhtä kauan kuin kahdella? Ei tämä ainakaan kerran lukemalla mene kaaliin niin että ymmärrän asian :D
Akkujen jännite on täyteen ladattuna n. 1,4V. Xboxin ohjain ei toimi(si) yhdellä akulla, koska se tarvitsee toimiakseen n. 2,4-3V. Tämän takia 2 akkua kytketään sarjaan, jolloin niiden jännite summaantuu. Tällöin niistä saatava virtakapasiteetti ei lisäänny, koska... sarjakytkentä. :D

Jos taas halutaan lisätä virtakapasiteettiä, akut kytketään rinnan (plusnavat yhteen ja miinusnavat yhteen). Silloin niistä saatava jännite ei nouse.

Linkki Wikipediaan - Jännitelähteiden peruskytkennät

Mut joo, tämä tästä aiheesta, hieman OT... :p
 
Asian voisi vielä esimerkkiä käyttäen ilmaista näin: Paristoon yhdistettu hehkulamppu palaa himmeänä tunnin. Kahteen sarjaan kytkettyyn paristoon yhdistettynä hehkulamppu palaa kirkkaana tunnin.

E:
Mikäli ohjain toimisikin 1,4V:n jännitteellä, niin olisiko kahden akun kapasiteetti tällöinkään 4900 mAh vai estääkö sarjakytkentä tämän nimenomaan kokonaan riippumatta jännitteen tarpeesta?
Estää. Kapasiteetti (mAh) ei kasva sarjakytkennässä.
 
Viimeksi muokattu:
Voiko tuon kääntää/tulkita niin, että koska ohjain vaatii jännitteen tuplana (1,4V x 2) niin se myös kuluttaa sitä "tuplana", joka selittää sen että tavallaan tuplakapasiteetti onkin puolet?

Mikäli ohjain toimisikin 1,4V:n jännitteellä, niin olisiko kahden akun kapasiteetti tällöinkään 4900 mAh vai estääkö sarjakytkentä tämän nimenomaan kokonaan riippumatta jännitteen tarpeesta?

Meni tosiaan hyvin paljon off topiciksi mutta melko outoa ettei tästä ole ennen kukaan huomauttanut. Rupesi sen verran tiedonjano heräämään että pitää varmaan tutkiskella tarkemmin eikä enää kysellä pöljiä väärässä paikassa :D
 
Lisävarusteet myyvät ilmeisen hyvin. Amerikassa oli tammikuun myydyin lisävaruste DualSense-peliohjain ja myydyin korvalappu Sony Pulse 3D.

“The PS5 DualSense Wireless Controller White was the best-selling accessory of January,” said Piscatella “While the PlayStation Pulse 3D Wireless Headset White was the best-selling Headset/Headphone.”

Ylös Bottom