Nyt kun joulun alla on hyvin aikaa pelata, tulipa otettua kuukauden PS Plus Extra, oikeastaan ihan vain tämän Red Deadin takia. Yksi kaikkien aikojen suosikkipeleistä, ja mielestäni toiseksi paras Rockstarin peli heti Bullyn/Canis Canem Editin jälkeen. No mites on viimeksi noin vuosikymmen sitten pelattu klassikko kestänyt aikaa?
Täytyy myöntää, että kyllä on ajan hammas puraissut peliä aika paljon pahemmin kuin olisin muistellut. Grafiikoista en valita. Hahmomallit ja tekstuurit ovat melko köykäisiä nykypäivän peleihin verrattuna, mutta suurimmaksi osin peli näyttää varsin hyvältä edelleen. Audiopuoli on myös yhä mainio. Hyvin käytetyt musiikit, laadukas ääninäyttely ja tyylikkään elokuvamainen villin lännen fiilis saa pelin edelleen tuntumaan laadukkaammalta kuin monet tämän sukupolven julkaisut. Vanhuus puskee kuitenkin aika karusti silmille pelimekaniikoissa, sekä pelin tehtävärakenteessa. Ampuminen sinänsä tuntuu ja kuulostaa hyvältä, kun vaikka tyhjentää revolverinsa vihollisiin Dead Eyen tuoman hidastusefektin kera, mutta kyllä tähtääminen, suojien takaa kurkkimiset, ja kameraa vastaan tietyllä tavalla taistelu saa tulitaistelut yleisesti tuntumaan aika kankealta puuhalta. Kankeaksi voisi kuvailla myös liikkumista, oli sitten liikkellä kävellen tai hevosella, ei ohjaustuntuma ole kovinkaan sulavan miellyttävä, vaan jotenkin nykivän töksähtelevä. Myös tehtävärakenne on kovin monotonisen puuduttava, ja tarjoaa aika vähän huomattavaa pelillistä vaihtelua.
Sinänsä, onhan tämä mukava kokea taas pitkän ajan jälkeen. Tarina ja hahmot on edelleen kuin semilaadukkaasta westernistä. Mutta on peli kieltämättä sen 15 vuoden aikana vanhentunut aika karusti. Jossain vaiheessa mielellään sen kakkosenkin pelailisi, jos saisivat edes sitä 60fps päivitystä sille julkaistua. Ehkä joskus vielä.