Resident Evil Zero

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Dan
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan kaba
Metroid Prime ei ole mikään 30+ tunnin peli. Itse pelailin melko rauhalliseen tahtiin sitä ja peliajaksi tuli 15:14. Eli se siitä hypetyksestä.

Sopii muistaa, että ihmiset pelailevat eri tahtiin ja hakevat peleistä eri asioita. Itselläni tuo 15 tunnin rajapyykki tuli 40% sisällä. Ja vaikka peli olisikin loppunut 15 tunnin ja yhden minuutin jälkeen, olisin ollut huomattavasti tyytyväisempi kuin 30-40+ tunnin jälkeen jonkun vähemmän mukaansatempaavan pelin kohdalla.

Metroid ja RE ovat todella erilaisia pelejä, mutta en usko kummankaan olevan huono vaihtoehto jos pelien lähtökohdat kiinnostavat jo sen verran, että jompikumpi tulee ostettua kuitenkin. Edellisten RE osien (+ lukemani) perusteella en kuitenkaan usko Zeron tuottavan itselleni lähimainkaan samantasoista pelinautintoa mitä Metroidista olen viime viikkojen aikana saanut. Yhtään väheksymättä RE-sarjaa MP on yksinkertaisesti omaan makuuni paras pelikokemus sitten LTTP:n.

Tasapainottelen tässä kahden välillä, eli kumpi kannattaa ostaa RE Zero vai Metroid Prime? Toinen täytyy jättää myöhemmin hankittavaksi. Pelit ovat tietenkin täysin erityyppisiä, mutta päätös on silti vaikea

Eli imo ehdottomasti Metroid.
 
Tuli tässä jo jonkin aikaa sitten kallistuttua Primen puolelle, enkä ole ostosta päivääkään katunut. MP on kyllä tähän astisista Cuben peleistä paras(omasta mielestäni). RE0 tulee hankittua luultavasti vasta joskus kesällä, koska seuraava hankintani tulee olemaan Zelda, sitten kun se julkaistaan.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Sainpahan jotain aikaiseksi

Läpäisin Resident Evil Zeron tuossa muutama päivä sitten ja kyllähän se erittäin antoisa kokemus kieltämättä oli. Inventaariosysteemin lapselliset rajoitukset kieltämättä hermostuttivat, mutta kokonaisuutena tämä "prequel" on varmasti mannaa sarjan ystäville.

Grieverin arvosanaan (9+) ei peli allekirjoittaneen asteikolla ihan yllä, mutta mainio sarjan tarinan aukkokohtia täydentävä kokemushan Zero kieltämättä on.

- Esa
 
Lievä pettymys omalla kohdallani. Inventaario on turhan epälooginen. Mielestäni tuota voisi uudistaa niin, että mukaan mahtuisi yksi ase käteen ja yksi inventaarioon (plus niiden panokset), kaksi kasvia tai niiden yhdistelmää tai lääkesuihkua ja loputon määrä key-itemeitä. Tallennuspaikat on ok, mutta niitä kasetteja ei tarvita. Mitä itse zeroon tulee, niin tapahtumapaikkojen toisto rupesi kovin ärsyttämään. Sanoisinko silti, että ykkösen ja kakkosen jälkeen sarjan paras peli.

Arvosana jotakin kasin pintaan.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Little Girl
Tänään tuli haettua peli kaupasta.
Ensivaikutelma on kerrassaan mainio!
Alkudemo oli todella näyttävän näköinen ja itse peli näyttää vielä elävämmältä ja aidommalta kuin Resident Evil remake. Varsinkin ympäristöä ollaan saatu paremmaksi sekä pelaajat ovat vieläkin yksityiskohtaisempia. Myös alkudemon pätkimiset mitä remakessa oli ollaan saatu pois.
Kahden pelaajan vaihto systeemi toimii todella hyvin ja tunnelma on korkealla. Itse pidän todella paljon pelin päähenkilöistä, he sopivat hyvin yhteen ja ääninäyttelyssäkään ei ole moittimista. Ainoana miinuksena huono ohjattavuus. Tuo 180 asteen käännös olisi ollut paikallaan.

Ensivaikutelmasta 10-

Tänään tuli sitten läpäistyä kyseinen peli ja eihän siinä sitten kauan mennytkään. ;)
Tunnelma oli ehkä parempaa luokkaa kuin viime RE:ssä (mikä oli myös hyvä). Kummallista kyllä on se, että pidin molemmissa peleissa kahden kuukauden hengähdystauon pelin puolessavälissä.
Jokatauksessa tunnelma oli hyvä pelin loppuun saakka ja jotenkin tuo Resident Evilin läpäiseminen tuntuu paljon palkitsevammalta kuin muiden pelien läpipääsy.
Välillä tosin oli turhauttavaa pelleillä valikoiden kanssa miettien mitä esineitä mukaan kannattaisi ottaa.
Aikaa kului 11.34 tuntia mikä kyllä tuntui 30 tunnilta. Varmaan valikko aikoja ei laskettu mukaan ja tallennuksesta jouduin usein aloittamaan uudestaan.
Lopussa näytti olevan rank D, mutta ainakin kaikki paikat tuli tarkasti tutkittua. Loppuarvosana tasan yhdeksän. Näin! :cool:
 
Ja nyt sitten tuli pelattua tuokin resi läpi, oli kyllä aika hyvä. minulle ei kylläkään tullut mitään rankin hommelia ihme kyllä, kun olin läpäissyt pelin.
 
Pelaakos tätä enää kukaan? Minä taidan olla vähän jälkijunassa (en ole omistanut kuutiota vielä kovin pitkään), mutta kuten sanonta kuuluu, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ihan mukava peli, tuttua ja "turvallista" Resident Evil -laatua.

Enpä olisi uskonut että joku Ressa vie yöunet: eilenillalla innostuin pelailemaan leech hunteria suht intensiivisesti alkuyöhön asti. Tulokseksi jäi harmittavat 99 iiliä, oli pakko viimein antaa periksi kun meinasi henki lähteä ravatessa ympäriinsä etsiskelemässä puuttuvaa otusta lopussa pelkän veitsen ja vikkelien jalkojen turvin. (Eipä ollut tuosta veitsestä paljon hyötyä. No, tiedänpähän seuraavalla kerralla että paikat pitää tutkia kerralla kunnolla.) Kaiken jännityksen jälkeen heräilin yöllä vähän väliä kun näin unta iilimadonmetsästyksestä... :)
 
Mä sain just muutamia viikkoja sitten pelattua Leechin läpi. Olihan se haastava ja palkitseva. Kannattaa muute ekaks tappaa kaikki viholliset ja sit kerätä leechit.
 
No nyt on minullakin 100 juotikasta. Ja nukuin ihan hyvin, tosin migreeni vaivaa toissaöisen kukkumisen seurauksena. Pitäisi kai jo vähitellen uskoa että illalla ei pelata ja nukkumaan on mentävä ajoissa!

Juu, kannattaa ensin "siivota" ja sitten kerätä, ongelmana oli vaan se että zombiet ilmestyvät jossain välissä takaisin tiettyihin huoneisiin. Pientä paniikkia ilmassa kun törmää päätä pahkaa aseettomana tyhjäksi luulemaansa huoneeseen jossa monta paria limaisia zombienkäsiä kurkottaa kohti...
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Equus
Pelaakos tätä enää kukaan?

Enpä olisi uskonut että joku Ressa vie yöunet: eilenillalla innostuin pelailemaan leech hunteria suht intensiivisesti alkuyöhön asti.

Kyllähän Resident Evil Zero erittäin addiktiivinen kokemus on. Metroid Primen ja Zelda: Wind Wakerin ohella ainoa GameCube-peli, joka allekirjoittaneella on aiheuttanut melkoisen pelimaratonin. RE Zero taisi mennä kahdelta istumalta läpi.

- Esa
 
Tuli tilattua tämä Zero ja samalla Mortal Kobatti, kun molemmat oli Play.comissa niin naurettavan halpoja. Pal-versiot kelpas, koska NTSC-versioissakaan ei näyttänyt olevan progressiivista tilaa.

Noh, seuraavaksi pitäis löytää jostain edullisesti Nintendon RGB-scart-piuha tuohon upouuteen PAL-Cubeen. Mistä löytys? En viitsis paljoa maksaa.
 
No sieltä samaisesta play.comista saat halvalla. Ja muistaakseni vielä aavistuksen edullisemmaksi tulee play-asia.comin piuha, vaikka toimituskulut päälle tuleekin.

Minäkin tilasin viime viikolla oman Zeroni play.comista, ja kyllä melkoinen paketti on...
 
Itsekkin ostin tuon Zeron play.com:sta ja ihan tyytyväinen olen ollut ostokseeni. Onneksi sentään maltoin pelata sen ykkösen läpi ennen Zeron aloittamista, spoilaisi aika hyvin heti alkumetreillä.
 
Ylös Bottom