Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Seurantaketju: Jalosen opein kohti Sveitsiä

Vastaus: Seurantaketju: Jalosen opein kohti Sveitsiä

Ei kai ole mitään henkilökohtaista Peohilla kaveria kohtaan? Ei Koistinenkaan ole mielestäni ollut sen parempi kuin Salmelakaan....
No ei kyllä ole. Itseasiassa, ensimmäisessä viestissä ilmoitin haluavani nähdä kyseisen pakkiparin kisoissa. Ei ole pojat vielä ihan samassa vireessä kuin vuosi sitten. Salmela ryntäili ajoittain todella päättömästi puolustusalueella ja ajoi itsensä jatkuvalla syötöllä pihalle tilanteista. Koistinen sentään tajusi pysyä miehen sekä maalin välissä ja tarjoili ihan hyviä pusujakin. Tamminen sanoi mielestäni matsin jälkeen kaiken oleellisen.

Niskala ei todellakaan ole ratkaisu omanpään ongelmiin, eikä kaveria tarvita nyt myöskään hyökkäyssuuntaan. Ei nyt hätäillä näiden leimojen kanssa.
Jos Pitkänen ei ole käytettävissä, niin kyllä silloin Niskala kannattaa leimata. Ei nahilasta ole tulossa niin paljoa vahvistavia pelaajia, puhumattakaan puolustajista, että kannattaisi hänen kohdallaan enempää odotella. Tällä kaudella hyvät tehot Frölundassa (35 ott, 19 pts) ja ei ole esim. Niinimaan kaltainen lammas puolustuspäässä. Menisin tosiaan noilla pakkipareilla Tsekkiä vastaan ja Salmela voisi olla sitten varalla. Jos Niskala floppaa, niin sitten on ainakin annettu näyttöpaikka ja ei tarvitse spekuloida.

Suomi on aina ollut turnausjoukkue, jonka latautuminen on huipussaan puolivälierissä. Mistä yleensä myös se syy, että pakki saattaa olla jo aavistuksen tyhjä semifinaaleissa.
Sanoisin, että Suomi on pelannut lähes aina turnauksen parhaan pelinsä välierässä. Finaaleissa voittosuhde onkin sitten samaa luokkaa kuin Jarkko Niemisellä.

Itse olisin huomattavasti enemmän huolissani 2. ja 3. kentän pelistä.
Sama. Kuten sanoin edellä, niin pakko saada vähintään kaksi NHL-hyökkääjää mukaan. Jos tälle porukalle tulee esim. USA puolivälierissä vastaan, niin on rumaa jälkeä tiedossa.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Seurantaketju: Jalosen opein kohti Sveitsiä


Huh, nyt voi huokaista helpotuksesta. Niinimaan Janne on antanut niin monet kerrat noita vähemmän vakuuttavia näyttöjä. Nyt myös nuo pakkiparit näyttävät harmonisemmilta. Koistinen-Salmela pari ei vain toiminut.

Tuossa vielä kooste miehen huippuhetkistä:
http://www.youtube.com/watch?v=U1zG...A61937F2B&playnext=1&playnext_from=PL&index=2
 
Vastaus: Seurantaketju: Jalosen opein kohti Sveitsiä


Olee! Kerrankin Suomen maajoukkueen valmentaja on samaa mieltä mun kanssa. :D
Sais kyllä OJ, Ruutu ja Jussi Jokinen tulla kisoihin...ei Pitkänenkään huono olisi, mutta jostakusta taitaa pitää luopua. Muistaakseni meillä on nyt 3 leimausta yhteensä jäljellä. Tai eikös joskus ilmoitettu, että viisi leimausta jäljellä, jonka jälkeen ollaan leimattu Kukkonen ja Riksman, tosin Riksmanin leimaus ei vaikuta kenttäpelaajiin.
 
Vastaus: Seurantaketju: Jalosen opein kohti Sveitsiä

Eiköhän tänään myöhemmin kuulla tuo Olli Jokisen tilanne.
(on Kurri ainakin sanonut soittavansa Jokiselle tuntien sisään ja ilmeisesti aikomus on tivata välitön vastauskin miehestä ulos)
 
Vastaus: Seurantaketju: Jalosen opein kohti Sveitsiä

Miten voi kaikki irtokiekot osua Antti Miettisen lapaan? Kaveri vaan venaa tolpalla ja odottaa, että joku syöttää tai kiekko pomppii lapaan. Hyvä, että maaleja tulee, mutta voisi ne kovan työn tekijät välillä saada niitä maaleja, like Niko Kapanen...

Kylläpä tuo miettinen teki ihan hyvän pohjatyön tuohon toiseen maaliin, eka syötti ja sitten meni riparia odottamaan maalille. Ei voi valittaa.
 
Vastaus: Seurantaketju: Jalosen opein kohti Sveitsiä

Miettinen on ollut tosiaan positiivinen yllätys tähän mennessä kisoissa. Toivottavasti on yhtä hyvä kovempiakin maita vastaan. Lähinnä nyt tarvittais vähintään se kolmas kenttä, joka kykenee pelaamaan noita kovempiakin pelejä.

Ilmeisesti Pitkäsellä ja Jokisen Jussilla on ollut joitain vaivoja, että heidän tulonsa ei ole kovinkaan varmaa, vaikka Carolina tippuisi. Toivoa yhä on...vaikka sieltä vain OJ ja Ruutu tulisivat, saatettais saada Kapasen Samikin herätettyä laittamalla edellä mainitun kaksikon vierelle.

Edit: Perhana, meinasi ihan unohtua, että Korpikoskikin saattaisi vapautua kisoihin. Siinäkin olisi loistava lisä joukkueeseen!!
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Seurantaketju: Jalosen opein kohti Sveitsiä

Eipä tule Jokinen. Varmaan ihan hyvä päätös Ollilta, jos ei riitä enää paukkuja niin turha sinne on tulla väkisin kurvailemaan..
 
Vastaus: Seurantaketju: Jalosen opein kohti Sveitsiä

Eipä tule Jokinen. Varmaan ihan hyvä päätös Ollilta, jos ei riitä enää paukkuja niin turha sinne on tulla väkisin kurvailemaan..

Varmasti ihan hyvä päätös tosiaan, jos paukkuja ei enää MM- karkeloihin riitä. Harmillinen homma siitä huolimatta. Sentteri- tilanne kun ei edelleenkään näytä kovin kaksiselta. Täytyy ilmeisesti pistää peukut pystyyn sen puolesta, että NJ kaataa Carolinan tulevana yönä. Sieltä olisi mahdollista saada tärkeitä vahvistuksia. Nykyisellä kokoonpanolla kun ei kuuhun mennä.
 
Vastaus: Seurantaketju: Jalosen opein kohti Sveitsiä

Sentteri- tilanne kun ei edelleenkään näytä kovin kaksiselta. Täytyy ilmeisesti pistää peukut pystyyn sen puolesta, että NJ kaataa Carolinan tulevana yönä. Sieltä olisi mahdollista saada tärkeitä vahvistuksia.

Samaa voisi sanoa New York Rangersista.
 
Vastaus: Seurantaketju: Jalosen opein kohti Sveitsiä

Juupa juu. Toivottavasti saadaan Korpedo edes mukaan. Pitäisi olla terveenä ja A-maajoukkuedebyytti tekemättä, joten toivotaan että virtaa olisi. Hytösen tilalle ja miksei suoraan kakkoseenkin.

Nyt sitten toivottavasti leimataan Niskalan passi ja Komarov Kermanin tilalle, kiitos.
 
Vastaus: Seurantaketju: Jalosen opein kohti Sveitsiä

Nyt sitten toivottavasti leimataan Niskalan passi ja Komarov Kermanin tilalle, kiitos.

Näinhän tässä näköjään on käymässä. Niskalan passia tosin ei vielä täksi illaksi leimata, mut Komarovin kylläkin ja lähtökohtaisesti 13. hyökkääjäksi.

Nyt kyllä hirvittää, kun Nummelin on flunssassa ja Niinimaa pääsee sittenkin pelaamaan Tshekki peliin. Murheelliseksi vetää tämän Suomi joukkueen rakenne, kun ei ole ollut kuin kaksi toimivaa kenttää. Toivottavasti Korpikoski tulisi ja pelastaisi meidän kakkosvitjan herättämällä Sami Kapasenkin hurjaan vireeseen.

Voitaisiin melko huoletta sen jälkeen tehdä 3. ja 4. ketjuista molemmista jarruketjuja. Toinen Immosen johtamana ja toinen Santalan. Kermanin tilalle Komarov, niin siinähän nuo ovat kasassa:

Hagman - N.Kapanen - Miettinen
S.Kapanen - Korpikoski - Hyvönen
Pihlman - Immonen - Komarov
Ruutu - Santala - Pyörälä
13. hyökkääjä: Hytönen

Myös Pyörälän ja Komarovin paikkoja voisi vaihtaa keskenään, riippuen mitä haetaan kolmosvitjalta.
 
Vastaus: Seurantaketju: Jalosen opein kohti Sveitsiä

Näinhän tässä näköjään on käymässä. Niskalan passia tosin ei vielä täksi illaksi leimata, mut Komarovin kylläkin ja lähtökohtaisesti 13. hyökkääjäksi.

Nyt kyllä hirvittää, kun Nummelin on flunssassa ja Niinimaa pääsee sittenkin pelaamaan Tshekki peliin. Murheelliseksi vetää tämän Suomi joukkueen rakenne, kun ei ole ollut kuin kaksi toimivaa kenttää. Toivottavasti Korpikoski tulisi ja pelastaisi meidän kakkosvitjan herättämällä Sami Kapasenkin hurjaan vireeseen.

Voitaisiin melko huoletta sen jälkeen tehdä 3. ja 4. ketjuista molemmista jarruketjuja. Toinen Immosen johtamana ja toinen Santalan. Kermanin tilalle Komarov, niin siinähän nuo ovat kasassa:

Hagman - N.Kapanen - Miettinen
S.Kapanen - Korpikoski - Hyvönen
Pihlman - Immonen - Komarov
Ruutu - Santala - Pyörälä
13. hyökkääjä: Hytönen

Myös Pyörälän ja Komarovin paikkoja voisi vaihtaa keskenään, riippuen mitä haetaan kolmosvitjalta.

Juuh, toivottavasti tosiaan ottavat tuon Korpikosken mukaan joukkueeseen. Saattaisi toimia hyvin tuossa Kapasen ja Hyvösen kanssa. Toivotaan nyt kuitenkin, että Immonen ja Kapanen osoittaisivat jo tänään heräämisen merkkejä. Immosessa on kyllä pelimiehen ainekset, mutta riittääkö kaverilla vauhti? Samilla taas olisi sitä nopeutta ihan mukavasti. Hyvösellä taas löytyy pelisilmää ja hyvä laukaus. Periaatteessa ketjussa pitäisi olla jo nyt kohtuulliset ainekset hyväksi kakkosvitjaksi. Noh, katsellaan, että miten tässä käy.

Nummelinin sairastuttua tuo tämän iltainen peli alkaa kyllä hirvittää entistä enemmän. Juurikin sen takia, että Niinimaa pääsi takaisin pelaavaan kokoonpanoon. Toinen syy on taas se, että nämä kikkataiturit Koistinen ja Salmela ovat taas samassa kentässä. Toivottavasti ovat saaneet yksinkertaistettua omaa peliään, koska muuten ei hyvä heilu.
 
Vastaus: Seurantaketju: Jalosen opein kohti Sveitsiä

Jaahas, olisiko nyt kenties 3/4 ketjuista kunnossa? Komarov pääsettiin irti ja hyvin tuntui mukana pysyvän. Pakeista eniten pulassa oli tällä kertaa Koistinen, vaikka Janne kovasti yrittikin päästä lopussa parrasvaloihin. Kurhelalle tiedoksi, että tykkäsin Salmelan pelistä todella paljon, kun oli yksinkertaistanut peliään ja teki kentällä nopeampia ratkaisuja.

Mutta kakkoskenttä ei toimi. Samilla ei kulje ja Immosen taso ei taida tällä tasolla kakkoseen riittää. Jos Korpedo saadaan Slovakiaa / Valko-Venäjää vastaan mukaan, niin esitysten perusteella jompikumpi saisi antaa tilaa. Ensin voisi kokeilla kolmikkoa: Kapanen - Korpikoski - Hyvönen.

Pakistossa voisi nyt antaa ihan reilusti Niskalalle näyttöpaikan ennen Kanada-matsia. Vaikka heti seuraavassa pelissä Slovakiaa vastaan. Koistinen ja Niinimaa tekevät ajoittain sellaisia lapsuksia puolustuspäässä, että nitroja kuluu vähemmästäkin. Janne kyllä pelasi pari erää ihan hyvin, mutta ratkaisuhetkillä on hänellä paha tapa tehdä väärässä paikassa todella vääriä ratkaisuja (mm. tänään kolmannen erän lopulla tullut kiinnipitämisjäähy.). Slovakia-peliin näillä pakkipareilla:

Nummelin - Lehtonen
Salmela - Kukkonen
Niskala - Jaakola

Jos muut pitävät nykyisen tasonsa, niin ratkaisupeliin parhaiten esiintynyt kaveri mukaan joukosta Niinimaa/Koistinen/Niskala. Rinne jatkanee kisat loppuun ja hyvä niin.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Seurantaketju: Jalosen opein kohti Sveitsiä

Jaahas, olisiko nyt kenties 3/4 ketjuista kunnossa?.

Niin, en tiedä...3. ketju nyt ei niin hyvä ollut, etteikö sitä voisi rikkoa saadakseen 2. ketju toimimaan. Pihlman - Immonen kaksikko toimi ajoittain hyvin, kun pääsivät yhdessä pelaamaan, tosin lähinnä ylivoimalla. Monille siis saattaisi tulla mieleen ketju Pihlman - Immonen - Hyvönen, mutta itse sanon kyllä tolle EI KIITOS! Siinä olis sellainen etana ketju, että pahaa tekis. Hymyilevä Hannes ei ole mielestäni pelannut kovinkaan hyvin tasaviisikoin, mutta ylivoimalla on ollut erittäin hyvä. Siksi kokeilisinkin kolmikkoa: Pihlman - Immonen - S.Kapanen. Tällöin Hyvönen tippuisi kolmoseen ja saisi ihan itsekseen jatkaa sooloiluaan hyökkäyspäässä, kun Komarov ja Hytönen hoitavat likaisen työn.

Korpikosken tullessa jengiin mukaan, Hyvönen 13. hyökkääjäksi ja pelaamaan paljon ylivoimaa ja muutaman tasaviisikko vaihdon. Korpikosken sijoittaisin sen jälkeen joukkueessa mahdollisesti kakkosen laitaan Pihlmanin tilalle (riippuen kuinka tuo aiemmin mainitsemani ketju toimii).

Pakistosta olen erimieltä, vaikka Koistisen nousut olivatkin välillä pelottavaa katseltavaa. Pitää kuitenkin muistaa, että Koistinen pyrki ottamaan Nummelinin roolia. (J)Anne Niinimaan viltittäisin ehdottomasti. Ei ole miehellä mitään annettavaa joukkueelle, siispä pakit:

Nummelin - Lehtonen
Koistinen - Kukkonen
Salmela - Jaakola
Niskala
 
Ylös Bottom