Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Sin City

Vastaus: Sin City

Jari Tomppo sanoi:
Kato kun nykyisin ihmisten on saatava "heti-mulle-kaikki-tänne-nyt" ja mielellään vielä ilmaiseksi.

Minä odotin aikoinaan Star Warsin (silloin kun se oli vielä Star Wars, eikä "Episode IV") näkemistä pitkälle toista vuotta siitä kun leffasta ekan kerran kuulin. Se kuuleminenkin tapahtui jonkun aikakauslehtijutun lukemisen myötä, ja kyseinen juttu oli kaikesta päätellen kirjoitettu siinä vaiheessa kun leffa oli pyörinyt USA:ssa useita kuukausia. En muista pyörikö leffa tuossa vaiheessa jo Suomessa, mutta ainakin maaseudulle se ilmestyi katsottavaksi vasta runsas vuosi USA:n ensi-illan jälkeen.

Nykyisin piltit vetävät herneen nenäänsä, jos joutuvat pari kuukautta odottamaan leffan näkemistä.



Täysin totta.


Joopajaapa... näinhän ne vanhemmat sanailee juu. Ja omassa lapsuudessa sitä hiihdettiin kouluun viistoista kilometriä suuntaan, matkalla saattoi joutua tappeluun jääkarhun kanssa!

Mutta nyt on nyt. Olisi kiva nähdä mm. leffa, ennenkuin on lukenut lehdistä ja telkkarista nähnyt jo elokuvasta kaiken oleellisen. Tahi kuulla kavereiden kertovan elokuvan juonen, sillä hehän toki tuon ovat netistä ladanneet ja katselleet, veikkaanpa että ensimmäisen(lue:IV) Tähtien sodan kohdalla ei moista riskiä ollut ...kivahan päivän lehtikin on lukea heti sen ilmestyttyä...
 
Vastaus: Sin City

Jari Tomppo sanoi:
Minä odotin aikoinaan Star Warsin (silloin kun se oli vielä Star Wars, eikä "Episode IV") näkemistä pitkälle toista vuotta siitä kun leffasta ekan kerran kuulin. Se kuuleminenkin tapahtui jonkun aikakauslehtijutun lukemisen myötä, ja kyseinen juttu oli kaikesta päätellen kirjoitettu siinä vaiheessa kun leffa oli pyörinyt USA:ssa useita kuukausia. En muista pyörikö leffa tuossa vaiheessa jo Suomessa, mutta ainakin maaseudulle se ilmestyi katsottavaksi vasta runsas vuosi USA:n ensi-illan jälkeen.

Tuskinpa olisit tuota kuitenkaan kieltäytynyt katsomasta, jos esim. kaverisi olisi sen jostain saanut ja raahannut teille katsottavaksi? Minulle Sin City on kuitenkin sen verran suuri tapaus, että yritän malttaa mieleni ja odottaa kiltisti teatteriin pääsyä. Vituttaa silti katsoa, kun henkilökohtaisella tasolla merkittävän elokuvan julkaisua pompotellaan edestakaisin, kun kaiken maailman Pacifierit ja XXX:t priorisoituvat tuon ohi.
 
Vastaus: Sin City

Sami Turunen sanoi:
Hmmmm, mikä suunnaton kiire tuota on päästä katsomaan juuri nyt. Eihän se leffa mihinkään maailmankaikkeudesta kuukaudessa karkaa. Tulee kuin tulee. Teatterikokemus on teatterikokemus, toisin kuin pullonpohjakuvan katsominen.

tätä mäki oon ihmetelly. tietty iteki kuumotan ko. leffaa
tosi paljo sarjakuvan fanina. mutta tuskin se huonommaksi
muuttuu, vaikka jonkun kuukauden joudun venaamaan
ylimäärästä.. kärsivllisyyttä, mai jang padawan...

sama pätee näihin uusimpiin peleihin yms..
ainaki henk.koht. tasolla..

ja tämä kommentti baaritiskillä tuopin reunalta :rolleyes:
 
Vastaus: Sin City

jenssode sanoi:
Joopajaapa... näinhän ne vanhemmat sanailee juu. Ja omassa lapsuudessa sitä hiihdettiin kouluun viistoista kilometriä suuntaan, matkalla saattoi joutua tappeluun jääkarhun kanssa!

Koulumatkaa oli viisi kilometriä sivu, ja se mentiin bussilla. Jääkarhun näin ekan kerran joskus yläasteikäisenä eläintarhassa, samalla reissulla taisin nähdä myös suden ja karhun ensimmäistä kertaa.

Mutta nyt on nyt. Olisi kiva nähdä mm. leffa, ennenkuin on lukenut lehdistä ja telkkarista nähnyt jo elokuvasta kaiken oleellisen. Tahi kuulla kavereiden kertovan elokuvan juonen, sillä hehän toki tuon ovat netistä ladanneet ja katselleet, veikkaanpa että ensimmäisen(lue:IV) Tähtien sodan kohdalla ei moista riskiä ollut ...kivahan päivän lehtikin on lukea heti sen ilmestyttyä...

No jaa, kyllä minä olin siitä Star Warsista spoilaantunut jo moneen kertaan ennen leffan näkemistä. Leffaa käsittelevät lehtijutut eivät turhia kursailleet spoilereiden kanssa. Lisäksi elokuvan pohjalta tehty sarjakuva-albumi oli pakko-ostos heti kun se lähikioskiin rantautui ja tuon osasin kutakuinkin kannesta kanteen ulkoa jo paljon ennen SW:n näkemistä.

Kyllä se elokuva silti oli tajunnan räjäyttävä kokemus eikä spoilaantuminen todellakaan tuossa tapauksessa vienyt yhtään elokuvan tehosta.

Itse kuulun nykyisin pahemman laatuisiin spoileriallergikkoihin, mutta tuo kokemus toisaalta osoittaa sen, ettei edes täydellinen etukäteisspoilaantuminen pilaa elokuvanautintoa, mikäli kyseessä on riittävän hyvä elokuva.

Toki on täysin mahdollista, että Sin City on tyypillinen 2000-luvun kertakäyttöhyödyke, jonka viehätys lepää yhden tai kahden kikan varassa, joiden etukäteen tietäminen vie elokuvasta sen vähäisenkin kiinnostavuuden.
 
Vastaus: Sin City

No niin, vihdoin pääsin katsomaan Sin Cityn. Onhan noita ennakkonäytöksiä jokunen jo ollut, mutta vasta neljännellä yrittämällä pääsin lipunvarausta pidemmälle.

No kuitenkin. Sin City onnistui kuin onnistuikin lunastamaan valtaviksi kasvaneet odotukset. Uskomattoman tyylikästä tykitystä alusta loppuun.

Ulkoasu on tosiaan se, joka erottaa tämän suurelta osin muista toimintaelokuvista (se ja erikoiset, perverssit hahmot). Voiko tämän lähemmäs sarjakuvaa päästäkään. Jos käytetään paljon digiteknologiaa, niin tehdään se niin, että ratkaisu tukee elokuvaa eikä vie siitä huomiota (G. Lucas). Visuaalisesti viime aikojen upeimpia leffoja.

Kaikki tarinat olivat myös kiinnostavia ja etenivät mallikkaasti, kiitos todella hyvien hahmojen ja yllättävän toimivan sarjisdialogin ansiosta. Päähahmojen ajatukset tapahtumien päällä loivat syvyyttä hahmoihin, vaikka pätkät olivatkin lyhyitä. Hyvä ratkaisu, joka teki elokuvasta vielä enemmän sarjismaisen. Tarinat olivat mukavan sadistisia, kuten olivat hahmotkin. Varsinkin äänettömästi liikkuva raiskaaja, Kevin, oli hahmona nerokas ja oikeasti pelottavan friikkimäinen kiiluvine laseineen. Väkivalta olikin aika rajua, mutta pysyi silti enemmän viihdyttävänä kuin luotaantyöntävänä mässäilynä.

Enpä tästä pahemmin moitittavaa löydä. Jotkut roolisuoritukset olivat vähän haussa, mutta eivät häiritsevästi. Ja vaikkeivät tarinat lopussa kietoutuneetkaan toisiinsa, oli niissä silti tarpeeksi syvyyttä, että kaksituntinen vilahti Basin Cityn tapahtumiin uppoutuessa.
Tämän vuoden parhaita elokuvia. Bring on the sequel!
 
Vastaus: Sin City

Kuten myös olin Sin Cityn neljännessä ennakossa , koska aikaisempiin en ehtinyt mennä tai varasin lipun liian myöhään, ja muutenkin olen aika paljon Stantonin linjoilla mitä leffaan tulee.

Olihan se huikeaa katsottavaa alusta loppuun. Aivan omanlaisensa tunnelma, jota lisäsi uskomaton toteutus ja vaihtelevat henkilöt. Dialogikin oli hienolla tavalla karua ja mieleenpainuvia lauseita riitti.

Roolisuorituksista kolme jäi erityisesti mieleen. Ei ole turhaan hehkutettu Mickey Rourken roolia Marvina, koska Rourke vetää niin oudon sadistisen roolin, että tuntuu kuin mies oikein nautti sitä tehdessä, sen verran tunteella homma näytti menevän. Toinen hyvä suoritus oli Bruce Willisillä, joka pelkillä ilmeillään sai Hartiganiin eloa ja tyyliä. Sanoisin että parasta Bruce Willisiä sitten Pulp Fictionin. Benicio Del Torolla oli myös varsin erikoinen rooli, etenkin erään sattumuksen jälkeen (leffan nähneet varmasti tietää mistä on kyse...). Eipä muissakaan rooleissa mitään valittamista ollut ja kaikki henkilöt olivat omalla tavallaan kiinnostavia.

Ei Sin City toki mikään virheetön leffa ollut. Jotenkin jäi sellainen fiilis, että tarinat olivat turhan irtonaisia toisistaan. Jäi vähän mietityttämään, että mikä se ns. punainen lanka oli, mutta toisaalta sarjakuvissa tilanne on varmaan sama. Katsojille näytetään kolme loistavaa tarinaa Sin Cityn rankasta maailmasta, mitkä hieman sivuavat toisiaan. Huumoriakin leffassa oli hitusen, tosin sysimustaa sellaista. Jopa niin synkkää (tai sairasta) huumoria, että se ei aina jaksanut naurattaa

Kokonaisuudessaan todella mieleenpainuva leffa, eikä vähiten sen ultratyylikkään toteutuksen takia. Harvinaisen tyylikästä väkivaltaviihdettä, josta tosin on turha etsiä mitään kummempaa aivotyötä vaativaa sisältöä. Kunhan vain antaa tunnelman viedä mukanaan. Ehdottomasti leffa, joka pitää nähdä joskus uudestaan.

Tähtiä pähkäilin leffalle 4-4½, mutta mietinnän jälkeen taitaa olla tuo 4½ / 5
 
Vastaus: Sin City

Finnkinon sivuilla mielenkiintoinen yksityiskohta:

"SIN CITY - SUOMEN ENSI-ILTA 22. HEINÄKUUTA 2005!
Elokuvan kesto 123 minuuttia ja ikäraja 15 vuotta."

On lievennetty ikärajaa. Pääsen minäkin katsomaan ko. leffan. :thumbsup:
 
Vastaus: Sin City

Pezou sanoi:
Ei Sin City toki mikään virheetön leffa ollut. Jotenkin jäi sellainen fiilis, että tarinat olivat turhan irtonaisia toisistaan. Jäi vähän mietityttämään, että mikä se ns. punainen lanka oli, mutta toisaalta sarjakuvissa tilanne on varmaan sama. Katsojille näytetään kolme loistavaa tarinaa Sin Cityn rankasta maailmasta, mitkä hieman sivuavat toisiaan. Huumoriakin leffassa oli hitusen, tosin sysimustaa sellaista. Jopa niin synkkää (tai sairasta) huumoria, että se ei aina jaksanut naurattaa

olihan se leffa tehty 3 eri tarinasta (jokainen tarina julkaistiin omana alpumina)
 
Vastaus: Sin City

Miikka 720 sanoi:
Finnkinon sivuilla mielenkiintoinen yksityiskohta:

"SIN CITY - SUOMEN ENSI-ILTA 22. HEINÄKUUTA 2005!
Elokuvan kesto 123 minuuttia ja ikäraja 15 vuotta."

On lievennetty ikärajaa. Pääsen minäkin katsomaan ko. leffan. :thumbsup:


http://195.197.150.133/elokuvahaku/EH1210.aspx?ID=270674&lcid=1035

Runsaasti yksityiskohtaista, veristä ja osin liioiteltua väkivaltaa. Väkivalta edellyttäisi sinänsä K18- ikärajaa, kokonaisuuden sarjakuvamaisuus ja tyylittelevyys lieventävät vaikutusta. Rajatapaus. :p

Ilmeisesti FS-Film laittoi itse ennakoille suoraan K18 eikä tarkastuttanut koko leffaa..
 
Vastaus: Sin City

Miikka 720 sanoi:
Finnkinon sivuilla mielenkiintoinen yksityiskohta:

"SIN CITY - SUOMEN ENSI-ILTA 22. HEINÄKUUTA 2005!
Elokuvan kesto 123 minuuttia ja ikäraja 15 vuotta."

On lievennetty ikärajaa. Pääsen minäkin katsomaan ko. leffan. :thumbsup:
Kyllä, juuri näin. Nyt minäkin pääsen katsomaan tämän kunnon ruudulta kunnon äänentoistolla.
 
Vastaus: Sin City

Huh huh! Ensimmäinen todella onnistunut sarjisfilmatisointi, visuaalisesti mahtava, hauskaa dialogia ja todella synkeä meininki. Tämä kannattaa kyllä ehdottomasti nähdä isolta kankaalta, menettää varmasti vähintään puolet tehostaan tv-ruudulle kutistettuna.

4/5
 
Vastaus: Sin City

Eilen tuli käytyä näkemässä leffassa ja Millerin ultra-Film Noir tyylinen maailma ei todellakaan pettänyt. Visuaalinen ilme on yksinkertaisesti mahdottoman tyylikästä ja mitä samoja pätkiä olen nähnyt sarjakuvasta, on käännös tehty kuva kuvan tarkkuudella. Kolmesta tarinasta ehdottomasti paras on Rourken tarina Clive Owenin tulessa selvästi heikoimpana. Rourken ja Willisin korski äijämäinen karisma sopii Sin Cityn maailmaan täydellisesti. Rodriguezilta varmasti uran paras ohjaus, tosin sitä ei tiedä kuinka paljon oikeasti Tarantino leffan teossa mukana oli. Joitain heikkoja kohtia leffassa kuitenkin on (johtuen osittain myös lähdemateriaalista?). Uutuuden viehätyksen karistessa visuaalisesta ilmeestä en pysty näkemään Sin Cityn, tai varsinkaan sen jatko-osan, iskevän enää niin kovaa kuin nyt ensimmäistä kertaa isolta kankaalta.

4/5
 
Vastaus: Sin City

Olipas miehekäs leffa. Visuaalisesti elokuva oli jotain uskomatonta, ja jopa mustavalkotelkkarin omistavat saavat efekteistä lähes kaiken irti :D

Eikä karkki loppunut ulkokuoreen. Tapahtumat etenivät rymisten eteenpäin ja maukas dialogi antoi tunnelmalle tasokasta taustatukea. Myös läppä oli laadukasta, muutamissa kohdissa koko sali röhähti ääneen. Myös miehekkäät (ja erittäin naiselliset) hahmot sopivat synkkään tyyliin kuin nuoli keskiruumiiseen.
 
Vastaus: Sin City

Ah, huomenna katsastamaan leffa. Kiinnostus heräsi taas kun näin pari kolme päivää sitten ranskalaisessa sarjiskaupan (Album) ikkunassa semmosen about 45cm korkean Marv-figuurin. :cool:
 
Vastaus: Sin City

Jep, tykkäsin kovasti leffasta. Ehdottomasti odotuksen arvoinen leffa, vaikka sarjakuva on täysin tuntematon minulle. Karskia meininkiä ja huumoria koko leffan ajan, sekä erittäin mehukkaan näköisiä naisia. Seuraavaksi pitääkin ottaa itse sarjakuva käsittelyyn, yksi onkin jo kokeeksi hankittu.

Jarmo saa sitten laittaa tuosta ranskan reissustaan kunnon raporttia tuonne matkailu osioon. ;)
 
Vastaus: Sin City

No joo, nähty ja koettu. PIsteitä on vaikea antaa tälle, sillä olen alkuperäisteoksiin tutustunut ja kyllähän tämä sarjisleffana on uskollinen "isännälleen", mutta siihen se sitten jääkin. Se on melkein yksi yhteen kopio... mutta se ei ole mikään huono asia - ei kyllä mikään hyväkään.

Pirulauta kun tälle on vaikea antaa pinnoja. Marvin tarinahan oli parasta antia ja Hartiganin toilailuista en pidä oikeastaan yhtään. Leffa meni melkein piloille kun teatterin "tarjoama kuva" sumeni loppua kohden... Nancyn tanssista lähtien :(
 
Vastaus: Sin City

Upea leffa. Hurraa! Elokuva näköjään elää yhä (star warsista huolimatta)!!!
 
Vastaus: Sin City

Helvetin hyvännäköistä matskua. Mielenkiintoinen äänimaailmakin. Rourke veti homman suvereenisti kotiin. Lopulta myös Benicio oli tuttuun tapaansa loistava. Hiljainen tappajahiippari oli hieno hahmo ja hyvin toimi myös tulkinta. Monet muutkin hoiti hommansa mainiosti. Harmin paikka siis, että parhaiden ja surkeiden taso heitteli ihan liikaa tasaiseen elokuvanautintoon. Alba oli niin paska ettei voi tajuta. Väliinkin mahtui putoajia. Sama juttu kuvallisen brutaaliuden (mikä oli paikoin jopa loistavaa) ja muun sisällön välillä. Tasapaino hukassa. Efekti laimenee.

Aiheeseen liittyviä sarjakuvia en ole (vielä) lukenut. Tästä huolimatta tuntui usein, että nyt taidetaan seurata lähdemateriaalia vähän liian sokeasti. Syvyys tulee molempiin eri keinoin. Mahdollisuudet jätettiin pitkälti käyttämättä. Juonelliset tapahtumat oli mun makuun turhan yksioikoisia. Jos elokuvassa kerran on tarina olevinaan, niin imo sen pitäisi kantaa reilusti paremmin, keinoilla millä hyvänsä. Pelkkä sokerikuorrutus ei kanna tän pidemmälle.

Pohjimmiltaan Sin City muistutti paljon Kill Bill Vol 1:stä. Mistä puheen ollen, ymmärtääkseni se puhuva pää -kohtaus oli Tarantinon toteuttama? Erinomaisen onnistunut viipale elokuvaa :) Loppujen lopuks hommasta jäi varsin hyvä maku sillä visuaalinen anti oli poikkeuksellisen tyylikästä. Räiskintä ja muu mättö oli myös taidokkaasti toteutettua, varsinkin jos verrataan Batmaniin ja muihin sekamelskoihin, jopa Kill Billiin. Erittäin asiallisia ja hyvin toteutettuja kikkoja siellä sun täällä.

Diggailin, mutta jälkikäteen myös harmittelen, tässä ois ollut potentiaalia klassikoksi asti.

Oli hauskaa :)

3 / 5
 
Vastaus: Sin City

Justin Bailey sanoi:
Pohjimmiltaan Sin City muistutti paljon Kill Bill Vol 1:stä. Mistä puheen ollen, ymmärtääkseni se puhuva pää -kohtaus oli Tarantinon toteuttama?

TIetääkseni Tarantino oli ohjannut sen Del Toron ja Brittany Murphyn välisen dialogi-iloittelun.
 
Ylös Bottom