Year one dlc ikuisuus projekti jatkunut taas muutaman päivän ja wisconsin oli vaihteeksi aika positiivinen kokemus sillä sitä yukonin supermutaa ei ollut ja jatkuvan eri paikkojen välillä ravaamisen sijaan on käytössä craftauspaikkoja joihin pitää vain viedä generaattori jotta ne alkaa toimimaan.
Toki jokainen tehty tavara kuluttaa aina tietyn määrän polttoainetta, mutta silti tuo tekee prosessista suoraviivaisemman kun ensin ei tartte hajottaa rakennuksia, viedä niitä materiaaleja tehtaalle joka on yleensä toisella puolella karttaa, toistaa prosessi pari kertaa ja vasta sitten saat sen mitä tarvitsit.
Muutenkin wisconsin koostuu vain kahdesta alueesta ja se jälkimmäinen vasta olikin raikas tuulahdus sillä tiet on enimmäkseen suorastaan loistavassa kunnossa eikä edes peruspelin puolella tainnut olla noin hyviä teitä.
Generaattorit unohdetaan kokonaan joten taas haetaan oikeat materiaalit varastosta ja viedään tehtaalle josta sitten saadaan oikeasti se mitä tarvitaan.
Tuokaan ei heitannut kun pari sivutehtävää tekemällä varastoja aukeaa useampi ja koska tiet on kunnossa niin niistä sai haettua kamaa helposti jopa sillä isolla 8 paikkasella trailerilla.
Myös pakollinen tukkien roudaaminen oli sujuvaa sillä ilmeisesti uusimman päivityksen myötä medium tukkeja voi kuskata jo 18:sta eri autolla kun ennen sitä pystyi tekemään vain sillä äärimmäisen hitaalla catilla ja vissiin yhdellä toisella ja kaikki muut vaati peräkärryn.
Mä en voi käsittää miten tuossa kesti noin pitkään sillä tukkien roudaus tuli juurikin wisconsin paketin myötä joka oli kolmas dlc ja tuo päivitys vissiin tuli vasta toisen year 2 lisärin mukana.
Mulla oli modi ladattuna tuota varten, mutta virallinen päivitys ehti ensin.
Myös photomode on nykyään tarjolla ja se tarjoaakin säätöjä vähintäänkin tarpeeksi.
Siinä ne hyvät asiat olikin sillä seuraavaksi oli vuorossa amur joka tuntuu isolta keskisormelta pelaajille.
Jos inhosit kola peninsulaa niin tulet vihaamaan tätä sillä kaikki samat ärsyttävyydet on tallella, mutta entistä pahempana tai sitten mä olen jo onnistunut unohtamaan ne pahimmat asiat kola peninsulasta.
Jopa kartta on silkkaa vittuilua sillä sä voit katsoa kuinka jostain pääsee kivasti oikaisemaan kun on tyhjää tilaa ja luonnollisesti odotat, että on siinä varmaan hieman syvempää lunta kuitenkin.
Ehei. Siinä on ohut lumi ja jää jonka alla on koko matkalta upottavaa mutaa.
Miten ois metsäinen "tie" terästehtaalle joka tietenkin sisältää myös mutaa lumen alla sillä ilmeisesti lumisissa maisemissa saa olla lunta vain koristeena.
Extra typerää tuosta tekee se kuinka meri on jäässä ja kestää monen tonnin rekat, mutta maa on maagisesti täysin sula.
Näkymä kartalla sekä todellisuus:
Mä olen vasta ekalla alueella enkä ole vielä edes aloittanut varsinaisia päätehtäviä ja jo nyt mä vihaann vihaan vihaan koko paikkaa ja noita alueita on neljä.
Saas nähdä joko tämä saa mut lataamaan jonkun ylivoimaisen mod auton.
No menempä tästä taas kiduttamaan itseäni.