Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Uusin ja viimeinen traileri. Tämä on kyllä ehdottomasti itselleni julkaisupäivän ostos. Vappuviikonlopulle tekemistä.
Oliko tietoa milloin embargo laukeaa? Menee kyllä ostoon saman siliäntien, ykkösessä oli heikkouksensa mutta parasta sapelin heilutusta vuosikymmeneen silti.
Ensimmäinen oli toki varsin hyvä pienine puutteineenkin, joten kyllähän tämä jossain vaiheessa menee väistämättä hankintaan. Mutta ei ole kuitenkaan kiire, kun on niin paljon muutakin pelattavaa. Ensimmäisistä aleista ehkä sitten hankintaan. Toki voisi jopa odottaa siihen asti, kun tulee todennäköisesti pelattavaksi ilman lisämaksua Game Pass Ultimateen. Varmaan n. vuoden päästä sitä kautta pelattavissa. Toki ihan odotettu peli itsellenikin, mutta kun ei ole online peli, ja nämä tietyt realiteetit siellä taustalla, niin tuskin tätä lähellä julkaisua kuitenkaan hankin.Kyllä tää menee ehdottomasti ostoon, kun pidin siitä ensimmäisestäkin.
Toi juoksuanimaatio on kyllä aika huvittavan näköinen ja se häiritsi jo Fallen Orderissa.4K "Tortut housussa"-juoksuanimaatio selvästikin vaatii veronsa kun noita kokoja katselee!
Kyllähän tätä voisi sitten EA Playn kautta pelailla vaikka ensimmäistä osaa varsin keskinkertaisena pelinä pidinkin.
Täh? Ehkä ensimmäistä kertaa sellainen realistinen juoksuanimaatio!Toi juoksuanimaatio on kyllä aika huvittavan näköinen ja se häiritsi jo Fallen Orderissa.
Tuleeko ennakkolataus myös levy-version ostajille?Huomenna alkaa ennakkolataus kaikilla alustoilla.
Xboxilla ennakkolataus onnistuu, vaikka ei olisi mitään ennakkotilannut. Pelin voi ladata ensin ja käydä sen jälkeen ostamassa diginä tai levyllä.Tuleeko ennakkolataus myös levy-version ostajille?
Ai niin. Olin jo unohtanut tämän. Miksei MS nosta tuota enemmän esille vaikka jo UI:ssa? Kehuin aikoinaan että onpa loistavalta vaikuttava ominaisuus mutta en ole itse muistanut/hoksannut testata kertaakaan. Toisaalta ehkä syy on siinä ettei tule enää ostettua pelejä boksille...Xboxilla ennakkolataus onnistuu, vaikka ei olisi mitään ennakkotilannut. Pelin voi ladata ensin ja käydä sen jälkeen ostamassa diginä tai levyllä.
Joku tietäväisempi voi tämän vahvistaa, mutta jos tilanne on edelleen se, että ennakkolataukset voi käynnistää vain puhelimen sovelluksella silloin jos peliä ei ole ennakkotilannut, niin hankala tuota on käyttöliittymässä kauheasti tuoda esiin. Puhelimella se on kyllä ihan nätisti esillä. Etsii sovelluksella pelin ja pelin tiedoissa on hyvinkin näkyvillä nappi "Download to console".Ai niin. Olin jo unohtanut tämän. Miksei MS nosta tuota enemmän esille vaikka jo UI:ssa? Kehuin aikoinaan että onpa loistavalta vaikuttava ominaisuus mutta en ole itse muistanut/hoksannut testata kertaakaan. Toisaalta ehkä syy on siinä ettei tule enää ostettua pelejä boksille...
Kyllä, tämän pelin kohdalla lataus verkosta on pakollista osti pelin mille alustalle vaan. Karmean kokoinen järkäle tämä on, joten täytyisi mennä aikaisempien sukupolvien taktiikkaan, jossa peli tulisi useammalla levyllä. Tämä ei siis itselle olisi mikään ongelma, vaan itseasiassa ihan siisti kuriositeetti, joka entisestään korostaisi hienoa fyysistä versiota. Olihan esim. Red Dead Redemption 2:ssa asennuslevy ja pelilevy. Yksi tyylikkäimmistä monen levyn julkaisuista on Xbox 360:n Lost Odyssey. Eritoten Japanipainos, jossa pelikotelo on normaalia paksumpi ja kaikki neljä pelilevyä ovat siististi omilla "sivuillaan". Ehdottomasti oman Xbox 360 kokoelman helmiä. Ehkä on turha toivoa tällaisia lisää, mutta siistiä se olisi.Mutta oikeastaan meinasin tuolla jutullani sitä että ilmeisesti levyllä ei ole käytännössä mitään, joten jopa levyversion ostajat on pakotettu lataamaan kaikki netistä. Tietysti ihan arkipäivää, ikävä kyllä, että pelit ladataan fyysisenkin version kohdalla pääosin netistä mutta onhan se nyt naurettavaa että levy on entistä enemmän yksinomaan käyttöoikeuslirpake.
Kyllä peli on sen 150 gigaa, eli ei ollut paskapuhetta.Jaahas, toi kokoon viittaava twiitti oli paskapuhetta näköjään, kun eihän tolla ole kokoa, kuin 43,68 GB Series X:llä
Tai, sitten mun X lataa vahingossa S version
Muut ihmettelevät näköjään samaa tuon koon suhteen.Kyllä peli on sen 150 gigaa, eli ei ollut paskapuhetta.
Tässä vielä PC version vaatimukset EA:n omilta sivuilta:
STAR WARS Jedi: Survivor™ - PC System Requirements - Electronic Arts
Learn more about the minimum specs and recommended system requirements to play Star Wars Jedi: Survivor™ on your PC.www.ea.com
Taitaa siis tosiaan nyt tulla sinulle Series S versio lankoja pitkin, mikä ei sinällään haittaa, kun Series S versio on sama kuin Series X versio ilman 4k tekstuureita ynnä muita mahdollisia lisiä. Siitä en sitten tiedä miten saisit tuon latauksen tunnistamaan konsolisi niin että lataa loputkin.