Ovatko muut kokeneet "pudotusta tyhjyyteen"?
Itse asiassa minulle kävi aivan samalla tavalla kuin yoshille. Muista peleistä tämä bugi on kiusannut vain Donkey Kong 64:ssä (Danm Rare).
Olin melkoisen yllättynyt valtavasta kritiikin määrästä mitä SFA sai osakseen. Päätin kuitenkin antaa pelille mahdollisuuden. Olihan tämä odotetuimpia pelejäni aina Dinosaur Planet N64-projektista lähtien.
Eihän peli missään nimessä pettymys ollut. Tietysti riippui täysin siitä millaiset odotukset peliä kohtaan oli asettanut. Jos odotti Ocarina of Timea suurempaa pelikokemusta, niin ihan varmasti tuli pettymään. Tämä voi myöskin selittää osan huonoista arvosanoista. Rarehan ei ole koskaan luonut mitään uutta. Kaikki sen pelit ovat saaneet selkeän innoituksen lähteen jostakin aiemmasta pelistä. Donkey Kong Country lainasi aikoinaan paljon Sonicilta ja Mariolta, Killer Instinct Mortal Kombatilta ja Street Fighterilta, jne. SFA:ssa ei jää mitään epäilystä siitä, mikä peli on toiminut pohjatyönä. Ocarina of Time on kaikkien aikoen arvostetuin peli. On aika selvää että samalle tasolle on vaikea päästä hyvin samankaltaisella pelillä.
Peli on kuitenkin varsin tyypillistä Rarea alusta loppuun. Graafinen näyttävyys on mahdollisesti parasta mitä GC:llä on tähän mennessä nähty. Musiikeissa yhdistyvät vanhat kunnon Star Fox-sävellykset, sekä kokonaan uudet melodiat. Ääninäyttely oli mielestäni toimivaa ja erittäin hauskaa.
Pelin kontrollit ovat kyllä toimivat. Automaattilukitus ei ollut lähellekkään niin karmeaa, kuin mitä aluksi pelkäsin. Kettu Pilvenpoika pyörittelee sauvaansa varsin näyttävästi ja näppärästi. Taisteluista 90% on ylihelppoja ja loput 10% helppoja. Erityisesti pääviholliset olivat todella rajuja pettymyksiä. Esineiden käyttöä ei tarvittu taisteluissa juuri lainkaan. Ainoat oikeasti turhauttavat kohdat olivat kun täytyi kavuta tikapuita pitkin. Järkky miten hidasta!
Olihan peli aika helppo, vaikka siinä kestikin noin 20 tuntia. Vaikeustasoa ei kuitenkaan oltu tasapainoitettu tarpeeksi. Tuntuu älyttömälle, että talon kokoiset pääviholliset taipuvat ensimmäisellä yrityksellä, mutta sitten jonkun Krazoa-hengen test of strengthin kanssa saa painia ties kuinka kauan, ja se on muuten vaikeaa kaverille, joka ei koskaan pärjännyt Trac&Fieldissä tai Mario Partyn "rämpytyspeleissä".
Kokonaisuudessaan peli oli kyllä hyvä, enkä mene varmaan ihan metsään, jos veikkaan SFA:n olevan paras seikkailupeli Majora´s Maskin ja the WindWakerin välissä. Lento-osuudet toivat vanhaa kunnon Star Fox -henkeä peliin, ja loppuratkaisu oli enemmän kuin mielyttävä. GameCuben ehdotonta kärkikastia.
Star Fox Adventures -Planet with no sarcasm needs a hero with lot.
