Super Smash Bros. Ultimate

#21
Itse kävin kanssa testaamassa. Viimeiset Smash kokemukset niinkin kaukaa kuin Nintendo 64:lla. Eikä sitä silloinkaan ihan kauheasti tullut pelattua.
Siksi tuo testijakso itselläni nyt oli vähän kaikkien nappien rämpyttämistä.

Tavallaan tekisi mieli hommata mutta epäilyttää riittäkö tuossa syvyys että jaksaa pidempään jauhaa. Kertokaas sarjan fanit tai uudemmat ystävätkin onko pelkoni turhia?
Onhan tuossa pelissä tolkuttomasti avattavaa ja pelattavaa. Jo kaikkien hahmojen ja kenttien avaaminen eli näkeminen on jo sinänsä minusta palkitsevaa. Lisäksi tuo uusi Spirit mode ja varsinkin tuo Adventure mode varmasti tuovat lisää pelitunteja ja reilusti. Jos olet Nintendofani ja tykkäät tämän sarjoista, niin minusta kenttineen, hahmoineen, Adventuremodeineen tämän pelin parissa kuluu rutkasti aikaa. Jo legendaaristen kappaleiden kirjasto on tolkuton ja nyt Spirit mode vielä tuo kehitys elementitkin mukaan. Jos vielä omaat ystäviä ja pääset pelaamaan paikallisti niin siinä vielä iso lisäbonus kaiken päälle. Lyhykäisyydessään voisi sanoa että minusta tämän pelin ostamisessa ei mene rahat haaskuuseen. Jos tässä innostuu vielä kaiken avaamaan, niin jo yksistään menee kymmeniä ellei satoja tunteja pelin parissa.
 

HideoMiyamoto

Well-Known Member
#22
Huomenna kolahtaa arvostelut kun Switchin tähänasti yksi suurimmista ellei jopa suurin pelijulkaisu lähenee, eiköhän sieltä lyödä tauluun sellaiset 97-98 keskiarvot ja peli myy miljoonia.

Siitä vähän metallista fiilistelyä ja perjantain odottelua.

 
#25
Kovia pisteitä saanut eikä ihme. Sarjan paras osa jossa on nähtävää ja pelattavaa sadoiksi tunneiksi. Kaikki mahdollinen ja mahdoton mukana. Jouluaattona on armottomat matsit menossa siskon lasten kanssa :) Toivottavasti pelin ohjaaja huilaa hetken kovan urakan jälkeen ja sitten siirtyy Switchin Kid Icaruksen kimppuun!
 

HideoMiyamoto

Well-Known Member
#26
Ei viitsinyt alkaa pelaa vielä tai olis menny aamuun asti, mut kävin vähän vilkuilee valikoita ja se intro meinas tuode kyyneleen silmäkulmaan ja kuuntelin vaan 10 min main themeä päävalikossa ihan transsissa. Viikonloppuna sit alkaa turpakäräjät.
 

Nisupulla

Jäsen / [FL]
#27
Ei viitsinyt alkaa pelaa vielä tai olis menny aamuun asti, mut kävin vähän vilkuilee valikoita ja se intro meinas tuode kyyneleen silmäkulmaan ja kuuntelin vaan 10 min main themeä päävalikossa ihan transsissa. Viikonloppuna sit alkaa turpakäräjät.
Iso orkesteri soittaa teemaa parhaillaan The Game Awardsin lavalla ja taustalla pyörii pelikuva. Upea hetki.

 
Viimeksi muokattu:

Ulukai

Viihdetoimittaja
Ylläpitäjä
#29
Toivottavasti pelin ohjaaja huilaa hetken kovan urakan jälkeen ja sitten siirtyy Switchin Kid Icaruksen kimppuun!
Nii, kunhan saa DLC-hahmot valmiiksi. Justiinsa julkistettu Persona 5:n Joker-hahmo oli aika ylläri itelle. Pelistä tai koko sarjasta en kyllä tiedä mitään, joten ihan mahdottomissa fiiliksissä en ole.
 
#31
Vitsi mikä määrä tässä on sisältöä. Vasta päässy raapaseen pintaan. Vielä on PALJON tutkittavaa!

Taistelut ei oo helppoja ainakaan näin Smash-amatöörille, joka on pelannut ainostaan vähän 3DS:n versiota. Ois siisti kun tätä oppis pelailaan paremmin, eiköhän tuo harjoittelulla.

Onkohan tuo GameCube-ohjain kannattava, jos ei koskaan pelannu GC:llä?

Tässä 20min video, jossa muutama perus Smash-ottelu. Ei sisällä oikeestaan spoilereita:

 
#35
En ollut koskaan SSB-sarjaa pelannut, kuullut vain legendoja kyliltä ja kun Switchin koko vuoden tarjonta oli tämän pelin varassa niin eihän se auttanut kuin kipittää heti eilen aamusta kauppaan. Kotiin päästyä hypättiin suoraan syvään päätyyn eli normaali vaikeudella adventure moden kimppuun, mutta seinä nousi hyvin nopeasti pystyyn ja turpaan tuli jatkuvalla syötöllä. Tänään sitten nöyränä poikana practise modessa vietetty useampi tunti ja haettu oikeita näppäin asetuksia, nyt alkaa jo vähän osua sormet oikeille näppäinkomennolle ja kohta taas adventuren kimppuun :D
 

Nepa

Active Member
#36
En ollut koskaan SSB-sarjaa pelannut, kuullut vain legendoja kyliltä ja kun Switchin koko vuoden tarjonta oli tämän pelin varassa niin eihän se auttanut kuin kipittää heti eilen aamusta kauppaan. Kotiin päästyä hypättiin suoraan syvään päätyyn eli normaali vaikeudella adventure moden kimppuun, mutta seinä nousi hyvin nopeasti pystyyn ja turpaan tuli jatkuvalla syötöllä. Tänään sitten nöyränä poikana practise modessa vietetty useampi tunti ja haettu oikeita näppäin asetuksia, nyt alkaa jo vähän osua sormet oikeille näppäinkomennolle ja kohta taas adventuren kimppuun :D

Täällä oikeastaan aika sama. N64:llä tuli kaverin luona aikoinaan jonkun verran pelattua, mutta sen jälkeen ihan pari kertaa vain.
Joten täysin uuden opettelua,mutta mukavaa mäiskettä on. Syvyyttä löytyy todella paljon enemmän kuin ajattelinkaan.

Turpaan tulee ja välillä sitä onnistuu jopa antamaan itsekin. Luulen että tämän kanssa tulee tunteja vietettyä.
 

HideoMiyamoto

Well-Known Member
#37
Ensimmäiset maistiaiset otettu ja ainakin tuo light mode on huisin valtava :eek: normaalilla alotin ja vielä ei ainakaan ole tullut ylitsepääsemätöntä estettä, mutta eiköhän se tuosta vaikeudu. Spirittien kerääminen ja levelittäminen on koukuttavaa. Peli on todella kaunis ja musiikit kymmenistä eri sarjoista kruunaa tunnelman. Jos ei niin vakavahenkiset mätöt kiinnostaa niin ostakaa ihmeessä, sisältöä on vaikka naapureille jakaa.
 

pelle

Well-Known Member
#38
Ai siinä world of lightissa on eri vaikeustasoja?
Aina jaksaa ärsyttää kun arvostelijat ei noin simppeleitä asioita mainitse.
 

pelle

Well-Known Member
#40
No sitten tämä alkaa jo hieman kiinnostaa. Ikinä en ole smashia pelannut joten eteneminen saattaisi tyssätä aika äkkiä jos pelissä olisi vain yksi vaikeustaso.
World of light se eniten kiinnostava on, koska sen vaihtelevat matsi säännöt ja muutokset tuo mieleen soul calibur 2:n yksinpeli kampanjan.
Tässä se vaan on todella pitkä ja gamexplainin mukaan kestää 30-40 tuntia ja tyyppi sanoikin, että oli valmis lopettamaan sen jo 10 tunnin jälkeen, mutta pelasi loppuun arvostelun vuoksi.
Ymmärrettävää kyllä, että smash veteraania tuo alkaa puuduttaa.
 
Ylös Bottom