Vastaus: Supernatural
Selittäisitkö tarkemmin että mikä tässä sarjassa sinua rassaa? Dialogi on varsin loistavaa, paljon viittauksia populaarikulttuuriin yms. Ja yleisilme on synkän ja väkivaltaisen sekaista, jota kuorrutetaan paikoin varsin hauskoilla tilanteilla ja huumorilla.
Seuraavan vuodatuksen lukeminen on täysin lukijan omalla vastuulla johtuen kirjoituksen laadusta.
Aloitetaanpa suosikillani. Eli sillä, kuinka yliluonnollisen hyviä veljekset Sam ja Dean ovat tappamaan kaikenlaisia eteensä asettuvia mörköjä. Tai säilymään jatkuvista hirviöiden kanssa kohtaamisista ylipäätään yhtenä kappaleena. Kun veljekset ovat joutuneet käsikähmään jonkin +2000 vuotta vanhan luonnonhengen, muodonmuuttajan, demonin, zombin, puolijumalan, vampyyrin yms. kanssa niin ei ole ollenkaan tavatonta että he pystyvät tappamaan nämä hirviöt käytännössä paljain käsin. Siis silloin tällöin tapahtuva manaaminen/taikominen on vain pelkkä muodollisuus. Yleensä kun muut ihmiset/metsästäjät joutuvat kasvokkain vastaavien yliluonnollisten mönkijäisten kanssa, niin heistä tulee väistämättä sylttyä kaikesta taikomiseta ja rimpuilusta huolimatta. Kun veljekset ovat vuorostaan kyseessä, niin heiltä yleensä menee vain kampaus sekaisin. Ai niin, unohtui melkein mainita seuraava: Joukko S.W.A.T. tiimin jäseniäkin on pelkkä suupala Winchesterin pojille.
Veljekset eivät ole mitään kehonrakentajia tai minkään taistelulajin mestareita ja sarjassahan kontaktin ottaminen perustuukin ihan normaaliin turpaan vetoon. John Winchesterin antama koulutuskaan ei ole tehnyt hänen pojistaan mitään yli-ihmisiä. Edes Samin poikkeavuus ei tee hänestä mitään teräsmiestä. Kuitenkin tästä huolimatta valtaosa yliluonnollisista otuksista on sulaa vahaa veljesten käsittelyssä. Jos nämä hirviöt ovat kerran niin legendaarisia maanvaivoja, niin miksei kukaan muu ole päästänyt niitä kärsimyksistään aikaisemmin? Siis kun suurinpiirtein kaksi pentti perusjätkää pystyy tappamaan niitä pelkästään sen voimin, että on aamulla muistanut syödä kaurapuuronsa, käynyt netistä hakemassa tietoa ja mukana on varalta jotain kättä pidempää. Siis miten selittyy veljesten aivan käsittämätön taktikointi kyky, kestävyys ja jatkuva Hannu Hanhen tuuri?
Ainut asia, joka muutaman satunnaisen kerran on vaikuttanut edes jotenkin ymmärrettävissä olevalla tavalla Winchestereiden selviytymiseen on aikaisemmin mainitsemani Samin poikkeavuus. Kuitenkin sekään ei millään selitä jatkuvaa tuuria kummankaan kohdalla. Varsinkin kun Samin piileviä kykyjä, joista on vihjailtu 3 kauden* ajan, ei ole valjastettu. Joten ne voi jättää pois laskuista.
Ja lista jatkuu muilla epäkohdilla.. .
-Buffy the Vampire Slayer syndrooman piiriin laskettavia asioita:
1/2: Supernatural yrittää aika ajoin tarjoilla tosi kauhumeininkiä, mutta homma kuitenkin vesitetään aivan totaalisesti kun kaikki sarjan hirviöt ja yliluonnollinen inhimmillistetään. Ei pahuutta voi selittää!
2/2: Ei niin mystistä vastoinkäymistä, etteikö siihen löytyisi ratkaisua käymällä kirjastossa selaamassa vanhaa kirjaa. Tai ainahan löytyy tietokonenörtti joka kaivaa ja hakkeroi tietoa netistä miten haluaa. Sittenhän voi aina yksinkertaisesti tappaa sen ongelman lähteen jos muut edellä mainitut tavat eivät huvita. Mikäpä ei pelastaisi päivää paremmin kuin revolveri joka tappaa mitä vain. Helppoa, eikö?
-Joukko nuoria joilla on supervoimia: Vau, tällaista ideaa kukaan ei ole ennen keksinyt käyttää.
-Kukaan ei koskaan oikeasti kuole. Varsinkaan ihmiset. Aina löytyy keino tuoda joku takaisin henkiin tai menehtynyt henkilö voi kurkottaa tuonpuoleisesta elävien maailmaan tarpeen tullen.
-Sarjan käsittämätön logiikka. Otetaanpa vaikka Doc Benton. Mies pärjää vaikka ilman sydäntään ties kuinka pitkään, puhumattakaan sitten muista sisäelimistä. Hän pystyy myös ottamaan useita käsiaseen laukauksia kehoonsa ongelmitta. Kuitenkin hän lakoaa kun sydämeen isketään kloroformissa uitettu puukko. Siis mitä helvettiä? Jos hänen aivonsa pärjäävät esim. ilman happea pitkän aikaa, niin ei kai kloroformi verenkierrossa tunnu enää missään.
Tässä oli nyt vain muutama esimerkki siitä, miksi en arvosta Supernaturalia kovin korkealle. Tuota listaa voisi kyllä jatkaa vaikka kuinka pitkälle mutta eiköhän se asia tullut selväksi. Neloskautta odotellessa.
(* Tätä pidemmälle en ole sarjaa vielä seurannut.)