Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Tarot (Marco Hietala & brothers) -heavybändi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Buckley
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: Tarot

Corca sanoi:
Ja jos jotakuta kiinnostaa minkälaista aikakautta on eletty Tarotin ja Hietala-veljesten orastavalla kasarikaudella, niin alta löytyy muutama musiikkivideo:

Juu, ei kannata antaa ulkoasun hämätä, sillä Tarotin kaksi ensimmistä levyä Spell of Iron ja Follow Me Into Maddness ovat loistavia, ja varsinkin Spell of Iron on suomi-metallin klassikko. Silloinen levy-yhtiö Flamingo taisi saada poikien pään pyörällä imagon rakennuksen suhteen ;) Molemmilta levyiltä löytyy nykyisenkin live-setin vakiokappaleita. Itselleni tuo myöhempien aikojen tuotanto ei ole kovinkaan tuttua.

Ihmettelin aikoinaan miksei Nightwishissä hyödynnetty Marcon vahvaa vokaaliosaamista, mutta nyt tilanne on korjaantunut ainakin uusimman levyn puitteissa.

Viimeksi näin Tarotin livenä toissa kesän Tuskassa, ja todella kova setti oli, sitä edellinen kerta taisi olla joskus 80-luvulla Tavastialla tai sitten jo edesmenneessä Dinosaur-rockissa :cool:
 
Vastaus: Tarot (Marco Hietala & brothers) -heavybändi

Hyviä videoita, loistava bändi. Tuon Live Hard, Die Hard äänitteen olinkin jo kuullut To Live Again -livelevyltä, tai ainakin kuulosti täsmälleen samalta. En tiennyt että siitä oli kuvamateriaaliakin olemassa. Sen koko keikan kun saisi videona niin mikäs siinä...

Ensi vuonna on tulossa myös live-DVD taannoisesta 25-vuotisjuhlakeikasta. Vähän harmi että painottuu enemmän 2000-luvun materiaaliin se keikka (ei sillä että sekään huonoa olisi), mutta pakkohankintahan se melkein on vaikka esim. To Live Forever-levyn kovimmat klassikot sieltä puuttuu kokonaan. Tuo on kuitenkin omasta mielestäni bändin kovimpia kiekkoja, ehkä jopa kovin.

DVD-keikan settilista:

Crows fly black
Traitor
Pyre of Gods
Wings of darkness
Back in the fire
Tides
Bleeding dust
Veteran of the psychic wars
Crawlspace
Angels of pain
Warhead
Follow me into madness
Before the skies come down
Ashes to the stars
Undead son
You
-----------------------------
Rider of the last day
I rule

Olis tohon kyllä kaivannut Tears Of Steeliä, Do You Wanna Live Foreveriä, edellämainittua Live Hard, Die Hardia jne....
 
Vastaus: Tarot (Marco Hietala & brothers) -heavybändi

Onhan se kova bändi, vaikka olenkin jo itse vähän kyllästynyt siihen. Kyllä noita kahta uusinta levyä jaksaa kuitenkin vielä kuunnella. Marcon ääni on parhautta. <3
 
Vastaus: Tarot (Marco Hietala & brothers) -heavybändi

Itse Tarotin löysin tässä taas muutaman vuoden tauon jälkeen uudelleen. Nyt iskee kovempaa kuin koskaan aikaisemmin. Tämähän on ihan hemmetin kovaa musaa. Lähinnä on tullut kuunneltua kahta uusinta lättyä, Suffer Our Pleasures ja Crows Fly Black. Viimeksi mainittu kolahtaa kyllä ja kovaa.

Enpä tiennyt että 25-vuotisjuhladvd:täkin pukkaa, settilista vaikuttaa hyvältä joten sehän menee hankintaan. Marcon ääni on kyllä jotain mikä tekee tästä bändistä mahtavan, yhtään väheksymättä soittajia ja soiton taidokkuutta.
 
Vastaus: Tarot (Marco Hietala & brothers) -heavybändi

Rumpali on tuttu työkaverin kautta, joissakin samoissa bileissäkin tullut pyörittyä. Mukava rauhallinen heppu tuo Tommi. :)
 
Vastaus: Tarot (Marco Hietala & brothers) -heavybändi

Rumpali on tuttu työkaverin kautta, joissakin samoissa bileissäkin tullut pyörittyä. Mukava rauhallinen heppu tuo Tommi. :)

Siis... Tarkotatko tossa viestissäsi kahta eriheppua? Rumpalia sekä Tommia?
Koska Tommihan ei ole rumpali, vaan laulaja/taustalaulaja :p
 
Vastaus: Tarot (Marco Hietala & brothers) -heavybändi

Siis... Tarkotatko tossa viestissäsi kahta eriheppua? Rumpalia sekä Tommia?
Koska Tommihan ei ole rumpali, vaan laulaja/taustalaulaja :p

No hiivatti! Muistelin, että Tommi olisi rumpali, mutta eihän se olekaan! :D
Onneksi en ole sille mennyt repäsemään. Ei juuri tuon tyyppinen heavy nappaa, niin ei ole Tarottia tullut kuunneltua, saati bongailtua jäseniä.
Tommia siis kuitenkin tarkoitin. :)
 
Vastaus: Tarot (Marco Hietala & brothers) -heavybändi

No hiivatti! Tommia siis kuitenkin tarkoitin. :)
No Tommihan on mukava ja hauska heppu, tullu käytyä Tommia kattomassa sen "entisen" pändin eli MESS:n keikoilla pariin otteeseen sekä kerran Tarotia katsomassa, kun eksyväit tänne Lahteen soittamaan ja pitihän se pändin pojille Absolut Vodka pullo antaa ku Tommi sanoi että pistä keikkaa ennen viestiä ni pääset ilimatteeks, kun eihän sitä kehtaa aina kuitenka maksutta sisään mennä, vaikka tuntisi/tietäisi jätkät ;)
 
Vastaus: Tarot (Marco Hietala & brothers) -heavybändi

Löytyipä tällänenkin ketju täältä.

Eihän tästä bändi juuri paremmaksi voisi mennä. Aivan liian aliarvostettu mielestäni vaikka bändillä on ollut mieletön vaikutus suomalaiseen heavy-musiikkiin. Kaksi viimeisintä levyä ovat täyttä rautaa vaikka eivät Spell Of Ironin rinnalle ylläkkään. Suomen kovin mieslaulaja vielä kruunaa koko homman.

Live-DVD on aivan mieletön!

Mainitaan vielä omia suosikki-biisejä:

Wings Of Darkness
Love's Not Made For My Kind
Midwinter Nights
Rose On The Grave
Crawlspace
Dark Star Burning
I Rule
Pyre Of Gods
Undead Son
Ashes To The Stars
Bleeding Dust
 
Vastaus: Tarot (Marco Hietala & brothers) -heavybändi

Rumpali on tuttu työkaverin kautta, joissakin samoissa bileissäkin tullut pyörittyä. Mukava rauhallinen heppu tuo Tommi. :)

kah! Tuple on hyvä jätkä, ehta Kalakukko vaikka Pirkkalassa päin asuukin.
 
Ylös Bottom