Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Televisiolupa

Vastaus: Televisiolupa

Suurimmassa osassa läntistä maailmaa on käytössä täysin Suomen käytäntöä vastaava TV-maksukäytäntö. Tosin sillä erotuksella, että Suomessa maksu on halvimmasta päästä maailmassa. Olen samoilla linjoilla sen suhteen, että parempi olisi sijoittaa maksu suoritettavaksi verovaroista, mutta siihen vaadittaisiin lakimuutosta, jota ei näillä näkymin ole tulossa. Myöskään ajatus YLE:n kanavien muuttamisesta maksulliseksi ei nykyisen lainsäädännön puitteissa ole edes mahdollista. Asiasta on ollut keskustelua tässä samassa ketjussa jo useaan otteeseen.

Muutenkin tämä keskustelu alkaa mennä niin samoja argumenttejä toistavaksi että taitaa olla paikallaan lukottaa koko ketju.
 
Vastaus: Illan elokuvat

Kommentoidaan vaikka tähän, kun en ehtiny tuohon televisiolupa-threadiin kommentoida kun se lukittiin. Elikkä niille jotka puhuivat että eivät maksa enää tv-lupaa kaapelissa, kun ei ole digiboksia, niin kaapelissa näkyy ainakin vielä 1 analoginen kanava, ja siitä joutuu maksamaan luvan. Luin vasta hetki sitten uutisen jossa joku joutui maksamaan luvan tästä yhdestä kanavasta. Eli hyvää kusetustahan tämä on jättää sinne 1 kanava näkyviin ja sitten ei voi perustella luvan maksamattomuutta edes sillä ettei omista digiboksia.

EDIT/Jari Tomppo: Siirsin vielä tämän kommentin tuolta "Päivän elokuvat" -ketjusta tänne, mutta jatkossa kaikki väärän otsikon alle kirjoitetut televisiomaksukommentit tuhotaan ilman erillistä mainintaa. Koetetaan pysyä asiassa. Kiitos.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Ylös Bottom