Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

The Crew 2 - Ajellaan taas pitkin Amerikan raittia

Pahinta on, jos tekee pienenkin virheen lopussa. Siinä menee koko kisa. Offroadin loppuvastus helpottui selvästi kun tajusin ostaa moottoripyörän Rally Raidin kulkuneuvoksi, sillä pääsee oikomaan tosi helposti esim. puiden välistä. Kontrolleja pitää tosin säätää, ettei pyörä heilu holtittomasti koko ajan. Moottoripyörät tuntuvat muutenkin olevan ylivoimaisia autoihin nähden ja ajaminenkin tuntuu hauskemmalta vauhdin tunteen vuoksi varsinkin, jos ajaa rattinäkymästä. Freestylen liian kiikkerät veneet muuttuivat samoilla säädöillä ajettaviksi, eli steering linearity ja dead zone palkit sinne 2/3 oikeaa laitaa kohti. Veneillä tosin ajaminen onnistuu parhaiten kaukaisimmasta ajoneuvon ulkopuolisesta näkymästä.

Teoriassa tässä pelissä ei haaste lopu ihan heti, jos haluaa voittaa kaikki kisat myös hardilla. Veikkaan, että harva vaivautuu, jos tekoälyä ei korjata. Normaalivaikeudellakin kaikkien kisojen ja haasteiden läpikäynti vie varmaan 50 tuntia minulta, jos nyt olen saanut suunnilleen puolet pelattua ja takana on jo yli 30 tuntia. Hyperautoihin en ole edes koskenut ja luultavasti jätän sen osan aika vähälle huomiolle. Peli ei vain sovellu tässä vaiheessa yhtään pitempikestoisiin kisoihin. 70% kisoista riittää, joten niitä ei ole edes pakko ajaa. Tulostaululla alkaa näkyä jotain Icon taso 1500 tyyppejä, joten joillekin pelaaminen maistuu vähän enemmän tai tästä löytyy exploitteja, joilla saa kokemusta tosi helposti kerättyä.
 
Itsehän vedin yli 20 minuutin kisan hypercareilla, oisko ollu Losista San franciscoon. Viimeisen 90 mutkan jälkeen törkeän leveää 4-6 kaistaista, vauhtia +350km/h. 100m ennen maalia kaasu pohjassa ajettava loiva kaarre. Keskellä tietä tämän kaarteen kohdalla useita kaupungin päällä kulkevan sillan pilareita.

Täysillä mutkaan tarkoitti sitä, että mutkan aikana ajautuu sisäkurvista tien ulkosyrjään, joten pakko osua sillanpilarin välistä.
Kisa keskellä yötä jolloin ei muutenkaan näe yhtään mitään, yksikään AI auto ei niihin törmää edes kiilaamalla.
Mutta minä..millin hipaisu, jonka vuoksi talon seinään ja viimeiseksi kisassa...kisassa missä olin ollut 30sek johdossa vielä pari kilsa ennen maalia..ilman yhtään virhettä.

Oli lähellä että Sonyn TV ei ois ollu enää kaareva ja et siinä olis pieni ulkonema mikä näyttäis Dualshock 4:lta.

Vedin kisan uusiksi, nostin kaasua vikassa mutkassa ja olisin tullut neljänneksi ellen olisi kiilannut AI kuskia vastaantulijaa päin. Läpäisin kolmannella sijalla ja kirosin tän kuminauhatekoälyn alimpaan helv....
Ei hypercar kisoja voi ton kans vetää..
 
Pahinta on, jos tekee pienenkin virheen lopussa. Siinä menee koko kisa. Offroadin loppuvastus helpottui selvästi kun tajusin ostaa moottoripyörän Rally Raidin kulkuneuvoksi, sillä pääsee oikomaan tosi helposti esim. puiden välistä.

No mulla oli motska tuossa ja silti se 5x meni :( vastusauto paino hulluna ohi monissa kohtaa.

Tulipahan kokeiltua verteiluksi crew 1:stä... nyt muistin miksi lopetin sen, offroadilla laatikkojen keräyskisa tehtävän 2 osassa... ulkokamera ja auton ohjattavuus edelleen niin vetkula 1000+ levelilläkin että en päässyt läpi easy tason tehtävää jossa auton vaatimus taisi olla 600..

Sama oli tehtävän 1. osan P autolla, tuplat speksiin verrattuna mutta vetkula kamera ja ohjaus teki todella hikistä eka osion voittamisestakin.

Että kyllä tää 2 osa on ajettavuudeltaan ja latausajoiltaan ihan nannaa vs. 1 osa.
 
Ratin omistajat, kertokaa kokemukset pelistä! Ratilla voi olla aika häröä ajaa jotai lentokonetta tai prätkää, vai mitä vehkeitä tossa nyt onkaan.
Mutta autolla&rattikombo kiinnostaisi kuulla.
 
Huoh.. ei tämä kyllä oiken tarjoa mitään vetoa, koukkua jatkaa.. offroadin sain helpoiten loppun asti ja loppukisa muutamalla yrityksellä läpi. Seuraavaksi grindaten street sarja että ylittyi loppukisan raja (driftiä pakkopullana kun ei nappaa niin pätkääkään hypereiden pitkät kisat..) No street loppukisa sitten..hyperillä tietty alkaa ja autohan on vakio!! Kilometrin jäin jälkeen 1. osiossa ja ei mitään jakoja 2. osiossa street autolla.. että eipä sitten jaksa grindata noita autoja enää sinne asti että pärjäis. :(
Lopusta kahdesta sarjasta enää touring aavistuksen kiinnostaisi ja veneily oli ihan kivaa mutta niissäkin alkukisoja pitäisi grindata että kulkupelin tasoa saisi ylemmäs. Mutta kun nuo muut lentojutut ei vaan nappaa ja monsterilla ajelu jotenkin simppeliä niin ei oikein jää tuosta kisailusta noilla hauskemmilla ajokeilla mitään käteen ja loppukisoissa tulee sitten vastaan joku kisa jossa oma lentsikka tai muu on vakiotasolla myös pelikokemuksen osalla että ei vaan löydy motivaatiota miksi jatkaa :( pelikello näyttää n 100h mutta lienee liioiteltu aika.. viikon aikana ehkä 5 päivän aikana muka kertynyt nuo..

Täytyy toivoa että gamestopissa on hyvät vaihtohyvitykset vielä :)

Edit..oma icon taso on 19... miten ihmeessä palkintoja tulee vasta sadan välein ja sitten vielä että jotkut on 1000..1500 tasoilla tässä??? Helkutin hidasta tuo 19 pääseminenkin kun kisoista jne tulee 2000 pistettä..
 
Eikö tuossa katukisojen loppumatsissa sitten toimi kuminauha, kun jää jälkeen? Olen pelannut offroadin ja freestylen kisat. Freestylessä riitti, että Monster Truck on viritetty. Ensimmäisellä kulkuneuvolla sai jäädä niin paljon jälkeen kuin huvitti tai ei minulla ainakaan ollut vaikeuksia pysyä mukana vaikka törmäilin miten sattuu. Kisa vaati tosin aika monta yritystä, että meni läpi. Törkeimmillään vastustaja meni ihan viimeisellä metrillä hirmu vauhdilla ohi. Monsterit muuttuvat kyllä virityksen myötä selvästi hauskemmiksi ajaa ja nehän ovat parhaimmasta päästä pisteiden keruussa, jos haluaa keinotekoisesti nostaa leveleitä.

Freestylen lento-osio oli ihan helppo, toisin kuin se toinen kilpalentely, joka on aivan ylivoimaisesti vaikein kisamuoto koko pelissä. Rata-autoilut ovat mukavia, kun niissä ei, toisin kuin katukisoissa, pääsääntöisesti töksähdä mihinkään satunnaisiin esineisiin kiinni. Osassa radoissa pitää osata ajaa, osassa riittää, että kimpoilee reunavalleista, eli vaihtelua riittää :D Olen pelannut sillä asenteella, etten tee mitään, mikä ei tunnu hauskalta ja kyllä niinkin pääsee eteenpäin. Hampaat irvessä katoaisi pelihalut tällaisessa esineisiin jumittumis- ja kuminauhavirityksissä aika nopeasti. Monta kertaa olen hamunnut pikakelausnappulaa, jota ei tässä ole kisoissa käytössä vaikka teknisesti se ei olisi vaikeaa varmaan lisätä, kun peli tallentaa kisoja muistiin koko ajan. Pikakelauksella saisi pahimmat turhautumiset pois.
 
oma icon taso on 19... miten ihmeessä palkintoja tulee vasta sadan välein ja sitten vielä että jotkut on 1000..1500 tasoilla tässä??? Helkutin hidasta tuo 19 pääseminenkin kun kisoista jne tulee 2000 pistettä..

Joo tätä ihan samaa olen ihmetelly, että miten voi olla käytännössä mahdollista päästä johonkin tasolle 1000... Mitä lie huijaus keinoja käyttäneet... Kun itellä taso 23 ja aikaa mennyt 25 tunti ja moni sarja pelattu 100%.
 
Tuli ostettua kyseinen peli, kun aiemmasta versiosta pidin. Hyvältä vaikuttaa. Tuliko teillä muilla myös ensimmäisen auton lisäksi heti Ferrari 458, Maserati Gran Turismo, vanha Camaro ja vielä Mazda RX-7 heti alkuun? Vähän yllätti.
 
Tuli ostettua kyseinen peli, kun aiemmasta versiosta pidin. Hyvältä vaikuttaa. Tuliko teillä muilla myös ensimmäisen auton lisäksi heti Ferrari 458, Maserati Gran Turismo, vanha Camaro ja vielä Mazda RX-7 heti alkuun? Vähän yllätti.
Tuli, kaiken kaikkiaan heti alkuun pamahti noin 15 autoa, kolme lentokonetta ja kolme venettä.
 
Nyt kun alkaa Icon-taso olla 20:n hujakoilla ja peliaikaa on takana noin 15 h, voi vakaalla äänenpainolla todeta, että onhan tämä aika paska peli verrattuna muihin avoimen maailman kaahailuihin. Jopa eka Crew oli parempi.

Crew 2 on täynnä pieniä ja vähän isompia pettymyksiä ja ärsytyksiä:
  • Peli on kohtuullisen ruma ollakseen Xbox One X Enhanced
  • Ei minkäänlaista vauhdin tuntua, mikä vaikeuttaa erityisesti rata-autoilua
  • Autot ajavat joko kuin kiskoilla tai sitten lipsuvalla luistinradalla
  • Surkea ääninäyttely, tyypit vain mutisee latteuksia ilman fiilistä
  • Se saakelin kuminauha varsinkin pitkissä hypercar-kisoissa :mad:
  • Asetukset resetoituvat jatkuvasti (lemppariauto, kamera, jne.)
  • Tiestö on tylsä
  • Urakehitys on tylsä

Lentely ja yllättäen driftaus olivat hauskoja. 60/100 pistettä.
 
Joo no en ole ostanut yhtäkään ajoneuvoa ja niitä on nyt noin 12 tai 13.

Yllättävän hyvin pyörii normi pleikkarilla. Välillä tulee frame droppeja, mutta ykkös osassa vielä enemmän.
 
Tuli tämäkin ostettua kun muutama viikko sitten maksoi gigantissa 29e.
Alku oli varsin kankeaa vaikka ajaminen tuntuikin paremmalta mitä betassa. Heti aluksi vedin ohjauksesta deadzonen nollaan, mutta pakko sitä oli pykälä lisätä kun muuten lentokoneet kääntyi jo liian herkästi.

Kyllä siinä taisi muutama tunti mennä, että ajaminen ei enää tuntunut ärsyttävältä. Sitten menin ajamaan motocrossia ja kirosin ekat viisi kisaa. Sen ajaminen oli edelleen yhtä paskaa mitä betassa ja tuntuu kuin ohjauksessa olisi aivan tolkuton input lag, koska hahmo kallistuu niin hitaasti puolelta toiselle.

Hypercarit oli yllättäen mukavin ajettava. Kauhulla kyllä odotin sitä yli 30 minuuttia kestävää kisaa, mutta tekoäly jäi 4.5 minuuttia joten se oli ihan mukavan rentoa ajamista.
Nyt on n.35 tuntia pelattu joista n.11 tuntia freedriven puolella. Kaikki muu 100% tehty paitsi photo opsit. Icon taso 55.
Hyper, rallicross ja driftaus kisoja olisi saanut olla enemmänkin.

Ei tässä suuremmin mikään enää alun jälkeen ärsyttänyt ja luonnossa oli yllättävän kiva kruisailla kun se näyttää paljon paremmalta mitä ykkösessä ja autotkin reagoi järkevämmin kiviin ja epätasaisuuksiin. Samalla saattoi löytää photo ops tehtäviä ja lootti laatikoita.
 
Täähän on nyt black friday tarjouksessa Xboxin puolella kohtuulliseen 21€ hintaan.
Tuli ostettua.
 
Ja season passia ei kannata sitten ostaa eikä myöskään kalliimpaa versiota jossa se tulee mukana.
Ainoa mitä tuolla saa on ilmaisia autoja sekä 20% alennuksen ajoneuvoista, pari asua ja uuden kämpän.
Kaikki dlc on ilmaista kaikille, mutta season pass omistajat pääsee siihen viikkoa aiemmin käsiksi ja tosiaan ne season pass autot on ilmaisia, kun taas me muut ostetaan ne pelin omalla rahalla kuten muutkin autot.
 
Ja season passia ei kannata sitten ostaa eikä myöskään kalliimpaa versiota jossa se tulee mukana.
Ainoa mitä tuolla saa on ilmaisia autoja sekä 20% alennuksen ajoneuvoista, pari asua ja uuden kämpän.
Kaikki dlc on ilmaista kaikille, mutta season pass omistajat pääsee siihen viikkoa aiemmin käsiksi ja tosiaan ne season pass autot on ilmaisia, kun taas me muut ostetaan ne pelin omalla rahalla kuten muutkin autot.
Ois taas säästänyt pitkän pennin ku ois ostanu aikanaan standardin. Makso vissiin 100e tms se kallein versio, peli osoittautui ihan surkeaksi ja pelasin pari päivää, enkä ole sen koommin palannut. Eli jos myöhemmin innostun pelaamaan, ei ole tuosta passistakaan sit mitään hyötyä, kun en ole hyödynnellyt ajallista etua.
 
Ylös Bottom