Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

The Last Of Us Part I - Sienipäät PS5:lle ja PC:lle

Peli + lisäri läpi.

Edellisestä pelikerrasta PS3:lla on kulunut hetki, mutta aika ei ollut kullannut muistoja. Last of Us on loistava peli edelleen. Ehkäpä Sonyn first party studioiden paras peli. Uudet grafiikat peittävät hyvin pelin iän, vaikka hieman kenttäsuunnittelussa ikävuodet näkyvätkin, kun siellä on niin selkeitä "taisteluareenoita". Oli jännä huomata kuinka pelin edetessä monet viholliskohtaamiset pystyi ennustamaan sen mukaan kuinka paljon alueelle oli ripoteltu suojia, joiden takana kyykkiä. Unchartedhan tekee tätä ihan samaa, mikä ei saman studion peliltä yllätä, mutta siinä se ei ehkä samaan tapaan häirinnyt, kun on muutenkin enemmän toimintapainotteisempi peli, eikä luota niin vahvasti jännityselementteihin.

Toisaalta en pelaa Last of Usia sen tarjoaman toiminnan takia. Se on vähän kuin pakollinen paha, jotta tunteellinen tarina kulkee eteenpäin. Joelin ja Ellien selviytymistaistelu, heidän välisen suhteen kehittyminen, uusien ihmisten kohtaaminen, karut kohtalot ja tunteikas loppuratkaisu. Left Behind -lisäosan pelasin nyt ensimmäistä kertaa. Se taustoitti tarinaa onnistuneesti, vaikka oli yllättävän lyhyt. Tykkäsin edelleen kovasti siitä kuinka ajan kuluminen näytetään säätilan/vuodenaikojen vaihtumisena. Varsinkin kun Nauhty Dogilla osataan luoda sen verran hienon näköistä tavaraa ruudulle, että tämä tunnelma korostuu entisestään. Muutkin niin sanotut hienovaraiset tarinan kerronnanmuodot aiheuttivat ihastusta. Kokonaisuutena emopelin + lisärin pelaamiseen meni Epic Storen pelikellon mukaan 15 ja puoli tuntia, joka tuntui oikein sopivalta. Tarinan rytmitys ei kärsinyt liiallisesta pitkittämisestä, mutta peli ei silti tuntunut lyhyeltä.

Tarinaa oli mielenkiintoista seurata siinäkin mielessä, että HBO:n Last of Us -televisiosarja on hyvin tuoreessa muistissa. Näin ollen myöskin Left Behindin tapahtumat olivat tiedossa ennenkuin sen ensi kertaa pelasin. Oli kiva vertailla juttuja pelin ja TV-sarjan välillä. Jossain kohti tuntui että sarja teki asioita paremmin, kun taas välillä halusi olla itse puikoissa pelaamassa. Joka tapauksessa Last of Us on niin vahvasti tarinapainotteinen peli, että ei mikään ihme kuinka siitä tehty varsin orjallisesti pelin tapahtumia seuraava TV-sarja toimii myös äärimmäisen hyvin. En tiedä tulenko koskaan pelaamaan Last of Us Part 2:sta, mutta kakkoskauden katson varmasti.

Isoin hälinä Remaken ympärillä oli sen suolainen ohjevähittäishinta. Pelin nyt läpipelanneena hintaa on aika hankala puolustella, vaikka peli on edelleen loistava ja PC-version tuominen pelaajille iso plussa. Julkaisun aikaiset suorituskykyongelmat PC-version kanssa on nyt selkeästi saatu selätettyä, sillä peli pyöri 1440p ultrawide -resoluutiolla aika kivasti kuudenkympin tietämissä, vaikka pientä droppailua oli havaittavissa.

Kiva oli palata PS3:n parhaimpiin pelimuistoihin, kunhan sen sai tehdä säädyllisellä hinnalla. :)
 
PS5 Pro -tuki ja pieniä bugikorjauksia uuden päivityksen myötä.

PlayStation 5 Pro

New rendering mode added that takes advantage of PlayStation® Spectral Super Resolution (PSSR)
New “Pro” mode renders at 1440p, with PSSR upscaling output to 4K, while maintaining a target of 60 fps*
Performance and Fidelity rendering modes are still available and provide smoother experience and high framerates compared to the original PS5*
*Enhanced features require a compatible display in addition to the PlayStation 5 Pro console.

General

Fixed issue where New Game+ mode wasn't being applied when using Chapter Select
Fixed an issue where a player's Artifact collection could become desynced with their Save Data, preventing trophy acquisition
Fixed an issue where game could be locked at 40 fps on boot up when using a 4K, VRR monitor

Gameplay

Fixed an issue where players could become unable to swim quickly due to rebinding conflicts with a Custom control scheme
Fixed an issue where the speedrun timer could revert to the most recent checkpoint's time if the player quit or the game crashed
[Bill's Town] Fixed an issue where Ellie and Bill would not follow the player as expected
[Lakeside Resort] Improved Ellie's accuracy with the hunting rifle while crouched
[The University] Fixed issue with library generator that could affect progression
[Bus Depot] Fixed issue where Joel's flashlight would turn on when inspecting certain artifacts despite being in direct sunlight

Accessibility

Added additional support so that more PlayStation 5 console Accessibility settings are now reflected in-game
[Pittsburgh] Fixed an issue where a generator could be pinged by 'Enhanced Listening Mode' before intended
[Tommy's Dam] Fixed an issue on New Game+ where there was no prompt to turn the hand-wheel
[Left Behind - Back in a Flash] Fixed an issue where Navigation Assistance could become disabled unintentionally

Lähde: Naughty Dog
 
Taas kerran tuli tämä läpäistyä kun Premium plussan mukana tuli Remake niin pitihän se ladata. 14h meni joten aika tarkkaan tuli koluttua ja ihailtua maisemia. 122/140 collectiblea tuli kerättyä joten aika hyvin tuli nurkat nuuskittua. En jaksa alkaa pelin tarinasta puhumaan koska kaikki tietää millainen mestariteos on kyseessä. Sen sijaan keskityn siihen miltä Remake tuntui.

Mainitaan sivuhuomiona että aloitin Remaken ensin PC:llä mutta se on ainakin omalla koneella niin huono ja kaatuilee kokoajan että ei tarvinnut miettiä alustan vaihtoa kun PRO tuli taloon.

Ensimmäisenä tietenkin kiinnittää huomiota grafiikoihin. PS5 Pro ja PSSR loihtii ruudulle sellaista silmäkarkkia että ei paljon nähdä edes tämän sukupolven peleissä. Huikeasti parantuneet tekstuurit, uusittu valaistus ja upeat hahmomallit onnistuvat luomaan niin paljon paremman tunnelman että originaali jää jalkoihin pahasti. Tämä on todella elokuvamainen peli joten paljon parantuneet grafiikat näyttävät kaikki ällöttävät yksityiskohdat paljon paremmin. Voit lukea hahmojen kasvoilta asioita paljon paremmin ja muutenkin peli vaan on teknisesti niin paljon parempi että originaalin pelaaminen tuntuisi aika ankealta tämän jälkeen. Kaikki tämä vielä 70-100 FPS niin voi pojat.

Muita parannuksia oli asepöydän animaatiot tuotu Part 2 joka tuo oman pikku lisänsä peliin. Parantunut tekoäly myös antaa lisämaustetta. Sitten on kaikki helppokäyttöisyys asetukset mitkä tuotiin Part 2 on tuotu remakeen. Isoimpana mahdollisuus luoda oma vaikeustaso peliin säätämällä 5 eri slideria kuten jatko-osassa. Myös vihollisissa ja niiden käyttäytymisessä on otettu muutoksia Part 2 kuten stalkkerit vainoaa nyt pelaajaa joten kellari tuntuu erilaiselta, se tekee tuosta kohtauksesta paljon kutkuttavamman kun et voi sniikkailla? niiden ohi ja sitten juosta ovelle Bloateria karkuun.

Kaikenkaikkiaan sanoisin että Remake on todella uskollinen alkuperäiselle mitä tulee tarinaan mutta joitain parannuksia on tehty pelaajan mahdollisuuksiin säätää peliä ja pelattavuuteen joitain muutoksia. Näkyvin tietysti valtava tekninen päivitys. Jos olet pelannut jo pelin puhki ei tämä 80€ arvoinen ole. Mutta uusille pelaajille ehdottomasti ostamisen arvoinen ja jos vielä TLOU hammasta kolottaa niin -50% alesta muille iso suositus. Tietenkin Premium tilaajilla nyt ei ole mitään syytä jättää tätä peliä pelaamatta, sen verran laatukamaa se on.

Ehdottomasti paras versio tästä pelistä ja omissa silmissä nostaa sen selkeästi lähemmäs Part 2. Seuraavaksi joko hyppään 2 kimppuun tai suhautan vielä tuon lisäosan läpi en tiedä.

Edit: Unohdin tietenkin mainita Dualsense ominaisuudet jotka tuovat loistavan pikku mausteen peliin. Ne ei ole jatkuvasti läsnä mutta kun vaikka auto ajaa ohi läheltä tai sataa vettä niin sen tuntee käsissään.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom