Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

The Last Of Us Part II

  • Viestiketjun aloittaja Poistettu jäsen 5945
  • Aloituspäivämäärä
Olemme eri mieltä siis ja omani on se että ei tuo peli viidessä vuodessa vanhene niin että se tarvitsisi remakea. Toki pelaajille nyt myydään mieluusti uusiksi samat tuotteet kun me ostetaan. Tosin itse pyrin ostamaan vain ne, joissa oikeasti on jokin syy remasterille, kuten vaikkapa Shadow of the Colossuksen tapauksessa, joka oli oikeastaan vasta ensimmäinen kerta kun peli oli oikeasti pelattavassa kuosissa.

Vaikea minun on kuvitella että TLOU, josta on tehty jo remaster, olisi muka yhtäkkiä viiden vuoden päästä jotenkin huonompi pelattavuudeltaan.

Olemme joo, mutta esimerkiksi Zeldat on Remasteredina kierrätetty loppuun niin että niistä aina nillitetään pelattavuuden puolesta.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Last of Us 3 olisi kyllä mielenkiintoista nähdä. Nyt kun ollaan käsitelty raukkaus ja viha niin kolmosen teemaksi sopisi hyvin anteeksianto/sovitus tms. Toisaalta taas tykkäsin kakkosen lopusta joka tuntui lohduttomalta ja jäi jollain tavalla ilmaan leijumaan.
Ehkä tarinaa ei tarvitsisi jatkaa siitä. Nyt kun saatu kaksi näin tehokasta peliä niin ehkä trilogiaksi venyttäminen voisi vesittää koko homman.
 
TLOU on niin iso ja suosittu IP tänä päivänä, että varmasti jonkinlaista jatkoa nähdään. Todennäköisesti tämä kolmas osa nähdään edellisten osien tapaan joutsenlauluna sukupolven lopussa joten hetkihän siihen jatkoon vielä menee.

Mielestäni koko Ellie ja Joel-saaga on saatu päätökseen jo, joten näkisinkin mielelläni uudet päähenkilöt seuraavassa osassa.
 
No kyllä mäkin uskoisin että kolmas osa sieltä joskus tulee. Kysyntää varmasti löytyy. Mietin tuossa lähinnä sitä että koska näistä kahdesta pelistä varmasti puhutaan vielä vuosienkin päästä niin menettääkö ne tehoja jos vielä tulee jatkoa. Samaa aihetta jos jatkaa liian kauan, saattaa se ikään kuin väljähdyttää sitä kokemusta niistä alkupään peleistä. Eli tulee tunne että Last of Us 1 ja 2 eivät ole enää "ne pelit". En muuten tiedä yhtään saako tästä mitään tolkkua mitä yritän sanoa :)
Mutta joo, mäkin näkisin mielelläni uudet henkilöt pelissä. Tai sitten näkisin mielelläni keski-ikäisen Ellien ja sen mihin suuntaan vuodet ovat häntä muuttaneet. Oli miten oli, tarinassa tullaan varmasti sivuamaan edellisten osien tapahtumia. Kaksi ensimmäistä on kuitenkin niin tiiviisti samaa tarinaa joten kolmas osa kokonaan uudella tarinalla olisi aika radikaali irtiotto. En ainakaan haluaisi nähdä mitään spin-off ja origins yms-tarinoita ja sellaisia nyt tuskin tulee.
Olisi muuten mukava nähdä ND:ilta jotain kokonaan uutta. Studio on todellakin todistanut kykynsä joten heiltä onnistuu varmasti muukin kuin eksoottiset seikkailut ja draamat zombie apokalypsissa.
 
The Last Of Us 3 olisi varmasti meneillään olevan laitesukupolven merkkiteos ja alleviivaisi kaiken, mitä Playstation 5-konsolilla voisi saada aikaan. Kakkososa kuitenkin puristi irti käytännössä kaiken edellisen sukupolven pleikkarista. Kyseessä olisi varmasti erittäin laadukas teos, ellei jopa saman tien klassikkostatuksen saavuttava teos.
 
Viimeksi muokattu:
^Varmasti laadukkaasti tehty sarja tulossa, mutta kuva näyttää ihan joltain fanien tekemältä räpsäisyltä. No joo, ei kai tällaisten tehtävänä ole mitään muuta kuin ilmaista, että sarjaa ollaan tekemässä.
 
Yeah, that's lovely and great Naughty Dog, but what are you doing with The Last of Us right now?"

In short, we're working on it - we see the community comments as many of you clamor for multiplayer and want updates. For now, we'll say that we love what the team is developing and want to give them time to build out their ambitious project, we'll reveal more when it's ready! To that end, we've been busy growing our team inside the kennel since The Last of Us Part II launched and are currently in full swing of hiring for MP-related positions (hint hint), so if you or somebody you know qualifies for anything you see on our jobs page, apply!

Ei ole MP-projektia kuopattu kaiken tämän hiljaisuuden keskellä.

Olen tässä viime aikoina hieman miettinyt tätä projektia ja mikä siinä virallisessa julkistuksessa voi kestää niin pitkää.

Mielestäni tässä kohtaa voidaan unohtaa jo puheet mistään yksinkertaisesta multiplayerista joka vain lyödään ilmaiseksi osana tulevaa TLOU2 Director's Cutia/TLOU1 Remakea.

Oma valistunut veikkaukseni on, että Naughty Dog tulee ottamaan isosti mallia Bungien Destinysta ja siitä kuinka se on onnistunut yhdistämään multiplayer-gameplayn osaksi peliä jossa pystyy harrastamaan myös varteenotettavaa tarinankerrontaa hahmojen välillä.

Näkisin, että homma toimisi hieman TLOU2:n alun partioinnin tapaan jossa sinulla on hub-tyylinen kyläpahanen täynnä ihmisiä ja tehtäviä ja sieltä sitten kerätään tarvikkeet ja ihmiset kasaan ja suunnistetaan hakemaan tiettyjä tarpeita vaarallisesta ulkomaailmasta. Tehtäviä olisi sitten erilaisia eri ympäristössä vaatien erilaisia lähestymistapoja ja yhteistyötä tiimin kanssa. Mukana olisi myös ne perinteisemmät PVP-pelimuodot joita Factionsissa jo oli. Ja kenties se battle royale-muoto myös löytyy.

Itselleni isoin toive olisi, että tämä multiplayer omaisi myös PVE-elementtejä eikä olisi pelkästään muiden pelaajien tappamista.
 
Siis mä olen täysin samaa mieltä @Noobeinstein'n kanssa. Tässä on paikka zombieaiheiselle moninpelille, jossa jopa mahdollisuus pelaajien väliseen yhteistyöhön, mutta myös ihan kunnon selkään puukotuksellekin. Itse näkisin juuri, että zombiet partioisivat tietyillä alueilla tekoälyn saattelemana, mutta suuri osa ihmisistä taas olisi muita pelaajia.
 
Niin paljon kuin Factionsista pidinkin ja olen toivonut siitä jalostettua jatkoa niin ei tuokaan idea moninpelistä huonolta kuulosta. Tosin Destiny siellä mainittuna ei taas itseäni innosta sillä Factions on niin kaukana siitä loottiräiskinnästä kuin olla ja voi.

Factionsissahan tosin oli jo tarina taustalla, olkoonkin että se oli hyvin pienessä roolissa. Jos joku ei siis hoksannut/muistanut, niin ne eri väriset pallerot oli pelaajan leiriläisiä ja aina tietyn ajan välein piti valita mitä haasteita tekee ja niissä pärjääminen vaikutti palleroiden määrään: oli hyvin voivia (healthy), nälkäisiä (hungry) ja sairaita (sick). Jos ei onnistunut haasteissa tarpeeksi hyvin niin sitten osa kuoli pois. Tarina oli ohi jos menetti jokaisen.

Tuo oli sillä lailla tarkoituksella implementoitu peliin että siitä ei tarvinnut välittää jos ei halunnut. Tosin saman syyn takia siitä ei kauheasti välittänytkään ja minulle ainakin se puhdas pelaamisen viihdyttävyys oli se miksi sitä tein. Ensimmäisellä kerralla aloitin sen trophyjen takia mutta pelasin pitkään vielä niiden jälkeen. Remasteria ei pitänyt ostaa mutta ostin alesta ja miten taas kävi: factionsissa ajattelin taas piipahtaa "trophyjen verran" mutta jälleen kävi sama ja pelailin reilusti vielä sen jälkeenkin.

Jos vastakkain siis olisi "Destiny-Factions" ja laajennettu ykkösen malli, niin ottaisin aina mieluummin tuon hyväksi kokemani kuin sen, joka kuulostaa hyvältä mutta joka voi olla ihan mitä vain.

Mutta jos se vain on hyvä eikä perustu mihinkään grindaukseen niin mikä ettei. Toivottavasti siitä factionsin fiiliksestä ja rytmistä on myös tärkein tallella sillä peli oli mukavan tiimipohjainen eikä mikään sooloilu-ADHD.
 
Viimeksi muokattu:
Uusia kuvia lavasteista ja pedrosta:

Oon jo huolella tähän tekeleeseen puutunu.Etsi reitti.Varo örkkejä.Taistele vihollis sotilaiden kanssa.siinä se! Ps5 käytössä.
 
Oon jo huolella tähän tekeleeseen puutunu.Etsi reitti.Varo örkkejä.Taistele vihollis sotilaiden kanssa.siinä se! Ps5 käytössä.

Onko tässä nyt joku suurempikin mielenpahoitus menossa, kun 20 minuutin sisään kolme viestiä eri otsikoiden alle aiheella "Sonyn kone/peli on huono, tympäisee"? Eipä sillä, ei kaikesta tarvii tykätä.
 
Oon jo huolella tähän tekeleeseen puutunu.Etsi reitti.Varo örkkejä.Taistele vihollis sotilaiden kanssa.siinä se! Ps5 käytössä.
Örkkikansaa en muista pelissä olleen, tosin onhan minulla jo hetki pelistä läpäisystä vierähtänyt. Mutta kyllähän kuvauksesi pelistä pätee aika lailla jokaiseen videopeliin maailmassa, joten ehkä peli ei vain ollut sinua varten sitten noin niin kuin muuten.
 
Mutta kyllähän kuvauksesi pelistä pätee aika lailla jokaiseen videopeliin maailmassa, joten ehkä peli ei vain ollut sinua varten sitten noin niin kuin muuten.
Tätä olin itsekin tulossa sanomaan. Suurin osa peleistä toistaa kestonsa ajan samaa kaavaa ja sehän on vähän pelien ideakin. Vaihtelua saa pelaamalla eri genrejä tai eri tavoin toteutettuja saman genren "toistoja".

Jokainen leffakin (tai ylipäänsä mikä tahansa tarina) on yksinkertaistettuna samaa kaavaa, joka on ollut tiedossa jo jostain teatterin alkuajoilta.
 
Eilen läpi ja kyllä vihuissa on turhan vähän variaatiota. Peli pitää otteessaan muuten paitsi taisteluiden ja lootin noukkimisen osalta. Jos pitää taistelukohtauksia enemmän ongelmanratkaisupulmina eli mistä edetä ja miten taistella niin ymmärrän sen, että kohtaukset miellyttää.

Odotan Horizon Forbidden Westiä ja Elden Ringiä. Voin suorilta sanoa, että näistä tulee löytymään enemmän variaatiota vihollisissa. Hyvä peli tämä the last of us 2 on, ehkä joku 8/10.
 
Pelannut tämän 2 kertaa nyt läpi (PS4 julkkarissa ja PS5). Aloin lueskella ketjua alusta ihan mielenkiinnosta mitä foormulaiset on hypettänyt aikanaansa.
Nyt, näin, reilusti jälkikäteen, @pelle ja @P33RO tuumailut 2020 kesäkuun lopulla herätteli omiakin ajatuksia pelistä - miten sitä olisi voinut kenties vieläkin parantaa.
Laitan nyt spoiler tagien taakse jos joku ei vielä ole tätä upeaa teosta pelannut:
@P33RO kommentti "Tunneside oli kuitenkin luotu Ellieen, ei Abbyyn ja hänen taustaansa." Tuli tuosta mieleen jos peli olisi aloitettu Abbyllä - kertoen kärsimyksistä mitä on joutunut kokemaan isänsä kuoltua - tässä kohtaa ei tietenkään pelaajalle saisi kertoa kuka hänen isänsä olisi ollut. Vaan oltaisiin annettu pelaajan antaa luoda empatian kautta tunneside ilman ennakkoajatuksi Abbyyn. Olisi voinut toimia? :) Vasta joidenkin tunteellisten kohtausten jälkeen (jolloin olisi toivottavaa että pelaaja olisi tunnesiteen luonut - vaikkakin varmaan vähän pihalla että kukas tämä nyt oikein on) päästettäisiin tuttujen hahmojen pariin. Tunnesidettä Ellieen Ja Joeliinhan ei sinällään erikseen tarvitse alusta asti luoda olettaen että esikoisteos on pelattuna
 
Tuo on muuten aivan totta ja vaikka tykkäsin nykyisestäkin niin tuo olisi jopa voinut toimia paremmin. :)
 
Huonoja uutisia, The Last of Us -sarja on siirretty vuoteen 2023:(

Ylös Bottom